kokovartalosukka

Sain kuin sainkin väritettyä vihdoin edes yhden kuvan.

Mutta en vielä pitkään aikaan.

Vielä ku joskus opettelis tekemään taustatkin ennen kun tajuaa jälkeenpäin...

Aika vaikeelta se wikipedian mukaan näyttää...

Jonkin verran kun valokuvaamista harrastan niin pyysivät minulta töissä jonkun talvisen kuvan joulukortiksi myyntiin.Ottivat kolme.

Ollu hirveesti menoa ja meininkiä ja nyt iski hirvee nuhakin niin saattaa mennä päivittäessä taas. Joten taas vähän valokuvia.Taidetta.

Vähän kokeilua photarilla sarjakuvan teosta ilman valmiita luonnoksia tai mitään...Piirrosten taso on vähän niin ja näin koska ei ole erityisemmin tehnyt mieli piirtää vapaaehtoisesti viime aikoina,joten taidan ihan suosiolla nyt pitää hiukan joulutaukoa.Tai nyt kun minä näin sanon niin aivot tulkitsee tämän päinvastoin.

PS. Älköön kukaan loukkaantuko joka purkaa pahan olon tuntojaan bloginsa kautta, itse en sitä vain harrasta. PS2.Jos katsoo tosi tarkkaan,saattaa huomata värejä.

...Niin postaan vanhoja kuvia. Jotain luonnoskirja tekaisuja kuluneelta syksyltä.

Että tämmöstä. (En muistaakseni oo laittanu näitä tänne ja jos oon niin sitten nolottaa).

Tarinan opetus: Nyt mulla on taas aikaa päivittää useemmin.

PS. Ihan varmana sensuroin, ihminenhän minäkin vain olen. Vielä linkki : http://sarjakuvablogit.com/2015/02/helmikuun-kuukauden-blogi-kokovartalosukka/

PS. Petteri 23-v ei osaa laskea kuuteen. Honorable mentions: Yoshihiro Togashi, Tove Jansson, Hirohiko Araki Tässä vielä linkkejä kaikille paitsi Tite Kubon juttuihin kun en löytäny (siis Bleachin piirtäjä en oo taas ajatellu näköjään yhtään tuota tehessäni...) Yoshitaka Amano Dean Yeagle Bill Presing Shigenori Soejima Kazuma Kaneko

Piti värittää tää kuva koneella mutta sitten päätin kokeilla että oonko vielä yhtä huono värittään vesiväreilla. Tuli ehkä paras maalaus mitä oon ikinä tehny. Aiheeseen saatto vaikuttaa että tuli katottua kaikki Potter-leffat joulun alla...

Henkinen jatko-osa hirmu-vauhdille. PS. Olen ylpeä siitä että käytin joka ikisen merkin ja kirjaimen ja sain silti ihan "järkeviä" lauseita.

Fuuka pelistä Persona 3. Piti kokeilla kerrankin tuota suola-rae-hommeli-juttua enkä tiiä pitäiskö sen näyttää sitten tuolta mutta nyt se näyttää tuolta.

Final Fantasy : Crystal Chronicles Noniin ihan ekaksi pahoittelen kuvan laatua koska onnistuin tulemaan kipeäksi ja tällä hetkellä oloni on "ei kinosta" ja silloin ei kannata piirtää mutta halusin saada tämän ekan tehtyä vielä tällä viikolla...JOTEN NYT ASIAAN. Vaikka tämä olikin erittäin vaikeaa niin rajasin kaikki lempi-pelini viiteentoista parhaaseen,tai oikeastaan joista pidän eniten (tietenkin rajoittaen että yksi peli per pelisarja). Arviontiin liittyvät musiikki, tarina, pelattavuus mutta kaikkein ylimpänä niin sanotusti "hyvät kohdat" eli kohtaukset mitkä ovat jääneet parhaiten mieleen ja olen sisäistänyt jotain itseeni. Noniinsittenmennääihanoikeestiasiaan. Muistan erittäin terävästi sen talvisen päivän ala-asteella laskettelupäivän jälkeen kun sain tämän pelin ja olin niiiin innoissani vaikka en tiennyt muuta kuin että se näytti hienolta...ja sitten en osannut pelata ja kusin koko ajan kaiken. Mutta koska olin lapsi ja vielä rautaiset hermot niin pikkuhiljaa aloin oppimaan että mitäs helsvettiä. Tarinan lähtökohtana on että maailma on täynnä myrkyllistä sumua/kaasua Miasmaa minkä voi käännyttää vain kristallien voimat,ja näinollen siellä missä on isompia kristalleja on myös kaupunkeja ja asutusta. Mutta kristallit eivät pysy voimissaan loputtomiin. Pelin ideana on että luomasi hahmo on oman kyläsi valittu henkilö joka etsii joka vuosi kolme tippaa "Myrhhiä" ja lähtee tätä hakemaan karavaaninsa kanssa. Ja tätä ainetta tietenkin saa vain yhden tipan per puu joita kasvaa siellä missä Miasmaa on kaikkein eniten ja siellä luonnollisesti on myös kaiken maailman örvelöitä. Tässä vaiheessa pakko laittaa linkki pelin alkuvideoon, koska siinä tulee pelin fiilis parhaiten esille: https://www.youtube.com/watch?v=iz6t3_asf6I Tarina on alussa erittäin simppeli: tee tehtäväsi ja pelastat kyläsi vuodesta toiseen. Musiikki ja maailman yleisilme tuovat hienon tunnelman, mutta itselleni parhaiten on jääneet mieleen kohtaukset joissa tavataan muita matkaajia ja karavaaneja jotka tuovat tarinaan niin paljon lisää sisältöä. Esimerkiksi joskus vastaan saattaa tulla legendaarinen Musta Ritari joka on menettänyt muistinsa ja matkaa vain maailmalla etsien muistojensa viejää. Eräässä kylässä pieni poika harjoittelee aseen käyttöä jotta voisi kostaa samaiselle henkilölle isänsä kuoleman. Lopulta Musta Ritari on hyökännyt erään karavaanin kimppuun raivoissaan, ja poika on äitinsä kanssa paikalla katsomassa. Tilaisuuden tullen poika pääsee iskemään kuolettavasti Ritariin. Sillä hetkellä Ritari viimein saa muistonsa takaisin ja tunnistaa pojan omaksi lapsekseen, mutta ei saa sanottua sitä ääneen ja näin kukaan ei saa tietää että poika tappoi oman isänsä. https://www.youtube.com/watch?v=zgBmcDkP9eg&list=PLOtHyoIBfBLtwThQP3jBIwUr_VBnJ4WmL&index=16 Yksi paikka missä pelissä pääsee käymään on kylä jonka karavaani ei koskaan tullut takaisin. Kylän asukkaat odottivat pelastajiaan loppuun saakka kunnes oli liian myöhäistä, ja nyt muut karavaanit käyvät etsimässä Myrrhiä samaisesta paikasta jossa ennen eli ihmisiä. Kylästä voi löytää eräästä puun kolosta kirjeen joka ilmenee rakkauskirjeeksi mutta mitä ei ole luettu koska kylä ehti tuhoutua. Kirjeen voi viedä henkilölle jolle se on tarkoitettu koska samainen henkilö on vielä elossa mutta jo vanha mies. Tätä seuraa se että mies pyytää viemään hänen itsensä kirjoittaman kirjeen ensimmäisen kirjeen lähettäjälle, joka taas on puolestaan jo vanha mummo. Seuraavan kerran kun tuhoutuneeseen kylään menee, tämän samaisen puun juurelta löytyy näiden kahden vanhuksen vierekkäin istuvat ruumiit, käsi kädessä. https://www.youtube.com/watch?v=TJRq1Ag2Wmw&list=PLOtHyoIBfBLtwThQP3jBIwUr_VBnJ4WmL&index=20 Itse pidän hirveästi tällaisista pienistä sivujuonista, ja tässä pelissä niitä riitti. Kuitenkin ottaessani nostalgia-kakkulat silmiltäni voin sanoa että pelattavuutensa takia en jaksaisi ehkä pelata tätä enää loppuun asti ainakaan ihan heti (koska silloin kun menin läpi niin siinä kesti jotain 20 vuotta pelin sisäistä aikaa). Mutta silti tämäkin taideteos on lähellä sydäntäni tällaisten seikkojen vuoksi. Ja tietenkin kun tarinassa pääsee viimein kliimaksiin ja viimeiseen taisteluun kaiken pahan alkua ja juurta vastaan niin kyllä pärisyttää niin vaan perkeleesti. Vika lopari musa! PS. Tulipa paljon tekstiä, mutta ois tullu enemmänkin jos tää ei ois SARJAKUVAblogi.

Mä oon nyt maalaillu viime aikoina ihan innolla #hyväsyyollapäivittämä

PS. Ei pitäis hymyillä liikaa. Poskiin sattuu.

Chrono Trigger Taas olisi pitänyt malttaa piirtää HIUKAN VIRKEÄMPÄNÄ KUIN ETTÄ HUOMAA ETTÄ JOTAIN ON NYT MENNYT JO PAHASTI PIELEEN. Pahoittelen jälleen kuvan laatua,muttanytasiaan. https://www.youtube.com/watch?v=vqTZfknDVes Kun minulla itselläni ei ollut vielä mitään pelikonsoleita, joko pyörin ulkona ympyrää ja hakkasin ihmisiä tai sitten pelasin muiden luona kenellä pelejä oli. Mutta sitten kaikki muuttui kun serkkuni esittelivät että tietokoneelle voi ladata emulaattorin ja pelata konsolipelejä ihan maksamatta mitään. Ja ensimmäisenä he näyttivät tämän pelin. https://www.youtube.com/watch?v=4iovcGjvr38&list=PLxJBkIRsvt_bNLMFm1-r5fhvOhD-g3MT0&index=5 Lempi peli-genreni on ehdottomasti vanhat kunnon RPG:t, ja tämä sattui olemaan niistä se kaikkein ensimmäinen. Ja olin täysin otettu. Yhtäkkiä normaalien Mario- tai Megaman-tasoloikkapelien rinnalle oli tullut ihan oikea peli missä oli tarina ja hahmoja jotka puhuivat ja joilla oli persoonallisuudet. Puhumattakaan musiikeista ja graafisesta ilmeestä jotka ovat edelleenkin monien sydäntä lähellä. Pelin lähtökohtana on että eräässä valtakunnassa vietetään Millenium-festivaalia ja päähenkilö Chrono päättää lähteä käymään juhlilla tavata ystävänsä Lucca jolla on oma näytös meneillään (kuvassa Lucca isona ja Chrono suttuna). Festivaaleilla Chrono tapaa tytön jonka kanssa sitten riehuu juhlissa ja päätyy katsomaan teleportaatio-konetta jonka Lucca on väsännyt isänsä kanssa.Yllättäen kone toimii,mutta kun uusi tyttö (nimeltään Marle by the way) kokeilee konetta,jokin menee pieleen ja hän onkin joutunut 400 vuotta ajassa taaksepäin. Ja sitten lähdetäänkin pelastus-puuhiin. Sitten aikamatkaillaan ja lopulta päädytään tulevaisuuteen jossa maailma on aikalailla tuhoutunut täysin,ja sankareille selviää että maahan on joskus menneisyydessä syöksynyt avaruudesta meteoriitti-olento nimeltä Lavos joka nousee maan pinnalle vuonna 1999 ja tuhoaa maailman. Ja sitten lähdetäänkin varsinaisiin pelastus-puuhiin. https://www.youtube.com/watch?v=aLis3WHJzMk&list=PLxJBkIRsvt_bNLMFm1-r5fhvOhD-g3MT0&index=29 Tämän pelin ansiosta mielikuvitukseni lähti aivan käsistä ja ensiksi tietenkin leikin pelin kohtauksia omilla hahmoillani, mutta myöhemmin opin keksimään ihan omia tarinoita saaden innoitusta tästä pelistä. Varsinkin taistelu-mekaniikat ja hahmot olivat aivan ylivetoja (ovat vieläkin), mutta vasta nyt hieman vanhempana alan myös tajuta kaiken sen taustatyön mitä tämän pelin tarinaan on laitettu. Vaikka aikamatkustukseen onkin otettu vain kaikkein helpoimmin ymmärrettävimmät seikat ilman mitään liikoja miettimisiä niin se ei kokemusta haittaa. Hauskaa pelissä on myös se että pelin voi tietystä pisteestä eteenpäin mennä läpi silloin kun siltä tuntuu ja näin vaikuttaen loppuratkaisuun esim. jos menee pelin läpi ennenkuin on pelastanut kivikaudella ihmiskunnan reptiliaaneilta niin tulevaisuudessa kaikki ovat reptiliaaneja. Peli on suurin piirtein täydellinen omiin silmiini, ja siksi se olikin vaikeata sijoittaa näin alas. Mutta on se silti aika ylhäällä siihen nähden että oon pelannu aika paljon kaikkee ja näin. Joo.Mmmmmmmmmmmmmmmm.Joo. https://www.youtube.com/watch?v=KynCDehjb7E&list=PLxJBkIRsvt_bNLMFm1-r5fhvOhD-g3MT0&index=51 PS. En laittanu yhtään tappelu-musiikkeja vaikka ne on hirmu hyviä. No prkl laitan kuitenkin ees tään kaikkein tunnetuimman ku se on nii huippu: World Revolution!!

Child of Light https://www.youtube.com/watch?v=u3o5YtTPvJ0&list=PLaTxFi804INY1IMdf9TzsgZN4rvvApCxS Ehkä se johtuu siitä että pelin grafiikat on tehty jäljittelemällä vesivärejä ja sävyt ovat joko sinistä,harmaata tai ruskeaa, mutta tämän pelin tunnelma on erittäin...sateinen. Semmoinen kevät sade joka on märkä mutta kevyt ja raikas,mutta silti se on sadetta. Ja minä pidän sateesta. https://www.youtube.com/watch?v=Byz6960tWxQ&list=PLaTxFi804INY1IMdf9TzsgZN4rvvApCxS&index=2 Uaah,tään pelin musiikit iskee suoraan sydämmeen. Kaikkein uusimpana pelinä tällä listalla, ostin Child of Lightin viime keväänä ja olin alusta alkaen ihan myyty miten kaunis ja upea ja hieno peli oli niin pelattavuudeltaan,musiikeiltaan ja ilmeeltään. Siinä on JUST semmonen puhtaan raikas tunnelma mistä pidän. Ja värimaailma iskee kanssa tosi hyvin. Ja hahmot. Ja no kaiken kaikkiaan kaikki. Pelin tarina alkaa siitä että päähenkilö Aurora herää toisesta maailmasta ja on hukassa ja peloissaan ja sitten tapaa Igniculuksen, pienen valopallon, ja he lähtevät selvittämään kaikkea ja etsimään keinoa millä Aurora pääsisi takaisin Itävaltaan isänsä luokse. Ja sitten selviääkin että Musta Kuningatar hallitsee tätä maata ja sitten pitää etsiä kolme juttua joiden avulla päästään ilmeisesti takaisin "oikeaan" maailmaan. Matkalla mukaan tulee jos jonkinlaista joukkiota jotka ovat kaikki täysin omanlaisiaan taistelussa ja persoonaltaan, ja hauskan säväyksen pelissä tekee se että kaikki puhuvat jokseenkin runomitassa tai riimitellen. https://www.youtube.com/watch?v=GmwzWYzgoRk&list=PLaTxFi804INY1IMdf9TzsgZN4rvvApCxS&index=4 Tämäkin peli on vanhan ajan tyylillä tehty RPG,mutta tyylillisesti tässä lennellään sivultapäin kuvattuna. Kyllä, tässä pelissä LENNETÄÄN. Jos saisin yhden supervoiman niin se olisi lentäminen, ja tämä peli tekee siitä niin hauskaa! Ja koska tämä peli ei kuulu mihinkään pelisarjaan niin itse kun pelasin niin olin koko ajan innokkaasti varuillaan kun ei tiennyt että mitä mistäkin hyppää milloninkin esiin. Kerrankin lentelin ihan vaan huvikseen jossain pusikko-metsässä ja sitten huomasin että yksi reitti menee aika korkealle, ja se menikin ihan pirun korkealle ja sitten päästiinkin puiden latvaan ja siellä tuli vastaan joku aarnikotka-monsteri ja olin ihan että WUAAA ja sitten alkaa soimaan hienot musiikit ja taistelu kesti sata vuotta mutta sitten voitin ja olin ihan että JEEEAAAH. Näin innoissani minä tästä pelistä olen kun en osaa sivistyneemmin selittää. https://www.youtube.com/watch?v=JliFaj-JHqw&index=9&list=PLaTxFi804INY1IMdf9TzsgZN4rvvApCxS Plussana vielä se että peliä voi pelata kaksinpelilläkin, mikä ainakin minulle tuotti suurta iloa. Tämän takia en pystynyt laskemaan ohjainta kädestä vaikka ois pitäny syyä tai tehä jotain muuta "järkevää" mutta kun oli niin hauskaa. Ne kolme päivää putkeen. Hups. Mutta senpä takia tämä peli onkin näin alhaalla vielä toistaiseksi,koska en ole pelannut sitä vielä yksin ja viime kevääseen liittyi paljon muutakin iloista minkä yhdistän tähän peliin niin en ole varma katsonko peliä ihan niin kriittisellä silmällä kuin voisin. Mutta väliäkö tuolla,varmaan laitan tämän pelin Top 5 joukkoon jos joskus mietin listaa uudestaan. Bonuksena vielä Yoshitaka Amano maalaa peliin promo-kuvaa,ja sieluni itkee krokotiilejä : https://www.youtube.com/watch?v=A9riTBNjD8M PS. Lopputunnari itkettää Off to Sleep

Seiken Densetsu 3 aka Secret of Mana 2 Tällä kertaa ylitin itseni kuvan kanssa. Upeampaa olentoa en ole kuunaan nähnyt. https://www.youtube.com/watch?v=yOEXL-LnVgY&list=PL3LRJZaFyK4XwajO8M7o0b53s17dH3VRK Seiken Densetsu 3 on peli jota ei ole koskaan julkaistu japanin ulkopuolella. Virallisesti. Koska kuten Chrono Triggerin kanssa, pelasin tätä pienenä tietokoneella emulaattorilla vaikka onkin Super Nintendon peli. Ideana pelissä on että mana meinaa kadota maailmasta ja se pitää pelastaa...? Tai jotain sinnepäin, ja sitten sankaroidaan ja näin. Ohhoh, muistinpa hyvin näin 10 vuoden tauon jälkeen. Mutta siis, pelistä jännän tekee se että päähenkilöitä on 6 joista saa valita ensinnäkin ihan pää-päähenkilön jonka tarinaa seurataan pelin edetessä jonka jälkeen valitaan 2 muuta jotka tulevat mukaan tarinan edetessä ja joilla on omat motiivit matkaan lähdölle jotka ovat samat kuin jos kyseinen henkilö olisi pää-päähenkilö. Ja valitusta pää-päähenkilöstä riippuu mikä on viimeinen vastus ynnä muuta. https://www.youtube.com/watch?v=j2Nz8lrB5RY&list=PL3LRJZaFyK4XwajO8M7o0b53s17dH3VRK&index=4 Päähenkilöt ovat amatsoni Lise, ihmissusi Kevin, miekkamies Duran, noita Angela, varas Hawk ja pappi(?) Charlie. Peli on jälleen kerran tavallaan kuin RPG mutta hahmot pystyvät liikkumaan kartalla oli menossa tappelu tai ei. Jokaisella hahmolla on omat tapansa pelata (velhot taikovat jne.). Mutta jännää tekee se että hahmon voi kehittää seuraavalle asteelle pelin edetessä kaksi kertaa,ja kullakin kerralla tähän on kaksi eri vaihtoehtoa miksikä hahmo muuttuu. Eli vaihtoehtoisia lopputuloksia on joka hahmolla näin nopeasti laskettuna ainakin 12 kappaletta, mikä tuo aina pelille uudestaanpeluuarvoa huomattavasti. Mutta kaiken kruunaa tietenkin HIENOT LOPARI-TAPPELUT. https://www.youtube.com/watch?v=IBzOQnbEvig Tässä pelissä on otettu 16-bittisistä grafiikoista kaikki irti! Isoimmat vastukset vaihtelevat jättiläis-harpyista koko kentän taustan kokoisiin demoni-ölliäisiin. Ja niitähän riittää! Joka pelikerran hauskin osa oli loppupuolella kun pitää piestä 8 MANABEASTIA jostain en muista mistä syystä ja hauskaa siitä tekee sen että ne saa piestä missä järjestyksessä huvittaa. Ja sitten oli hirveä lakselmointi että mikä kannattaa hakata ekana ja mikä viimeisenä koska tietenkin mitä enemmän niitä hakkaa niin sitä vahvempia jäljelle jääneet ovat. Ja tämmöisten seikkojen takia tykkäsin tästä niin paljon pienenä että pidin tätä lempipelinäni piiiiitkän aikaa. Vaan en enää. Kaikesta huolimatta pelissä ei ole ihan hirveää tunnelatausta tarinan suhteen (tai no on mutta niihin ei ole panostettu samalla lailla niinkuin nykyään pystytään). Mutta edelleen soundtrack iskee suoraan lapsuuteen. Huhhuh, kyllä tekee pahaa sanoa huonoja asioita näinkin rakkaista asioista. https://www.youtube.com/watch?v=DBZRWQYcB-Y&list=PLNWsysQ4t2gL-a2bSQJf1hj8Peftym06i&index=2 PS. Kuvan ölli on pelin ensimmäinen vastus. Mutta se ei tiedä sitä. Älkää kertoko.

Garnet Steven Universestä. Chie Persona 4:stä. Ja pylly.

PS. En oikeasti katso niin paljon sukupuoleen oli mikä hyvänsä,kunhan ratkon omia kokemuksia.

Digital Devil Saga 2 https://www.youtube.com/watch?v=BCuOjfyUHnA Oi voi. Nyt mennään jännän äärelle. Pelattuani Digital Devil Saga ykkösen ja kakkosen maailmankuvani mullistui. Tämän takia tykkään Atluksen peleistä ja ylipäänsä Shin Megami Tensei- pelisarjasta (johon tämäkin peli kuuluu). Heille ei riitä että peli on hyvä pelattavuudeltaan vaan tarinaan ja juonenkulkuun ja symboliikkaan ja hahmoihin ja kaikkeen on panostettu ihan täysillä. Tässä vaiheessa sanon että SPOILEREITA KOSKA PAKKO VÄHÄN AVATA TUNTEITA TÄMÄN PELIN OSALTA JA SIIHEN LIITTYY SPOILEREITA (Miska jos meinasit nää joskus pelata vielä niin saat tyytyä kuvaan. Ja oikeestaan elä Kristiinakaan lue tämän enempää, mielummin selitän käsin ja ääniefektein joskus). Ekaa kertaa näin tämän pelin jossain Anttilan peli-osaston hyllyssä ala-asteella ja mietin että mikähän saatananpalvontapeli tämäkin nyt on. Shin Megami Tensei -pelisarjan symboli kun on semmoinen pentagrammin tapainen. Myöhemmin lukiossa kun aloin tutustumaan pelisarjan peleihin niin ostin sitten tämän ja ensimmäisen ihan vaan koska tässä oli hyvä musiikki vikaa loparia vastaan. https://www.youtube.com/watch?v=GGsAgZDVVmM&list=PLjdSC-ENw0347sLigA_XfOwtBY-fAwU9P&index=40 Pikaselityksenä ensimmäinen osa: Junkyard on maailma/paikka missä sotii viisi heimoa keskenään. Kaikki on harmaata, vettä sataa aina ja keskellä on jättiläismäinen torni joka vallitsee järjestystä. Sitten päähenkilö ryhmän hyökätessä toisen heimon kimppuun syöksyy taivaalta outo lonkerojuttu mikä aukeaa ja sinkoaa sisältään miljoonia säteitä mitkä lävistävät kaikki Junkyardin asukkaat. Nyt kaikki ihmiset osaavat muuttua demoneiksi, oppivat tuntemaan, näkemään itsensä persoonallisina ihmis-olentoina mutta vastineeksi joutuvat syömään muita ihmisiä pysyäkseen järjissään tai muuten heidän demoni-puolensa valtaa myös heidän mielensä. Päähenkilö-joukko löytää myös mystisen mustatukkaisen tytön (kukaan ei ole koskaan nähnyt mustaa tukkaa) joka ei muista mitään mutta pystyy laulullaan tyynnyttämään demonien riehumisen. Sitten keskustornista tulee uudet säännöt maailmaan: viimeinen elossa oleva heimo jolla on tyttö mukanaan pääsee Nirvanaan. Sitten alkaa sodankäynti, mutta samalla selviää koko maailman luonne. Junkyard onkin vain tietokone-simulaatio ja kaikki sen "asukkaat" tekoälyjä, mutta saadessaan kyvyn muuttua demoneiksi ja inhimillistyessään kaikki ei mennytkään enää niinkuin piti. Ja kaikki tämä tapahtui mustatukkaisen tytön pään sisällä. Lopulta kaiken luoja eli hänen äitinsä (samalla hänen isänsä,hermafrodiitti nimittäin) tulee hakemaan tätä mutta päähenkilö-joukko onnistuu pysäyttämään tämän ja koko maailma tuhoutuu. Sitten he päätyvätkin oikeaaseen maailmaan, joka on ihan omanlaisensa helvetti. https://www.youtube.com/watch?v=p5EA4xbjz2Q TÄMÄN kappaleen takia minä ostin molemmat pelit, enkä kadu yhtään. Kakkosessa oikeassa maailmassa asiat ovat aivan yhtä huonosti. Aurinko on muuttunut mustaksi ja muuttaa ihmisen kiveksi jos joutuu sen valolle alttiiksi. Ainut tapa estää tämä on muuttua demoniksi seerumin avulla jota testattiin Junkyardissa ensimmäisessä pelissä. Sivistyneenä valtio ei kuitenkaan tue demonien verenhimoista riehumista vaan on alkanut perustamaan tehtaita joissa jalostetaan ihmisten lihaa sen ansaitseville...tietenkin niistä jotka eivät ansaitse elää. Sitten päähenkilö-joukkio alkaa tuhoamaan paikkoja ja yrittää pelastaa Seran (mustatukkaisen tytön) mutta sitten Heat (yksi ykkös-osan lempihahmoistani) onkin mennyt pahisten puolelle koska haluaa Seran itselleen. Koska Sera tykkää Serphistä (päähenkilö), Heat ei siedä tätä ja vihdoin päättää tehdä asialle jotain ja iskee nyrkillä Serphin vatsan läpi... Ja tässä oli pelin ENSIMMÄINEN KUOLEMA koska tarinan edetessä kaikki kuolevat...KAIKKI. Hyvänen aika että olin järkyttynyt kun yhtäkkiä päähenkilö vaan tapetaan. Mutta tietenkin koska hän oli päähenkilö niin ei se tietenkään kuole oikeasti. Eihän hahmoja voi alkaa tuosta vaan napsimaan pois...? Sitten tapahtuu tällainen kohta MITÄ IHMETTÄ MIKSI MMMTHKSHFLDKHFDÖ!?!! Vaikka pelissä syödäänkin ihmisiä (vaikka ne ovatkin silloin demoni-muodossa) niin ei se ole koskaan ollut NÄIN graafista!! Ja minä vielä välitin heistä!! Eieieieieiiiii. Ja niin, samaan tyyliin kuolee sitten kaikki loputkin. Ja joka kerta riipaisi sydämestä ja vielä syvemmältäkin. Siinä kuitenkin oli jo yksi peli takana minkä aikana näistä hahmoista oppi välittämään ja tykkäämään. Ja sitten yksitellen kaikki vaan kuolee. Lopulta selviää että päähenkilö on sittenkin elossa (liian monimutkaista selittää) ja saa tietää että hän itse perustuukin Seran mielikuvaan eräästä tutkijasta joka hänelle teki testejä ja johon tämä oli ihastunut. Ja sitten selviää että kaikki muutkin päähenkilö-joukkiosta ovatkin vain Seran omia tulkintoja oikeista nyt jo edesmenneistä ihmisistä, ja tätä kautta he päätyivät Junkyardiin. Tarinan edetessä selviää että tutkijat ovat löytäneet "Jumalan" auringosta ja tekivät Seran avulla testejä kommunikoidakseen tämän kanssa, mutta Serphin alkuperäinen kuvatus-ihminen-tutkija olikin hirveä ihminen ja ei välittänyt että hänen testiensä takia Sera kuolisi, mikä selviää Seralle erään kokeen aikana ja kaikki mahdollinen negatiivinen ajautuu Seran mielen kautta "Jumalalle" mikä aiheuttaa mustan auringon, ja pelin loppupuolella myös sen että aurinko alkaa muuttamaan maapalloa dataksi jonka se imee itseensä tuhoten koko planeetan. Ainoat elossa olevat Serph ja Sera yrittävät vielä kommunikoida "Jumalan" kanssa mutta sitten syttyy tulipalo ja he kuolevat...............Mutta samalla heidän omat datansa siirtyvät aurinkoon koska kaikki mikä kuolee muuttuu dataksi ja menee aurinkoon ja uudelleensyntyy joksikin muuksi, mutta matkalla Serph ja Sera fuusioituvat ja heistä tulee yksi olento, Seraph. Ja samalla matkalla KAIKKI KUOLLEET KAMUT TULEVAT VASTAAN JA SOI ILOINEN MUSIIKKI JA AI ETTÄ TUNTUI HYVÄLTÄ!! Vielä viimeisen kerran he päättävät puhua "Jumalan" kanssa että voisivat pelastaa maapallosta vielä sen mitä siitä on jäljellä. Ja sitten viimeinen paikka onkin AURINGON SISÄLLÄ JA SIELLÄ LEIJUTAAN ILMASSA JA KAIKKI ON SINISTÄ JA SIELLÄ ON LOOTUKSENKUKKIA JA KAIKKI ON NIIN SIISTIÄ. Jok'ikinen kuolema mitä pelin aikana tapahtui järkytti minua suunnattomasti ja menin jo melkein epätoivon partaalle koska kaikki meni niin huonosti, mutta sitten aurinkoon päästyäni tunsin itseni niin huojentuneeksi kun tuntui että kaikki ehkä olikin hyvin. Ja Seraph oli niin cool. Ja sitten päästäänkin itse viimeiseen lopariin, "Jumalaan" eli Brahmaniin joka onkin jättiläismäinen aivo jonka sisältä tulee metallinaamajunajuttu ja sitten alkaa tämä musiikki. Tämä musiikki. Ennen peliä pelattuani ajattelin vain että kappale on hyvä mutta nyt kun pääsin kyseiseen kohtaan niin tajusin miten surullinen kappale on. Kaikki ovat kuolleet. Planeetta on melkein tuhoutunut. Heidän elämänsä ovat olleet yhtä helvettiä. Mutta silti kuolleinakin he haastavat itsensä "Jumalan" että voisivat pelastaa edes sen vähän mitä maapallosta on jäljellä jotta sinne eloon jääneet voisivat vielä elää. Tästä tuli nyt näköjään vaan juoniselostus. Innostuin ihan liikaa. Mutta tämä on semmoinen peli josta kovin monikaan ei varmasti ole kuullut vaikka ehdottomasti pitäisi. Peli kyllä on vaikeimman luokan RPG enkä sen takia ole itsekkään pelannut tämän kuin kerran läpi, mutta tarinassa on niin paljon sellaista mikä laajensi tajuntaani niin paljon. Peli on täynnä Hindu-symboliikkaa uudelleensyntymisien ja karman ja sellaisten kanssa ja hahmot ovat hienoja ja siksi olikin aika raastavaa katsoa jok'ikisen melko graafinen kuolema. Pelin soundtrack ei ole läheskään niin hyvä kuin ensimmäisen, mutta pelattavuudeltaan parempi. Mutta jos jotakuta kiinnostaa nähdä peli "elokuvana" niin tuossa on linkki kaikkiin cutsceneihin niin tarinasta pääsee karsitusti hyvin perille ilman pelaamista. https://www.youtube.com/watch?v=b0-loAzoyuI&list=PL546B3A05424A3896 PS. Kuva on otettu mallista. Kun se nyt sattui olemaan siinä seinällä niin päätin kokeilla vähän rakennuksien piirtämistä g-terällä.

Olen myymässä Tampere Kupliissa ensi viikonloppuna paria pienlehteä ja nyt myös ihan ekaa kertaa printtejä. Tässä uusimman lehden kansi: Jälleen kerran jakelen nimikirjoituksia jos joku sellaisen välttämättä haluaa.

Metroid Prime https://www.youtube.com/watch?v=EgwGYmAH0BA&list=PL60AC8FAD43BF869C&index=35 En tykkää tehä näin tarkkaa jälkee mutta vaihtelu virkistää. Onneks on Samus-amiibo mallina. Oon huono kattomaan reffi-kuvia. Mitähän tästäkin nyt tulee. En oo ennen tehny tämmöstä kuvaa saati sitten värittäny. Metroid Prime on ihan syystäkin monen mielestä kaikkien aikojen paras peli. Itse en aluksi oikein tästä innostunut koska FPS-tyyli ei kiinnostanut, mutta ostin sitten kuitenkin ja ihastuin. Peli alkaa sillä että päähenkilö Samus Aran päätyy Tallon IV -planeetan ympärillä pyörivään alukseen ja tutkii siellä ja sitten räjähtelee paikat ja AAAARRGHHH KARKUUN TÄÄ RÄJÄHTÄÄ 3 MINUUTIN PÄÄSTÄ ja sitten mennään Tallon IV :lle ja seikkaillaan. Pelissä siis laskeudutaan tuntemattomalle planeetalle ja sinä itse olet luultavasti ainut ihminen koko planeetalla. Luultavasti. Koko pelissä ei käydä yhtään keskustelua tai dialogia. Koska olet yksin. Metroid-pelit ovat kuuluisia siitä että ne luovat aivan täydellisen yksinäisyyden tunteen. Kukaan ei auta eikä ole opastamassa. Kaikki pitää tehdä itse. Ja tässä pelissä tulee eksyttyä paljon. Mutta se ei haittaa koska koko maailma on kiinnostava ja hieno paikka ja eri alueiden tutkiminen on kiinnostavaa ja jännää eikä kovin moni peli pysty luomaan samanlaista tunnelmaa. Peli on siis äkkiseltään katsottuna First Person Shooter eli mitä kaikki mahdolliset räiskintäpelit nyt yleensä ovatkaan, mutta tässä pelissä ei keskitytä siihen että tapetaan kaikki mikä liikkuu vaan pitää katsella ympärilleen ja miettiä ja tutkiskella. Ja tutkiskelu palkitaan koska peli on täynnä kaikkea semmoista pientä minkä löytämisen eteen pitää tehdä töitä. Ja tietenkin vihollisiakin tulee vastaan ja kaikilla on omat heikkoudet ja tavat millä ne päihitetään ja tietenkin on bossi-tappelut mitkä on toinen toistaan hienompia. Erityisesti nuorempana kun pelasin niin alku ja keskivaihe oli hienoa ja jännää ja haastavaa, mutta sitten pääsin kuuluisalle Phazon Minesille. Phazon siis on myrkkyä mikä tuli meteoriitin mukana planeetalle ja tuhosi siellä eläneen sivilisaation ja nyt tuhoaa pikkuhiljaa koko planeettaa ja pahikset yrittää kaivaa sitä maan uumenista että voi tehä siitä kaikkee häijyä. Koko kaivos on täynnä kaikkein pahimpia vihuja mitä löytyy, musiikki on painostava, save-paikkoja on hyvin rajallisesti ja koko ajan tuntuu siltä että kuolee. Ja sitten tietenkin viimeinen lopari eli itse Metroid Prime (jos joku ei vielä tiedä niin Metroidit ovat semmoisia pieniä tappavia otuksia eikä päähenkilön nimi). Ja voi että huusin ja raivosin kun en pärjännyt koska tätä vastaan piti käyttää kaikki kikat mitä vaan keksi ja löysi ja pystyi ja sitten tuli vielä viimeinen muoto ja waaaaaaaaaaa. Mutta pääsin läpi. Ja alotin samantien uudestaan. Nyt ku pelasin muutama kuukaus sitten koko pelin uudestaan niin ei se ollu niin vaikee. Hmm.... https://www.youtube.com/watch?v=oRZVPHMPYLQ&list=PL60AC8FAD43BF869C&index=23 Tämä peli siis korkkasi top kympin, ja vaikka on erittäin hieno peli niin se on hieno peli pelillisesti, kun taas itse välitän enemmän hahmoista ja juonesta. Mutta upea peli on. Metroid Primeä ei voi koskaan kehua liikaa.

Pokemon Ruby / Pokemon X https://www.youtube.com/watch?v=wfARFF9S5Jg Oma nyrkkisääntöni: jos et keksi mitä piirtää, piirrä pokemoneja ulkomuistista. Tämä kannattaa varsinkin porukalla koska sitten syntyy tällaisia. Tässä nopeasti huitaistuna Top 15 lempi-pokemonia (ainakin näin äkkiseltään mitä tuli mieleen) . Okei rikoin ehkä jotain sääntöjä kun laitoin kaksi peliä numero ysiksi mutta en osannu valita kumman laitan...niin laitoin molemmat. Pokemon Ruby sen takia että se on itselleni kaikkein nostalgisin vaikka olinkin pelannut aiempia ihan silloin kun pokemon-buumi oli menossa. Mutta vasta tämä kolmannen sukupolven peli iski kunnolla koska siinä oli NIIN paljon enemmän tekemistä kun aiemmissa ja ehdottomasti lempi pokemon designit. Ja luonto-teema oli hieno ja kaikki jajajaja. Mutta toisaalta Pokemon X iski kanssa kuin salamanisku ja kyseistä peliä olen pelannut varmaan enemmän kuin kaikkia muita pokemoneja yhteensä. Koska siinä on VIELÄ ENEMMÄN tekemistä jos vaan jaksaa keksiä. Ja lisäksi siinä on kaikkein realistisinta saada koko pokedex täyteen,niinkuin minä vihdoin viimein sain kaikkien näiden vuosien jälkeen. https://www.youtube.com/watch?v=ANamw2Fs6VY Pokemon X:ssä minuun teki vaikutuksen varsinkin se että verrattuna aikaisempiin peleihin, luonnosta löytyy pokemoneja miljoona kertaa enemmän joten uudelleenpeluuarvo on isompi. Mutta tämän kruunaa pokemon-amie eli simulaattori millä pystyy "ystävystymään" syvemmin pokemoninsa kanssa syöttämällä niille ruokaa ja leikkimällä yms. Vähän kuin tamagotchit mutta tästä on hyötyä taistelussa ja sen takia omiin tiimiläisiin saa aivan erilaisen otteen. Tämän tietää siitä kun esimerkiksi joskus taistelun alussa saattaa tulla teksti "____ remembers the time when you met for the first time." Ja minä olen aina että NIIN MINÄKIN. Ja joskus tulee critical hittejä useammin ja enemmän experienceä. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki taistelu viimeistä vastusta vastaan, eli tietenkin pokemon-championia vastaan. https://www.youtube.com/watch?v=xpgQa-TOk0M Heti ensimmäiseksi musiikki sai minut ihan kananlihalle. En tiennyt mitä odottaa. Luotin tiimiini kaikin puolin, paitsi epäilytti hiukan Exploudini nimeltään Boombox (kuva ylhäällä) koska se oli tiimini heikoin lenkki. Mutta siitä huolimatta hakkasin championin tiimin hänen viimeiseen pokemoniinsa, joka oli Gardevoir (kuva ylhäällä). Omasta tiimistäni elossa ei ollut oikein ketään joka olisi ollut vahva tätä vastaan, ja ajattelin että heitetään vastaan Boombox niin näkee että mitä vastustaja osaa. Sitten se tuli. Ja sitten se muuttui MEGA-GARDEVOIRIKSI. Ja olin että OOOOOOOO SHIIEETTT. Vaihtoehtoinani hyökätä oli Return (tekee sitä enemmän damagea mitä enemmän iskun käyttävä pokemon tykkää minusta) tai Earthquake (tekee vaan vahinkoa) ja käytin jälkimmäistä koska ajattelin että ei se minusta kuitenkaan niin paljoa pidä. Sitten Mega-Gardevoir iski minulta yhellä iskulla enut yli puolen välin. Ja Boombox iski n. kolmas osan hänen enuistaan. Mietin että "no antaa Boomboxin uhrautua niin saan sitten jonkun muun tilalle" ja käytin huvikseen Returnia. Mega-Gardevoir iski ja näytti siltä että Boombox kuolisi. Mutta sille jäi 1 HP. "Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!". Sitten jokin naksahti minussa ja tajusin että olin ollut hirveä kusipää ja olin että UOOORRRRHHHH NÄYTÄ SILLE! Sitten Boombox hyökkäsi ja pisti vihollisen enut punaiselle. Sitten huusin että "VIELÄ KERRAN BOOMBOX YOU CAN DO IT!!" mutta Mega-Gardevoir kerkesi ensin. Ja iski. "Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!". Sitten alkoi valua miehisiä kyyneleitä ja huusin ja Boombox käytti rakkauden voimaa ja voitin championin. Ja olin erittäin liikuttunut. Ja tämän tarinan takia en voinut jättää X:sää pois vaikka en voinut jättää Rubyä pois. Joten nyt ne on siinä molemmat. Numero 9:nä listalla.

Shin Megami Tensei III :Nocturne aka SMT: Lucifer's Call Luonnostelen nää kuvat aina n. etusormi x peukalo kokoiselle ruudulle. Argh inhoon perspektiivi-juttuja ja viivottimen käyttöö mutta kai se joskus pitää päästä siitäkin inhosta eroon. Ja hienosti hahmot äkkiseltään piirrettynä vihkoon ku ei oo konetta lähellä. Ja perspektiivi varmaan heittää vähän mutta IHAN SAMA. Ja taas pientä nippeli-piirtojälkee... Noni jos tää nyt näyttäis paremmalta ku vähän värittää. Melkeinnn.... Melkeeeiinnnn.... Noniin joo saa luvan kelvata. https://www.youtube.com/watch?v=QjOo3gVFusE Tuo mainos tiivistää aika hyvin pelin tunnelman. Kaikki ovat kuolleet. Maailma on tuhoutunut. Kaikkialla on verenhimoisia demoneita. Ja sinä yksin tässä maailmassa. https://www.youtube.com/watch?v=2Xj9svzymbo Peli alkaa sillä että päähenkilö (joka ei osaa puhua eli pelaaja itse on tämä) ja hänen kaksi kaveriaan lähtevät tapaamaan opettajaansa sairaalaan Tokiossa. Sairaalassa ei kuitenkaan ole ketään ja opettajakin on kateissa. Kuitenkin päähenkilö löytää erään miehen joka aikoo tappaa tämän mutta opettaja tulee paikalle ja estää. Sitten mennäänkin sairaalan katolle missä opettaja kertoo että äsköinen mies tuhoaa maailman ja tekee uuden paremman maailman nykyisen tilalle. Sitten tuleekin välivideo missä maailma tuhoutuu. Päähenkilö herää ja näkee blondi-tukkaisen pojan ja vanhan mustiin pukeutuneen naisen. Poika päättää antaa päähenkilölle "mahdollisuuden" ja tiputtaa erittäin inhottavan toukan tämän silmään mikä erittäin graafisesti pureutuu tämän sisälle. Seuraavan kerran kun päähenkilö herää, hänellä on hienot tatuoinnit ja hän on muuttunut puoliksi demoniksi, eli hänestä on tullut Demi-Fiend. Sitten seikkaillaankin hylätyssä sairaalassa ja yritetään ottaa selvää että mitä on tapahtunut ja onko opettaja ja kaverit elossa. Tässä pelissä on hyvin,HYVIN tiivis tunnelma. Post-apocalyptisen Tokion tunnelma on niin synkkä ja pelottava kuin vain voi olla. Jos ei vielä tullut selväksi niin peli on siis myös äärimmäisen SYNKKÄ. Muita ihmisiä maailmassa ei ole kuin sinä itse päähenkilönä ja ystäväsi ja opettajasi ja mies joka tuhosi maailman. Ja eräs toimittaja. Apua ei saa mistään eikä keneltäkään ja kaikki pitää tehdä itse. Mutta koska peli on RPG niin tietenkin mukaan saa kavereita joiden kanssa taistella! Paitsi että kaikki joita mukaan saa ovat demoneita. Jotka pitää lahjoa, suostutella tai uhkailla mukaan. Kuka tahansa vihollinen (paitsi bossit) joita vastaan tulee voi rekrytoida mukaan jos siihen pystyy,mikä on yksi hauskimmista mekaniikoista tässä pelissä. Toisaalta myös yksi ärsyttävimmistä koska usein käy niin että puhun jollekkin tosi siistin näköiselle örkille ja se on että "anna puolet rahoistas niin tuun mukaan" ja sitten annan ja se on vaan et "no okei mun pitää nyt mennä sori moikka" ja sinne meni rahat. Ja rahaa saa vaan tappelemalla. Ja kun tappelee niin ottaa damagee ja pitää käydä parantamassa. Ja parantaminen maksaa. Ja tämän takia tykkään tästä niin paljon, koska tämä peli ei tosiaankaan ole helppo vaan aivan masokistisen vaikea. https://www.youtube.com/watch?v=cGcvgxGqEhY Tarina on niukka mutta erittäin syvällinen. Maailma ei siis olekaan täysin tuhoutunut,vaan siirtynyt ikäänkuin välitilaan, ja tällä hetkellä maailma näyttää ikäänkuin pallon sisäpuolelta jossa Tokio sijaitsee koska siellä tämä aiheutettiin. Maailman keskellä ikäänkuin aurinkona on Kagutsuchi jonka avulla uusi maailma voidaan luoda. Sitten selviää että vain ihminen voi luoda uuden maailman jos tällä on tarpeeksi voimaa kutsua itselleen oma "jumala" joka vastaa tämän henkilön omaa ihannemaailman käsitystä. Pelin edetessä päähenkilö tapaa silloin tällöin ystäviään jotka ovat aluksi aivan hukassa mutta haluavat selviytyä yksin, ja pelin edetessä he ovat alkaneet voimistua ja ovat löytäneet itsensä matkatessaan yksin. Heille on muodostunut omat ihannemaailman käsityksensä ja tekevät nyt kaikkensa että voivat luoda oman maailman. Tämä oli minusta erittäin pelottavaa. Pelissä ei turhan paljon dialogia tai muuta puhumista ole, ja ne muutamat kerrat kun jompikumpi kaveri tuli vastaan niin olin aina niin iloinen. Mutta sitten he alkoivat puhua siitä miten saastainen paikka edellinen maailma oli ja he ovat viimein saavuttaneet oikean potentiaalinsa. Yhtäkkiä heistäkin on tullut vihollisia. Mutta toisaalta mitä syytä päähenkilöllä itsellään,PELAAJALLA itsellään on tehdä mitään tässä maailmassa? Aikooko hän luoda oman maailman vaiko onko jollain kaverilla sellainen maailmankuva joka vastaa omia odotuksia? https://www.youtube.com/watch?v=7RiHmQcHa84 Pelissä siis on 6 erilaista loppua. Joko voi seurata jompaakumpaa kaveria luomaan heidän maailmansa, seurata miestä joka tuhosi maailman ja tehdä hänenlaisen maailman, jättää maailman sellaisekseen, palauttaa kaiken ennalleen tai sitten tuhota koko universumi. Maailman tuhonnut mies haluaa että uudesta maailmasta tulisi paikka jossa ei olisi tunteita,eli ei voisi syntyä konflikteja koska kaikki olisivat yhtä ja samaa. Yksilöitä eikä tunteita olisi joten kaikki elisivät sulassa sovussa ja rauhassa. Ensimmäinen kaveri (kuvassa jo hiukan demonisempaan suuntaan muuttuneena) haluaa maailman jossa vahvat vallitsevat ja heikot häviävät. Maailma jossa vain vahvin selviää ja heikoilla ei ole mitään arvoa. Toinen kaveri haluaa maailman jossa ihmiset ovat yksilöitä eikä kukaan saa olla toisen kanssa tekemisissä. Maailma jossa ihminen elää omassa subjektiivisessa todellisuudessaan ilman että kukaan ulkopuolinen voi häiritä. Jos pelaaja päättää hylätä kaikki nämä aatteet,hänen luonnollisesti täytyy tappaa heidät että pelaaja saa luotua omanlaisena maailman. Ja kukapa ei haluaisi tappaa kahta parasta ystäväänsä jotka eivät ole enää yhtään sen näköisiä tai tuntuisia mitä he ovat olleet. Pelaaja voi joko jättää maailman siihen muotoon miltä se näyttää tapaamalla Kagutsuchin ilman mitään mielipiteitä uudesta maailmasta jolloin hän on antanut demonipuolensa vallata hänet, tai sitten palauttaa maailma sellaiseksi kuin se oli ja näin toteuttaa hänen opettajansa toive. Tai sitten jos pelaaja on seurannut Luciferin houkutuksia ( kyllä,Lucifer eli itse piru on hahmona tässä pelissä ja useimmissa Shin Megami Tensei-peleissä) ja päättänyt vapauttaa maailman Jumalan tyranniasta, pelaaja voi liittyä Luciferin joukkoihin ja tappaa Kagutsuchin, jolloin maailma tuhoutuu ja jäljelle jää vain pimeys. Ja tällöin seuraa viimeinen taistelu Luciferia vastaan joka testaa päähenkilön voimia että voiko hän haastaa Jumalan tulevassa sodassa tätä vastaan. Ja taistelussa soi tämä musiikki. Yleensä peleissä viimeiset taistelut musiikkeineen ovat mahtipontisia ja hienoja ja näin, mutta ei tämä. Sinä olet omilla valinnoillasi päättänyt tuhota koko universumin ja nyt taistellaan Luciferin kanssa siitä että kumpi on vahvempi. Ja taistelu on pelin vaikein. https://www.youtube.com/watch?v=yHrQitKjS3I Tämä peli pisti minut miettimään niin monia asioita. Ensimmäisellä peluu-kerralla tein kaikki valinnat ihan sen mukaan miltä sillä hetkellä tuntui ilman että yritin saada mitään tiettyä loppua, ja sain sitten neutraali-lopun eli "parhaan" lopun eli palautin maailman ennalleen. Mutta ei se kaikkien mielestä ole "paras" loppu. Jotkut ihan oikeasti ovat sitä mieltä että yksi näistä kolmesta muusta ihannemaailmasta on se paras mahdollinen. Toisella pelikerralla aloin miettiä ihan tosissani että mitä näistä aatteista kannattaisin. Netissä näkee paljon taistelua siitä että mikä on kaikkien paras näistä ja heillä on ihan päteviä mielipiteitä. Sitten kun viimein löysin oman vastauksen,se pelotti minua aivan tajuttomasti. Sitten pakenin tältä tunteelta ja päätin tuhota koko universumin. Eikä se helpottanut oloni yhtään. Mutta sai minkä lopun sitten tahansa, tämä musiikki soi joka tapauksessa. Koska se loppu mihin sinä päädyit oli sinun omien valintojesi summa.

En jaksanu ettiä reffejä niin tuosta letistä tuli nyt tuommonen.

Tästä tuli paljon aggressiivisemman näkönen kun miten oikesti meni. Vaikka tyynyt lentelikin.

Ainii ja olihan tossa pääsykokeitakin kaks kappaletta. Siinähän ne meni.

Ostin vihdoin uuden luonnoskirjan. Sitten vähän kokeilin. Tässä on hahmo ehkäjoskus tulevasta golf-mummo-sarjakuvasta. Sitten ostin ja kokeilin copicceja ekaa kertaa elämässäni. Ei nyt mitään parasta jälkee mutta parempia ne on kun pro-markerit millä noi hiukset ja tausta on tehty.

Eikä menny ku 396 päivää tään haasteen tekoon. Hieno homma. Hyvä hyvä.

Tuli tyhmäiltyä ja piti kahtoo ihteeni tosissaan peilistä. Tekee hyvää aina silloin tällöin.

Spoiler: Nää ei oo haikuja. Mutta kova oli yritys.

Leikin vähän tusseilla pitkästä aikaa. Siinä on Jojo ja Rosalina joista jälkimmäinen on hirvitys koska epäonnistus.

En oo aikoihin piirtäny kunnolla saati sitten suoraan tussilla joten nää nyt näyttää miltä näyttää.

Tapahtui siis ninjutsu-kesäleirillä. Arat on vieläkin.

Ja sitten vähän luonnoksia. Ekana ensimmäinen versio päähenkilöstä. Sitten vähän muunnelmia kun en ollu tyytyväinen. Sitten lopullinen versio kaikkien mutkien kautta. Ja sitten toinen päähenkilö joka onnistuikin ihan ykösellä perhana. Laitan kyllä koko pienlehden joskus tänne luettavaksi,kunhan nyt menee se kilpailu ohi ja jos/kun en ehdi piirtämään mitään muuta järkevää.

Tullu koulussa piirreltyä vähän enemmän nyt kun semmoseen pääsin. Inkling pelistä Splatoon (jota oon pelannu viime aikoina ihan liikaa). Jolyne Kujo Jojosta. Pitää yrittää värittää taas tusseilla jossain vaiheessa.

Note to self: Älä piirrä yhtä sivua enempää väsyneenä ja nälkäisenä.

Innostuin nyt sitten tussailemaan koulussa kun on ollu taukoja. Jolyne Kujo JoJosta, tällä kertaa väritettynä. Hirose Yasuho JoJosta, jonka kohdalla alko copicit jo väsähtää joten ihosta nyt tuli mitä tuli.

Ainiin,en oo sitä tänne oikein osannu laittaa mutta muutin tosiaan tossa kuukaus sitten omaan kämppään. Kompakti 25 neliöö ihan hyvällä vuokralla mutta oma sisäänkäynti ja hieno maisema ikkunasta! Ja bussi-asemalle matkaa 10 minuuttia niin parempaa en ois osannu kuvitella. Ps. On niin kiireistä koulun ja kaiken kanssa että näköjään päivittelen nykyään sunnuntaisin. No mut kerran viikkoon kuitenkin!

Pitäis lopettaa tuolla sinisellä lyijyllä tolloilu jos tekee värikuvaa...

Tapahtui siis Kuopion epävirallisessa sarjiskokoontumisessa. Ps. Yleensä en tajua millon kerron juttuja joille nauretaan ja millon en. Yleensä kun nauran ite eniten niin sitten kukaan muu ei naura.

Halusin vetää vähän överiks niin synty tämmönen. Ja niin kuoli copicit. Ps. Ei oo todellakaan anatomisesti korrekti,emmä mitään reffejä tämmösiin huvikseen tehtyihin jaksa kahtoo.

Välillä vähän tämmöstä sutumpaa.

Oon kuullu ennenkin. En loukkaannu.

Tässä pienlehti jonka tein Hesan sarjisfestareiden pienlehti-kilpailuun. Ei tullut palkintoa mutta jospa siitä joku tykkäs. Tehty tosiaan kolmessa viikossa joten jälki ei ole sitä kaikkein parasta vaikka parhaiten tehty pienlehti minulta onkin. Linkki issuuseen: http://issuu.com/p.holm/docs/aware-aware

Oli näyttötyö-viikko eli periaatteessa kurssin loppukoe tai jotain. Piti opetella lennosta maalaamaan öljyväreillä. Tuli tämmönen (ei mahtunu skanneriin niin piti ottaa valokuva). Mitat 60 x 100 cm. Muuten hyvä mutta en malttanu oottaa että maalit kuivuu niin tuli välillä vähän tuhruisen näköstä.

Kun ei nyt meinaa irrota uutta matskua niin laitetaan vanhaa.

Pahoittelen lyijykynä-laatua, mutta kaamos+koulukiireet meinaa viedä kaikki mehut niin hyvä että saa edes tämmöstä aikaan :D.

Luokallani on siis kolme poikaa minä mukaanlukien. Perseeni ja nännini ovat saaneet kärsiä.

Ei oo uutta konetta mutta latasin gimpin. En osannu käyttää niin jäljestä tuli aika hauskan näköstä.

Viimesenä kuva hahmostani Xenoblade Chronicles X:stä. Sitä pelatessa tuo joulu menikin ihan sutjakkaan...

Jähän jäljessä hyppään tähän junaan mutta yhtäkkiä tuli mieleen ja sitten kokeilin ja oli hauskaa ja piirsin ja nauroin. Että näin, tämmösiä uljaita otuksia syntyi.

Joo ei. Jaloissa on parhaat paikat (eli niitä tökkimällä saa parhaat äänet).

Final Fantasy IX Juu empä oo muistanu taas tätä jatkaa jostain syystä enkä oo väritelly vesiväreillä aikoihin niin aattelin että nyt ois hyvä aika jatkaa molempia. https://www.youtube.com/watch?v=SzEjp_3ywbQ Jos katsoo listan aiempia ehokkaita niin voi huomata että tykkään RPG:eistä, joten ei ihmekkään jos joku Final Fantasy tänne päätyi. Oma ensimmäinen Final Fantasyni oli muistaakseni vitonen, mitä en päässyt kovin pitkälle kun oli vaikea. Sitten kokeilin 1-3 mutta ne nyt oli mitä oli enkä jaksanu kiinnostua. Sitten lopulta päädyin neloseen mikä olikin hyvä ja tykkäsin mutta en koskaan päässyt sitä läpi. Sitten kuulin puhetta seiskasta mutta en koskaan päässyt näkemään sitä livenä missään. Mutta yksi kesä menin serkkujen luokse ja siellä oli tämä peli, ja olin heti ihan myyty. Kaikki musiikista hahmoihin ja ympäristöön oli jotain mitä en ikinä aiemmin ollut nähnyt missään pelissä. Pelin tarina käynnistyy kun rosvojoukko johon päähenkilö kuuluu on lähdössä kidnappaamaan prinsessaa. Kaiken häslingin keskellä paljastuukin että prinsessa haluaa tulla kidnapatuksi koska kuningatar aikoo ruveta sotimaan ja tämä pitää estää. Juoni alkaa aika simppelinä mutta tämä luokin hyvän pohjan hahmojen kehitykselle johon pelissä on panostettu erinomaisesti. Esimerkiksi prinsessan henkivartija Steiner on pelin alussa vain työnarkomaani äkäinen ritari joka haluaa palauttaa prinsessan takaisin kuningattaren luo jotta kaikki palautuisi ennalleen, mutta pelin edetessä alkaa epäilemään että kenen puolesta hänen täytyykään taistella. Ja kuvassa näkyykin ehkä pelin tunnetuin hahmo Vivi, jonka hahmokehitys käy läpi olemassaolon tarkoituksen, mitä on eläminen ja mitä on kuolema. Omasta mielestäni tämä peli on yksi parhaiten suunniteltuja kokonaisuuksia mitä olen nähnyt missään pelissä tai elokuvassa tai vastaavassa. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, sivuhahmoja myöten. Samoissa kaupungeissa käydään monta kertaa ja aina löytyy jotain uutta ja sivuhahmot sanovat uusia asioita. Tyyliltään tyykkään pelissä siitä että edellisten Final Fantasyjen tapaan hahmot eivät ole missään nimessä realistisia ja anthromorfisia hahmoja löytyy pelistä pilvin pimein. Kahdeksasta hahmosta, joita pelissä mukaan tulee, vain kaksi on ihmisiä. Jotkut eivät tykkää pelistä juuri sen takia, itse taas ajattelen päinvastoin. Itselleni kun persoonallinen ilme ja hahmot ovat kaikki kaikessa, tämä peli jätti jälkensä minuun pienenä ja varmaan asettikin tiettyjä oletuksia minkälainen hyvän pelin täytyy olla. Ja tietty tässä pelissä on niin monta hienoa kohtausta sekä hahmojen välillä että pääpahista vastaan että ei voi sormilla laskea. Muutama vuosi sitten ostin tämän fyysisenä netistä kun oli vihdoin pelikone millä pelata, ja voi että oli nostalgiakakkulat huurussa! Tietty huomasin että muutamassa kohti oli parantamisen varaa eikä peli suinkaan täydellinen ole, mutta kyllä en voi kylliksi tätä kehua.

Nyt kun vihdoin on uus kone niin uskaltaa kokeilla vähän haastavampaakin kuin tasaväri/gradientti-tekeleitä. Alkuperäinen kuva siis viime vuoden joulukalenterista, mutta tykästyin siihen niin päätin sitten värittää.

Tullu pitkästä aikaa vähän piirrettyä kaikkee mitä lystää kun on vihdoin ollu aikaa taiteilla koulun ulkopuolella. Giorno Giovanna JoJo:sta. Sain synttärilahjaks veljeltä World of Warcraftin ja tein hahmostani gnomen (miten sen nyt sitten suomentais). En oo addiktoitunu mutta hauska pelihän se on. Ja piirsin tään kyllä aluks vaatteet päällä mutta tuli ruma niin piirsin uuestaan alasti. Haha. Marie Splatoonista. Sakura ja Hinata Narutosta. Alotin jostain syystä lukemaan sitä pitkästä aikaa ihan jostain keskeltä ja sitten luinkin sen loppuun ja olin että "täähän oli paljon parempi ku sillon pari vuotta sitten!!" . Heti kun sain uuden koneen niin viimein latasin Undertalen ja pelasin ja tykkäsin ja pelasin uuestaan ja näin. Kuvassa siis Sans ja Papyrus, joista jälkimmäinen ehottomasti lempihahmo tästä pelistä. Pelasin jotain lautapeliä samalla kun piirsin tätä niin tuli vähän kököhkö. Toadette Mario-peleistä. Teki mieli piirtää pylly niin tämä kuva tuli päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kunhan saan ostettua uuden piirtopöydän niin opettelen taas vähän värittää. Ja brushpen alkaa vedellä viimesiään niin ei oo oikein kehannu tussata käsin...

Oon tässä jo reilun vuoden ajan suunnitellu yhtä sarjista minkä voisin sitten tehtyäni sen tarjota sitä jonnekin kustantamoon. Tossa tammikuun puolella sitten lopulta päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja alkaa ihan oikeesti tekemään luonnoksia että pääsisin ees joskus alkuun. Tässäpä sitten näitä. Päähenkilö nimeltään Joet (näin alustavasti). Toinen päähenkilö nimeltään Sarana (tällä kertaa ihan lopullinen). Tarina tapahtuu koulumaailmassa ja keskittyy kahden päähenkilön ystävyyteen ja kaikkeen epänormaaliin. Itse asiassa tarinan teemana onkin kysymys siitä että mikä on normaalia tai mikä on luonnollista. Ja mikä on yliluonnollista koska kaikkihan tapahtuu luonnollisen maailman sisällä? Aika paljon tässä on vuodatusta omista lukio-vuosista, mutta en ainakaan suoraan heijasta itseäni kumpaankaan päähenkilöön. Ainakaan tietoisesti. On tuosta tähän tyyliin käsikirjotusta jo jotain 70 sivua että ihan hyvällä mallilla!

Here's a commission artwork for the kind soul who promised me dlc code for Hyrule Warriors. Hope you like it! Here's Haruka from Senran Kagura. And to all those other non-finnish viewers, I'm open for commissions if you have want to see something drawn in my style. Suomeks: Halusin saaha jutun mutta ei mulla oo ku piirtotaidot niin sitten joku tyyty niihin ja piirsin sille tämmösen. Kanssa jos joku haluu jotain erityistä mitä minun pitäis piirtää niin saa ehottaa kommenteissa, en luultavasti kieltäydy ;D.