kokovartalosukka

Nidoking Pokemon Red/Blue/Yellow Nidokingiä voi vain kuvailla sanalla "badass". Design huokuu rotevuutta ja karismaa ja Nidoking onkin yksi ensimmäisen generaation lempi-designejäni. Ei ehkä paras pokemon tappelussa, mutta kyllä se hoitaa hommansa. Pokemon X:ssä kehitin itselleni yhden ja nimesin sen "Kingiksi" ja otin hienoja videoita sen kanssa (toivottavasti se ominaisuus tulee takaisin seuraavassa pelissä).

Florges Pokemon X/Y Pidin ensimmäistä muotoa Flabebeä tiimissäni ekaa kertaa X:sää pelatessani ihan vain siksi että halusin nähdä onko uudesta Fairy-tyypistä mihinkään. Sitten siitä kehittyi Floette ja tykkäsinkin siitä. Sitten katsoin pokedexistä että se kehittyisi vielä kerran, mutta en tiennyt että miten. Kaikki muut tiimissäni olivat jo viimeisellä muodolla, kunnes tajusin kokeilla kaikki eri stonet Floetteen josko jokin niistä toimisi ja bright stone kävi ja sitten siitä tuli Florges. Olin haltioissani, sillä en tiennyt miltä Florges tulisi näyttämään enkä ollut spoilaantunut siitä että kolmatta muotoa edes olisi. Ja kaiken lisäksi Florges on melkonen peto taisteluissa.

Gothitelle Pokemon Black/White Viimeisiä viedään! Yksi ensimmäisiä poksuja joita näin vitos generaatiosta. En pelannut Pkmn Blackia kun vasta hommattuani 3ds:än, mutta sitten kun pääsin pelaamaan niin otin tavoitteeksi saada Gothitellen tiimiin. Ja sainkin. Ja sitten minulla oli kaksi psychic-poksua mukana samalla pelikerralla (toinen oli Musharna) missä ei oikein ollut järkeä mutta enpä rohjennut heittää kumpaakaan menemään. Gothitellen lore on kanssa ihan jännä, liittyen tähtiin ja ennustamiseen. En hirveästi perusta lolita- tai gootti-tyyleistä, mutta Gothitellen design jotenkin iski.

Jumpluff Pokemon Gold/Silver/Crystal Tämäkin pokemon oli aikoinaan tiimissäni ekalla Silverin pelikerrallani. Kova homma oli saada Hoppip viimeiseen muotoonsa, mutta sittenpä mukanani olikin joku joka osasi nukuttaa, pistää paralyzeen tai myrkyttää kenet tahansa ja sekös helpotti legendaryjen nappaamista. Jumpluffin design on jotenkin nostalginen "vanhasta uudesta" pokemonista kun sitä kehittäessäni en tiennyt yhtään minkälaisia sen muut muodot ovat.

Darmanitan Pokemon Black/White Yksiä parhaita vitos generaation pokemoneja imo. Tuhoaa kaiken tieltään ja oli ehkä ainut syy miksi pärjäsin Pkmn Blackin pääpahikselle. Tämäkin oli yksi ekoja pokemoneja mitä näin tästä generaatiosta ja tiimiinhän se päätyi. (Kuva on tehty vähän nopeesti koska Smash Ultimate vie kaiken ajan soz).

Lugia Pokemon Gold/Silver/Crystal Yksiä ainoita legendaryjä joita olen pitänyt tiimissäni. Osittain ehkä siksi että tään sai kiinni ennen pokeliigaa Silverissä. Designin puolesta Lugia on aika erikoinen dinosaurus/lintu/kala ja siihen lisättynä psychic-tyypitys tekee Lugiasta uniikin ja mielenkiintoisen.

Meloetta Pokemon Black/White Onnistuin vaihtamaan Meloetan Pkmn X:ssä. Halusin sen koska se oli harvinainen download-only pokemon jota oli melkein mahdoton saada Suomessa muuten. Sitten päätin kokeilla sitä netissä kamppaillessa, enkä uskonut että se olisi ollut niin hauskaa. Meloetta vaihtaa muotoaan käyttäessään fighting-iskuja (ei kuvassa) ja siitä muodosta käyttäessään psychic-iskuja (kuvassa), ja näiden kahden välillä kikkailu on erittäin hauskaa ja pistää miettimään muutenkin kuin että "lyön vihollista parhaalla iskullani". Hyvä design, ääni ja gimmick josta tykkään.

Ribombee Pokemon Sun/Moon Näin ensimmäisen muodon Cutieflyn ennen kun hommasin Pkmn Sunin ja aattelin että otan sen tiimiin jos vastaan tulee. Heiveröisestä ulkonäöstään huolimatta Cutiefly olikin yksi tiimini parhaimmista poksuista ja myöhemmin Ribombee murhasi porukkaa mielin määrin. Hieno design, vahva taistelussa ja hyvä tyypitys ?

Shiny Mega Gardevoir Pokemon X/Y Olen tykännyt Gardevoirista aina jonkin verran (vaikken samaan tapaan kuin internet), mutta sitten pelasin X:n ja näin netissä miltä sen shiny Mega-muoto näyttää ja aattelin heti että tuo pitää hommata. Näihin aikoihin breedasin shinyjä kuin hullu (breedasin satoja ja taas satoja eeveitä että saisin shiny sylveonin ja lopulta sainkin mutta sillä oli surkeat IV:t) ja sitten päätin yrittää saada shiny Raltsin. Läpsäisin japanilaista Dittoa pyllylle ja heitin jonkun Raltsin sen kaveriksi muhimaan ja sain kuin sainkin päivän sisään shiny Raltsin hyvillä IV:llä ja tyttönä. Lopulta kun pääsin mega-evolvoimaan uuden shiny Gardevoirini, olin myyty. Ääni, design ja kaksi lempityypitystäni yhdistettynä (psychic/fairy) tekevät tästä pokemonista yhden lemppareistani.

Groudon Pokemon Ruby/Sapphire/Emerald Groudon oli ensimmäinen pokemon jonka kehitin 100 leveliseksi, vaikka olin pelannut Rediä ja Silveriä monet kerrat ennen Rubyä. Groudonin design huokuu voimaa ja vastaa hyvin tyypitystä (ground/fire). Rubyssä Groudonilla pystyi helposti sooloamaan pokeliigan ja vaikka Omega Rubyssä sai Primal Groudonin mikä näytti ehkä hiukan kovemmalta, tykkään alkuperäisestä silti enemmän. Groudon on mulle se kaikkein kovin pokemon. Ääni - vaikuttava, ja pystyn soittamaan sen päässäni käskystä. Taistelussa - hurja, pystyy lataamaan solar beaminkin yhessä vuorossa. Design - paljon on piikkejä ja monimutkainen piirtää, mutta kaikkia elementtejä on sopivasti olematta liikaa ja huokuu raakaa voimaa. 10/10.

Netissä näkee tietyin väliajoin haasteen missä pitää piirtää uusiks joku kuva jonka on tehny 10 vuotta sitten. En jaksanu alkaa penkomaan mitään niin vanhoja juttuja (ne on niin noloja että ne ansaitsee kyllä ihan oman blogimerkinnän, sit jos joskus ois taas toimiva skanneri) niin löysin viis vuotta sitten piirtämäni hienon kollaasin kaikista cooleista pelihahmoista joista tykkäsin siihen aikaan. No tykkään vieläkin, mutta en ehkä näitä hahmoja valitsisi tällaiseen kuvaan jos nyt piirtäisin. Mutta, tässäpä vanha ja uusi versio. Omia huomioita: nykyään jaksan ettiä reffi-materiaalia (ennen piirsin hahmoja muistin perusteella, toisaalta ei ollu kätevästi kännykkää millä ois päässy nettiin googlaamaan), osaan piirtää koneella (oishan tään voinu tehä uusiks samoilla välineillä mutta epäilen että ois tullu ihan näin ammattimaista jälkeä), ennen en jaksanut panostaa taustoihin mutta harvemmin jaksan kyllä nykyäänkään, että ehkä jotkin asiat eivät muutu (pikkuhiljaa kyllä oon alkanu opettelemaan taustojen tekoa vähän tasaväriä/gradienttiä monimutkasemmiks että jäis tavaks). Tämä oli hauska projekti, vaikka olen kyllä tavallaan piirtänyt uusiksi vanhoja omia lemppareita joko tietoisesti tai tiedostamatta. En kuitenkaan oikein harrasta kuvia joissa on monta hahmoa yhtä aikaa niin kylläpä tässä oli hommaa! Jos joku on tällaista miettinyt tehdä itse niin kannattaa kokeilla, huomaa että kyllä sitä on huomaamattaan kehittynyt.

Bonus:

Pahoittelen piirrosten laadusta, nyt tuli niin paljon tekstiä että en piitannu miltä kuvat näyttää mut tuolta instasta --> löytää vähän hienompaa jälkee jos on sitä ikävä.

Viime syksynä koulussa oli pelinteko-kurssi missä pääsin grafiikka-tiimiin. Minun vastuulla oli päähenkilö ja muutama muu hahmo ja toimin tavallaan grafiikka-tiimin päänä, joten dominoin aika paljon pelin yleisilmettä (ja keksin nimen). Saatiin vihdoin pelistä julkaistua demo, joten laitanpa linkkiä tänne ja vähän behind-the-scenes konseptitaidetta. https://rerunstudios.itch.io/memory-of-light Tuosta linkistä voi katsoa pelin trailerin, ladata pelin demon ilmaiseksi ja katella some-kanavista miten työskentely eteni ja tumblasta löytyy haastatteluja yms. Ekana mainosjuliste minkä tein koulun käytävälle. QR-koodin skannaamalla pääsee meijän sivuille (en kyllä muista mihin mutta tais olla facebook). Päähenkilöstä haluttiin söpö, joten tein hahmosta tytön jossa on vähän fantasia-ja muumi-elementtejä. Pitkään mentiin ihan aikuisella tai nuorella ihmisellä, mutta kun olin vastuussa päähenkilön animoinnista niin ajattelin että hommaa helpottaisi että hahmo olisi pienempi. Ja vaatetus peittää hienosti kädet ja osan jaloista mikä helpotti hommaa entisestään, mutta hiukset jätin pitkäksi ja huivin heilumaan että hahmoon tulee liikkeen tuntua. Värityksen valitsin myös kontrastiksi taustan pimeydelle ja sini-sävyille. Että on tähän ihan ajatusta käytetty. Koko projekti oli samalla unelmien täyttymys että yhtä helvettiä. Mikään ei oikein mennyt kerralla oikein ja varsinkin animointi oli todella TODELLA tuskallista kun piti opetella käyttämään uutta ohjelmaa ja koko ajan piti muuttaa joko hahmossa tai tiedostotyypissä jotain niin yhden viikon aikana saatoin animoida pelkän kävelyanimaation joka päivä uudestaan. Mutta muuten kyllä menisin tämmöiseen juttuun mukaan uudestaankin. Mielelläni kyllä peli-alalle menisin töihin pidemmäksikin aikaa ;D

https://www.youtube.com/watch?v=iDVM9KED46Q Celeste julkaistiin pari vuotta sitten tammikuussa ja silti sitä kehuttiin niin paljon että moni piti sitä vuoden parhaana pelinä. Itse hommasin sen vasta sitten alennuksesta pari kuukautta sitten, mutta kannatti olla spoilaantumatta. Celeste kertoo Madelinesta, nuoresta naisesta joka haluaa kiivetä Celeste-vuorelle. Aluksi syytä ei kerrota, mutta Madelinen tavattua muita matkalaisia tai vuorella asuvia selviää, että hän on ajautunut elämässään umpikujaan. Hän saa paniikkikohtauksia, ei usko itseensä eikä saa elämässään mitään aikaiseksi. Madeline haluaa kiivetä vuorelle näyttääkseen itselleen, että pystyy siihen. Peli on tasohyppely siinä mielessä, että siinä tosiaankin lähinnä pompitaan esteestä toiseen. Vihollisia ei oikeastaan ole, vaan haaste syntyy tasojen rakenteista ja mekaniikoista. Tasoja pelissä on 8 ja jokaisen tason sisällä on parisenkymmentä kenttää, ja jokaisessa tasossa esitellään jokin uusi mekaniikka. Celeste on vaikea peli. Mutta hyvällä tavalla. Pelin soundtrack on loistava ja jammailen sitä vieläkin mielelläni (ylempänä linkki pelin tarinan viimeisen kentän musiikkiin). Peli pitää kirjaa tasossa tapahtuvista kuolemista ja helposti tuli 200+ joka kentässä, vielä enemmän myöhemmissä. Mutta vaikka pelissä kuoleekin paljon, siitä ei rankaista vaan samantien pääsee kokeilemaan uudestaan kentän alusta. Välillä tuntuu että jostain kohdasta ei vain millään pääse läpi, mutta missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa että olisi tehnyt mieli luovuttaa. Painoin vaan päälle niin kauan että pääsin kohdasta läpi. Ja tämä onkin pelin idea. Tarina käy läpi hyvin päähenkilön epävarmuuksia ja sitä miten hän haluaisi vain luovuttaa, mutta lopulta hän saa apua joltain muulta tai sitten hän vain painaa eteenpäin omasta sinnikkyydestään. Itse tulkitsen tämän niin että niinhän elämässäkin tulee tehdä. Vaikka kuinka huonosti menisi ja tekisi mieli luovuttaa, sitä vain kuitenkin puskee menemään ja selättää kaikki vastoinkäymiset. Loppua kohden kyllä pientä huutoa ja tuskanparahduksia pääsi niinkin että Minna ei uskaltanut olla samassa huoneessa kun pelasin, mutta mitään pysyviä traumoja ei jäänyt kummallekaan ;D Jos haluat pelin, mikä testaa refleksejä ja sinnikkyyttä, Celeste on hyvä vaihtoehto siihen. Tarina ja hahmot jäävät mieleen pitkäksi aikaa ja varsinkin jos itse kokee ettei elämässä pääse mihinkään, Celeste voi olla mieltä avartava kokemus. Suosittelen, 4,5/5. Antaisin täydet 5 pojoo, mutta pelissä pystyy löytämään jokaiselle tasolle vielä vaikeammat versiot ja vaikeille versioille vielä vaikeammat, enkä ole niitä mennyt eikä oikein ole huvittanut kokeilla hetkeen kun hermot meinasi mennä jo ihan normi kentissä, mutta vielä joku päivä!

Minna teki musta, mä tein Minnasta :D Minnan blogi: http://sitruunainen2.blogspot.com/

Osallistuin taas viime kuussa Inktoberiin, mutta päätin kehitellä oman listan ja päädyin tutkimaan suomalaisia taruolentoja. Alunperin tarkoitus oli värittää vesiväreillä kaikki, mutta ensimmäinen oli semmoinen farssi uuden luonnoslehtiön paperin takia että jätin asian sikseen ja loput tuli mustavalkosina ;D Loppupuolella kyllä vähän kokeilin harmaan käyttöö. Mutta hauskaa ja tuskasta oli, pitää joskus kokeilla tehä uusiks muutama näistä. Pidemmät selitykset löytyy instagramista minne nämä alunperin postasin, mutta laitanpa nyt tännekin ihan todisteeks että en oo löysäilly viime kuuta >:) [gallery size="large" ids="2287,2288,2289,2290,2291,2292,2293,2294,2295,2296,2297,2298,2299,2300,2301,2302,2303,2304,2322,2306,2307,2308,2309,2310,2311,2312,2313,2314,2315,2316,2317"]

Koulussa oli syksyllä AR-kurssi (Augmented Reality) ja saatiin keksiä aikalailla ite mitä halutaan kokeilla. Kokeilin sitten tehdä sarjakuvan ja "pelin" hyvin yksinkertaisilla menetelmillä, joten tässäpä ois: Homma toimii seuraavasti: lataa kännykkään Zappar-niminen app. Pitäisi löytyä sekä Applen että Androidin laitteilla. Appi avataan ja skannataan tuo iso ympyrä minkä sisällä on salama. Sitten pitäisi aueta sarjakuva ympärille, jota voi katsella liikuttamalla kännykkää oikealle. Kaikissa kännyköissä ei kylläkään ole tarpeeksi hyvää gyroskooppia että se tunnistaisi liikkeen sivuttain, mutta seuraavassa pitäisi toimia. Tässä samat ohjeet, eli skannaa salamakuvake kännykällä. Mutta nyt on tärkeää pitää tämä alkuperäinen kuva koko ajan edessä. Peli toimii tavallaan monivalintamenetelmällä, eli pitää aina valita yksi vaihtoehto miten edetä ja loppuja on jonkin verran (hiukan meni pää pyörälle kun tätä tein). Kuva lukittuu tähän alkuperäiseen kuvaan, joten kännykkää ei kannata hirveästi liikutella. Näitä oli hauska tehdä ja sarjakuva varsinkin oli yllättävän toimiva. Nämä ovat toiminnassa ainakin 2021 elokuuhun saakka, jolloin koulu joko uusii tai ei nykyisen tilauksen, mutta on tässä puolitoista vuotta aikaa ihmetellä ;D

Koko edellinen vuosikymmen tiivistettynä kolmeen ruutuun per vuosi. Ei ollut helppoa, mutta ehkä sain kaikkein merkittävimmät mieleenjääneet tapahtumat laiteltua (tai ainakin mitä fiiliksiä niistä jäi). Vältin ihmisten nimeämistä (paitsi Minnan) koska minusta kun nyt näissä on kyse, mutta pahoittelen jos joissain kohin jää jotain epäselväksi tästä syystä mutta ikävissä tapauksissa halusin myös välttää turhan syyttelyn ja sormella osoittelun. No niin tässäpä tätä olisi:

Ostin muuten Clip Studio Paintin millä tää on tehty. En vielä kaikkia kikkoja osaa mutta suosittelen ehdottomasti.

Toivon että saan tämän kirouksen siirrettyä johonkuhun joka lukee tämän.

Käsikirjoittanut Minna, perustuu tositapahtumiin.

'

https://www.youtube.com/watch?v=j82OqW_fNtE Empä ole hetkeen tehnyt näitä vaikka kaikkea uutta ja jännää on tullut pelattua. Muutaman viime vuoden aikana kuitenkin suurimman vaikutuksen teki minuun Bloodborne, peli jota en uskonut että koskaan tulisin edes pelaamaan. Jos on yhtään pelimaailman jutuista perillä, tietää että Dark Souls-pelisarja on vaikea. En näihin peleihin siksi ikinä koskenutkaan kun ajattelin että hermothan siinä menee. Kerran menin kaverin luokse ja päätimme kokeilla pelata Bloodbornea jonka hän oli saanut veljeltään lainaksi. Hän ei ollut itse päässyt kuin toiseen bossiin ja sillä kerralla porukalla pelatessa pääsimme juuri ja juuri ensimmäiseen ja sitä vastaan ei sitten pärjättykään. Muutama vuosi myöhemmin Bloodborne tuli ladattavaksi ilmaiseksi PS+-palvelulla ja olin juuri ostanut oman PS4:n. Päätin että nyt minä tämän menen läpi ja näytän kaikille, kyllähän minä nyt muitakin vaikeita pelejä olen pelannut. Oli syksy ja pelasin lähinnä iltaisin/öisin kun Minna oli jo mennyt nukkumaan. Peli olikin hieman kauhumpi kuin muistin ja sydän tykyttäen paahdoin eteenpäin. Lopulta pääsin ensimmäisen bossin ja lopulta (pienellä avustuksella) toisenkin ja pikkuhiljaa monen tuskaisen yön ja viikon jälkeen pääsin kuin pääsinkin pelin loppuun. Peli alkaa kun pelaajahahmo saapuu Yharnamiin, kaupunkiin jossa peli tapahtuu, ja saa verensiirron. Kyseisessä kaupungissa verta palvotaan koska paikallinen kirkko on saanut käsiinsä verta joka parantaa kaikki sairaudet. Pelaaja herää oudon unen jälkeen klinikalta yksin ja mennessään syvemmälle löytää ihmissuden syömästä jonkun toisen potilaan ruumista. Juuri sopivasti sattuu olemaan täysikuu ja "Night of the Hunt" jolloin tavalliset kansalaiset linnoittautuvat koteihinsa ja metsästäjät ja vapaaehtoiset jäävät kaduille tappamaan hirviöitä. Pelaajakin rekrytoidaan metsästäjäksi, jonka tehtävänä on tappaa hirviöitä, ihmissusia ja kaikkea mikä sattuu olemaan ihmisille uhaksi. Hurmoksessaan (tai jostain muusta syystä) kaikki yrittävät kuitenkin tappaa pelaajankin, joka on tullut kaupungin ulkopuolelta. Pelaajan tehtävä on selvitä yöstä, mutta samalla yön edetessä pelin mysteerit syvenevät ja osaan saattaa saada vastauksiakin. Alun viktoriaanien-aikaisen gothic-horror -tyyli alkaa pikkuhiljaa muuttua lovecraftimaiseksi. Pelaajalla on nimittäin "Insight"-mittari, jonka luku lisääntyy aina kun pelaaja näkee kauheuksia tai tapaa bossin, ja mitä suurempi insight-luku on, sen enemmän pelaaja näkee "oikeaa" maailmaa. Peli on täydellinen esimerkki hyvin tehdystä "cosmic-horrorista", eli Lovecraft-kirjojen tyylistä joissa ihminen on niin pieni ja mitätön olio universumissa ettei hänen teoillaan ole mitään merkitystä. Luultavasti ensimmäinen bossi jonka pelaaja kohtaa on jättiläismäinen rääkyvä hirviö "Cleric Beast" joka toimii hyvin kontrastina muille pelin bosseille, koska seuraava onkin verenhimolleen alistunut metsästäjä joka myös muuttuu taistelun edetessä hirviöksi. Pelin lopussa bossitkin ovat jo muuttuneet lonkerohirviöiksi ja pelaajan motiivit eivät enää ole niin selvät, eli mihin pelaaja on matkalla kaiken sen jälkeen mitä hän on nähnyt ja tehnyt? Itsekin kun menin pelin läpi ensimmäisen kerran, menin lähes saman tien Youtubeen etsimään videoita joissa selitetään pelin juoni ja mitä pelissä oikeastaan edes tapahtuu. Toisella pelikerralla olinkin asioista jo paljon paremmin perillä ja pelin tarina ja maailma, vaikka hieman vaikeasti tulkittavissa, saivat minut pitämään pelistä entistä enemmän. Pelin maailma ja musiikit ovat täydellisen tunnelmalliset ja jos peliä vain jaksaa tahkota kaikista kuolemista ja epäonnistumisista huolimatta eteenpäin, niin kyllä pitäisi pelaajanakin olla jo ihan eri tasoa. Ensimmäisellä kerralla kuolin jokaiseen bossiin ainakin 10 kertaa ennen kuin voitin, toisella kerralla hakkasin jokaisen suunnilleen ensimmäisellä kerralla kun olin oppinut että aina ei pidä mennä vaan täysillä päälle. Loppuun vielä yksi kipale ehkä yksistä pelin parhaista tappeluista joka innoitti yllä olevan kuvankin. Lady Maria on yksi pelin vaikeimpia bosseja, mutta joka tulee vastaan vain pelin DLC:ssä (eli maksullinen lisäri). Olin tässä vaiheessa ostanut pelin fyysisenä johon DLC kuului ja DLC:n ensimmäinen bossi oli surullisen kuuluisa vaikeudestaan, mutta pääsin siitä melko nopeasti eteenpäin. Tiesin että Lady Maria tulisi jossain vaiheessa vastaan ja olin ihan hypenä kun pääsin DLC:ssä sinne asti. Taistelu oli hieno ja pitkä ja musiikki sopi siihen täydellisesti ja pääsin sen ensimmäisellä yrittämällä läpi. Tunsin miten endorfiini ja dopamiini ja adrenaliini kiersivät kehossa ja taistelu oli ikimuistoinen. Siis huhhuh. https://www.youtube.com/watch?v=8mByDcrNSV0 10/10 peli, voisin aloittaa vaikka samantien pelaamaan uudestaan, suosittelen kaikille, yksi uusia lempipelejäni.

Piirtopöydän kynä vähän temppuilee niin pahoittelut satunnaisista hajanaisista viivoista.

Osallistuin "peikko"-aiheiseen zineen, tässä oma tuotokseni.

Piti piirtää ufopornoo (tiedättehän sketsin) kaverille niin laitanpahan tännekin.

Elikkä tässä eka sarjis jonka tein ihka oikeaan MANGA-kilpailuun. Osallistua sai ympäri maailmaa ja kuumotti kyllä hirveesti ja teki mieli jättää sikseen, mutta sain puserrettua ees jotakin. Jälki on vähän mitä on kun oli aika tarkat ohjeet asetuksien kanssa ja kuvat oli liian isoja yms. mutta oon ilonen että en luovuttanu kun sain sopivan sysäyksen alkaa tekemään muitakin juttuja. Tässäpä linkki: https://smacmag.net/v/sma17/escape-by-petulix/#1 Sitten pari vuosijulkaisua mihin osallistuin. Ensiksi Lahden Sarjakuvaseuran tämän vuoden vuosijulkaisu "Vedenväki". Tein kuusi-sivuisen jutun siihen ja koko sarjiksen voi lukea joskus kesän lopulla kun albumi julkaistaan. Ja toiseksi Joensuun Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu "Rauha" johon tein myös kuusi-sivuisen sarjiksen ja albumi julkaistaan joskus syksyllä. Valitettavasti nyt kun ohjeistuksia luin niin empäs laitakkaan niistä mitään tänne, mutta tulen luultavasti julkaisemaan ne tänne sitten kun julkaisut on julkaistu!

Taustamusa: https://www.youtube.com/watch?v=ptiPK7Cdi8Y En ole hetkeen näitä tehnyt ja tässä kuussa on jäänyt päivittämättä kun on ollu kiirettä, mutta tästä pelistä meinasin jo aiemmin tehdä pelikatsauksen niin nytpä Halloweenin kunniaks sitten lähtee. Jos on yhtään tietoinen nykyisestä peli-skenestä niin vaikeista peleistä puhuttaessa tykätään niitä rinnastaa aina jonkin tietyn genren "dark soulsseiksi". Tämä johtuu siitä että ensimmäisen Dark Souls-pelin aikoihin Nintendo Wii ja muut helpommin lähestyttävät pelit olivat muodissa ja videopelejä yritettiin saada myytyä entistä isommalle yleisölle. Tällöin pelien vaikeusasteetkin olivat matalia kun monia pelejä suunniteltiin niin että kuka tahansa iästä ja kokemuksistaan peleistä huolimatta pystyisi pelaamaan. Mutta sitten tuli Dark Souls. Peli joka ei armoa antanut ja ihastutti synkällä maailmallaan, tarinallaan ja vanhan koulukunnan pelattavuudellaan. Kyseinen peli ei pitele pelaajan kädestä kiinni ja ohjaa oikeaan suuntaan vaan heittää hänet karuun maailmaan jossa kysymyksiä herää enemmän kuin niihin saa vastauksia. Dark Souls oli myyntimenestys ja osoitti että vaikeilla peleillä oli vielä paikkansa markkinoilla. Dark Soulsin tapahtumapaikkana toimii Lordran, maa jossa jumalat kukistivat lohikäärmeet ja joiden kuningas Gwyn pitää yllä liekkiä joka palaessaan pitää yllä hänen valtakuntansa loistoa. Näistä ajoista on kuitenkin kulunut sen verran aikaa että maailma on alkanut ränsistyä, ihmiset eivät enää kuole vaan heräävät vain uudestaan henkiin ja jotkut lopulta muuttuvat mielensä menettäneiksi epäkuolleiksi ja eri aikakaudet ovat alkaneet nivoutua yhteen. Pelaajan hahmo herää pelin alussa vankityrmästä ja erään hahmon auttaessa hänet pakoon hän saa kuulla että on olemassa ennustus että yksi epäkuollut tulisi palauttamaan maailman taas ennalleen sytyttäen Gwynin liekin entiseen loistoonsa. Vankilasta ulos päästyään pelaajan nappaa jättiläiskorppi joka vie hänet Firelink Shrineen (paikka jossa yllä oleva musiikki soi) ja muita neuvoja ei sitten annetakaan. Pelaaja saa päättää ihan itse miten lähtee ympäröivää maailmaa tutkimaan ja mitä hänen ylipäänsä tulisi tehdä. Dark Soulsin maailma on synkkä, keskiaikaiseen fantasiaan sijoittuva masentava maailma jossa vastaan tulee kaikki fantasiasta tutut naamat kuten jättiläisrottia, luurankosotilaita, lohikäärmeitä ja liskomiehiä. Pelissä ei hirveämmin musiikkeja kuulu ja ihmisiä jotka eivät yritä tappaa pelaajaa on harvassa. Kun itse pelasin peliä ensimmäistä kertaa, oli yksinäisyys lähes piinaava. Kuljin ties missä ja kuolin koko ajan enkä ollut varma meninkö edes oikeaan suuntaan. Niin siitä pelin vaikeudesta. Pelaaja voi käyttää asetta lyömiseen tai taikoa tulta tai "arcanea", väistää tai käyttää kilpeä vihollisen hyökkäyksiin tai mitä parasta, juosta karkuun. Hauskuun tulee siitä että mitä tahansa pelaaja voi tehdä vihollisille pätee myös häneen itseensä. Pelin alussa pelaajalla on 5 juomaa joilla pelaaja voi parantaa itseään, mutta jotkut viholliset tykkäävät ottaa myös hörppyjä kesken tappelun. Jos pelaaja lyö vihollista selkään niin se tekee enemmän vahinkoa hienon animaation kera, mutta sama pätee myös jos vihollinen tekee niin pelaajalle. Peli on haastava, mutta ei epäreilu (tai no, mitä nyt muutama kohta voisi olla vähän reilumpi). Dark Soulsissa jokainen vihollinen voi olla se viimeinen eikä mitään tulisi aliarvioida. Kuolema on koko ajan lähellä eikä pelissä kannata säntäillä päättömästi jos haluaa pysyä hengissä tai päästä eteenpäin. Yksi pelin tunnetuimpia ominaisuuksia ovat nuotiot. Nuotioilla voi tallentaa pelin ja käyttää sieluja, joita saa vihollisia päihittämällä, levelien saamiseen, mutta samoja sieluja käytetään myös ostamaan tavaroita kauppiailta ja mitä parasta, jos pelaaja kuolee niin hän menettää kaikki sielut mitä hänellä sillä hetkellä oli. Mutta pienenä twistinä on että jos pelaaja pääsee uudestaan paikkaan jossa hän viimeksi kuolee, voi hän saada kaikki menettämänsä sielut takaisin. Tämä toimii kuitenkin vain kerran. Tuntien työ voi mennä tuosta vain hukkaan jos on varomaton ja välillä aivan huomaamattaan onkin kerännyt muutaman levelin arvosta sieluja mutta nuotiota ei ole näkyvissä ja sitten pitää vain painaa eteenpäin toivoen että sellainen jostain löytyisi. Pelin koukuttavin osa onkin sitten boss-tappelut. Monesti käy niin että autuaana kävelee jonkun nurkan taakse missä ei ole ennen käynyt ja sitten alkaakin kuorolaulu soimaan ja jostain pärähtääkin paikalle joku jättiläisörkki joka tappaa pelaajan yhdellä iskulla. Sitten seuraavat kolme tuntia meneekin siinä kun pitäisi päästä eteenpäin mutta kun ei vaan meinaa pärjätä. Sitten joko opetellaan bossin kaikki mahdolliset iskut ulkoa tai kokeillaan jotain toista taktiikkaa. Ja voi sitä tunnetta kun sen sitten saa lopulta piestyä. Olin Dark Soulsia pelatessa jo mennyt Bloodbornen läpi (joka on myöhemmin samoilta tekijöiltä tullut, tavallaan vähän vaikeampi ja paljon hiotumpi peli) joten arvelin että ei tämä nyt enää niin vaikea voi olla. Mutta otin kyllä turpaan lähes jokaisessa bossissa. Pari kertaa tuli vastaan sellaisia vastuksia että en uskonut että pääsisin pelissä eteenpäin. Mutta pääsin kuitenkin, kun en vaan antanut periksi. En ole kyllä saanut ikinä vastaavanlaisia adrenaliiniryöppyjä kuin silloin kun olen kaikkein vaikeimmista vastuksista päässyt. Dark Souls antaa pelaajan harhailla, tutkia, tehdä itse omia teorioita pelin tarinasta ja hahmoista ja jättää lopulta kysymään ja haluamaan lisää. Tokihan netistä löytyy selitykset lähes kaikille pelin hahmoille ja näiden motiiveille, mutta monesti asiat on jätetty vähän tulkinnanvaraisiksi juuri siksi että pelaaja voi tehdä itse omat johtopäätöksensä. Dark Souls on kuin joku NES- tai alkukantainen PC -peli moderneilla grafiikoilla ja pelattavuudellaan koska ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi vastaan tulee. Ja se siinä onkin niin hienoa. En ala paljastamaan mitään sen kummempia yksityiskohtia, mutta peli on kokeilun arvoinen ja jos hermot kestävät niin kyllä se kannattaa läpikin pelata. Moderni klassikko, yksi videopelien merkkiteoksista, olisi 10/10 mutta muutama kohta kaipaisi hiomista joten 9,9/10 riittänee.

Osallistuin tänä vuonna Witchtober haasteeseen kun tulee niin vähän nykyään piirrettyä kynällä ja paperilla. Valitsin listan missä tarvitsi piirtää vaan joka toinen päivä kun välissä oli muutto, mutta hauskaa oli ja enemmänkin oisin voinut tehdä. Tässä ensimmäinen kuva koska se oli ainut mikä mahtuu laittaa tänne sivulle, mutta ohessa linkki mihin laitoin loputkin: https://petulix.artstation.com/projects/14qYgq Ei ollut tarkoitus mutta tästä tulikin näiden kahden hahmon eeppinen seikkailu samalla kun opettelin käyttämään laimennettua mustetta varjostamiseen. Haasteena oli saada tarkkaa jälkeä aikaan kun käytin aika pientä luonnoskirjaa, mutta ehkä se sitten parantikin lopputulosta. Päivitin nämä alunperin instaan mistä löytyy jokainen kuva selityksineen jos kiinnostaa: https://www.instagram.com/poedoe92/

Osallistuin Lahden Sarjakuvaseuran antologiaan "Veden väki" viime syksynä. Nyt taitaa olla tarpeeksi aikaa kulunut antologian julkaisusta että voin julkaista oman sarjakuvani tänne. Tämän tekemisestä on jo melkein puoli vuotta kulunut niin vähän ajatuksia tästä. Olen aika huono noudattamaan ohjeita niin tekoprosessia vähän varjosti tiettyihin mittoihin tekeminen, mustavalkoisuus ja se että sarjis tultaisiin painamaan enkä tiennyt miltä jälki tulisi silloin näyttämään. Jälki näyttääkin vähän tönköltä kun mietin koko ajan että "suuri yleisö" tulee näkemään tämän ja alitajuntaisesti rajoitin itseäni valöörien käytössä kun en osannut päättää haluanko yksinkertaisen tyylin vai mennäkkö ihan digitaalisesti maalaten. Lopputulos on vähän sekoitus molempia. Olen kyllä työhön tyytyväinen, mutta vähän jäi askarruttamaan olisinko kuitenkin osannut tehdä paremman. No mutta näin sitä oppii. Mutta pahiten jäi mielen päälle se että flippailin kuvaa näköjään sen verran että päähenkilön ruvet naamassa vaihtavat puolta hänen tiputtuaan veteen ;D Mutta sehän pitää tietenkin tulkita niin että vedessä onkin peilimaailma tai jotain semmoista, näinhän se menee.

Osallistuin Joensuun Sarjakuvaseuran antologiaan jossa aiheena oli "rauha", ja virallisesta julkaisusta on kulunut jo sen verran aikaa että voin julkaista oman osuuteni täällä. Ehdin tekemään jo kymmenensivuisen sarjakuvan luonnokset kunnes kuoppasin koko homman aloitin alusta ja tässä tulos. Ajatuksia: kyseistä antologiaa kun arvosteltiin Karjalaisessa, niin sekä netti- että paperisessa julkaisussa käytettiin artikkelikuvana tätä viimeistä sivua. Vähän nolottaa että nyt minut tunnetaan paikallisesti alastomien naisten ja pyllyjen piirtäjänä, mutta ei kai se loppujen lopuksi ole kaukana totuudesta. Itse prosessista sen verran että piirtopöytäni kynä temppuili aika pahasti varsinkin neljättä sivua tehdessä että joitain hajaviivoja saattaa löytää sieltä täältä jos zoomailee. Ja ensimmäisen sivun kimpussa meni eniten aikaa kun en löytänyt oikeaa tyyliä miten haluaisin kuvan tehdä. Aikomuksena oli alusta asti tehdä kaupunkimaisemasta tosi rauhaton ja epämiellyttävä, mutta vieläkin tuntuu että sivusta tuli vähän tukkoinen, mutta ainakin se sopii hyvin kontrastiksi sauna-illalle. Tarinan lopusta on tullut monia tulkintoja, enkä menisi sanomaan että sillä mitään yhtä ratkaisevaa tulkintaa olisi, mutta hauska kuulla erilaisia ihmisten näkemyksiä lopusta. Ehkä se sitten on onnistunut taiteellinen teos jos jokainen siitä löytää itselleen sopivan tulkinnan.

Osallistuin Turun Sarjakuvaseuran antologiaan "Punk" sarjakuvallani "Kuolematon". Osallistumisen yhteydessä kirjoitettavan sopimuksen mukaan oman työnsä sai julkaista vasta vuoden päästä antologian julkaisusta, mutta minähän se huomasin sieltä että sopimuksessa oli väärä päivämäärä joten vuosi muuttuikin kuukaudeksi niin tämän verran viitsin odottaa että laitan tämän nyt tänne ;D Ajatuksia tästä: vaikka yleensä tykkäänkin keskittyä vain yhteen asiaan kerralla ruudussa, isojen väkijoukkojen piirtäminen olikin todella hauskaa! Piti koko ajan keksiä että miltähän kukin hahmo näyttää ja yritin saada vähän diversiteettiä väkijoukkoon (tai ainakin ulkonäön perusteella, ikäjakauma näköjään jäi vähän vaisuksi). Ympäristöjen piirtäminen on minulla myös hieman ongelma aina satunnaisesti, mikä näkyy kun vertaa kahden ja puolen ensimmäisen sivun taustoja yökerhon taustoihin. Kaikista kolmesta sarjakuvasta mitä edellisen syksyn aikana tein eri antologioihin, tämä oli varmaan oma suosikkini koska tässä on niin eri fiilis muihin verrattuna ja toivottavasti se energisyys välittyy myös katsojalle mitä itse tunsin tätä tehdessä.

HUOM! Spoiler warning Saapasjalkakissa: Viimeinen Toivomus lopusta!

Taustamusa: https://www.youtube.com/watch?v=5i_enopHsqg&t=2277s Dark Souls oli kaiken kuulemani perusteella maailman huonoin peli ja totesin että en sitten vissiin tule sitä pelaamaan maineensa takia. Kuitenkin kuten Dark Souls 1 kanssa kävi, olin pelannut Bloodbornen samoilta tekijöiltä ja ostin koko Dark Souls trilogian halvalla, joten päätin sitten ykkösen jälkeen aloittaa kakkosen sillä periaatteella että ei se nyt niin huono voi olla. Vastaus saattaa yllättää. Peli alkaa kun pelaajahahmo saa kuolemattomuuden-kirouksen, saman joka vaivasi ensimmäisen pelin valtakuntaa. Nyt ollaan kuitenkin ihan toisessa kuningaskunnassa, mutta asiat ovat ihan yhtä huonosti. Pelaaja on saanut kuulla että tästä paikasta löytyisi parannuskeino kiroukseen ja haluaa parantua ennenkuin hän unohtaa perheensä, muistonsa ja lopulta itsensä kun kuolemattomuus jäytää hänen ihmisyyttään ja tekee hänestä onton ihmisraunion. Kuvassa oleva paikka "Majula" toimii koko pelimaailmaa yhdistävänä alueena johon pelaaja palaa useampaan otteeseen. Paikka kuvaa koko pelin tunnelmaa täydellisesti. Surumielinen, raunioitunut valtakunta jossa on vähän toivoa tulevaisuudelle, mutta tuoden samalla lohtua niille jotka vielä ovat elossa. Majula on paikka johon pelin aikana tavatut hahmot kerääntyvät ja heidän tarinansa kehittyvät pelin edetessä. Kaikkien hahmojen tarinat ovat kylläkin lopulta melko traagisia, kuten kirottu seppä joka on unohtanut mitä tuli maasta etsimään ja jonka tytär tuli etsimään isäänsä mutta ei tiedä että tämä kyseinen henkilö on vieressä asuva kyseinen seppä. Pelaaja ajelehtii ympäri maita ja mantuja saaden lopulta tietää että hänen täytyy kerätä neljä sielua jolloin hänestä tulee maan uusi valtias. Edellinen kuningas on kadoksissa ja valtaa pitää hänen puolisonsa kuningatar. Pelin aikana annetaan vihjeitä siitä mikä kuninkaan kohtalo on ollut ja mitä hän on tehnyt. Kauan sitten kuningas varasti jättiläisiltä merten takaa jotain, mikä aiheutti sodan joka runteli maan ja jonka tuloksena kuolemattomuuden-kirous tuli maahan. Kaikista yrityksistä huolimatta tämä johti kuningaskunnan tuhoon ja kuningas katosi. Pelaajan lopulta löydettyä kaikista pimein ja unohdetuin hautakammio syvällä maan alla, pelaaja vihdoin tapaa kuninkaan uskollisimman palvelijan jota vastaan taistellaan. Taistelun aikana pelaaja voi miettiä että miksi tämä henkilö on missä on, kaukana maan alla paikassa johon on haudattu maan ylimystö jo vuosisatojen ajan. Palvelijan kaaduttua taistelussa päästään hautakammion viimeiseen huoneeseen. Pelaajaa odottaa valaisematon huone, jossa valtavaa miekkaa raahaten edestakaisin kävelevä kuningas vaeltaa edestakaisin. Kirous on vallannut kuninkaan mielen jo kauan sitten eikä edes hyökkää pelaajan kimppuun koska on jo niin kaukana ihmisyydestä. Mutta pelaajasta ei voi tulla uutta valtiasta kuningaskunnalle jos vanha hallitsija on vielä elossa. Tämä hetki sai minut tajuamaan miten hyvä tarina pelissä on ja se onkin pelin suurin vahvuus. Tarinan avautuessa pelaajalle, myös pelaaja alkaa jo unohtamaan että miksi tuli kuningaskuntaan. Tämäkö oli hänen tavoitteensa? Itse ainakin olin jo unohtanut koko perheen ja alkuperäisen tavoitteen tässä vaiheessa peliä ja se onkin varmasti ollut tarkoitus. Pelaaja itse saa maistiaisen siitä miltä kuolemattomuuden-kirous tuntuu. Pelattavuudeltaan kuitenkin peli on vähän niin ja näin. Peli toimii samoilla tavoin kuin edellinenkin peli, mutta pienin muutoksin jotka eivät ole ihan ansaittuja tai tarvittuja. Vihollisten iskujen väistäminen on toisinaan hankalaa, vihollisia on aivan liikaa, bosseja on liikaa ja suurin osa aivan turhia ja edellisen pelin tuoma maine "pelistä jossa tulet kuolemaan paljon" on jostain syystä otettu tahallaan osaksi pelisuunnittelua ja jotkin kohdat pelissä tuntuvat epäreiluilta. Mutta pelin tarina ja maailma ovat erinomaiset. Myös (ainakin trilogian mukana ilmaiseksi tulleet) pelin DLC eli lisäsisältö on erinomaista, sillä kaikissa kolmessa matkustetaan aina yhteen uuteen pienempään kuningaskuntaan jossa nähdään miten asiat ovat kussakin pilalla. Myös näiden boss-tappelut ovat mielestäni jopa pelisarjan parhaimmistoa, varsinkin musiikkien puolesta jos muuten perus-pelin musiikit eivät jääneet mieleen. Dark Souls 2 on mainettaan parempi, mutta ymmärrän kyllä sekä niitä jotka peliä haukkuvat että niitä jotka pelistä pitävät. Itse kuuluisin enemmän peliä puolustavien joukkoon, vaikka muutaman kerran meinasikin mennä hermot peliä pelatessa. Mutta tämä peli kuitenkin osoitti että vaikka jokin asia yleisen mielipiteen mukaan on huono tai surkea, kannattaa vain lopulta luoda itse oma mielipide asiasta omalla kokemuksella. Arvosanaksi annan vaikka 7.5/10, sillä pelin huonot puolet ovat todella huonoja, mutta hyvät puolet todella hyviä. Suosittelen kokeilemaan jos on ollut samassa käsityksessä kuin minä aikoinaan.

Minulta tuli tonttu-teemaisia joulukortteja myyntiin suomalaiseen korttikauppaan, käykäähän tilaamassa itsellenne joulun varalle! Linkki: https://www.hartikkacards.net/p/petteri-holm-ne-toiset-tontut-postikorttivalikoima-7-kpl/ Tämmöistä olisi luvassa, huumorimielellä tehtyjä niin sopii hyvin lähetettäväksi niille kaikkein hartaimmille sukulaisille ;)

Kiitoksia vain kaikille jotka olette lukeneet blogia tähän asti! Pariin otteeseen olen käynyt koko blogin läpi kun olen halunnut käydä läpi vanhoja muistoja ja tällä kertaa poimin blogin kätköistä lempisivuni. Jos haluatte nähdä sivut kontekstissa niin eikun vaan selaamaan ;)) Tässäpä siis galleria joihin kiteytyy tämän blogin olemus, ja jos olet eri mieltä niin kuulen mielelläni omia poimintojasi! [gallery size="medium" ids="3038,3039,3040,3041,3042,3043,3044,3045,3046,3047,3048,3049,3050,3051,3052,3053,3054,3055,3056,3057,3058,3059,3060,3061,3062,3063,3064,3065,3066,3067,3068,3069,3070,3071,3072,3073,3074,3075,3076,3077,3078,3079,3080,3081,3082,3083,3084,3085,3086,3087,3088,3089,3090,3091,3092,3093,3094,3095,3096,3097,3098,3099,3100,3101,3102,3103,3104,3105,3106,3107,3108,3109"]

Viime vuonna osallistuin Turun Sarjakuvaseuran Linnunrata-antologiaan. Päädyin taas albumin viimeiseksi tarinaksi mistä voi tulkita joko että pahnat perälle tai parhaat viimeiseksi ;D no ei ehkä kuitenkaan. Tein tämmöisen vähän huumoristisemman mutta silti erittäin poliittisen tarinan jossa on enemmän tekstiä kuin mitä yleensä tykkään sarjakuviini laittaa.

Osallistuin paikallisen Joensuun Sarjakuvaseuran Scifi-antologiaan "Muistoja Huomisesta". Tämä oli kovan työn takana niin teknisesti kuin tarinallisestikin. Tätä tehdessä huomasin että kahden hengen dialogit eivät ole minun vahvuuteni (ainakaan vielä) ja tekstiä oli muutenkin hirvittävästi. En halunnut scifi-teemalla tehdä mitään alienien kanssa painimista vaan käsitellä "aikaa" koska avaruuden kannalta se on jännä teema (ja koska Interstellar on lempileffojani). Jostain syystä en osannut kuitenkaan piirtää tätä kovin rennolla otteella joten piirrosjälki on vähän tönkköä, tapahtumapaikka tylsä ja itse painetussa tuotteessa viivat on jotenkin puuroutuneet. Mutta ideallisesti pidän tätä yhtenä vahvimmista tarinoistani. Kahden ihmisen henkinen kamppailu siitä millä mielin he viettävät viimeiset hetkensä on minusta aika jännä konsepti, koska onko sillä lopulta mitään väliä kun loppu tulee kuitenkin mutta toisaalta juuri sillä elämässä on väliä. Noh, kehut sikseen ja olkaa hyvä ja lukekaa. Alunperin ajattelin että tarina loppuu niin että nämä kaksi hahmoa tuumaavat yhdessä että "ei voi kuin toivoa että teoillamme oli merkitystä" mutta ajattelin sitten näistä elämistämme synkistä ajoista johtuen tehdä tarinaan hieman positiivisemman lopun. Toivoa on aina, varsinkin silloin elämän synkimmillä hetkillä jos siihen jaksaa uskoa.