kokovartalosukka

Oli vielä tuota sculpey-massaa jäljellä niin päätin vihdoin käyttää sen loppuun ja kokeilla maalata öljyväreillä kun sellaisetkin nyt on. Huomasin pian että öljyvärit ei oo kyllä tähän hommaan paras vaihtoehto mutta EH. Ja niin tein hirviön. OH GOD SE ON 3D VIEKÄÄ SE POIS Loppukommenttina että hammastikku on ihan pätevä maalausväline. Sitten sitä möhnää jäi vielä jälelle niin koitin tehä jonkun hienon figun hienoon asentoon mutta sitä oli just sen verran että ei siitä mitään tullu. Sitten improvisoin. Mjoo tuli kurvikkaampi kun oli tarkotus mutta massaa jäi sen verran yli perusrakenteesta että tein sille sitten hirmuset tissit. Mutta tukkaa oli hauska tehä ja onnistukin paremmin kun aattelin. Pitää joskus ostaa lisää tuota massaa niin vois yrittää tehä semmosen figun että laittais koko paketin menemään. Mutta sitä ennen pitää tutkia mitkä maalit käy tuohon parhaiten...

Plussaa: Rahhaa ou jee. Miinusta: Uni ou nou.

Keväällä koulussa oli taidegrafiikan-kurssi ja pääsin vihdoin kokeilemaan. Tässä nyt vähän kaikenlaisilla eri tekniikoilla tehty, en välttämättä kyllä enää muista mikä on milläkin tehty mutta happoo roisku ja kivvaa oli. [gallery size="medium" ids="1400,1402,1401"] [gallery size="medium" ids="1403,1405,1404"] [gallery size="medium" ids="1407,1409,1408"] [gallery size="medium" ids="1410,1411,1412"]

Kattelinkin pitkästä aikaa läpi Limingassa pitämiäni sarjispäiviksiä ja sillon vielä osasin piirtää aika hyvin suoraan tussilla, niin että kokeilin nyt pitkästä aikaa kun en jaksanu sen paremminkaan tästä aiheesta piirtää ;D

Saas nähä alanko tekemään kuinka usein suoraan koneella päivityksiä. Paljon nopeempaa mutta ei ainakaan vielä jälki ole ihan yhtä puhtoista.

Ostin tosiaan uuden piirtopöydän vihdoin viimein (en enää koskaan osta Trustin tuotteita) ja on tullu sillä nyt vähän leikittyä kun voi viimein alkaa opettelemaan kunnolla suoraan koneella piirtämistä (vaikka nää onkin lyijykynäluonnoksista alunperin). Mutta laitan tästä lähin kaikki tämmöset vähän hienommat piirrokset tonne mun tumblr art-blogiin jonka tein tossa keväällä että sitä voi seurailla jos haluu nähä tämmösiä enemmänkin. http://pholmart.tumblr.com/

Okami https://www.youtube.com/watch?v=ya3yxTbkh5s Hui saakeli viimeks tehny tätäkin helmikuussa. No nyt on taas uutta pontia tehä tää loppuun kun vaan en ala liian mahtipontiseks (ja itsekriittiseks) näitten kuvien kanssa. Noniin itse pelistä: Okami on kaunis peli. Peli muistuttaa tyyliltään vanhoja japanilaisia kalligrafia-kuvia ja tätä on tarkoitettukin koska peli yhdistelee laidasta laitaan vanhoja japanilaisia taruja ja myyttejä. Okamin päähenkilönä on siis Okami Amaterasu, joka on siis shinto-mytologian mukaan auringonjumalatar. Okamissa Amaterasu esiintyy sutena joka herää satojen vuosien unilta ja pimeys on tullut takaisin ja kaikki on kurjaa ja näin ja sitten pitää lähteä hakkaamaan kaikki paha mitä Nipponin saarelta löytyy. Mutta enemmän peli keskittyykin hahmoihin joista hekin suurin osa on saanut innoituksensa shinto-mytologian henkilöistä. Esimerkiksi Susano-o ja Prinsessa Kaguya ovat aika isossa roolissa omine tarinoinensa jotka luotsaavat alkuperäisiä mytologian tarinoita. Jotkut kuvailevat Okamia vain yksinkertaisesti sanomalla että se on huono Zelda-klooni, mutta vaikka väite pitää osittain paikkansa niin huono peli se ei missään nimessä ole. Okamissa juostaan niityillä ja vuoristossa ja taistellaan aina silloin tällöin. Taisteluissa käytetään aseena jotain Amaterasun selässä leijuvaa reliikkiä mutta kohokohtana on Celestial Brush-tekniikat. Näillä voi siis piirtää kuvaruutuun jonkin kuvion millä voi sitten luoda tulta, salamoita, pommeja tai vaikka auringonnousun. Hienointa minusta tässä pelissä nimenomaan on se miten kaiken luonnon rappeutumisen ja kurjuuden saa korjattua ihan itse. Jos matkalta löytyy kuihtunut puu niin piirtää ympyrän sen päälle niin se rupeaa taas kukkimaan, tai jos ei halua matkata ulkona yöllä niin tekee auringon taivaalle. Ostin tämän pelin aikoinaan Lontoosta Harrod's:ista ja kun pääsin pelaamaan sitä niin en hirveämmin innostunut ja jätin pelin kauaksi aikaa sikseen. Sitten muutama kuukausi myöhemmin ajattelin että pitää tälle antaa vielä mahdollisuus ja hyvä että annoin! Kaikki oli niin värikästä ja hienoa ja ulkona juokseminen samalla kun perään kasvaa kukkia oli niin hienoa! Ja juoni todellakin sai minut haluamaan lisää koko ajan! Pelin kohokohtana oli varsinkin viimeinen taistelu jossa soi taustalla yllä oleva musiikki. Kappale ja kohtaus jossa se soi inspiroi minua jaksamaan kun elin vähän masentavampaa kautta lukiossa. Kohtauksessa kaikki toivo näyttää olevan menetetty kun Amaterasun voimat eivät riitä viimeistä pahista vastaan, mutta sitten kaikki ihmiset joita on matkalla tavannut saavat tietää että tämä heidän tapaamansa susi olikin jumalatar ja hän oli se joka teki kaikki ihmeet. Ihmiset yhdistävät rukouksensa ja uskovat jälleen Amaterasuun joka näyttää todellisen olemuksensa ja sitten alkaa taistelu ja tämä soi taustalla ja mmmmmmmm! Sitten minä itsekin aina kuuntelin tätä ja ajattelin että "en voi antaa periksi hnngggg!!". Mutta joo, kaunis ja kaikella rakkaudella tehty peli. Pelatkaa ihmeessä. Sopii kaikille. Itse opin paljon japanin mytologiasta ja taruista tätä pelatessa ja nykyään on hauska nähdä miten paljon nykyäänkin muissa peleissä ja animeissa ja elokuvissa käytetään samanlaisia viittauksia näihin mytologioihin. Ten outta ten.

Megaman X https://www.youtube.com/watch?v=wdvJtSroRSw Noni nyt on nimittäin nostalgia. Pelasin jossain serkun luona hirmu pienenä ekoja Megaman-pelejä Nes:sillä enkä ollut kovin hyvä ja annoin muitten mennä kaikki vaikeet kohdat ja sitten lopulta päädyin vaan kattomaan vierestä. Sitten toinen serkku sai Snes:sin ja tämän pelin siinä mukana ja ai että me pelattiin sitä. En kyllä edelleenkään ollut kovin hyvä mutta katsoin kun muut pelas ja tykkäsin kuunnella tästä pelistä musiikkeja. Sitten latasin tämän joskus lukiossa Wii:lle ja pääsin ekaa kertaa pelaamaan ihan itse alusta loppuun ja se oli hieno tunne kaikkien niiden vuosien jälkeen. Tämä nyt vaan on semmonen peli että jaksaisin pelata tätä vaikka loppu ikuisuuden jos olis pakko. Tiedän kaikki mahdolliset salarit ja kikat ja taktiikat ulkoa ja siltikin tätä on aina ihan yhtä hauska pelata. Ja vaikka tykkäänkin enemmän juonellisista peleistä niin "olet hyvis-robotti jonka täytyy tuhota pahis-robotit" toimii tässä täydellisesti. Ja onhan tästä tietty seittemän jatko-osaa lisää mutta kyllä tässä ykkösessä on sitä semmosta nostalgiaa mitä ei muut pysty syrjäyttämään. PS. Oon menny tämän pelkällä perus-pyssyllä kerran ja se oli aika masokistista puuhaa. Mutta menisin uudestaankin jos vaan joku uhkailis tarpeeks.

Catherine https://www.youtube.com/watch?v=n08b1ptdnYM Tää on varmasti vaikein ja masokistisin peli tällä listalla. Tai no en tiiä tavallaan Shin Megami Tensei: Nocturne ja Digital Devil Saga 2 on vaikeempia mutta jos jaksaa vaan kehittää ukkoja niin kyllä pärjää, mutta tämä pelipä onkin tarinapainotteinen puzzle-peli. Catherinessä päähenkilönä on Vincent, kolmikymppinen vähän nahjusmainen mies joka on ollut parisuhteessa jo monta vuotta tyttöystävänsä Katherinen kanssa mutta ei halua mennä naimisiin eikä edetä suhteessa enää sen pidemmälle vaan mielummin käy joka ilta baarissa kavereittensa kanssa. Kaupungissa on alkanut tapahtumaan outoja kuolemia missä uhreina on aina suhteessa olleet miehet jotka ovat kuolleet nukkuessaan erittäin kärsineen näköisinä. Eräänä iltana kun Vincent on jäänyt baariin yksin juomaan, hän kohtaa blondin nuoren naisen nimeltä Catherine. Sitten tuleekin pelin eka kenttä kun Vincent näkee unta että hyppii ja työntelee palikoita edetäkseen ylöspäin ja joka puolella on lampaita jotka puhuvat ja kaikki on ahdistavaa. Sitten Vincent herääkin sängystään aamulla ja huomaa että hänen vieressään nukkuu Catherine. Katherine soittaa ja haluaa tavata ja kaiken häsellyksen jälkeen Vincent saa tietää että Katherine on raskaana. Catherinen juoni siis etenee Vincentin yrittäessä päättää Katherinen ja Catherinen välillä ja aina öisin hän näkee unta palikoista ja kenttä heijastaa edellisen päivän tapahtumia. Pelissä siis pelattava osuus koostuu siitä että on erilaisia palikoita joiden päällä pompitaan ja niiden päältä juostaan ja yritetään kiivetä koko ajan ylemmäs ennenkuin palikkatorni hajoaa alta. Aina kenttien välissä tuleekin sitten kysymyksiä kuten "ottaisitko vanhemman vai nuoremman kumppanin" tai "olisiko oikein seurustella robotin kanssa" yms. joihin vastaamalla vaikutetaan pelin loppuratkaisuun koska kaikki valinnat näkyvät mittarissa mikä käyttää että kuinka "hyvä" tai "huono" ihminen on (siinä mielessä että pitääkö pettämistä harmittomana ja onko uskollisuus tarpeellista). Mielestäni Catherine on mestarillinen taidonnäyte siitä että pelin tarina ja mekaniikat ei millään muulla välittyisi pelaajalle/katsojalle muutakuin pelin kautta. Ei tätä millään saisi muunnettua järkevästi animaatioksi taikka elokuvaksi tai sarjakuvaksi. Peli on addiktoiva ja vaikea. Meinasin menettää järkeni kun aikoinaan pelasin tätä ekaa kertaa. Tein samaan aikaan ensimmäistä animaatiotani aivot kiehuen yli ja lipuvan mössönä korvista ulos lähes joka päivä ja aina illalla sitten pelasin tätä ja tuskailin sen vaikeutta ja näin unta palikoista ja palikkojen siirtelystä. Vaikka palikkojen siirtely ja niiden päälle kiipeily voi kuulostaa yksinkertaiselta niin tähänkin on tekniikoita aivan mieletön määrä! Lisäksi aina kenttien lopuksi tulee joku lopari-örkki kuten vauva jolla on moottorisaha silmässä tai jättiläispylly jolla on silmät ja kieli peräreiässä ja nämä sitten jahtaavat siinä samalla niin yritäpä siinä miettiä! Tarina oli mahtava, nauroin ja jännitin ja olin ihan täysillä mukana koko ajan! Sitten lopulta sain vielä hyvän lopunkin, ainakin kun vertaa suurimpaan osaan muista yhteensä yhdeksästä lopusta. Sitten vuoden päästä olin että "hei, tekeepä mieli pelata tätä ältsin vaikeeta peliä vielä vaikeemmalla" ja sitten alotin pelin HARDilla ja olin aivan kusessa. Mutta menin silti sen läpi. Ja sain vielä paremman lopun. Että joo, tämä peli tekee täydellisesti sen mitä se aikookin ja suosittelen kaikille jotka suinkaan uskovat omiin kykyihinsä.

Olen tämän syksyn Siilinjärven paikallislehti Uutis-Jousessa työssäoppimassa ja kaikkien juttujen kirjoittamisien ja kuvien oton lomassa teen aina välillä myös kuvituksia. Tässäpä näitä tähän mennessä tehtyjä.

Mua pyydettiin jokin aika sitten piirtämään sarjakuva söpöistä linnuista, jonka tekemistä siirsin varmaan koko kesän niin nyt sain vihdoin rykästyä tään.

Vähän tännekin näitä töherryksiä. Vihdoin ostin Overwatchin ku löyty halvalla. Kuvassa Mei, jolla siis itse pelaan eniten. Brad ja Buddy, päähenkilöt peleistä Lisa: The Painful RPG ja jatko-osasta Lisa: The Joyful. Pelit sijoittuvat post-apocalyptiseen maailmaan josta on kadonnut naiset, ja kaikki on päin persettä koska mitäpä miehet saisivat aikaiseksi. Ja tietenkin suurin osa ihmisistä käyttää huumetta nimeltä Joy, joka muuttaa käyttäjänsä lopulta mutantiksi ja silleen. Ja alempana oleva Buddy on maailman ainut nainen, joka rökittää kaikki. Ja tässä pelissä käytetään rahayksikkönä pornolehtiä, koska mikäpä olisi arvokkaampaa. Kosaku Kawajiri ja Jotaro Kujo JoJo:sta. Leikin näissä vähän fine linereillä ja line paintereillä.

Edit vuodelta 2021: Tämä päivitys ei enää vastaa nykyisiä näkemyksiäni, mutta en harrasta menneisyyteni pyyhkimistä joten olkoot täällä. Tiedän nykyään aiheesta enemmän ja ilmaisisin asiani eri tavalla jos tekisin päivityksen uudestaan.

Uskalsin ostaa copicceja pitkästä aikaa niin nyt on tullu taas tussailtua. Oon edelleenkin parempi piirtämään oldschool-meiningillä kuin tietokoneella. Tietokoneella piirtäminen ei kyllä maksa mitään... Joka tapauksessa tulipahan skannattua kaikki vaiheet niin laitan ne tähän. Zarya Overwatchista. Teki mieli piirtää lihaksia. Itse asiassa piirsin tämän ensin koska jostain syystä halusin piirtää rintakarvoja. Reinhardt Overwatchista. D.va Overwatchista. Piirsin koska tuli tää pose mieleen.

Tracer Overwatchista. Junkrat Overwatchista. Hahaa eipä ollukaan Overwatchista! Isabeau Shin Megami Tensei IV:sta.

Jotain sairasta mitä piirreltiin koulussa tunnilla. Tästä nyt on jo jonkin aikaa niin en muista kaikkia selityksiä kaikkeen joten jätän kuvituksen katsojan mielikuvituksen tulkittavaksi.

Shin Megami Tensei: Persona 4. https://www.youtube.com/watch?v=P3ue1JPFXEU En oo ikuisuuksiin koskenu vesiväreihin niin tuosta kuvasta nyt tuli mitä tuli. Ja brush penistä on loppunu mustepatruunat jo aikoja sitten niin käytän jotain ihmeen halpisvastaavaa niin se lähti leviämään ja silleen MUTTA. Ensimmäinen kosketukseni Shin Megami Tensei-pelisarjaan tuli tämän pelin kautta. Olin lukion viimesellä ja lukuloman koittaessa ennen kirjoituksia näin juttua tästä pelistä netissä (tästä ja Persona 3:sta). Sitten menin divariin ja siellähän ne molemmat oli vierekkäin. Mietin että olisin ostanut kolmosen koska tietty aiempi osa pitäisi pelata ensin, mutta tässä tuli soundtrack mukana joten ostin sitten tään. Ja kyllä kannatti koska jammailen näitä musiikkeja edelleenkin aina autossa jos ajelen jonnekin. Peli lähtee käyntiin kun päähenkilö (joka on pelaaja itse vaikka näyttääkin tommoselta pottatukalta) muuttaa vuodeksi Japanin maaseudulle kaupungista setänsä luokse asumaan. Kylässä ei ikinä tapahdu mitään, mutta juuri silloin sattuu tapahtumaan pari murhaa ja mukkelis makkelis näitä aletaan selvittämään koska toinen murhattu on/oli päähenkilön uuden kaverin ihastus. Samaan aikaan kaupungissa kiertää huhu että jos katsoo pimeätä telkkaria vesisateella ja kello lyö kaksitoista niin näkee sielunkumppaninsa. Näinhän asia ei ole, vaan telkkarissa näkee seuraavan murhaajan uhrin. Ja outojen sattumusten kautta päähenkilöryhmä oppii menemään television sisälle missä on toinen maailma täynnä sumua ja örkkejä. Selviää että murhaaja heittää kidnappaamansa henkilöt television sisäiseen maailmaan ja kun oikeassa maailmassa on sumuista, television sisällä ei ole ja sisällä olevat örkit tulevat hurjiksi ja tappavat kaikki ketä löytävät. Päähenkilöiden täytyy siis pelastaa kaikki kidnapatut ihmiset television sisältä ennen seuraavaa sumuista päivää. Peli on siis tavallaan RPG/SIM-pelien hybridi. Television sisällä mennään hakkaamaan örkkejä ja tutkimaan paikkoja, mutta oikeassa maailmassa käydään koulua ja tavataan ihmisiä. Pelissä täytyy siis hoitaa Social Linkejä, eli hengata tiettyjen ihmisten kanssa joiden kanssa luoda suhteita ja näin tulla vahvemmaksi televisiomaailmassa. Social linkit erotetaan Tarot-korttien mukaan, eli linkkejä on yhteensä 23 (joista 20 taitaa olla sellaisia joiden kehittäminen on pelaajan itsensä varassa). Mikä minua tässä pelissä niin kiinnostaa ja innostaa on sen syvällisyys. Lähestulkoon kaikkeen löytyy jokin merkitys ja mikään elementti ei tunnu turhalta. Esimerkiksi kun joku kidnapattu henkilö joutuu televisiomaailmaan, hänen alitajuntansa ja "pimeä puolensa" luo itselleen oman todellisuuden ympärilleen. Esim. yksi lempihahmoistani Kanji on kovis jolla on mainetta siitä että hän on piessyt moottoripyöräjengin, mutta joutuessaan televisiomaailmaan hänen ympärilleen rakentuu "men-only" sauna ja hänen varjonsa (shadow-self, Jungin termistöä) esiintyy homppelihtavana versiona hänestä itsestään ja selviää että Kanji ei ole oikesti mikään kovis vaan pitää roolia yllä koska ei uskalla olla oma itsensä koska oikeasti hän tykkää neulomisesta ja virkkaamisesta ynnä muusta epämiehekkäästä. Ja itse televisiomaailma idea on tosi jännä, koska "ihminen näkee sen mitä haluaa nähdä ja kuulee mitä haluaa kuulla". Eihän kukaan katso telkkarista muutakuin sellaisia ohjelmia kun mistä tykkää. Ja miten jokainen hahmo on rakennettu oman tarot-arcanansa tyypillisten piirteitten ympärille. Ja kaikkea muuta mahdollista mitä en rupea spoilaamaan. Paitsi että loppupuolella kun aletaan kunnolla selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä niin paskaa lentää tuulettimeen ja sitten tuli yksi kohta missä tuli ratkaiseva vaihe pelissä ja piti tehdä valintoja ja tein väärät valinnat ja sitten tuli huono loppu ja soi masentavat musiikit ja sitten menin nukkumaan ja oli niin huono olo etten saanut unta ja ääh. Sitten otin savelta seuraavana päivänä ja sitten olin että MITÄH ja sitten tapahtui kaikkea ja olin taas että MMMMITÄHHH. Edelleenkään en spoilaa mitään (köh köh). Itselleni tämä peli iski kuin tuhat salamaa. Olin ihan koukussa ties kuinka kauan. Ja vaikka peli kestikin jotain 80 tuntia mennä läpi niin taisin pelata saman tien uudestaan. Lisäksi aloin näkemään omia tuttavuuksiani Social linkkeinä ja mietin että millä tasolla olen ja hnnnggg. Niin ja täysin sairas suhteeni Chiehen syntyi siinä samalla (joka on näkynyt blogissani muutaman kerran, viimeisimpänä tuossa kuvassa tuolla). Pelissä kun pystyy alkaa seurustelemaan niin joka kerralla olen ruvennut Chien kanssa olemaan (paitsi ekan kerran jälkeen kolmella seuraavalla pelikerralla olen kyllä iskenyt kaikki muutkin naiset mitä pystyy koska sain tietää että siitä ei tule mitään sakkoja). Olen myös katsonut pelistä tehdyn animen neljä kertaa. Suosittelen siis kaikille ja jokaikiselle tätä peliä. Alkuperäinen on pleikkari kakkoselle ja remake PSVitalle. Lopuksi heitän tähän vielä kappaleen jonka perusteella ostin koko pelin. Ja kyllä kannatti. https://www.youtube.com/watch?v=3R2d6Kuk3Ek

Legend of Zelda: Wind Waker. https://www.youtube.com/watch?v=gN_x1rpGbY8 Kakkosen ja ykkösen olisin voinut laittaa jaetulle ykkös-sijallekin, koska molemmat pelit on minulle tärkeitä, mutta joskus ajattelin että "lempipelini on "----" ja sillä sipuli". Eli tämä on kakkosena ihan vaan sen takia, mutta on se silti tavallaan ykkönen. Wind waker on siis kaikista maailman zelda-peleistä minun lempparini. Olin kyllä pelannut aiemmin muitakin, mutta tämä oli se semmoinen mikä kolahti. Itse asiassa siihen miksi pidän tästä pelistä niin paljon liittyy eräs muisto lapsuudesta ja nykyisyydestä. Viidennellä luokalla olin musiikkiluokalla, ja meillä oli viikonloppu-soittaleiri. Lauantaina sattui olemaan synttärini ja olin pyytänyt synttärilahjaksi tätä peliä. Kun lähdin kotia kohti, oli täydellinen aurinkoinen talvipäivä. Kotiin päästyäni kaikki sukulaiset olivat käymässä ja sain tämän pelin lahjaksi isältä. Muistan että pelotti pelata koska en ollut koskaan pelannut aiemmin mitään 3d-peliä, ja olinkin tosi huono. Taisin vielä alkaa pelaamaan kesken juhlien enkä muista mitä silloin muuta edes tapahtui kun että pelasin (hähäh). Mutta olin koukussa ja pelasin ala-asteen aikana pelin läpi useita kertoja. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin peli julkaistiin HD-remakena Wii U:lle (alkuperäinen siis Gamecubella) ja ajattelin että "meh, mulla on se jo cubella en osta uuestaan". Sitten synttärit yllätti ja käytiin kavereitten kanssa Gamestopissa, ja siellä minä sen näin. Ylä-hyllyllä komeili limited edition-pakkaus missä tuli sekä peli että figuuri. Katselin sitä hetken, ja sitten tajusin että sain sen pelin lahjaksi TASAN kymmenen vuotta sitten synttäreinäni. Meinasi tulla vedet silmiin kun menin kassalle. Kun pääsin peliä vihdoin pelaamaan niin sitten ne vedet tuli silmiin. Peli alkaa kun päähenkilö Link herää siskonsa herätykseen, koska Linkillä on syntymäpäivä (voi olla syy miksi pienenä tämä kolahti kun oli omat menossa ympärillä). Sitten tapahtuu kaikenlaista ja lopulta jättiläislintu tulee ja kidnappaa Linkin siskon. Link lähtee merirosvojen avustuksella pelastamaan siskoaan, mutta epäonnistuu surkeasti ja päätyy tapaamaan puhuvan veneen joka pystyy auttamaan jos Link auttaa häntä etsimään kolme helmeä jotka on suojeltuina ympäri maita ja mantuja. Pelin maailma on käytännössä 90% merta, ja kaikki maailman ihmiset asuvat pikkuisilla saarilla. Saarien väliä matkustetaan veneellä, ja matkustamista on todellakin paljon. Tästä on monelta ihmiseltä tullut paljon valitusta, mutta itseäni se ei koskaan ole haitannut. Merestä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa saarien väleillä, kuten sukellusveneitä ja jättiläismustekaloja ja tähystystorneja mistä löytyy örkkejä ja aarteita. Joku on sanonut että kaikista zelda-peleistä juuri Wind waker on se missä tuntee eniten olevansa seikkailulla, ja olen samaa mieltä. HD-remakessa itse asiassa pystyi saamaan purjeen mikä nopeuttaa veneen liikkumista jotain kolme kertaa, mutta kun pelasin remakea ekan kerran niin en edes muistanut hakea sitä koska olin niin innoissani. Mutta eniten tässä pelissä tykkään nykyään siitä että minkälainen kasvutarina Linkillä on. Alussa hän on vain poika joka elelee rauhassa mummonsa ja siskonsa kanssa saarella kaukana kaikesta, kunnes joutuu tilanteeseen jossa hänen täytyy näyttää rohkeutensa ja pelastaa siskonsa vaikka ei tiedä miten. Spoilerina tämä puhuva vene jonka Link löytää aikoo käyttää Linkiä kukistamaan Ganonin (joka on useimpien zelda-pelien pääpahis), ja kun veneeltä kysytään jossain vaiheessa että onko Link valittu sankari tähän hommaan, hän vastaa että ei ole. Pelin edetessä Link kasvaa omilla teoillaan täksi sankariksi. Hänellä ei ollut kohtalonaan olla mitään tavallista suurempaa. Mutta hänen täytyi olla että pystyi auttamaan niitä jotka apua tarvitsivat. Ja minusta se on aika inspiroivaa, koska monesti peleissä ja elokuvissa päähenkilöt ovat aina "valittuja" tai jotain semmoista, mistä tulee sellainen mielikuva että mitä väliä millään päähenkilön tekemisillä on jos kohtalo on hänet valinnut tekemään näin niin eikö se sitten joka tapauksessa tapahdu? Lisäksi pelin maailma on erittäin kaunis. Merellä seilatessa päivä vaihtuu yöksi ja aurinko laskee ja nousee. Hahmot ovat toisistaan erottuvia ja miellyttäviä. Kuvassa lentävä Medli varsinkin on yksi oma suosikki zelda-pelihahmoistani. Ja tietty musiikit ovat ihan että oh jeah. Joo, tämä peli merkitsee minulle paljon, ja nykyään pelaan sen läpi aina noin vuoden välein. Viimeksi yritin tehdä kaiken mitä vain pystyi, mutta sitten feilasin jossain vaiheessa niin pitää tänä vuonna yrittää uudestaan. Ja näin vielä netistä yhden kohdan mitä en ole ennen aiemmin koskaan tiennyt. Että yllätyksiä löytyy vielä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen! Peli on ihan 10/10 ja sydämiä, pelatkaa jos vaan suinkin pystytte.

Mother 3. Pakko laittaa tään pelin mainos heti alkuun, koska se on aika osuva. Niitä on yhteensä viisi ja kaikki löytyy youtubesta, kannattaa kattoo. https://www.youtube.com/watch?v=z8YaKuWLvGs https://www.youtube.com/watch?v=BbSmCrvlyrA Huhhuh. Viimein sain tämänkin listan tehtyä. Ei mennyt kuin melkein kaks vuotta. Olen pahoillani. MUTTA. Mother kolmosta ei siis ole koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mutta yksi urhea fani-ryhmä käänsi koko pelin ja latasi käännöksen nettiin niin että jos lataa emulaattorin ja fani-patchin niin peliä voi pelata englanniksi, niinkuin minä tein. Pelin aiempi osa on siis nimeltään Earthbound (Mother 2 Japanissa). En ollut pelannut peliä kokonaan koska se oli aika vaikea enkä vielä siihen aikaan malttanut pelata pelejä tietokoneella. Sitten törmäsin tähän kun pelin päähenkilö Lucas tuli pelattavaksi Super Smash Bros. Brawliin, ja veli latas tämän ja piti sitten kokeilla. Sitten se olikin menoa. Pelin tapahtumapaikkana on saari nimeltään Nowhere Island, missä sijaitsee kylä jonka ympärillä pelin tapahtumat pyörivät. Kylässä kaikki on hyvin, ihmiset eivät käytä rahaa vaan antavat toisilleen tavaraa jos toinen sitä tarvitsee ja kaikki ovat ystävällisiä. Alussa Lucas on kaksoisveljensä Clausin ja äitinsä Hinawan kanssa vaarinsa luona käymässä kaukana kotoa. Kaikki on kivaa ja hauskaa ja pelistä saa vaikutelman että mitä tässä voi tapahtua kun kaikki on näin hyvin? Sitten hypätäänkin perheen isän Flintin saappaisiin, ja pelin kahdeksasta osasta ensimmäisessä ohjataan Flintiä. Flint pyydetään mukaan auttamaan eräs talo metsän keskellä on syttynyt palamaan. Pelastettuaan talon asukkaat, Flint saa kuulla että Lucas, Claus ja Hinawa olivat juuri tulossa takaisin kotiin myrskyn yllättäessä. Claus ja Lucas ovat nuotion ääressä lämmittelemässä, kun yksi kylän asukas kertoo Flintille uutiset. Tässä tulee esille minkälaisesta pelistä on kyse. Pelissä joko itkee tai nauraa. Mies kertoo että "kerron nyt hyvät ja huonot uutiset: hyvä uutinen on että tästä jättiläismäisestä hampaasta saa hyvän puukon. Huono uutinen on että se oli lävistänyt vaimosi sydämen." Flint menee sekaisin ja vetää nuotiosta puun jolla alkaa huitoa muita, ja hänet tyrmätään. Seuraavana aamuna hän herää kylän putkasta, jota ei vielä tähän mennessä oltu koskaan käytetty. Hypätään Hinawan hautajaisiin, joista Claus lähtee karkuun koska haluaa löytää olennon joka tappoi hänen äitinsä, ja Flint lähtee perään samoilla aikomuksilla mutta myös estämään Clausta. Pelin neljä päähenkilöä ovat Lucaksen lisäksi Duster, rosvo joka lenkuttaa, Kumatora, saaren "prinsessa" ja rämäpää sekä Boney, Lucaksen koira. Pelin edetessä Lucaksen tehtävä on estää Pigmask Armyä nostamasta seitsemää neulaa jotka herättävät saaren alla asuvan lohikäärmeen joka voi toteuttaa yhden toivomuksen. Tarina on kyllä paljon moniulotteisempi kuin näin yhteen lauseeseen tiivistettynä, mutta en ala spoilaamaan mitään. Joka tapauksessa peli tosiaankin keikkuu itkun ja naurun rajamaastossa. Peli pyörii siis perinteiseen RPG-tyyliin (yllätys yllätys) mutta vihollisiin kuuluu kaikkea sellaista että pelkkä nimi naurattaa. Sitten tapahtuu asioita ja surettaa. Pelasin tämän pelin joskus lukiossa, ja minusta tuntuu että minun henkinen avautuminen tapahtui kun pelasin tämän pelin. En ollut aiemmin koskaan itkenyt tai surrut mitään peliä pelatessa. En muista että olisin tässäkään niinkään ihan itkenyt, koska en muista milloin olisin viimeksi itkenyt ihan oikeasti, mutta on kyllä ollut silmät punaset. En oikein tiedä mitä kaikkea voisin tästä kertoa ilman että alkaisin jaarittelemaan, mutta pelin loppuosa on erittäin liikuttava. Joskus eksyn katsomaan youtubesta pelin viimeisen tappelun, ja olen kyllä ollut joka kerta kyynelissä. Joskus luin pelin tekijän haastattelun ja hän kertoi miten oli käsikirjoittajan kanssa lukittautunut kahdestaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa kirjoittaisivat loppukohtauksen valmiiksi, ja he molemmat vain itkivät. Joo, peli on aika vaikea saada jos ei osaa asentaa emulaattoria tai etsiä oikeita sivustoja, joten kannattaa edes katsoa youtubesta tai jostain pelin playthrough (koska on aika hauska katsoa miten ihmiset eivät ole tienneet mitenkä hiton surullinen tämä peli on ja ovat alkaneet itkeä facecamiinsa). Se on sen arvoinen. Peli ei ehkä ole pelattavuudeltaan täydellinen, mutta tarina on semmoinen mikä kannattaa kokea. Sen jos kokee niin ei ole enää sama ihminen kuin aiemmin. Tämä lista oli tässä. Kyllä tätä tehdessä ehkä olisin muutaman muutoksen tehnyt, mutta listat on listoja eikä niitä kannata ottaa liian tosissaan. Saatan joskus tehdä lisää tällaisia merkintöjä ihan vaan koska on hauska selittää peleistä kaikkea mitä mieleen tulee. Mitään sarjiksia en ala näistä tekemään, niistähän tulis jotain sata sivusia eepoksia. Mutta peli-aiheet ei tästä blogista häviä.

Tää kyllä tapahtu jo marraskuussa mutta tulipa vasta nyt mieleen tehä tästä päivitys. Heh.

Tulipa suttusen näköstä. No jaa.

Koulussa oli tehtävänä tehdä näyttely, joten menin helpoimman kautta ja tein netti-näyttelyn. Aiheeksi otin Suomi100-juhlavuoden kunniaksi että laitan näyttelyyn 100 teosta vuosien varrelta. Piti kyllä silloinkin vähän karsia, että varmaan paremmin nuo kaikki löytyy täältä blogin kätköistä. Mutta käykää katsomassa ja kommentoida saa! https://prantteproot.wixsite.com/petteri100

Tuon näyttelyn yhteydessä tein kuvitukset horoskoopeista. Laitanpa ne nyt tänne. [gallery size="large" ids="1684,1685,1686,1687,1688,1689,1690,1691,1692,1693,1694,1695"] Ja ekstrana synttärilahja kaverille. Chaos warrior Warhammer-universumista.

Oon ollu tahallani laiska koska uutta Zeldaa oon oottanu jo monta vuotta ja Persona 5:ttä (joka tulee ylihuomenna tätä kirjoittaessa) oon oottanu jotain 6 vuotta. Plus kesätöitten etsintä, kouluihin haut yms. on vieny sunnuntailta aikaa. Sit vähän ekstraa:

Jotain mitä on tullu taas piirreltyä. Pharah Overwatchista. Ei ollut ihan hirveästi ruskean sävyjä joista valita niin tästä tuli vähän tämmönen. Susan Strong Adventure Time:stä. Piirsin tään sata vuotta sitten mutta eipä oo tullu laiteltua mihinkään. Yusuke Kitagawa Persona 5:sta. Vähän tämmöstä suttusen tyylin kokeilua. Lempihahmoni kyseisestä pelistä. Yks päivä huomasin että miten kyllästynyt minä olen tekemään aina samanlaisia perus posetuksia enkä uskalla lähteä kokeilemaan. Ja en oo sataan vuoteen piirtäny mitään ihan originaali-hahmoja, joten sain tämmösen rykästyä. Tunne oli vapauttava kun lähdin vanhoista tavoista poiketen piirtämään ns. "aloittelijan virhe" -tyylisesti että piirsin ekana silmät ja sitten aloin tekemään käsiä ja siitä hahmottelemaan loppua ruumista. Ehkä minun taitoni nyt riittävät jo vihdoin piirtämään miten huvittaa. Katoin Ghibli-dokumenttia ja piirtelin niin syntyi kuva Minnasta hänen yrittäessä epätoivoisesti kommunikoida vieraalla kielellä. Tässäkin lähdin piirtämään ihan ekana silmiä ja sitten kasvoja. Tulipa ihan ylä-aste mieleen kun vielä piirtelin animu-hahmoja ilman mitään taitoja tai kokemusta.

Valmistuin siis kuva-artesaaniksi. Sitten seuraavaa koulua kohti.

Oon ottanu nyt kesällä tavoitteeksi piirtää joka päivä edes vähäsen. Samalla on tullu taas opeteltua photarin käyttöä ja tämmöstä on syntynyt. Sadayo Kawakami Persona 5:sta. Pitihän sitä nyt oma opettaja iskee kun annettiin mahdollisuus ;D. Kate Marsh Life is Strangesta. Oon yrittäny monta kertaa alkaa työstämään tätä koneella kun luonnoksen piirsin jo viime syksynä, mutta nyt vasta sain itseäni tyydyttävää tulosta aikaan. PS. Ihan näin kun en jaksa erillistä päivitystä tehdä asiasta niin pääsin Joensuun Karelia AMK:hon opiskelemaan ensi syksystä eteenpäin! Medianomiksi olisi siis tarkoitus valmistua neljän vuoden päästä mutta eihän sitä tiedä mihinkä siellä joutuu kaiken kuulemani perusteella. Nyt sitten vaan stressaan asunnon kanssa loppukesän ajan koska ei siellä taida olla kun soluasuntoja ja sen asuntolassa asumisen olen jo kokenut niin ei sekään enää kiinnosta...Tai sitten asun jossain veneen alla.

Tullu nyt koulun alettua taiteiltua taas vähän enemmän niin laitan tänne. Kokeilin vähän sekatekniikkaa, mutta paperi ei kestäny niin vähän tuli sotkua. 2B Nier: Automata:sta. Vähän originaaliakin. Uuden Overwatch-animaation innoittamana syntyi tämmöinen. F.F JoJo:sta. Mantis Guardians of the Galaxy 2:sta. En tiiä miten ihmiset ei voi tykätä tästä leffasta, mutta sanoi kuka mitä tahansa, Mantis oli söps. Btw en oo ennen piirtäny elokuvahahmoja, pitäis piirtää useemmin. PS. Päivitän ihan oikeesti heti kun oon saanu järjestettyä uuden asunnon kuntoon ja päässy koulussa kunnolla vauhtiin, aika vähän niinkuin hujahti loppukesän osalta.

Tuli siis vaihettua kaupunkia ja kaiken stressin keskellä ei oikein piirtäminen onnistunu. Mutta nyt on tilanne rauhottunu niin voi taas alkaa päivittää normaalisti. BTW brushpenejä ja täytepatruunoita saa nykyään Suomalaisesta Kirjakaupasta. Viimeset pari vuotta oon täyttäny niitä vesi+indian ink -sekotuksella niin jo oli aikakin saaha oikeet mömmöt käyttöön. PS. Tosta sitruunainen-blogista löytyy juttuja kesältä missä minä oon mukana -->

Oho ekaan ruutuun unohtu piirtää tuoli.

Uskalsin vihdoin kokeilla jotain uutta piirto-ohjelmaa (ilmaista siis) ja tässä on vähän kokeilua Kritalla. Menee jonkin aikaa opetellessa kun pikanäppäimet on miten sattuu mutta hyvää jälkee tulee ainakin!

Ryhdyin mukaan Inktoberiin tänä vuonna instagramissa, aiheena noidat kun ei se virallinen lista oikein herättänyt mielenkiintoa. Tämmöstä jälkee sieltä löytyy. Laitan kyllä kaikki valmiit tänne ens kuun alussa, mutta jos haluu nähä joka päivä uuden niin niitä löytyy https://www.instagram.com/poedoe92/

Pikkasen liikaa on tullu nyt tämmöstä vastaan nykysessä koulussa. Get your shit together Karelia.

Pitkästä aikaa tuli maalattua vesiväreillä. Johonkin aikaan tein näitä tämmösiä peliaiheisia niin nyt kun ei oo koulussa niin hirvee stressi ja hoppu niin aattelin taas alkaa näitä tekee. Kuvassa Mipha Legend of Zelda: Breath of the Wildistä. Tykkäsin kaikista championeista, mutta Mipha vei voiton ;D

https://www.youtube.com/watch?v=kxKiACgujs8 Oon ollu viime aikoina vähän epävarma että mikä tämän blogin identiteetti oikein on, ja sen takia on ollu vähän hankala tehdä päivityksiä. Sitten päätin lukee koko blogin alusta asti läpi ja tajusin että eipä tässä mitään pohdittavaa olekaan, jatkan vaan mitä oon aina tehny ;D Yks asia mitä oli yllättävän mielenkiintoista lukea omasta mielestä oli nuo Top 15 Peliäni -jutut. En ala mitään uutta listaa kyhäämään nyt tähän hätään, mutta ajattelin tehdä tämmöisiä yksittäisiä merkintöjä joistakin peleistä mitkä on tehny viime aikoina vaikutuksen minuun. Aloitetaan Life is Strangella. Ostin pelin aika äkkiä sen jälkeen kun sain nykyisen koneeni (eli oikeasti semmoisen koneen millä pystyy pelaamaan jotain) enkä ollut aiemmin erityisemmin pelannut mitään tämän tyylisiä pelejä. LiS:ssä päähenkilö Max on palannut pelin alussa kotikyläänsä keskelle ei mitään ja aloittanut koulun valokuvauslinjalla. Kesken päivän hän päätyy näkemään kun vessassa eräs oppilas ammutaan ja hän oppii vahingossa pysäyttämään ja kelaamaan aikaa taaksepäin. Hän estää murhan tapahtumisen ja alkaa selvittämään vanhan ystävänsä kaverin katoamista ja mitä kaikkea salaliittoja siihen kuuluu. Peli on siis tavallaan kävelysimulaattori, koska ei pelissä oikein muuta tehdä kuin kävellään, puhutaan ihmisten kanssa ja välillä leikitään ajan kanssa esim. käydään samoja keskusteluja ihmisten kanssa vastaten eri tavalla. Välillä peli ilmoittaa että joillakin teoilla on tarinan kokonaisuudelle suurikin merkitys, joten kannattaa miettiä tarkkaan että mitkä ovat järkeviä valintoja. Mutta toisaalta aina ei voi tietää mikä on paras vaihtoehto, sillä harvemmin sitä on. Valinnat vaihtelevat välillä "kasteletko huonekasvisi" "ammutko tämän tyypin". Tietyissä kohdin peliä tulee sellaisia valintoja vastaan että kyllä piti miettiä useampi minuutti ja käydä jääkaapilla kun oli sellaisia tilanteita. LiS on erittäin nätti peli. Hahmot saattavat näyttää aina välillä vähän pökkelömäisiltä, mutta kokonaisuus on erittäin tyylikäs ja paikat ovat kauniita. Juoni piti kiinnostavuuteni yllä ja loppupuolella alkaa tapahtumaan sellaisia asioita että ei pystynyt lopettamaan. Suoraan sanottuna en hirveämmin välittänyt päähenkilön Maxin enkä hänen ystävänsä Chloen hahmoista, mutta eipä se kokonaisuutta haitannut sillä hahmoja tässä pelissä riittää. Omaksi lemppariksini nousi koulukiusattu Kate Marsh, jolle kannattaa olla kiltti pelin alkupuolella tai sitä saattaa joutua katumaan... Meinasi nimittäin tulla sydänkohtaus ja itku päästä tietyssä kohdassa. Ja pelin musiikit on kanssa tosi hyvät ja sopivat tunnelmaan. Tuossa ylempänä ehkä lemppari pelin soundtrackista, mutta aika moni muukin on päätynyt kännykkääni. Vaikea kertoa enempää ilman että alan spoilaamaan juonesta liikaa. Pelin saa ostettua Steamista taikka pleikkarille. Vähän aikaa sitten tuli myös pelille prequel missä Chloe on päähenkilö, mutta odottelen että se tulisi vähän halvemmaksi tässä vuoden aikana :D Jos diggaa esim. Telltalen pelejä niin kannattaa kokeilla. Saattaa jättää arvet pelin lopussa, mutta itse tein mielestäni oikeat valinnat. Itsa good gaem.

Tykkään keräillä kaikkee nörttikamaa ja taidekirjoja ja nyt kun on hyllytilaa uudessa kämpässä niin järjestelin tavarat hienosti aina hylly per pelisarja. Ekaks vähän Legend of Zelda -kamoja. Oon kyllä pelannu kaikki zeldat läpi (paitsi ekan, tokan ja multiplayerit) ja omistan vielä digitaalisena lisää kun mitä kuvassa näkyy, plus mitä omistan game boylle mutta ne on jossain vanhempien luona. Tekis mieli joskus hommata Breath of the Wildistä Champion amiibot, mutta ne on aika hintavat joten saas nähä. Pari hienoo zelda-julistetta on kanssa seinällä, mutta niistä ei ole nyt kuvaa. Fire Emblem-sälä jää aika vähäiseksi, kun eipä niitä pelejä ihan hirvesti edes ole julkaistu Japanin ulkopuolella. Löysin tuon FE Echoes -collectors editionin halvemmalla kuin itse pelin niin siitähän tuossa suurin osa koostuu. Omistan kanssa digitaalisena loput pelit mitä on täällä julkaistu (paitsi Awakening jonka oon pelannu kahdesti lainaten veljeltä). Keskellä olevaan Tharja-figuuriin törmäsin AliExpressissä hirmu halvalla niin ostin sen itelleni joululahjaks ;D Sittenpä kattavin kokoelma näistä kaikista. Shin Megami Tensei- ja Persona -tavaraa ja pelejä löytyy aika paljon. Persona 5 -collectors editionin sain normaalihintaan vielä kun niitä jostain löytyi, eikä tarvinnu tuplahintaan ettiä ebaysta. Alemman figuurin löysin kanssa murto-osa hintaan mitä se oikeesti makso ja ylemmän sain lahjaksi Minnalta. Taidekirjat olen ostanut kaikki mitä vaan on julkastu Japanin ulkopuolella ja kaikki PS2 -pelit pelisarjasta löytyy. Tästä kokoelmasta olen aika ylpeä. Muutakin sälää löytyy mutta ei ihan tässä kokoluokassa. Jos saan hienosti aseteltua kuvaan niin saatan laitella loputkin tänne joskus.

Sopivasti skanneri lakkas toimimasta niin nää on nyt kännykkäkameralaatua.

Mitä opin tänä kesänä: älä odota että asiat tapahtuu äläkä keksi tekosyitä vaan tee.

PS. Inktober alkaa taas huomenna ja otan osaa Instagrammin kautta. Laitan kyllä kaikki kuvat sitten lopuksi tänne, mutta hommaa voi seurata täältä: https://www.instagram.com/poedoe92/

Nyt näin niinkun spontaanisti teen tämmösen kun blogi pitäis päivittää mutta siitä päivityksestä tulis joko semmonen missä valitan koulusta (on ollu aika tuskasta) tai sitten viime viikosta kun olin lomalla (jolloin ei oikeestaan tapahtunu mitään). Selailin sitten jotain kuvia mitä tässä on tullu viimeaikoina piirreltyä niin löyty tämä ja tästä tekis mieli puhua. Peli on siis nimeltään "Hollow Knight". Genrenä metroidvania tai tutkinta-seikkailu jos ei tunne sanaa. Päähenkilö on kuvassa oleva nimetön hahmo joka saapuu muinaiseen valtakuntaan Hallownestiin missä tauti/rutto/virus on tehnyt tuhojaan ja suurin osa asukkaista on tämän taudin vallassa ja muuttuneet väkivaltaisiksi ja mielettömiksi, ikään kuin zombeiksi. Sittenpä lähdetäänkin seikkailemaan ja etsimään pelin tarkoitusta. Ensinnäkin, tässä pelissä on hyvin hyvin hieno tunnelma joka syntyy musiikista (ja välillä sen puuttumisesta), artstylestä sekä hahmoista. Pelin hahmot ja viholliset ovat kaikki hyönteisiä ja on piirretty yksinkertaisesti mutta tehokkaasti käyttäen paksuja viivoja. Väriskaala on harmaa, mutta kun välillä törmää johonkin värikkääseen niin kylläpä siitä innostuu. Pelissä on myös juoni mikä paljastuu pikkuhiljaa sitä mukaa kun pelissä pääsee eteenpäin, mutta aika paljon jää pelaajan itse selvitettäväksi ja ymmärrettäväksi. Itsellenikin jäi aika paljon epäselväksi ja piti mennä netistä katsomaan että mitä ihmettä, kuten vaikka että kuka päähenkilö oikeasti on. Musiikeista sen verran että tää oli yks lemppareita: https://www.youtube.com/watch?v=5oj_1wAETSA Yleensä tämän tyyppisissä peleissä seikkaillaan itsekseen ja harvemmin, jos koskaan, tulee ketään muita hahmoja vastaan. Hollow Knightissä kuitenkin sivuhahmot ovat ihan hauskoja tapaamisia pelin alkupäässä, mutta ovatkin isommassa roolissa myöhemmin mitä en olisi osannut odottaa. Kuten vaikka eräs pröystäilevä nais-koppakuoriainen Cloth joka väittää voittavansa kaikki vastustajansa yms., mutta muutaman kerran tämän tultua vastaan hän myöntää että on oikeasti vain peloissaan. Pelin loppupuolella jos löytää petturi-rukoilijasirkkojen päämajan ja alkaa taistelu näitä vastaan niin yhtäkkiä Cloth tuleekin mukaan taisteluun mätkimään vihollisia. Sitten tuleekin itse bossi ja Cloth avustaa taistelussa (taitaa olla yksi kahdesta bossista jossa saa apua). Olin ihan innoissani koska tykkäsin hahmosta ja oli siistiä päästä taistelemaan kahdestaan, mutta sitten se perkeleen rukoilijasirkka löikin lopuksi viimeisen iskunsa suoraan Clothin ruumiin läpi, nosti tämän ilmaan ja Cloth löi puolestaan viimeisen iskunsa. Ja molemmat kuolivat. Pelissä oppii puhumaan kuolleitten kanssa, ja Clothin henki tulee pois ruumiista ja kertoo miten iloinen hän oli että pystyi viimein voittamaan pelkonsa. Toinen ei niin suuressa roolissa ollut hahmo oli pieni laulava tyttö-koppis Myla joka kaivaa kaivoksessa kristalleja itsekseen ja laulelee ettei olisi niin yksinäinen. Aina kun hänelle puhuu pelin aikana niin hän kertoo miten mukava on kun välillä saa seuraa. Pelin edetessä täytyy herättää kolme "uneksijaa" jotka pitävät taudin lähteen sinetöitynä, mutta jotka tulee kuitenkin herättää että pääsee taudin lähteelle tuhoamaan sen (ainakin näin minä ymmärsin). Olin herättänyt heistä kaksi kun palatessani aloitusalueelle, jossa pelin ainut turvapaikka/kylä sijaitsee, koko paikka oli taudin vallassa. Joka puolella kasvoi oranssia mönjää ja zombi-ötököitä oli entistä enemmän. Aloin epäilemään tekojani. Sitten menin kaivokselle. En kuullut enää laulua. Lähdin kävelemään kohti paikkaa missä Myla aina oli. Hän ei liikkunut. Menin hänen lähelleen. Hänen silmänsä välähtivät oransseiksi ja hän hyökkäsi. Paniikissa tietenkin löin häntä takaisin ja hän kuoli. Eikä hänen henkeään näkynyt. Tauti oli tappanut hänet jo kauan sitten, vaikka ruumis elikin vielä. Tällaisissa peleissä paikkojen tutkiminen on kaikkein jännintä puuhaa. Hallownestissä on noin 15 eri aluetta jotka ovat yhteydessä toisiinsa mutta täysin erilaisia. Aloitusalueen karuudelle kontrastiksi heti seuraava alue onkin runsas metsä (mitä nyt maan alla metsää voi olla) ja löytyy kaupunki jossa sataa aina vettä ja vieläkin syvemmällä maan alla olevia paikkoja jotka ovat pelottavia. Esimerkiksi eräs paikka nimeltään Deepnest josta sain tietää että yksi "uneksija" löytyisi sieltä, joka on hämähäkkien johtaja. En tietenkään halunnut mennä sinne ja välttelin paikkaa niin kauan kuin pystyin. Lopulta jouduin menemään sinne, ja kylläpä oli ahdistavaa. Seittiä joka puolella, hämähäkkejä kipittelee kimppuun joka puolelta ja piikkiansoja lattiat täynnä. Pahinta oli kun välillä näin oman hahmoni kaksoisolennon aina jossain käytävän päässä seisomassa, mutta kun lähdin sitä seuraamaan, se katosi. Ja ne muutamat kerrat kun tämä tapahtui niin kyllä todellakin pelotti. Sitten löysin jonkun reiän seinästä ja sieltä löytyi ruumiita. Puhuin heidän hengilleen ja he olivat seuranneet rakkaitaan ja kuolleet. Seurasin ruumiita luolaa eteenpäin ja kohtasin oman kaksoisolentoni. Ja tietenKIN SE OLI JOKU PIRUN HÄMÄHÄKKI JOKA HOUKUTTELEE SAALISTA LUOKSEEN. Hyvänen aika. Onneksi taistelu oli helppo, vaikkakin puistattava. Mitä tästä nyt osaisi muuta sanoa. Pelasin tätä ihan liikaa alkusyksystä kun en vain pystynyt lopettamaan. Hollow Knight on aika haastava, mutta pelissä vaaditaan vain hyviä refleksejä ja kärsivällisyyttä. Suosittelen 5/5, ostin pelin neljällä eurolla digitaalisena mutta luultavasti ostan fyysisenkin jos semmoinen joskus tulee.

Tässäpä viime kuussa tehdyt Inktober-kuvat, eli joka päivä piti piirtää yksi kuva valmiiksi luodusta aihe-listasta. (Kesti näitten laitto tänne kun skanneri näköjään ei enää tahdo toimia. Varmaan jatkossa piirrän kaikki päivitykset suoraan koneella ellen hommaa uutta) Kuvat on kännykkäkameralaatua, mutta eipä näitten laatu olekaan pääasiassa ;D Tässä vielä lista aiheista: [gallery size="medium" ids="2075,2076,2077,2078,2079,2080,2081,2082,2083,2084,2085,2087,2088,2089,2090,2091,2092,2093,2094,2095,2096,2097,2098,2099,2100,2101,2102,2103,2104,2105"]

Taas on se aika vuodesta! Kun teen joulukalenterin! Tänä vuonna tuli vaikeuksia päättää mistä aiheesta teen jokaiselle päivälle kuvituksen (yleensähän olen tehnyt puolialastoman pin-up tyylisen kalenterin pelihahmoista) mutta koska koulussa on kiire ja joka puolella on kiire ja stressi niin päätin ottaa vähän rennommin ja piirtää ihan vaan pokemoneja. Nimittäin 24 omaa lempparia. Mitään järjestystä ei sinänsä ole, mutta ehtoina oli että alku-pokemoneja en laske mukaan (koska ne dominoisivat listaa) ja vain semmoisia mitä olen käyttänyt peleissä itse ja joista on omakohtaisia kokemuksia. Vaikka hienompiakin poksuja löytyy designin kannalta vaikka kuinka niin kaikkia en ole päässyt käyttämään. Joten tässäpä eka: Clefable Pokemon Red, Blue ja Yellow. Ekasta generaatiosta ei ole hirveästi poksuja ylitse muiden, eli kaikki menee mulla vähän samalla viivalla. Myöhemmissä peleissä käytin kuitenkin Clefablea netissä pelatessa ja ihastuin. Ja Clefairy ja Clefable on aina olleet aika myyttisiä jotenkin minulle, koska Clefairyt on aika harvinaisia ja kun ne on tulleet olevinaan kuusta niin se on aika jännä.

Manaphy Pokemon Diamond/Pearl/Platinum Tää on vähän jännä tapaus, koska en koskaan omistanut DSsää enkä siis pelannut Gen 4:sen pelejä kun vasta paljon myöhemmin. Valmistuttuani lukiosta ostin uuden hienon 3DS:sän (mikä kyllä oli ollu markkinoilla jo jonkin aikaa) ja siinä samalla Pokemon Blackin. Sitten kaveri oli syvällä pokemonien hakkeroimis-kulttuurissa ja antoi minulle 1 levelisen Manaphyn ihan huvikseen. Sepä sitten pysyikin tiimissä koko pelin ajan ja ihan kyllä tarpeeseen tuli, Gen 5 kun ei ole hirveän helppo taisteluiden osalta. Ja design kyllä miellyttää kanssa, tää nyt on tämmönen pehmolelu ;D

Munna ja Musharna Pokemon Black/White En osannu päättää kumpi ois hienompi niin laitoin molemmat ;D Tykkään näitten designistä, vaikka taistelujen osalta ei jäänyt hirveän hyvää mielikuvaa kun pelasin Pkmn Blackia aikoinaan. Mutta physic on mun lemppari pokemon-tyyppi ja näähän on tämmösiä pinkkejä palloja niin saa pisteet multa.

Swellow Pokemon Ruby/Sapphire/Emerald Vanhoissa Pokemon-peleissä oli aina hirveä homma löytää tiimiin pokemonit joille voi syöttää HM:iä että pääsee paikasta toiseen, mikä oli minusta vähän perseestä koska sitten piti olla aina joku lintu ja joku vesi-pokemon. Swellow on kuitenkin ollut mulla tiimissä suunnilleen aina kun olen pelannut kolmos generaation pelejä. Swellow on aika cool designiltään ja hoitaa hommansa. Tässä kuvassa hän näyttää vähän pyöreältä, mutta sovitaan että se on se jota käytin 11 vuotiaana niin se on päässy vähän rapistumaan.

Dragalge Pokemon X/Y Yksiä hienompia kutos generaation pokemoneja. Myrkyllinen levä-lohikäärme kuulostaa jo konseptina siistiltä ja lopputulos vastaa oletusta. Pidin Dragalgea mukanani ekalla X:n pelikerralla ja hän jatkoi perinnettä (joka syntyi vahingossa) että kuudes pokemon tiimissäni pitää olla vaihdettu. Ja toisin kuin seuraavissa peleissä (Sun ja Moon), kaikkia pokemoneja ei oltu paljastettu etukäteen joten kyllä jännitti että miksikä Skrelp kehittyisi. Tappelussa Dragalge on hirvee tankki joka kestää iskuja, että peukkuja vaan yllin kyllin.

Togekiss Pokemon Diamond/Pearl/Platinum Togepi ja Togetic oli aikoinaan mun lemppareita kakkos generaatiosta, mutta empä niitä hirveemmin käyttäny enää sen jälkeen. Pokemon Xssä löysin sitten shiny Togeticin mistä kehitin Togekissin joka murhasi kaikki nettimatseissa. Ja se on pyöree niin ??

Gastrodon Pokemon Diamond/Pearl/Platinum Tykkään Gastrodonin tyypityksestä, väreistä, ilmeestä, äänestä ja designistä. Empä osaa nyt muuta sanoo ;D

Vespiquen Pokemon Diamond/Pearl/Platinum Vespiquen on aika pahiksen näköinen. Sitä se kyllä oli kun menin Platinumissa ekan kerran pokeliigan läpi kun en pärjännyt millään muulla mitään vastaan (toxic-stallaamalla).

Misdreavus Pokemon Gold/Silver/Crystal Silverissä Misdreavus tuntui tosi mystiseltä kun niitä löysi vasta kun oli menny pelin läpi. En kuitenkaan käyttäny häntä kun vasta Pkmn Sunissa missä Misdreavus ja evoluutio Mismagius oli ehkä tiimini parhaat pokemonit. Oppii hyvin laajasti kaiken tyyppisiä iskuja, hieno design, jännä nimi ja siisti ääni ??

Salazzle Pokemon Sun/Moon Ekaa kertaa Sunia pelatessa vastaan tuli Salandit ja aattelin ottaa sen tiimiin. Sitten se ei kehittynytkään. Sitten kuulin veljeltä että sille kävi samoin ja selvisi että vain nais-puoliset Salanditit kehittyy ja niiden löytämisprosentti on jotain 8% luokkaa. Oli hienot 2 tuntia etsimistä, mutta kyllä Salazzle oli sen arvoinen.

Illumise Pokemon Ruby/Sapphire/Emerald Tykkään designistä, mutta taistelussa Illumise ei ole mikään paras. Pkmn X:ssä löysin kuitenkin shinyn ja päätin tehdä siitä hyvän, ja netissä sainkin soolottua Mega Tyranittaren mikä oli ERITTÄIN TYYDYTTÄVÄÄ.

Exploud Pokemon Ruby/Sapphire/Emerald Aikoinaan kun Ruby tuli kauppoihin (olin ehkä 11-12) niin tykkäsin tästä pokemonista ja sen aiemmista muodoista niin paljon että kehitin sen ylileveliseksi ja sitten muut tiimiläiset eivät pärjänneet enää millekään joten alotin alusta kesken kaiken ja mietin elämäni prioriteetit uudelleen. Mutta tykkään Exploudin designistä ja siitä että sen "juttu" on äänet. Pokemon X:ssä ekalla pelikerralla pidin mukana Exploudia nimeltä "Boombox" joka oli kyllä tiimini heikoin pokemon, mutta osoitti arvonsa sitten Championia vastaan (se tarina löytyy täältä jostain blogin kätköistä, en jaksa nyt alkaa uudestaan kirjoittamaan ;D).

Aurorus Pokemon X/Y Harvemmin pidän fossiili-poksuja tiimissä, mutta tämän eka muoto näytti söötiltä niin pidin mukana. En pettynyt. Design, ääni ja tyypitys tekee Auroruksesta uniikin ja mielenkiintoisen.

Ampharos Pokemon Gold/Silver/Crystal. Alun perin kun pelasin Silveriä joskus 9-vuotiaana, otin Mareepin kiinni koska se oli hieno ja söötti sähköinen lammas, sitten siitä tuli hieno ja pinkki sähköinen lammas ja sitten tuli Ampharos. Designin kannalta olin vähän pettynyt, mutta Ampharoksesta tuli tiimini paras pokemon aika nopeasti ja pystyin jotakuinkin sooloamaan pokeliigan hänellä.