tiitu

Ilman heitä, jotka olivat meitä ennen, emme olis tässä. Tämä kuvitus on tehty kesällä 2014 ja julkaistu vuoden 2015 Solidaarisuuskalenterissa.

Ensimmäisen sarjakuvan tekemiseen käytettyjä työvälineitä. Käsikirjoitus Luonnos ruutujaosta ja henkilöiden sijainnista toisiinsa nähden. Sarjakuvani ovat usein staattisia, eikä kuvakulma juurikaan vaihdu kohtauksen aikana. En sitten jaksanut luonnostella enempää. Usein hahmojen sijainti määrittyy sen perusteella kuka dialogin aloittaa tai miten keskustelu etenee. Valmiissa sarjakuvassa ensimmäisessä ruudussa on oikeastaan virhe, sillä oikeanpuoleinen henkilö aloittaa puheen ja vasemmanpuoleinen vastaa. Teksti luetaan siis vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, mutta kuvan tapahtumat oikealta vasemmalle. Luonnoksessa kohtaus on jaettu kahteen ruutuun, jolloin kuvassakin Tiitu puhuu ensin ja vastaus mumistaan vasta seuraavassa ruudussa. Tokihan koko sarjis olisi voitu sommitella niin, että Tiitu olisi kaiken aikaa vasemmassa laidassa, mutta jumitan faktoihin ja koin suurta tarvetta sijoittaa hana ja vedenkeitin keittiöön niiden oikeille paikoille. Ruudut ja tekstaus. Tekstaan lähes aina musteella, koska muste on mustempaa kuin huopakynät. En ollut ihan varma minkä kokoinen teksti näkyy monitorilla. Luonnostelu. Tussaus. Tämän jälkeen tein vielä sävyt laimennetulla tussimusteella ja valkoisella guassilla. Kerron maalaamisesta enemmän joskus toiste, ehkä jonkun toisen sarjakuvan yhteydessä.

Suomen Granta , jonka teemana on seksi, seksuaalisuus ja sukupuolet. Lokakuussa 2014 täyttyi muistikirjaani pohdinnoilla aiheesta. "Pitäisikö kuitenkin tehdä seksiä ylistävä sarjakuva seksin hyvistä puolista? Ei problematisoida sitä? Vai joku queer-juttu?" Ovatko ne toisensa poissulkevia teemoja, kysyisin näin jälkikäteen? "Nyt on valittava JOKU teema!" Eri teemojen plussat (+) ja miinukset (-). Pätkä käsikirjoituksesta, jonka kursin kokoon muistilappujen ja muistikirjan ajatuksien pätkistä. Sivun 9 neljännen ruudun työvaiheita tässä alla. Välillä täytyy aloittaa alusta, tyhjästä ruudusta, jos piirtäminen tökkii. Sarjakuva ilmestyy mustavalkoisena, mutta huvitti käyttää värillistä mustetta maalatessa. Maalasin kaikkia kahtatoista sivua yhtä aikaa. Elettiin marraskuuta 2014. Joulukuussa kustannustoimittaja pyysi vielä tekemään muutoksia sekä kuvaan että tekstiin. Sarjakuvassani oli niin paljon eri henkilöitä, että minulle esitettiin toive, että edes joku hahmoista esiintyisi sarjakuvassa uudestaan. Olin ajatellut, että henkilöiden määrä kuvaa seksuaalisuuden monimuotoisuutta, mutta kieltämättä teki sarjiksesta vähän sekvan. Muutosten tekeminen vähän ärsytti, sillä kuvan muokkaaminen on työlästä. Muste/vesivärimaalauksen korjailu on lähes mahdotonta niin, että jälki säilyisi samana, mutta myös skannaus ja kuvankäsittely kyseiselle sivulle täytyi tehdä uudestaan. Tämän ruudun ensimmäisessä versiossa on muuten omakuvani. Siis henkilö laatikon ulkopuolella. Tässä kuvan sisältökin hieman muuttuu, sillä alunperin halusin, että hahmot olisivat melko sukupuolettomia, mutta nyt toinen onkin siis aiemmin sarjakuvassa esiintynyt nainen. Granta ilmestyi 26.2.2015.

Teokseni Minä, Mikko ja Annikki on Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana. Käytän sitä tekosyynä ja aloitan massiivisen lokikirjan ruutujen takaa. Aloittakaamme alusta... Tammerkoski ja kosken kaupunki -kirjassa (Tampereen museot 2011) mainitaan, että noin 7500 vuotta sitten eräänä keväänä tulva nosti Näsijärven pintaa ja kannas järvien välissä antoi periksi alimmalta kohdaltaan. Kirja heittää ilmaan ajatuksen, että ehkä joku silloinen tamperelainen on nähnyt Tammerkosken synnyn. Työvälineet: sävypaperi, muste, guassi, puuvärit. Kosken valkoiset roiskeet tehty hammasharjalla ja guassilla. Vaihdan aikamuotoa kun siirrytään esihistoriallisesta ajasta historialliseen. Koskien kylä sijaitsi kosken länsilaidalla lähellä nykyistä keskustoria. Lähikylien talojen nimet näkyvät yhä kaupunginosien ja katujen nimissä: Erkkilä, Skyttälä (Kyttälä) Hatanpää, Pyynikkilä. Lähiseudun kyliä olivat mm. Messukylä, Takahuhti ja Hyhky, jotka yhä ovat olemassa Tampereen kaupnginosina. Maantie johtaa Hämeestä Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Koskien kylän talot ylläpitivät siltaa. Ilmeisesti huonosti, sillä vuonna 1556 määrättiin sakot sillan puutteista. Myös Jons sai sakot rikoksestaan. 40 markkaa, joka yleensä määrättiin vain pahimmista rikoksista. (Tammerkoski ja kosken kaupunki, Tampereen museot 2011) Kuvaan piirsin Pyynikkilän isännän juoksemaan koskelta länteen, eli Pyynikin suuntaan. Keikalla Annikin sisäpihalla, viimeisillä Tähtimusiikkifestareilla Jahnukaiset, jossa klarinettia soittaa sarjakuvataiteilija Jukka Tilsa. Tässä ja tätä seuraavilla sivuilla kuvaan musiikkia levinneillä vesivärläikillä. Sarjakuvan harvoja puutteita on se, että musiikin kuvaaminen on melko haasteellista. Työvälineet: Muste & terä, vesiväri ja guassi. Kirjahan on jaoteltu niin, että omaelämänkerrallinen osuus on toteutettu valkoiselle paperille vesivärein ja se, mitä itse en ole ollut kokemassa, sävypaperille niukoin värisävyin. Myös takstauksen tyyli vaihtuu. Vappuyönä huojutaan Pispalasta Punakylään Pyynikinharjua pitkin. Maailmankauppa Tasajako on perustettu Tampereella vuonna 1993 ja sitä pyörittää Kehitysmaayhdistys Tasajako ry. ”Kansalaissodan tuloksena syntyneen asuntopulan helpottamiseksi päätti kaupunki 1919 rakentaa Satakunnankadun ja Porin radan välille hätäasuntoja. Tuloksena oli Punakylä, joka sai nimensä siitä että taloihin asutettiin lähinnä punavankien leskiä lapsineen. ”(Koskesta voimaa – historia.tampere.fi) Näihin hätäasuntoihin muutettiin vuonna 2007 myös Anniklta kun sen asukkaat jäivät vaille kotia. Tapahtumapaikkana vuonna 2005 avattu, osuuskunnan ja yhdistyksen pyörittämä Vastavirta-klubi ja sen terassi, Pispalan valtatie 39. Monilla on rahaa ostaa kaljaa muttei sarjiksia. Minulla oli sarjiksia muttei kaljaa. Yhdellä pojalla oli pitkät hiukset, Pikku kakkosen paita ja juomana teetä. Voisiko enempää erottua massasta punkkiklubilla? Mainitut sarjikset: Nurin =iso tuoppi, Irtoparta 8 =pieni tuoppi ja Tyhmä tyttö kympin. Nurinia lukuun ottamatta loppuunmyytyjä. Olin keksinyt, että kun kirjoittaa omistuskirjoituksen jollekin mielenkiintoiselle tyypille, saa samalla ongittua tietoonsa tämän nimen ja on jo askeleen lähempänä toivottua lopputulosta. Mikon kanssa tämä ei onnistunut. Pravdassa soittivat ainakin jollain keikoilla ja (tässä kuvassa) mm. Kusti Vuorinen, Punch, Sami Sippola. Muita bändin soittajia muistaakseni Ville Rauhala, Simo Laihonen ja Juppo Paavola. Eri keikolla kokoonano vaihtuu, mutta Punch on aina orkesterin keulahahmo. Taas musiikki ilmeneen vesiväriläntteinä kuvassa. Tapahtumapaikkana Telakka. Rakennus on vuonna 1909 rakennettu Maantuotteen mylly. Vuonna 1996 tila muutettiin kulttuuritalo Telakaksi, jossa toimii mm. ravintola, klubi ja teatteri. Se sijaitsee Tullikamarin pakkahuoneen (valmistunut vuonna 1901), Attilan kenkätehtaan (1915) ja SOK:n funkkis-tyylisen varastorakennuksen (1930) läheisyydessä. Jälkimmäinen on kylläkin ikävästi kadonnut osaksi Tullintorin kauppakeskusta. Vuonna 2007 DJ Kallio soitti levyjä alkuillasta Telakalla. Helsingin sarjakuvafestivaalit 2007. Kulttuuriareena Gloria toimii vuonna 1929 perustetussa elokuvateatterissa. Ovella norkoilee ainakin Ville Pynnönen, Mari Ahokoivu seurassaan Karri Lehtonen. Viimeisessä ruudussa näkyvä, myyntipöytään kiinnitetty lippu on esillä 17.5.2015 asti Tampereella Finlaysonilla, Työväenmuseo Werstaan Feminismi-näyttelyssä ja lippu kuuluu nykyään museon kokoelmiin. Tapahtumapaikka Pyynikki. Maailman korkein soraharju, 162 metriä merenpinnasta ja 85 metriä Pyhäjärven pinnasta. Vuoden 1918 sodan tapahtumapaikkoja. Viimeisessä ruudussa näkyy vuonna 1929 rakennettu Pyynikin näkötorni. Edellinen tuhoutui sodassa 1918. Uuden tornin rakentamista rahoitti Rudolf Winterin säätiö. Säätiö on rahoittanut myös lukuisia julkisia taideteoksia Tampereella, koska Winter määräsi testamentissaan varoja käytettäväksi kaupungin kaunistamiseen. Tunnetuksi Winter tuli Keskustorilla sijainneen W:m Sandberg Oy:n rautakaupan omistajana ja johtajana. Ja tietysti Winterin tapetti- ja väritehtaasta. (Rudolf Winter: tehdaskaupungin liikevoima ja hänen perintönsä, Suodenjoki, Sami, A.R. Winterin muistosäätiö 2012) Sula alue Pyhjäjärvelle muodostuu aikaisin keväällä Tammerkoskesta virtaavan veden vaikutuksesta. Jään reunalle kertyy keväisin suuria lokkiparvia. Niiden mahtava ääni kuuluu kauas Pyynikinharjulle iltaisin kun kaupungin liikenne hiljenee. Opiskelin Tampereen ammattikorkeakoulussa, taiteen ja viestinnän yksikössä kuvataidetta. Yksikkö sijaitsi Finlaysonin vanhalla tehdasalueella. Viime vuonna, vastalauseista huolimatta, ammattikorkeakoulutasoinen kuvataideopetus loppui. Uusia opiskelijoita ei oteta ja vanhatkin muuttivat Finlaysonilta. Yksi kertomus Tampereen historian tarinavyyhdistä on siis luettu loppuun. Sen pituinen se. Tulevaisuus näyttää kuinka suuri virhe on tehty. Kuinka paljon köyhempi on kaupungin kulttuurielämä ilman taidekoulua? Kuinka moni taideteos olisi jäänyt syntymättä, jos taidekoulua ei olisi ollut? Minä, Mikko ja Annikki ainakin. Kuinka moni teos jää syntymättä tulevaisuudessa, kun taidekoulua ei enää ole? Edellisen sivun yhteydessä mainittu Rudolf Winter omisti myös osan Oy Suomen Trikootehdas Ab:sta, joka ei muuten sijaitse lainkaan käteni osoittamassa suunnassa. Tehtaan perusti Pyynikille Alfred Kordelin vuonna 1903. Nykyäänhän Kordeliinin säätiö taas tunnetaan taiteilijoiden hinkumista apurahoista. Samassa trikootehtaassa oli työhuoneeni vuosina 2001-2012. Suurin osa tuotannostani on piirretty siellä, Pyynikinharjun juurella. Rudolf Winter omisti kuolemaansa asti myös erään talon Tammelasta, jossa tämä kirja on enimmäkseen piirretty. Järvien korkeusero on 18 metriä. Hervannan historian joudutte lukemaan Wikipediasta. Jatkuu...

Tämä sarjakuva on julkaistu ensimmäisen kerran ½-lehden verkkolehdessä vuonna 2014. Se oli osa sarjakuvaketjukirjettä ja kommentti Johanna Longan ja Otso Höglundin sarjakuviin. Lue kyseiset sarjakuvat napsauttamalla taittelijan nimeä. Saa nähdä kuinka taiteilijoiden toimeentuloon vaikuttaa se, että perussuomalaiset ovat nyt maan toiseksi suurin puolue. Edellisissä eduskuntavaaleissahan puolueen näkemys oli selkeä. ”Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle.” (Suomalaiselle sopivin -Perussuomalaiset r.p:n eduskuntavaaliohjelma 2011) Mitenkähän Jaanan käy? Ovatko reiät tekotaiteellisia postmoderneja kokeiluja vai vahvistavatko ne suomalaista identiteettiä? Nyt tarkkana sen apurahahakemuksen kanssa!

Vuodesta 2009 asti olen tehnyt ystäväni A-K Laineen kanssa seinäkalenteria, joka kulkee nimellä Pussailua barrikadeilla / Kissing behind the Barricades. Usean vuoden ajan kalenteri on painettu offsetpainona, kahdella Pantone-värillä. Neljän CMYK värin (syaani, magenta, keltainen ja musta) sijaan painokoneeseen laitetaan vain kaksi valittua väriä. Etu on sinä, että käytössä on laajempi ja räiskyvämpi valikoima värejä, kuin mitä neljän värin sekoitus tuottaa. Vuoden 2016 kalenteri ilmestyi juuri. Väreinä Pantone Rhodamine red ja Pantone 354U. Tammikuun kuvan vaiheet olivat seuraavanlaiset: Inspiraationa minulla oli tammikuun viimeisenä päivänä vietettävä Inspire your Heart with Art day. Aloitin luonnostelemalla ideaani sirkuksesta ja maalin roiskimisesta. Mutta halusinkin kaksikon matkaavan eteenpäin, tulevaisuuteen. Meidän kulttuurissamme siis vasemmalta oikealle. Sarjakuvassahan esimerkiksi juostaan eteenpäin vasemmalta oikealle, ja palataan takaisin oikealta vasemmalle. Tarot-korttien lukijat tietänevät, että menneisyys kurkottaa vasemmalta meitä kohti, tulevaisuus oikealta. (Esimerkiksi Rider Waite-pakan maljojen ässä ja kolikkojen ässä ) Vaihdoin hartioilla istuvan henkilön androgyyniksi tai maskuliinisemmaksi ja alemman naisellisemmaksi. Usein sirkuksessa akrobaattiryhmän alin taituri on mies. Mutta minun tulkinnassani se onkin voimanainen, joka kannattelee ystäväänsä iloisena ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Yllä skannattu piirros. Tekniikkana muste ja guassi pinkille paperille. Koko n. 25x35 cm. Sävyt säädetty kuvankäsittelyohjelmassa niin, että värejä on kutakuinkin kaksi mustan ja valkoisen lisäksi. Postin CMYK-kuvan kanavista (channels) keltaisen. Tämä kuva ei toistu oiken monitorilla RGB-kuvana. Mutta nyt CMYK-kuvassa olisi väreinä vain magenta, musta ja syaani. Teen värierottelun niin, että yhdistän syaanin ja mustan kanavan, syntyy vihreän painovärin painokuva ja magentan ja mustan yhdistelmästä syntyy pinkin painotiedosto. Vihreän värin painoala näkyy siis yllä olevassa tiedostossa mustana. Musta edustaa tässä yllä pinkkiä väriä. Tälläisiä mustavalkoisia tiedostoja toimitamme painoon. Kalenteriin painettuna se sitten näyttää tältä: Tummin väri syntyy kun kaksi väriä, vihreä ja pinkki, painetaan päällekäin. Omalle seinälleen kalenteria voi hankkia minulta .

EL RING NOVELA GRÁFICA – Tiitu Takalo La boxeadora Julia de 16 años se considera a sí misma como una persona madura y con experiencia. Pero un día conoce a una chica de la misma edad, Alexandra, y pronto se verá envuelta en una relación en dónde tendrá que revalorar su existencia y sus valores. ¿Pero qué pasará cuando Julia descubra que su próxima pelea será contra Alexandra? El Ring ilmestyy Meksikossa pian!

98% rypäleaseiden uhreista on siviilejä. Pieni yksityiskohta sarjakuvani "Jäähyväiset". Se kertoo rypäleaseista, marjastamisesta, Jippu-koiran kohtalosta ja serkusten jäähyväisistä. Rauhan Tiellä - antimilitaristisia sarjakuvia ilmestyy 2.10. 2015 Sadankomitea julkaisee Gandhi-päivänä, jolloin vietetään myös kansainvälistä väkivallattomuuden päivää, antimilitaristisen sarjakuva-antologian. Sarjakuvani "Jäähyväiset" ilmestyy siinä. Julkkarit PAX-klubilla Helsingissä, Rauhan asemalla, Veturitori 3. PAX-klubit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille .

Viime viikonloppuna Porvoon Å-festeillä esittelin yleisölle näyttelyäni ja vastailin kysymyksiin tekniikoistani ja työtavoistani. Miksi en väritä koneella? Tämä alunperin kaksisivuinen sarjakuva kertoo vastauksen. Se ilmestyi vuonna 2011 Sarjainfo-lehden Välineurheilua-artikelisarjassa. Jutuissa sarjakuvantekijät kertoivat käyttämistään välineistä.

Käännös: Christian Jütte . Originaalit esillä Berliinissä 26.2.-4.3.2016. “Berliini Suomix Finnische Berlin-Comix”- näyttelyssä. Galerie VIERRAUMLADEN:ssa. Cranachstr. 46, 12157 Berlin. Alunperin tämä yksisivuinen sarjakuva on ilmestynyt vuonna 2011 muistaakseni julkaisussa nimeltä "Hyppää ruutuun", joka liittyi kai jollakin tavalla Designmuseon näyttelyyn suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlavuonna. Tekniikka on muste (vedellä laimennettu) ja vesiväri sekä hitusen puuvärejä ja guassia. Ruutujen reunoina tuo revitty akvarellipaperi. Hervanta, pitkäaikainen kotipaikkani, on lyönyt leimansa tähän sarjkuvaan. Juuri tuollaista Hervannassa on. Kaupunki loppuu yllättäen ja metsät alkavat. Tervapääskyt metsästävät kerrostalojen välissä pitäen kovaa kirkunaa lentäessään ikkunoiden ohi. Ruudussa 2 on muuten virhe! Mänty ja mustikka harvoin kasvavat samassa paikassa.

Tässä yksi sivu ja sen työvaiheet sarjakuvasta Jäähyväiset, joka julkaistiin syksyllä 2015 Sadankomitean kustantamassa antologiassa Rauhan tiellä - antimilitaristisia sarjakuvia. Albumi on esittelyssä Tampere Kuplii -festareilla ensi lauantaina 19.3.2016 klo 15 Tampere-talon Sopraano-salissa. Paikalla lisäkseni piirtäjät Aino Sutinen , Niko-Petteri Niva ja Hannele Richert sekä Sadankomiteaa edustamassa Anni Lahtinen. Tämä sarjakuva kertoo nuoren henkilön näkökulmasta, millaista olisi jos Seinäjokea olisi pommitettu rypäleaseilla. Siirsin tapahtumia ja tunteita maailmalta Suomeen, sillä huomasin, että ihmisiä ei kosketa se, että libanonilainen lapsi tai appelsiininviljelijä räjähtää rypälepommin tytärammukseen. Sarjakuvan työvälineet: lyijäri, muste ja terä, värilliset musteet, guassi ja puuväri. Olen Tampere Kuplii-tapahtumassa puhumassa myös lauantaina 19.3. klo 13 Tullintorilla JP Ahosen kanssa Tampereesta sarjakuvissamme. Ja sunnuntaina 20.3. jatkamme JP:n kanssa ja jengiimme liittyy myös Emmi Nieminen. Sillä kokoonpanolla puhumme sarjakuvista ja aktivismista Tampere-talon Studiossa Klo 15.

Tervetuloa! Taiteilija paikalla! Osoite löytyy Taidesuunnistuksen sivuilta ja sijainti kartalta. Kohteen numero on 84.

Viime perjantaina meni vuoden 2017 kalenteri painoon. Tässä kuvassa sitä vielä rustaavat piirustuspöydän ääressä Tiitu ja fotarin ääressä työharjoittelija Samuli. Jostain valokuvasta piti ottaa mallia joulukuun kalenterikuvaan, mutta näytöllä näyttää pyörivän tunnelmia kesän 2016 Annikin runofestivaaleilta . Sylissä Kaapo.

Kalenteri ehtii sarjakuvafestivaaleille! Keltaisuus ei tule valokuvasta, vaan on paperin ominaisuus. Kohta lähtö Helsingin junaan kalenterit kainalossa.

Tässä kirjoituksessa syvennytään kalenterin tekovaiheiden tekniseen puoleen, eli mitä työvaiheita kuuluu käsintehdyn osuuden jälkeen. Myös tätä vilkkuvaa GIF-animaatiota sivutaan. Äänessä tällä kertaa Tiitulla työssäoppimista suorittava Samuli Björkling, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafiselta linjalta. Aluksi päätimme lopullisen julkaisun painovärit. Kalenterien painatus tapahtuisi digipainossa, eli värien määrä ei ollut rajoitettu. Kuitenkin, halusimme kalenterin visuaalisesta ulosannista väreiltään hillityn, eli käytimme vain kolmea väriä mustan ja painopaperin sävyn lisäksi. Kun värit oli päätetty, alkoikin kalenterin työstöprosessi. Loin vektoriohjelmisto Illustratorilla päiville laatikot ottaen mallia jo julkaistujen kalenterien asettelusta (päivät ovat samat kaikissa saman vuoden kalenterissa tietenkin). Seuraavaksi tehdyt päivälaatikot päätyivät taitto-ohjelma InDesigniin. Tein kalenterin taiton kuukausijärjestyksessä aika lailla koko työskentelyn ajan. Lopussa vasta sivujärjstys muutettiin, sillä tammikuun kuva- ja kalenterisivu muodostavat kannet. InDesignissa pystyy kätevästi huolehtimaan marginaaleista ja leikkuuvaroista. Kuvasivut skannattiin korkealaatuisiksi TIFF-tiedostoiksi kahdessa osassa, ja niistä koostettiin Photoshopissa jälleen kokonaisia. Apulinjoja hyödyntäen kuvien horisonttimaisemat suoristettiin. Päätin pohjata kalenterisivut johonkin yksityiskohtaan kuvituskuvista. Värikuvista saatiin rasterikuvia käyttämällä rasterointiin varta vasten tarkoitettua makroa (actionia). Photarissa on sisäänrakennettuna ominaisuutena ainakin uusimmissa versioissa mahdollisuus muodostaa kaksisävykuvia (duotones) parilla klikkauksella. Kuvan tilan pitää olla Harmaasävyt (Grayscale), josta tilan voi muuttaa kaksisävykuvaksi. Paljon kalenterissa käytettyjä työkaluja olivat Selektiivinen värikorjailu (Selective Color) sekä Korvaa väri (Replace Color). Kuvan päälle on eri tasolle asetettu tavoiteväri, ja näillä työkaluilla on erittäin kätevä tehdä värialueista halutunlaisia, osävärejä säätelemällä tai valotuksen määrää muuttamalla. Kalenterisivujen taustojen muodostamista varten värikuvien mustavalkoarvoja tuli säätää, jotta rasteripisteisiin saataisiin vaihteluvuutta (mitä tummempi väri, sitä tiheämmin on rasteripisteitä). Alussa pyörivää GIF-animaatiota varten tehtiin tekstinpätkä tällaisella dymo-kohotarrakirjoittimella mieleisen tyylin saamiseksi. Allekirjoittanut ei ainakaan ennen ollut käyttänyt tätä välinettä, mielenkiintoinen ja näppärä väline kyllä. Edellinen tekstinpätkä skannattu Photariin, kuvasuhteet muutettu GIF-animaatioon sopivaksi. Värisävyjä nostettu esiin. GIF-mainoksen aikajana. Nähtävillä on yksittäisten kuvien kehysnopeus sekuntilta (frames per second).

Toisinaan sarjakuvakurssia pitäessäni törmään oppilaisiin, joilla ei millään meinaa syntyä ideoita sarjakuviin. Tai oikeastaan heitä on kursseilla aika usein. Lähes jokainen sarjakuvan tekemistä aloitteleva on piirtäjä. He kyllä piirtävät mielellään ja kaiken aikaa, mutta eivät harjoittele kirjoittamista lainkaan. Ehkä he eivät ole tulleet ajatelleesi, että sarjakuva pitää myös kirjoittaa. Mielellään jopa ennen piirtämisen aloittamista. Itse olin ihan samanlainen. Sitten tajusin, että kirjoittamista voi myös harjoitella. Oli vuosi 2003. Valitsin kirjoitusvihoksi halvan mustan vahakantisen A5-kokoisen A6-kokoisen ruutuvihon, johon kirjoitin lyijykynällä. Tietokonetta en tuolloin omistanutkaan ja itselleni tuo käsin kirjoittaminen on paljon luonnollisempi tapa ilmaista itseäni kuin näppäinten näpyttely. On aivan eri asia piirtää A-kirjain kuin painaa nappia, jossa on kuva A:sta. Päätin, ettei kirjoittamiselle saa laittaa mitään rajaa. Kirjoitan ihan mitä huvittaa. Usein tekstit käsittelevät tunteita ja työnteon vaikeutta. Toisinaan vain kuvailen, mitä näen ympärilläni. Ainoa rajoitus vihossani oli, ettei sinne saanut piirtää. Nykyään en ole niin tarkka tästä kiellosta, mutta mieluummin kyllä piirrän paperille, jossa ei ole ruutuja tai raitoja. Huomasin, että sarjakuvakäsikirjoitusten tekeminen helpottui kun kirjoittamiseen syntyi rutiini. Vihkoihin kertyi myös käsikirjoituksia ja ideoita kuin huomaamatta. Bussissa kotoa työhuoneelle matkatessani kirjoitin pätkiä esimerkiksi Kehä-sarjakuvaan . Kahviloissa olen kirjoittanut monen lyhyemmän sarjakuvan kässärit . Nykyään pyrin kirjoittamaan jotain päivittäin. Yhä käsin. Vihkoja on jo kertynyt aika läjä.

Koirani Kaapo täytti viime lauantaina 13 vuotta. Se on paljon se. Nämä kuvat piirsin työpäivän alkulämmittelynä tussatessani Ottopoikia ja työläistyttöjä talvella 2010-11 mallinani uskollinen seuralaiseni työhuoneellani. Kaapo tykkää nukkua kaikenlaisissa vaatemytyissä. Tässä yllä kuvattuna toppahousuissani. Ilmeisesti oli kylmä päivä. Ilmeisesti vuodenvaihde ei ole ollut tuolloin kovin railakas, sillä näyttää siltä, että olen viettänyt sitä koiran kanssa työhuoneella. Yritäpä itse nukkua joskus niin, että ranteesi lepää somasti nenäsi ja kantapääsi päällä. Kaapo tuli elämääni keväällä 2004. Samana syksynä ilmestyi ensimmäinen sarjakuva-albumini Tyhmä tyttö , josta löytyy tällainen sarjis. (Valokuvattuna kirjasta, koska mulla ei ole mitään digitaalisia tiedostoja tästä albumista.) Elina on koiran toinen omistaja ja meillä on koiran yhteishuoltajuus. Kaapo on puolet ajasta meidän luonamme ja puolet ajastaan Elinalla. Pari vuotta tämän jälkeen piirsin Aseman julkaisemaan Aleksis Kiven päivä -antologiaan elämästäni 10.10.2005. Kuten tekivät myös muut hankkeesseen osallistuneet piirtäjät. Minun päivääni kuului tietysti myös Kaapo. Ja tietysti vuonna 2008 ilmestyneen Jää-albumin takakannesta Kaapo löytyy myös. Kuten myös ruotsalaisen Allt för Konsten -antologian kannesta vuonna 2009. Vuonna 2012 Kaapo tuli pelastaneeksi koulun roskakatokseen sammuneen ihmisen. Siitä kerron Pakkasyö-luvussa Minä, Mikko ja Annikki -sarjakuvassa. Tämä tarina on tosi. Kaapo on hyvin huomionhakuinen ja yrittää saada kaiken huomioni tuhmuuksillaan. Esimerkiksi tässä on kummasti päässyt kaatumaan työhuoneeni paperikori ja vandaali on jäänyt odottelemaan rikospaikalle, että joku huomaisi urotyön. Pikkasen on pitänyt levitelläkin silppua kun muuten ei toruja tunnu heruvan. Toisinaan Kaapo taas ottaa jotain mitä ei saisi, esimerkiksi villasukan ja tulee sen kanssa näkyvästi esiintymään työhuoneeni ovelle, että varmasti huomaisin sen. Jos en kiinnitä voroon huomiota, alkaa se heitellä sukkaa suurieleisesti. Tätä esiintymistä tapahtuu siis vain sellaisten esineiden kanssa, joita ei saisi ottaa. Kaikesta huolimatta on Kaapo ihan mukava otus ja ollut elämässäni niin kauan, että tulee olemaan vaikeaa, kun siitä joskus aika jättää. Mutta nyt vielä siis juhlitaan 13-vuotissynttäreitä! Onnea Kaapo!

Tai ainakin yksi tärkeimmistä . Rätti . Mielellään kulunutta puuvillaa . Vanha , satoja kertoja pyykätty paita toimii parhaiten , sillä siitä ei enää irtoa nukkaa . Rättiin pyyhitään musteterä , ettei väri kuivu työvälineeseen tai kuivataan sivellintä , kun tarvitaan kuivempaa jälkeä . Toisinaan maalaan pinnan vesiväreillä ja sitten kerään väriä jostain kohdasta pois melko kuivalla siveltimellä . Vasemmassa kädessä on silloin rätti , johon sivellin pyyhitään . Rätillä ei koskaan kosketa paperiin . Toisinaan sillä saatetaan pyyhkiä pöytää kun mustetta läikkyy . Harvoin kuitenkaan pöytää ehtii työntouhujen keskellä surra , niin kuin kuvista näkyy .

Sitten vaan piirtelemään! Lopuksi vielä kollaasi siitä, mitä tapahtuu kun kulttuurisivujen juttuun liitetään klikkiotsikko. Jännästi se lakkaa olemasta kulttuuriartikkeli. Kiitos Alma media!

Tiitu Takalon puhe Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa 17.1.2017 Kansalliskirjastossa Olen aina halunnut vain piirrellä. Taidekoulussa minulle sanottiin, että pitää verkostoitua. Minulle on sanottu, etten ole ammatillisesti olemassa jos en ole Facebookissa. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Olemassa. Ja haluaisin vain piirrellä. Lapsena pysyin hiljaa ja paikallani, jos sain kynän ja paperia. Koulussa piirtelin kaikki tunnit. Matematiikasta ja englannista en pitänyt, koska niillä tunneilla ei voinut piirtää. Muistan hyvin sen tunteen kun maantiedon tunnilla jäi joku piirustus kesken. Odotin innolla historian tuntia, että pääsisin jatkamaan piirrosta. Aina kun tuli joku moniste, tarkistin heti onko se kaksi- vai yksipuolinen. Tarvitsin nimittäin monisteiden tyhjiä kääntöpuolia piirustuspaperiksi. Haluaisin kiittää vanhempiani, jotka eivät kuitenkaan ole täällä, vaan todennäköisesti Tampereella, Hervannassa, siitä, että he ovat tukeneet minua aina opiskeluissani, ammatissani ja urallani. En ole koskaan kotoa saanut sellaista viestiä, että pitäisi olla joku aikuisten ammatti. Toinen asia, josta haluan kiittää vanhempiani on se, etteivät he koskaan kasvattaneet minua ja siskoani tytöiksi. Meille ei sukupuolemme perusteella asetettu vaatimuksia tai odotuksia käytöksestä, ulkonäöstä tai siisteydestä. Meille ei koskaan sanottu, että ”olepas nyt kiltti tyttö”. Meille ei sanottu, että tytöt eivät käyttäydy noin, eivät ole noin kuraisia tai eivät leiki intiaania. Sitä suurempi olikin sitten törmäys jo mainitun koulujärjestelmän kanssa, jossa lapset ensisijaisesti jaetaan kahteen ryhmään, tyttöihin ja poikiin. Näille ryhmille on eri odotuksia, jopa eri tehtäviä. Ekaluokkalainen Tiitu sitten passitettiinkin kasvatusneuvolaan testeihin. Ei se niin kauheaa ollut. Siellä oli paljon piirustustehtäviä ja sehän on aina mukavaa. Muistan, että minua pyydettiin piirtämään poika. Ehkä he halusivat tietää, ymmärränkö eron eri sukupuolten välillä. En ehkä ymmärtänyt. Tai ehkä jo silloin tiesin, että yksilöiden välillä on enemmän eroja kuin sukupuolien. Kysyinkin, että kuka poika minun pitäisi piirtää. Piirsin sitten Vilin, joka oli ystäväni. Minulta kysyttiin että: ”Miksi tuolla pojalla on niin pitkät hiukset?”. Ilmeiseti oli huono juttu, jos pojalla oli pitkä tukka. Ne teistä, jotka muistavat 80-luvun, muistatte ehkä kampauksen, jossa pojilla oli sivuilta ja päältä lyhyet hiukset, mutta takaa pitkät. Vilillä oli tällainen pitkä niskatukka, jonka olin piirtänyt kuvaan hienosti näkymään korvien takaa ja laskeutumaan hartioille. Mikä minä olin 6-vuotiaana vastaamaan miksi tuollainen kampaus oli muotia tai miksi Vilillä oli sellainen. Nyt tämän palkinnon myötä olen pohtinut uraani ja tajunnut, että yhä käsittelen ihan samoja asioita, joihin törmäsin 6-vuotiaana. Siis sitä, mikä on hyväksyttävää naiseutta ja mieheyttä. Miten naisen ja miehen tulee käyttäytyä, miltä näyttää, miten elää. Ja mitä tapahtuu jos näin ei tee. Olen halunnut näyttää, että on vaihtoehtoja. Ei edes tarvitse valita kahden sukupuolen väliltä, vaan voi keksiä oman tapansa elää elämäänsä juuri niin kuin itse haluaa. Se on sallittua. Joskus jopa välttämätöntä, jos haluaa elää onnellisena. Eikä tämä ole minulle mitään vaihtoehtoisen elämäntavan hehkutusta. Se on ainoa vaihtoehto. En ole ikinä itse sopinut mihinkään muottiin ja olenkin halunnut luoda maailmoja ja hahmoja, jotka eivät myöskään sovi muotteihin. Minä koen tarvetta kertoa Joutomaantien kommuunin asukkaista, hullusta Annikin ryhmärakennuttamishankkeesta, dyykkaamisesta ja liftausreissuista jäämerelle. Haluan kertoa Loimusta ja Kuikasta, jotka eivät piittaa kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä, Juliasta, joka rakastuu toiseen nyrkkeilevään tyttöön ja Tuulista, yli 30-vuotiaasta anarkistista, joka on sitä mieltä, että maailma olisi parempi paikka ilman lukkoja. Ja aion jatkaa kunnes maailma muuttuu. Ettei tarjolla olisi vain aikuisten ammatti, heterous ja kaksi sukupuolta. Minä en nimittäin aio muuttua. Sellaista muottia ei olekaan, johon minä yrittäisin itseäni ängetä. Koska minä olen hyvä tällaisena. Ja te olette hyviä juuri tuollaisina. Se on se viesti, jota olen yrittänyt sarjakuvillani välittää.

Drawn Identity -näyttelyssä esillä alla oleva teokseni "Muisto sairastumisesta". En tiedä onko se vielä valmis. Olen nyt torstaista lähtien maalannut sitä gallerialla. Tämän kuvasarjan ilmestymistä on tukenut Koneen säätiö.

Työskentelyni Bristolissa, Drawn identity -näyttelyn avoimessa työtilassa jatkui Johanna Longan ja A-K Laineen kanssa. Lopulta teos nimeltään "Memory of Illness" valmistui. Lisää kuvia ja tietoa näyttelystä löytyy täältä: https://drawnidentity.wordpress.com/ Ikkunaan maalattuja verisuonia. Avajaisissa 15.3.2017. Takkini on muuten aito Louis Féraud . Totuus on, etten kyllä yhtään tiennyt, kuka on Louis Féraud, ihastuin vain värikkääseen takkiin, jonka käytettynä löysin. Mutta tuskin Louiskaan olisi tiennyt kuka on Tiitu Takalo, joten lienemme tasoissa. Kuvan otti Mikko. Teos päätyi lopulta pahvinkeräykseen 21.3.2017. Kahden viikon päästä 10.4. jatkuu sarjakuva Memento mori.

Uusimmassa Sarjainfo -lehdessä on haastatteluni ja kannessa omakuvani. Omakuvan inspiraationa oli taisteluni aivoverenvuotoa vastaan ja Tuuli ja myrsky -sarjakuvani kansi. Tässä kuva ruotsinkielisestä versiosta, koska siinä värit ovat hieman paremmat. Tuuli ja myrsky on maalattu guasseilla mutta nyt välineenäni ovat vesivärit. Originaalini kuva-alan koko on noin 34 cm x 34 cm. Paperi tietysti vielä isompi. Aloitin luonnostelemalla vesiväreillä suoraan paperiin. Mallinani valokuva. Paperin paksuus on 300g/m ja se on 100% puuvillaa. Melko karhea akvarellipaperi. Se on tietysti kiinnitetty levyyn kiinni liimapaperilla. Jatkoin yhä vasiväreillä. Päätinkin käyttää ääriviivoja, jotka nyt vedenpitävällä musteella ja siveltimellä sudin työhön. Tässä vaiheessa akvarellikerroksia on jo useita. Tummensin varjoja ja silmiä. Hiuksiinkin sävyjä. Maalasin sinimustalla vesiliukoisella musteella taustan. Samaa mustetta käytän Memento mori -sarjakuvassa. Paidan taisin tehdä vedenpitävällä mustalla musteella. Sitten lisäsin valokohtia kasvoihin ja käteen vaalealla guassilla. Taustalle maalasin guassilla puun , joka samalla on aivojeni verisuonet . Väriä tipahti tippa väärään kohtaan , mutta annoin sen olla . Huiviin vielä laimennetulla musteella raitoja ja valmista on ! Kannessa paita ja tausta miltei katoavat toisiinsa, mutta ei se oikeastaan haittaa. Sävyt myös hieman sammuvat.

Enää olisi voimat haussa . Voisi luulla , että kun on maannut viikon voisi työt aloittaa ihan uusin voimin ja innolla . Mutta päinvastoin ! Tuntuu , ettei ole voimia yhtään mihinkään . Olen minä sentään jotain saanut aikaiseksi! Tosi paljon purua nimittäin!

Vuoden tauon jälkeen ilmestyi jälleen mun ja A-K Laineen Pussailua barrikadeilla - Kissing behind the barricades -seinäkalenteri tulevalle vuodelle. Tällä kertaa se painettiin risopainolla Englannissa Footprint osuuskunnassa. Käytössämme oli kaksi väriä. Valitsimme punaisen ja sinisien, sillä ne vaikuttivat voimakkaimmilta sävyiltä. Käytössä olisi ollut myös hieno pinkki, mutta se ei taas erotu ruskealta paperilta, jota halusimme kokeilla. Mutta mitä pitää ottaa huomioon risopainotuotetta tehdessä? Kovin ohuet viivat eivät tule toistumaan, mutta mikä pahinta, värit saattavat heittää jopa kaksi milliä! Väripinta harvemmin tulee olemaan tasainen. Siihen jää painotavalle ominaista ”kökköyttä”. Nämä seikat tulisi ottaa huomioon kuvia suunnitellessa. Piirsin siis kesäkuulle kuvaa, jossa toisiaan syleilevät kaksi 1600-luvun ihmistä. Olin niin uppoutunut pukuhistorian opuksiin, että en halunnut päästää irti. Näin käy aika usein jos johonkin imeytyy. Päätin vielä tehdä toisenkin kuvan menneisyyden vaateissa. Ritari. Mutta mikä onkaan ritarin lohikäärme? Auto vai ostoskärry? Päädyin kulutuskriittisyyteen. Lokakuun kuvassa kun oli jo autoja. Piirsin musteella ja kahdella eri terällä. Kuvasta tuntui kuitenkin puuttuvan dramatiikkaa. Liekehtivä taivas voisi sitä luoda. Maalasin pilviä mustalla toiselle paperille. Ja ”värierotteluna” toisen väriset pilvet toiselle, läpikuultavalle, paperille. Fotarissa kaksi väriä oli eroteltu eri tasoille, joiden läpinäkyvyyttä säätelemällä pystyin kuvittelemaan miltä valmis kuva näyttäsi. Painoon toimitettiin kukin väri omana tiedostonaan. Punaisen painotiedosto: Ja sinisen tiedosto: Ja kuva valmiissa kalenterissa: Ja jos jotakuta alkoi kiinnostaa, kalenteria saa minulta suoraan tai seuraavista tapahtumista, joissa olen myyntipöydän takana: Tampere queer festival , Turun varjokirjamessut Kirjakahvilassa ja Helsingin varjokirjamessut Rauhan asemalla sekä Tampereella Laukontorin antikvariaatista ja Teos & Tulenkantajat -kirjakaupasta. Turussa kalenteria myy Kirjakahvila . Kalenterin voi ostaa myös Suuren kurpitsan verkkokaupasta.

Kun työkseen tekee kuvia, on todella mukava välillä piirtää jotain, joka ei olekaan työtä. Siksi päätin osallistua Inktoberiin, johon minut tutustutti vuosi sitten työharjoittelijani Samuli. Ajattelin haastaa itseni ja piirtää kaikki kuvani havainnosta. Se on mukavaa puuhaa ja ihanan meditatiivista. Mahtavaa päivittäin uppoutua hetkeksi katsomaan, näkemään ja siirtämään näkymä paperille, jos suinkin pystyn. Ja jos en pysty, ei haittaa. Tänään, sunnuntaina, tovi vierähti aika pitkäksi, koska oli aikaa. Enää pitäisi keksiä mikä Inktober on suomeksi. Mokakuu? Koska malli liikkui pikkasen liikaa, päätin piirtää toisen kuvan, jossa mallina on rauhallisempi objekti. "Pieni koira nukkuu sängyllä"

Tässäpä maanantainen Mokakuun kuva. Esineitä ikkunalaudalla. Mitä ne ovat? Jäämeren kuluttama pala betonia, posliininuken pää, lasinen paperipaino, metallinen mäyräkoira, meren hioma puun pala, ja toinenkin, kaakeliuunistamme kunnostuksen yhteydessä löytynyt vanha mustunut lusikka ja litteä kivi Bristolin lahden rannalta. Piirretty, kuten eilisetkin kuvat, säiliösiveltimellä, joka on täytetty laimennetulla värillisellä musteella.

Koiravanhus sairastui eilen. Nyt voi jo paremmin. Kuvissa koira nukkuu sylissäni kun luen ATK:sta Liv Strömquistin uusia vielä ilmestymättömiä sarjakuvia . (Haastattelen häntä lauantaina Turun varjokirjamessuilla . Olen siitä innoissani!) Koiralla, joka täyttää pian 14 vuotta, on yllään hieno tekninen lihas- ja nivelkipuihin auttava paita, jollaisia ravihevosetkin pitävät. Tämä vaan on ommeltu ihmisten kaulurista. Asun vanhassa ja koleassa talossa. Se ei ehkä ole paras mahdollinen koti vanhukselle. Toisaalta on täällä varmasti talon 110-vuotisen historian aikana moni muukin vanhus palellut. Kaikki eivät vaan vietä ehtoopäiviään lattianrajassa.

Mokakuun neljäs. Rahapuut ikkunalla.

En ole ehtinyt näitä Mokakuun kuvia pistämään tänne ATK:lle muutamaan päivään. Joten nyt tulee useampi kuva kerralla, alkaen viime torstaista. Silloin yritin piirrellä jotain mitä en ole ennen piirtänyt. Kahvilan ikkunasta näkyi vanha Volvo. Pieleenhän se meni. Mutta mitä väliä! Perjantaina vieraan lähdettyä. Viikonlopun olin Turussa Varjokirjamessuilla. Tässä piirroksia sieltä:

Maanantaina en piirtänyt mitään. Todella suuria vaikeuksia tarttua mihinkään työjuttuun. Kirjoittamiseen tai luonnosteluun. Väsymystä ja ahdistusta. Sadetta ja harmautta. Vaikka olen sitä mieltä, että säästä valittaminen on ihan turhaa hommaa, sillä sille ei voi mitään. Mutta kyllä sääolosuhteet saattavat silti mielialoihin vaikuttaa. Toisaalta aurinkoisena päivänä on vielä vaikeampi keskittyä töihin sillä ”Tämä saattaa olla viimeinen aurinkoinen päivä!”. Eilen sitten päätin pitää vapaapäivän. Piirustus on kahvilasta, jossa istuin pitkään. Jouduin jopa pyytämään, että toinen asiakas ei istuisi kuvassa näkyvään tuoliin kesken kaiken. Jotenkin olisin kaivannut kuvaan kovasti värejä, sillä ne tuntuivat eilen erityisen merkityksellisiltä. Lisäsin sitten tuohon toiseen versioon ne ATK:lla. Koneella siksi, että käyttämäni muste oli vesiliukoista, joten vesiväri ei ollut vaihtoehtona. Puuvärit ja liidut tuntuivat liian työläiltä. Eivätkä myöskään sovellu luonnoskirjaan, jota kuljetetaan mukana. Ne nimittäin tuhriintuvat sivujen hinkatessa toisiinsa.

Tyhjä työpöytä.

Taas vähän viiveellä ja usempi kerrallaan tässä näitä Mokakuun kuvia. XII XIII. Perjantai. Tuli piirrettyä taas vähän enemmän. Kaapoa jälleen sekä erään siirtolapuutarhamökin omenapuuta, jota pitkin kiipeää kärhö. XIV. Piirretty kuulakärkikynällä saunan pukuhuoneessa erään naapurin lapsen toivomuksesta: XV. Mänty puistossa.

Lokakuun alun työt olivat enemmänkin kirjoittamista ja ideointia. Kirjoitin mm. Memento morin käsikirjoitusta eteenpäin. Eli kyllä, Memento mori saa jatkoa ja kyllä, sarjakuvat käsikirjoitetaan ennen piirtämistä. Kirjoittaessa, ja sitä vältellessä, oli innostusta piirrellä näitä mokakuun kuvia. Viime viikolla tuli käänne. Nyt olen työkseni piirtänyt yhtä lyhyttä sarjakuvaa ja erästä kirjan kantta. Aina ei enää innosta piirtäminen töiden päälle. Mutta yritän olla itselleni armollinen myös tässä asiassa ja piirrän jos huvittaa ja jos on voimia. Lauantaina kyllä maalasin isoa (93x73cm) akryylimaalausta. Se oli mukavaa puuhaa. Ehkä tämä mokakuu on laskenut kynnystä tarttua tuollaisiinkin hakkeisiin hankkeisiin. Pitkään olen haaveillut isomman maalauksen suhrimisesta isolla sudilla. Sarjakuva kun toisinaan on pientä nyhertämistä.

Tänään pyysin ystäväni malliksi luonnosta varten. Piirros on tulossa erään kirjan kanteen. Nämä eivät ole nyt musteella piirrettyjä, mutta havainnosta kylläkin. Pohdimme, miten asentoon vaikuttaa se, että henkilöllä on jalassaan korkokengät. Vaihtelimme siis mallille kenkiä. Tälläisinä päivinä olen unelma-ammatissani.

Eilinen kansikuvan piirtäminen jatkuu kengän anatomialla.

Yöllä satoi ensilumi! Tässä vielä toinen kuva tälle päivälle. "Vaatteita mytyssä tuolilla"

Olin viime viikonlopun reissussa ja koko ajan mulla oli luonnoskirja ja säiliösiveltimet mukana. No, sain sitten viikonlopun aikana kumminkin aikaiseksi vain tämän. Maanantaina olin työntouhuissa niin, etten ehtinyt laittaa kuvia tänne ATK:lle. Työpöydällä Memento morin tulevia sivuja. Ja nyt, vasta piirrettyäni kuvan, tajusin, että tämähän on viimeinen! Tässäkö oli kuukausi? Menipä nopeasti. Olipa mukavaa. Olisiko pitänyt valita joku juhlallisempi aihe? No meni jo, ei voi enää vaihtaa. "Sisäkkäisiä laatikoita ja roskis" Ensi vuonna uudestaan!

Nää sivuthan on ihan kesken! Saan väritettyä ne perjantaihin mennessä. Sitten ilmestyy taas Memento mori. Kuten kuvasta näkyy, piirrän ja tussaan aina noin neljä sivua kerrallaan ja väritän sitten niitä yhtä aikaa. Koska työskentelen enimmäkseen märkää kuivalle -tekniikalla, pitää edellisen värikerroksen olla kuiva. Ettei tarvitsisi odotella värin kuivumista ihan jouten, värittelen sitten seuraavaa sivua odotellessa. Väritän Memento moria vesiliukoisella musteella, kahdella eri värillä, josta kummastakin olen sekoittanut valmiiksi kolme eri vahvuista valmista sävyä. Molemmilla väreillä omat vesikipot. Sinistä vaan ei ole vielä käytetty. Koska tämä muste ei ole yhtä vedenpitävää kun vesiväri, maalaan punaiset ensin, sitten siniset sävyt, etteivät värit liiaksi sekoitu toisiinsa. Jos tekisin vesiväreillä, ei maalausjärjestyksellä olisi niin väliä. Vesiväri on kuivuttuaan vedenpitävä. Se ei enää leviä seuraavaan kerrokseen jos se vaan saa kuivua välissä. Maalatessa käytän kullekin värille omia rättejä , ettei sivellin sotkeennu rätistä. Eikä rättejä tarvitse vaihtaa kovin usein. Rättejä on monta, koska aina osa on märkänä. Kuvassa näkyy myös uudet sukkani/tohvelini. Niissä on sisällä villapohjalliset. Ja tietysti villasukat. Vanhat kuluivat puhki. Jos väriä on siveltimessä tai terässä liikaa, sen voi myös pyyhkäistä paperille. Suttupaperista voi tulla kauniskin.

Oikein hyvää vuoden 2017 loppua kaikille ja parempia uutisia vuodelle 2018! Tämä sarjakuva ilmestyi 15.12.2017 Ilta-Sanomissa Hyviä uutisia Suomesta -sarjassa.

Suomessa rakennukset ovat maailmanlaajuisesti tarkasteltuna nuoria. Maamme rakennuskannasta alle 2 % on rakennettu ennen vuotta 1914. Yli satavuotiaita taloja on hyvin vähän. Tampereen kaupunki on aikeissa purkaa 110-vuotiaan tavara-aseman. Autotien tieltä. Päätös tuntuu käsittämättömältä. Autoja on ollut kaupungissamme vasta vähän yli sata vuotta. Mitä jos viidenkymmenen vuoden päästä emme enää tarvitse leveitä katuja autoille? Mitä jos olemme keksineet jotain parempaa. Järkevämmän tavan liikkua ja kuljettaa? Ja miten selitämme tämän hulluuden tuleville tamperelaisille, jotka käyvät kauhistelemassa Kadonneet kaunottaret -näyttelyssä vuonna 2068 tämän hetken lyhytnäköisyyttä. Miten silloin perustelemme tämän hävityksen, miten selitämme sen, että vuonna 2018 purettiin tavara-asema ja kenties seuraintalo Morkkukin. Viime viikonloppuna kävin Vapriikissa purettuja rakennuksia esittelevässä Kadonneet kaunottaret -näyttelyssä. Se herätti tunteita. Turhautumista, suurta surua ja suuttumusta. Koska ainuttakaan purettua taloa ei saa enää takaisin. Ne ovat lopullisesti menetettyjä. Mutta miksi vanhoilla taloilla on merkitystä? Koska minulle ne ovat historiaa elävimmillään. Aikaa käsin kosketeltavana. Voin nojata seinään, johon niin moni on nojannut ennen minua. Tavara-aseman tapauksessa moni on myös seissyt viimeistä kertaa talon seinustalla. Keväällä, sata vuotta sitten. Vanhat rakennukset kertovat meille paljon. Ne muistuttavat meitä siitä, että aina ei elämä ole ollut tällaista kuin nyt. Ennen, kun Suomi oli vain hetkeä aikaisemmin lakannut olemasta nykymittapuulla mitattuna kehitysmaa, kun kotimainen käsityö oli puoli-ilmaista, muurattiin rakennukset käsin, tiili kerrallaan. Kirvesmiehet ja puusepät työstivät puusta koristeita, joita enää ei rakennuksiin ole varaa nikkaroida. Ennen ammattitaito oli erilaista kuin nyt. Ennen kiire oli erilaista kuin nyt. Nyt ammattitaito on sitä, että osataan laskea eurot oikein. Nyt kiire tarkoittaa sitä, että autolla pitää päästä ajamaan lujempaa ja suorempaa. Hinnalla millä hyvänsä. Mielestäni hinta on liian kallis. Se hinta saa minut kyyneliin. Ja häpeämään aikamme. Vuonna 2015 tein Tampere kuplii -sarjakuvatapahtuman julisteen. Yhteen ruutuun olin kuvannut silloin kiistanaisia rakennuksia: Rautatieläisten asuinrakennus 4/21, Rautatieläisten seuratalo Morkku ja tavara-asema. Muutamia kadonneita tamperelaisia Minä, Mikko ja Annikki -sarjakuvasta: Blomin talo, Hämeenkatu 20. Sokosta vastapäätä. Purettu vuonna 1955. Kauppaseuran talo. Laukontori/ Kirkkokatu. Verkatehdas. Purettu 1981. Omatupa. Verkatehtaan työntekijöiden asuntoja. Ainonkatu/Annikinkatu/Annikinkuja. Purettu 1980-luvulla. Nykyään paikalla on puisto ja urheilukenttä. Viereinen talo on Annikin kortteli, viimeinen säilynyt umpipihakortteli Tammelassa. Ja sitten vielä muutama idea postikortteihin. Tälläinenhän Tampere todellisuudessa on! Kuvat ovat Minä, Mikko ja Annikki -sarjakuvasta ja perustuvat historiallisiin tapahtumiin ja kuviin. Tänä aamuna olin mielenosituksessa Frenckellillä. (Vanha tehdasrakennus Keskustorin laidalla, jossa toimii kaupungin palvelupiste) Vastustamassa tavara-aseman purkua. Miten taistelu jatkuu? Pari linkkiä: Vanha tavara-asema -kansanliikeen blogi Saman jengin fb-sivu Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytisen tekemä rakennushistoriaselvitys Wikipediassa tavara-asemasta Wikipediassa Morkusta Aamulehden juttuun mielenosituksesta tästä .

En osaa sanoa milloin Memeto mori jatkuu. Mutta kai se joskus taas.

Olen tehnyt jotain, mitä olen aina halunnut tehdä, mutten koskaan aikaisemmin ole päässyt tekemään. Nimittäin levynkannen. Ja vielä punkbändille! Ihan mahtavaa! En kyllä ole ihan varma käytetäänkö sitä vain verkossa vai ihan jonkun fyysisien levyn kansikuvana. Tilasivat kuitenkin kannen 7 tuumaisen vinyylin kokoisena. Mutta miten se syntyi? Aloitin sutimalla piiroksia luonnoskirjaan bändin idean pohjalta. Mallinani käytin verkon kuvahaun tuloksia solmiosta ja sen sitomisesta. Sekä samasta lähteestä löytämiäni hirttosilmukan kuvia. Toimitin bändille alla olevia luonnoksia. Nämä piirrokset tein pienempänä, noin neljäsosa lopullisesta piirroskoosta. Työelämän uhrit pitivät eniten viimeisestä luonnoksesta. Ja sitä sitten lähdin työstämään. Tässä väriehdotus ja idea kannen sommittelusta. Teksti on tuossa vain kuvaamassa, että se tehtäisiin käsin lopulliseen kuvaan. Ja sitten hommin! Lyijykynä sävypaperille. Paperin koko 29,7 x 29,7 cm. Muste siveltimellä. Guassi. Tässä vaiheessa paperi on kiinnitetty hyvällä teipillä vaneriin, ettei paperi rypistyisi. Skannaaminen on ihan hiton vaikeaa jos paperi on rutussa. Valkoinen värikynä. Kuvaa fotarissa työstäessäni totesin, ettei ihossa ole tarpeeksi sävyjä ja lisäsin puuväriä ja skannasin uudelleen. Sitten vielä tekstit. Kerralla ei tarvitse tulla kunnollista, vaan kirjaimia voi toki yhdistellä ATK:lla eri versioista. Välineinä: muste ja sivellin, muste ja tekstausterä sekä musta värikynä. Näyttäisi olevan paperissa luonnos tuosta blogin yläpalkin kuvasta. Juuri tällaista suhrimista varten säästän usein pilalle menneitä töitä ja paperin paloja. Ei sitten tarvitse surra paperin kulutusta. Tämä oli kiva työ!

Se on sitten sisällissodan muistovuosi. Tuskin on jäänyt keneltäkään huomaamatta. Sata vuotta sitten, ihan näihin aikoihin, pyyhkäisi sota kotini yli. Punainen Tammela antautui 3.huhtikuuta. Nuo kuvat ovat teoksesta Minä, Mikko ja Annikki . Mutta onpahan tuota sotaa tullut käsiteltyä uudemmassakin teoksessa. Nimittäin Sisaret 1918 -sarjakuva-antologiassa, joka ilmestyy ensi lauantaina Tampere Kuplii -festivaaleilla . Kustantajan, eli Arktisen banaanin, sivuilta löytyy siitä lisätietoa."Sisaret 1918 -sarjakuva-antologiassa kymmenen ansioitunutta sarjakuvapiirtäjänaista tulkitsee kymmenen naisen tai lapsen kokemuksia vuoden 1918 tapahtumista. Valitut tositarinat ovat peräisin Kansan Arkiston muistitietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta." Minä halusin tehdä Tampereelle sijoittuvan kertomuksen ja Reetta Laitinen, kirjan toimittaja, valitsi minulle punakaartilaisnaisen. Ida Brusi, omaa sukua Riuttu, osallistui Tampereen puolustamiseen sodan loppuhetkillä. Hänen kertomuksensa on melko tunnettu ja laajalti käytetty muissakin taideteoksissa ja tutkimusaineistona. Tässä esimerkkisivussa punaisten vallassa ollut kaupungintalo, eli nykyinen raatihuone, alkaa antautua. Luonnos. Yleensä en tee luonnoksia tällä tavalla eri paperille. Tussaus siveltimellä ja tekstaus G-terällä. Harmaasävyt laimennetulla musteella ja punainen guassilla. Nuo värikynillä tehdyt korjaukset, esimerkiksi ovessa ruudussa 4, eivät haittaa sillä sarjakuva painetaan kaksivärisenä, eli harmaasävynä ja punaisena, joka on Pantone 485C. Tätä varten kuvaan pitää siis tehdä värierottelu. Harmaat sävyt (pikkasen tumma versio näköjään) ilman punaisia pintoja: ja punainen väri: Nämä kaksi kylläkin samassa tiedostossa, eri kanavilla, että menevät kohdalleen painossa. Vaikka minun sarjakuvani on vain seitsemän sivua pitkä, taustatyön määrä oli aivan tukahduttava. Miltä Tampere näytti? Mitä rakennuksia, katuja ja siltoja oli jo olemassa ja mitä ei vielä ollut? Missä ja millainen oli raittiusseuran talo Taisto ja miltä vuonna 1918 näytti työväentalo? Millaiset maisemat olivat Ratinassa? Oliko kylmä nukkua huhtikuun yönä raatihuoneen parvekkeella? Millaiset vaateet? Millaiset aseet? Millaiset olivat naiskaartilaisten lyhyet hiukset? Niistä ei löytynyt yhtään kuvaa. Kysyin asiaa myös historiantutkija Tuomas Hopulta ja hän totesi myös, ettei kuvia ole. Päädyin sitten 20-luvun tyyliseen polkkatukkaan. Tämä sivu on piirretty harmaalle sävypaperille, sillä siinä ollaan eri hetkessä kuin ensimmäisessä esimerkkisivussa, joka on itse asiassa takauma. Kun piirsin tätä sarjakuvaa tulin piirtäneeksi myös tekoprosessista tai siitä irrottautumisesta sarjakuvan tänne lokiin . Kerron täällä lähipäivinä myös Sisaret 1918 -teoksen kannen synnystä. Hyvä tasa-arvon päivää kaikille!

Ensi lauantaina ilmestyy Tampere kuplii -tapahtumassa sarjakuvateos Sisaret 1918 , johon olen saanut tehdä sarjakuvan lisäksi kannen. Edellisessä lokipäivityksessä kerron sarjakuvan tekemisestä, nyt keskityn kannen syntyprosessiin. Inspiraationani olivat noin sata vuotta sitten valmistuneet naisten äänioikeutta vaatineiden julisteiden ja julkaisujen graafinen ulkoasu. Esimerkiksi tämä , tämä, ja tämä sekä tämä . Tekijänoikeudellisista syistä en voi julkaista kuvia täällä, vaan joudutte klikkailemaan noita linkkejä. Lähettelin työryhmälle monenlaisia luonnoksia. Suosiota sai seisova kokokuva. Siitä sitten lisää luonnoksia: Kommenttina näistä: "Onkos tuo Puolan vai Monacon lippu?" Toivottiin myös kukkia kuvaan Yhdessä päädyimme tähän viimeiseen vaihtoehtoon. Sitten se piirtäminen vasta alkoi. Olin pyytänyt naapuriani Hetaa malliksi, sillä hän oli sopivan ikäinen. Heta kuitenkin sairastui ja malliksi tulikin lyhyellä varoitusajalla ystäväni Heta. Hyvä että malliksi suostuvia Hetoja maailmassa riittää. Näitä luonnoksia olettekin jo nähneet Mokakuun päivityksissä. Ja kenkiä. Kenkien kuvia etsin myös Tamperren museoiden esinekokoelmista : Sitten tussaus palloterällä sävypaperille. Terän koko n. 1mm. 3/4 mm. Paperin koko noin A3. Piirroksen koko noin A4. Sävyjä tein musteella, guassilla ja värikynillä. Värikynä ei ollut aivan valkoinen vaan enemmänkin beige. Puhdas valkoinen on usein melko kylmä väri. Tein lisäksi pari versiota otsikosta käsin. Kansi valmiina tai joku sen versio ainakin.

Viime viikonloppuna aukesi Turussa uudistettu Apteekkimuseo ja Qwenselin talo . Museossa on näyttelysomistuksena massiiviset tulosteet tekemistäni kuvituksista. Tässä työvaiheita eräästä kuvituksesta. Kuvassa eletään elokuuta 1795. 16-vuotias piika Hedwig Ylen on saanut kaitsettavikseen Qwenselin talossa asuvan Pippingin perheen neljästä lapsesta kaksi. Johanna Maria täyttää parin kuukauden päästä neljä, ja Johan Joseph kolme vuotta. Työvälineet käyttöjärjestyksessä: lyijykynä, tussimuste, pyyhekumi, vesiväri ja guassi. 0,9 mm lyijytäytekynä ja B tai 2B-lyijy Puolikarkea akvarellipaperi Sivellin, jolla piirrän. Synteettinen ja edullinen, mutta riittävän jämäkkä. Tykkään pitkäkarvaisista siveltimistä. Säilövät mustetta hyvin. Lisään mustetta isommasta pullosta mahdollisimman pieneen. Miksi? Koska liian usein mustepullo unohtuu auki ja muste kuivuu. Tässä muutamia siveltimiä ja terä, joilla olen viimeisen kymmenen vuoden aikana sutinut menemään. Siveltimet ovat siis keinokuitua, paitsi 2009 testasin sivellintä, jossa on seassa puolet vuohenkarvaa. Ja tuolla oikeanpuoleisella siveltimellä tussasin siis myös nämä kuvitukset. Kehä, Tuuli ja Myrsky, Ottopoikia ja työläistyttöjä ja Minä, Mikko ja Annikki Nämä hienot (ja paljon kalliimmat) (eläimenkarva)siveltimet ovat seisseet lähes käyttämättöminä. Niiden karvat eivät ole tarpeeksi jämäkät piirrostyylilleni. Siveltimet kannattaa kuivata alaspäin. Jos ne kuivaa purkissa karvat ylöspäin, valuu vesi holkkiin ja vaarana on, että holkki irtoaa varresta ennen pitkää. Tälläisiä telineitä myydään taidetarvikeliikkeissä, mutta voihan sitä viritellä jonkun omankin systeemin. Esineitä ikkunalaudalla. Ja sivellinpurkissa. Tein myös museon kolmeen ikkunaan kuvituksen maisemasta, joka olisi ikkunoista näkynyt loppukesästä 1795. Apunani oli toki museon arkeologi, arkkitehti ja muita asiantuntijoita. Käykääpä katsomassa!

Aikamoinen tilanne! Qwenselin talon lisäksi töitäni voi käydä tutkailemassa kahdessa muussakin paikassa. Sisaret 1918 -originaalit sekä muutama sivu Memento mori -sarjakuvasta ovat esillä Laikussa 17.6. asti. Näyttelyssä on myös suuri maalaus, jonka olen tehnyt paikan päällä. Teoksen nimi on "Metsä". Huomenna lauantaina kotipihallani järjestetään festivaalit . Tapahtumassa on esillä myös otteita Sisaret 1918 -sarjakuvistani. Siitä tuli mieleeni, että olin luonnostelemassa tovi sitten yhtä aivan toista juttua, kun löysin luonnoslehtiöstä vielä kaksi luonnosta Sisaret 1918 -kannesta . En ollenkaan muistanut tällaisia piirtäneeni. Ei mitään mielikuvaa, mutta omakseni tunnistan kyllä.

Olen viime aikoina Memento mori -sarjiksessa käsitellyt masennusta ja siitä toipumista . Aluksi olin kirjoittanut " masennusta ja siitä parantumista " mutta se tuntui väärältä sanavalinnalta . Koen , että , ainakaan minä , en ole parantunut masennuksesta vaan ainoastaan toipunut siitä . Jos en halua joutua sen syövereihin uudellen on pidettävä itsestään huolta ja huomattava varoitusmerkit ajoissa . Tein myös tuolloin , vuosia sitten , sarjakuvia , jotka olivat osittain tai tyystin omaelämänkerrallisia . Tässä niistä muutamia . Mukana myös muutamia kuvituksia toipumisajalta sekä hieman kommentteja kyseisistä tuotoksista . Aloitetaanpa lääkärinlausunnolla! Olin palasina . Tilannetta ei auttanut se , että Kela ja psykiatrini pohtivat hoitoni tarvetta , enkä itse saanut nähdä asiakirjoja . Tämän byrokratian olen vuosia myöhemmin siirtänyt sarjakuvaan It's a Wonderful life . Tässä siitä kolme ensimmäistä sivua . Nimi viittaa yhteen suosikkielokuvistani eli Frank Capran Ihmeellinen on elämä -elokuvaan , jossa yhteisö nousee auttamaan yksilöä , joka kamppailee taloudellisten ja mielenterveysongelmien kanssa . Elokuva tulee telkkarista joka ikinen joulu . Lääkärillä oli myös mielipiteitä siitä , kenen kanssa kannattaa heilastella . Kaksi mielenterveyskuntoutujaa on kuulemma kehno yhdistelmä . Todella erikoinen ajatus ! Pitääkö olemassa oleva heila kenties hylätä jos hän sairastuu ? Tai kannattaako heti kysyä ihastukselta mahdolliset diagnoosit ? Vuosia myöhemmin kävi ilmi , että tämä kyseinen, sarjakuvassa esiintyvä henkilö oli diagnosoitu väärin ja kyseessä oli neurologinen ominaisuus , eikä mielenterveydellinen . Tuohon aikaan medioissa otettiin käyttöön ensi kertaa " salarakas " -termi . Edellinen ja tämä sarjis on piirretty siis keskellä masennusta. Paranemisprosessissa ja sen jälkeen katsoin itseäni enemmänkin ulkopuolelta ja saatoin vain ihmetellä miten en pystynyt näkemään kaikkea hyvää ja kaunista mitä elämässäni oli. Toipuminen on työlästä ja se vie aikaa . Se on niin hidasta , että muutosta ei edes huomaa , ellei ole kirjoittanut tai piirtänyt aiempia tuntemuksia ylös . Vaatii voimia työntää masennus ja itsesyytökset sivuun. Ne haluaisivat olla osa elämääsi. Aina ja ikuisesti. Sitten eräänä päivänä en enää ollut masentunut. Mitä tapahtui? Kävin kolme vuotta terapiassa, tapasin puolisoni, olin monen hyvän ja minulle terveellisen yhteisön osa ja sain tehdä työtä, jota rakastin. Tämä sanaton Ikkuna-sarjis ilmestyi pienenä lehtenä 2012. Siinä masennun vuosiksi ja lopulta uskallan vilkuttaa varovaisesti nykyiselle puolisolleni ikkunaverhojen välistä. Toipuminen vaatii myös rohkeutta. On paljon helpompi jäädä rypemään samoihin vanhoihin kuvioihin vaikka ne ovatkin satuttavia. Joskus on uskallettava avata verhot. Jos lähelläsi on ihminen joka on masentunut, älä koskaan sano hänelle: "Ryhdistäydy!" tai "Otat vaan itseäsi niskasta kiinni!". Se lisää vain hänen ahdistustaan, sillä hän ei pysty siihen ja kokee vain tuottavansa pettymyksen sinulle. Älä kritisoi sotkuista kotia tai ulkomuotoa tai epätäsmällisyyttä vaan tarjoa apuasi. Ja mielellään niin, ettei apuun liity kritikkiä. Pyydä läheisesi tapahtumiin ja kekkeireihin. Hän ei ehkä pysty tulemaan, mutta saattaa tulla päivä, jolloin hän käväisee ovella. Raottaa verhoja. On hyvä muistaa, että masennus on kuolemantauti. Siihen on hyvä suhtautua asiankuuluvalla vakavuudella. Jos itse sairastat , älä tee sairaudesta identiteettiä . Identiteetistä on paljon vaikeampi päästä eroon kuin sairaudesta , josta oikeasti voi toipua , vaikka juuri nyt ei siltä ehkä tunnukaan . Älä siis sano " olen masentunut " vaan " sairastan masennusta ". Valitse ympärillesi ihmisiä, paikkoja, harrastuksia, musiikkia, kirjoja, sarjakuvia tai muuta taidetta jotka vähentävät pahaa oloasi, eivätkä lisää sitä. Yritä ottaa vastaan apua . Avaa verhot , käy ulkona . Tämän sarjakuvan tekstin kuuluisi oikeastaan mennä näin : Kun tuntuu , ettet enää jaksa , huilaa . Ja ota vielä yksi askel , kun siihen on voimia . Kun tuntuu , että taistelu on turhaa , muista , ettet ole yksin . Ja sitten ... päätä voittaa ! Voimia kaikille, missä suossa ikinä rämmittekään. Kaikki muuttuu paremmaksi. Älä luovuta.

Ilmestyi eilen Yhdysvalloissa! Kirjaa voi ostaa verkosta globaalilta jättikorporaatiolta ja minullakin on muutama kappale, jotka otan mukaan Helsingin Sarjisfestareille , jossa mulla on myyntipöytä Zinefesteillä . Jälleenmyyjät ja kirjastot, ottakaapa minuun yhteyttä, jos kiinnostaa, niin neuvon miten kirjaa voi tilata hiukkasen suorempaa.

Pussailua barrikadeilla / Kissing behind the barricades -seinäkalenteri 2020 haettiin juuri painosta! Koti on täynnä laatikoita ja tuoksuu painomusteelta! Kalenteri painettiin offsetpainolla, kahdella Pantone-värillä . Joka toisen kuvan piirsin minä ja joka toisen A-K Laine. Kalenterisivut värkkäsi työharjoittelijani Mitzuliina. Painatimme myös postikortteja uusista ja vanhoista kuvista. Ja kortit olivat hienosti paketissa . Ilahduttaa suuresti tällainen pieteettisyys. Ja koko kuorma haettiin painosta tietysti polkupyörillä. Jouduimme tekemään kaksi reissua koska emme saaneet viriteltyä peräkärryä pyörään, kuten olimme suunnitelleet. Jokaiseen pyörälaukkuun laatikko ja etu- ja takaritseille yhdet lootat. Kalenteria ja kortteja voi hankkia itselleen Helsingin sarjakuvafestivaaleilta , Zine festeiltä , ensi viikonloppuna. Sitä voi myös tilata minulta tai A-K:lta . P.S. ritsi ( arkikieltä, murteellinen ) makuulaveri tai vastaava ( arkikieltä, murteellinen ) polkupyörän, mopedin tai moottoripyörän tavarateline tai vastaava

Kävin tuossa eilen Mitzuliinan, joka on työharjoittelijani, kanssa läpi vanhoja Memento Mori -sivuja. Kolme tiedostoa olivat yhä sillä nimellä, jonka skanneri niille lykkää, mutta sivut sijaitsivat "julkaistut" -kansiossa. Mutta eihän niitä oltu julkaistukaan! Ne löytyvät nyt oikealta paikaltaan. Memento mori osa 40. Klikkaa tästä, niin pääset lukemaan kadonneet sivut. Lisää uusia sivuja perjantaina.

U utinen : Memento mori ilmestyy keväällä 2020 sarjakuva-albumina julkaisijanaan WSOY . En osaa vielä sanoa tuleeko kaikki tämä verkossa julkaistu matsku kirjaan tai piirränkö jotain lisää . Joudun poistamaan nämä verkossa julkaistut sarjikset paperisen ilmestyessä , mutta vielä ehtii lukea vaikka alusta asti . Vanhimmat, liki kolme vuotta sitten piirretyt sivut, löytynevät helpoiten kirjoittamalla hakukenttään Memento mori . Sarjan viimeinen osa ilmestyy viikon päästä.

Taannoisessa Pussailua barrikadeilla -kalenterin ilmestymisestä kertovassa päivityksessä mainitsin postikortit , joita olemme painattaneet . Olen saanut kyselyitä , että millaisia kortteja olemme sitten tehneet . Mehän olemme A-K:n kanssa jo vuosia värkänneet kortteja tällä helpolla tavalla : Peittotarra tarkoittaa siis tarraa , jonka liimapuolella on musta pinta . Tulostuspinta on valkoinen . Tämä estää siis kaikenlaisten muropakettien kuvien näkymisen läpi kortin vaaleista kohdista . Tällä menetelmällä on monia hyviä puolia : Kortteja voi tehdä vaikka vain muutaman , toisin kuin offsetpainossa , kartonki tulee käytettyä uudestaan ja korteista tulee usein paksumpia kuin painaessa , paksu kartonki on nimittäin aika kallista jos sitä lähtee ostamaan painon kautta . Tarra-arkkien tulostusta varten kannattaa kysyä tarjous muutamasta painopaikasta . Ja huomioi , että painot kertovat hinnan usein ilman arvonlisäveroa ! Eipä sitten muuta kuin kaikki askartelemaan ! Antaapa mennä ! Tällä menetellä olemme askarrelleet siis kortteja vuosien takaisista kalenterikuvista : Näitä on siis tehty aika pieniä määriä . Olemme myös leikanneet osasta korteista nurkat pyöreiksi askarteluleikkurilla tai saksilla, jos kartonki on leikkuriin liian paksu. Mutta nyt siis olemme oikein painossa painattaneet postikortteja askartelemisen sijaan ! Painomenetelmänä sama kalenterissa käytetty 2-värioffset Pantone-väreillä , josta kerron jo aiemmin . Väritkin ovat samat kuin uudessa kalenterissa. Kartonkina meillä on Munken Pure 400 g / m2 . Siinä on kaunis kellertävä sävy . Näitä on sitten kaupiteltu sarjakuvafestivaaleilla ja vastaavissa tapahtumissa. Voihan niitä tietysti minultakin suoraan tilata.

Eipä hommat ole loppuneet vaikka sain blogisarjiksen valmiiksi . Tässä esimerkiksi lista kuvista , jotka aion korjata paperiversioon . Sivunumerot eivät täsmää verkkosarjikseen . Kustannustoimittajalta sain myös listan mm . kirjoitusvirheistä. Ja tietysti sivut pitää skannata ja käsitellä uudelleen paperikirjaa varten . Sivut olivat myös ihan sekaisin . Tässä olen saanut niitä vähän järkkäiltyä . Vasemmanpuoleisissa pinossa on tapahtumat ennen leikkausta , keskimmäisessä leikkauksesta kotiutumiseen ja oikealla kotiutumisesta tarinan loppuun . Kuten näkyy, sivujen piirustuskoko on melko suuri. Se homma jäi kuitenkin kesken sillä keksin, että työhuone pitää siivota. Tässä siis kuva siivouksen keskeltä. Ja mitä löysinkään ! Nuudelipussikokoelmani . Tai ainakin osan siitä . Loput ovat vintissä . Nehän mainitaan jo Minä , Mikko ja Annikki -sarjakuvassakin . Ja taas huomaan sanovani itselleni : " Näistä on hetkenä minä hyvänsä tulossa joku ällistyttävä taideteos ." Löysin myös Memento morin käsikirjoitusvaiheessa laaditun suunnitelman tapahtumien kulusta ja eri kohtauksista. Neuropsykologin nimi peitetty. Olen jo Minä, Mikko ja Annikki -teosta tehdessä käyttänyt samaa taktikkaa. Siitä löytyi tämä vanha kuva. Samoja vahaliituja löysin kolmessa erilaisessa tuotepakkauksessa. Keskimmäinen omalta kouluajaltani. Toki liituja oli laajempikin värivalikoima kuin tuossa koulupakkauksessa. Mutten edes muista milloin olisin viimeksi piirtänyt liiduilla! Nyt taas olen tarttunut Memento moriin ja noihin listaamiini muutoksiin, jotta siitä saataisiin mahdollisimman hyvä albumi kevääksi.

Todella työläs syksy on takanapäin . Tein sen aikana kuusipäiväistä työviikkoa ja sain Memento morin valmiiksi , kalenterin kyhäiltyä ja yhden isohkon sarjisprojektin Manchesteriin kunnilla läpi . (Kerron siitä ehkä joskus) Ajattelin, että nyt olisi aika vähän rauhoittua . Päätin tehdä stressittä joulukortin , jota voisin myydä esimerkiksi erilaisilla joulumarkkinoilla . En halunnut käyttää kortissani mitään uskonnollista aihetta . Itselleni luonto ja vuodenaikojen vaihtuminen ovat tärkeitä . Valitsin aiheekseni talvipukuisen metsäjäniksen hangella . Ja tekniikaksi valitsin linopiirroksen . Käytin kylläkin Soft cut -levyä , linolevyn asemesta , silti tekniikkaa kutsutaan käsittääkseni linopiirroksesksi . Korjatkaa jos olen väärässä . Linopiirros ei ole kuitenkaan piirros alkuunkaan, vaan kaiverrus. Aloitin toki luonnostellen piirtämällä . Laatalta kaiverretaan pois valkeat alueet , eli tässä tapauksessa se jänis ja se hanki . Välillä otetaan koevedoksia , sillä laatasta on vaikea nähdä miltä kuva näyttää . Vedos on tietysti peilikuvana. Sitten taas kaiverrusta jatketaan , tehdään korjailuja ja otetaan taas koevedoksia . Jotenkin koiramainen pupu . Kuonoa pitänee korjailla . Kaiversin vahingossa koko kuonon miltei pois! Päätin lopettaa ja lähteä saunaan. Saunan jälkeen aloitin koko homman kokonaan alusta. Uudella painolaatalla. Stressittömyys ei todellakaan toteutunut. Yöllä näin painajaisia tästä työstä ja heräilin pitkin yötä. No nyt ei enää sentään ole niin koiramainen. Poskipartaa pitää pikkasen häivytellä. Tumma taustakin alkoi näyttää aika kivalta. Mutta en halunnut silti lumetonta joulua, sillä se on metsäjänikselle valkoisessa nutussaan hengenvaarallinen. Tein koevedoksen päälle luonnoksia korjauslakkakynällä. Se tarttui käyttämäni painovärin päälle. Painoväriin tarttuivat myös kaiverrusroskat, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Erilaisilla kaiverrusterillä syntyy erilaista jälkeä. Lopulta jänis oli valmis jouluun. Vedokset eivät kuitenkaan ehtineet kuivua viime viikonlopun Piirun joulumarkkinoille! Niitä ehtii kuitenkin ostaa vielä ensi lauantaina 21.12.2019 Alakulttuurikeskus Loukon Viimetingan joulumyyjäisistä. Paikka sijaitsee Kalliossa Helsingissä osoiteessa Castréninkatu 7. Myyjäiset ovat avoinna klo 12-17.

Olen elämässäni kiertänyt kymmeniä, ellen satoja, tapahtumia, joissa olen myynyt sarjiksia ja muuta taidettani. Niissä on aina yksi ongelma, nimittäin tilaongelma. Ja monessa tapahtumassa on kohtalaisen helppo myydä euron postikorttia tai viiden euron lehteä, mutta kaiken yli 20 euroa maksavan saa kyllä usein kantaa takaisin kotiin. Kun on parikymmentä vuotta aktiivisesti piirtänyt ja pienkustantanut sarjakuvia ja muutenkin taiteillut kaikenlaista, tavaraa kyllä kertyy nurkkiin ja lootiin. Siksi olen nyt työharjoittelijani Mitzuliinan ja osuuskuntani Lilithin avulla perustanut verkkokaupan. Yksin en olisi varmaan moiseen pystynytkään. Myynnissä on vielä vihonviimeiset kalenterit 2020 sekä niitä sarjakuvia, julisteita ja postikortteja, joita löytyi useita kappaleita ja tietysti mainittuja grafiikanvedoksia, joita ei saa oikein missään esille ja myydyksi. Olen ollut muuten jo useamman vuoden osuuskunnan jäsen, mutta vasta tänä syksynä tajusin, miten hieno järjestelmä tuo osuuskunta onkaan. Yleensähän siitä tulee mieleen joku pankki tai ruokakauppa, mutta Wikipedia kertookin: "Osuuskunnan omistajia ja päätösvallan käyttäjiä ovat sen jäsenet. Osuuskunnan tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla." Kehotan lämpimästi kaikkia itsellisesti työskenteleviä perustamaan osuuskunnan tai liittymään olemassa olevaan. Asiat helpottuvat. Joku muu huolehtii eläkemaksuistasi ja saat y-tunnuksen, eli voit laskuttaa helpommin tuotteitasi ja työtäsi. Mun osuuskunta on Lilith

Kävin viime viikolla pääkaupungissa tarkastamassa Memento morin vedoksia. Nyt se menee vihdoin painoon. Olin niin iloinen, että yksin lounaalla istuessani vaadin naapuripöydässä istuvia tuntemattomia ihmisiä jakamaan iloni. He suostuivat ja onnittelivat. Nyt alkaa pikkuhiljaa vihdoin tuntua siltä, että se todella joskus ilmestyy. Lähikirjastonikin mainostaa jo tulevia tapahtumia. Olisikohan jo aika ottaa työpöytäni päältä pois muistilaput Memento morin paperin koosta ja jakaukseni puolesta ? Kyllä , minulla todella oli Memento moria varten muistilaput kummalle puolelle tukkani kääntyy . Olen käytännössä koko alkuvuoden hoitanut asioita, jotka ovat jääneet Memento moria piirtäessä hoitamatta. Lisäksi olen suorittanut siivouksen zinekokoelmassani. P.S. Pistin tämän vuoden kalenterit alennukseen verkkokaupassa . Muutama on vielä jäljellä.

Pussailua barrikadeilla -kalenteri täytti 10 vuotta ! Kalenteri on ehtinyt ilmestyä 8 kertaa . Jokainen Pussailua barrikadeilla -kalenteri on tehty yhteistyössä A-K Laineen kanssa niin , että minä olen tehnyt joka toisen ja A-K joka toisen kuukauden kuvituksen . Yhteensä kuvia on 96 . Pussailua barrikadeilla kalenterien lisäksi on ilmestynyt kaksi kalenteria, joissa on vain minun tekemät kuvitukset . Juhlavuoden kunniaksi kutsumme kaikki äänestämään suosikkikuviaan vanhoista kalenterikuvista . Äänestys on auki ainakin Tampere Kuplii -festivaalien loppuun eli 22.3.2020 asti . Eniten ääniä saaneet kuvat päätyvät vuoden 2021 kalenteriin . Osallistu siis äänestykseen tästä linkistä! https://pollunit.com/en/polls/kalenteri2021 Ja kerro kaverillekin ! Linkkiä saa siis todellakina jakaa !

Kaikki artikkelit Minä ja Mikko olemme alkaneet puhua englantia ja ranskaa. Suomeksi Minä, Mikko ja Annikki ilmestyi 2014 ja englanniksi elokuussa 2019 ja ranskaksi Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla muutama viikko sitten. En ollut juurikaan mukana kummankaan käännöksen taitossa ja yllätyksekseni ne poikkeavat toisistaan aika tavalla. Toki tiesin, että kansi on eri. Ensinnäkin amerikkalainen Me, Mikko, and Annikki on painettu vitivalkoiselle, ohuemmalle ja kiiltävälle paperille, toisin kuin alkuperäinen ja ranskalainen versio. Ranskalaisessa selkämyksen tekstit ovat toisin päin. Käännöksissä on käytetty fontteja. Suomenkielinenhän on kokonaan käsin tekstattu . Englanniksi käytettiin kirjan omaelämänkerrallisissa osuuksissa fonttia , joka on tehty tekstauksestani kun Kehä ja Tuuli ja myrsky ilmestyivät ruotsiksi . Ranskassa pistivät jonkun ihan toisen ihmisen käsialalla , koska Takalo-fontissa ei ollut riittävästi aksenttimerkkejä . Kirjan historiaosuuksissa oma tekstaukseni on ehkä hieman fraktuuramainen. Näin ei ole käännöksessä, mutta ranskalaiset onnistuivat mielestäni paremmin. Takakansissakin oli eroa. Ja miten kirja alkaakaan! Amerikkalaisilla oli kyllä käytössään tuo käsintekemäni otsikko. Pitivät tuota sitten parempana. Tatiannan sanoin: "Choices." Suomalainen , amerikkalainen ja ranskalainen kilpailivat Tiitun sarjakuvan julkaisemisesta . No , amerikkalainen sai pronssia , ranskalainen tuli toiseksi ja Suomi voitti . Suomenkielistä ja englanninkielistä teosta voi ostaa mun verkkokaupasta . Ranskalaista versiota ehkä jostain Internetin syövereistä . Muistakaa äänestää kalenteriäänestyksessä!

Memento mori ilmestyy maanantaina 16.3. 2020 Siispä voisi olla ajankohtaista kertoa tuosta yllä syntyvästä kannesta. GIF- animaation laati työharjoittelijani Veera . Kannen originaali on esillä pikkunäyttelyssäni Tampere kuplii -festivaaleilla 21.-22.3.202. Tampere-talo, 2.krs, Duetto-salien aula. Käykääpä katsomassa! (Tampere kuplii peruttu.) Olin katsellut Artist of the Year -tosi-TV-sarjaa ja inspiroitunut taas maalauksesta. Päätin tehdä kannen guasseilla ja peittävillä väreillä. Guasseillahan voi myös maalata läpikuultavammin. Olin tehnyt valmiiksi useampia maalauspohjia: kiinnittänyt eri sävyisiä sävypapereita liimapaperilla vaneri- ja MDF-levyille ja sutinut päälle turkoosin pinnan. Halusin kuitenkin, että paperin terrakotanvärinen pinta kurkkii turkoosin alta eläväisesti, luoden hienoja kontrasteja. Kontrasteista nimittäin tykkään. Kuva-alan koko on noin A3, jotta se mahtuu vielä skanneriin. Lähtökohtana oli valokuva omasta pärstästäni, jota käytin mallina. Halusin, että kasvot ovat vasemmalle, kohti menneisyyttä, jota sarjakuva käsittelee. Mutta silmät saisivat katsoa suoraan katsojaan. Ilmeestä halusin vakavan, mutta itsevarman. Aloitin luonnostelun siveltimellä, vahvoin viivoin. Pystyin aika rohkeasti tarttumaan toimeen, koska maalauspohjia oli useita valmiina. Saattoi mokata rauhassa. Sitten vain lisäilin eri sävyisiä valokohtia. Varjoja tuskin lainkaan. Vasemmalta kasvoihin osuu lämmin valo, oikealta kylmempi. Iso osa kasvoista jäi silti taustan väriseksi. Halusin jättää kuvan hyvin maalaukselliseksi, silottelemattomaksi. Tähän maalaukseen kuluu aikaa 4 tuntia ja 8 minuuttia. Tämä selvisi valokuvien tiedoista. Itse asiassa paidan maalasin hieman myöhemmin, mutta kasvot siis tuossa ajassa. Se on kutakuinkin sama aika kuin kilpailijoilla on muotokuvan maalaamiseen tuossa mainitsemassani TV-sarjassa. Kantta varten tein vielä aivojen verisuonia kuvaavan "sädekehän" toiselle paperille, jonka sitten kuvankäsittelyohjelmassa lisäilin kuvaan. Lisäksi tekstasin musteella kannen kaikki tekstit käsin; lattasiveltimellä otsikon ja palloterällä muut tekstit. Nyt mun täytyy poistaa Memento mori verkosta. Kirja siis saatavilla 16.3. riippuen tietysti kauppojen tilausinnosta. Tampereen kirjastossakin näyttää olevan jo varauksia. Ja muistakaa yhä kalenteriäänestys!

No, nyt sitten on kaikki Memento morin ilmestymiseen liittyvä hässäkkä peruttu. Viime viikolla peruttiin Tampere kuplii -festivaalin yleisötilaisuudet kokonaan, samoin kirjastojen yleisötapahtumat. Tänään eivät kirjastot enää edes avanneet oviaan. Mutta Memento mori ilmestyi kaikesta huolimatta! Eilen kuitenkin uskaltauduin ompeluseuraani, sillä se ei ole yli kymmenen hengen yleisötapahtuma. Ompeluseura on muodostunut tärkeäksi yhteisöksi yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana. Ompeluseura esiintyy myös Minä, Mikko ja Annikki -teoksessa. Sekä myös Memento morissa. Tässä eletään kevättä 2016. Eilen ompeluseura oli järjestänyt minulle yllätysjulkkarit peruuntuneiden tapahtumien tilalle! Oli kuoharia, ruusuja ja haastattelu! Pöydällä kirjontalankojeni vieressä uunituore opus! Tänään sain myös kotiini ison ja painavan paketin. Nyt koti tuoksuu painomusteelta. Nyt Memento moria on saatavilla verkkokaupastani . Kalenteriäänestys on muuten yhä käynnissä. Osallistu! Kaikki artikkelit

Tuntuu todella erikoiselta , että vielä viime viikon maanantaina kävin ompeluseurassa . Nyt en enää käy missään . Paitsi ruoka kaupassa . Rupesin maalaamaan . " Memento morin jälkeen ". Akryyli kankaalle 72x91 cm . Tiitu Takalo 2020 . Aika perinteistä ! En edes muista milloin olisin maalannut näinkin perinteisen asetelman . 1997 taidekoulussa kenties . Asetelma on maalattu siis havainnosta . Se tuntui todella kivalta pitkästä aikaa . On aivan eri asia piirtää tai maalata jotain havainnosta kuin esimerkiksi kuvasta . Kuva on jo valmiiksi kaksiulotteinen , asetelma ei . Ja oli myös todella kiva maalata jotain , jonka ei tarvitse " tulla minnekään ". Asetelman kangas viritelty tietokoneen monitorin ja kirkasvalolampun päälle . Maljakossa pihamme kirsikkapuun ja kriikunan oksia . Oikeassa laidassa näkyy piirustuspöytääni , papereita ja kansioita . Tämä on jo neljäs tai viides maalaus tälle samalle maalauspohjalle. Maalailen aina vanhan päälle. Vielä ehtii äänestää kalenteriäänestyksessä !

Tähän sarjikseen on kerätty kokemuksia eri yrityksistä ” tavata ” ystäviä tai naapureita . On ollut etäompeluseuraa ja etäasukaskokousta ja D & D:tä etänä ja ihan vaan kavereiden ” tapaamista ”. Ja joka kerta joku uusi videoneuvottelupalvelu taikka sovellutus opeteltavana. Etälukupiirin jätin välistä , koska en vaan kerta kaikkiaan enää jaksanut tätä yllä kuvattua kuormittavaa laitteiden virittelyä ja yhteyksien pätkimistä . Etäyhteydet eivät kyllä sovi mulle . Milloin tämä loppuu ? Tämä ja muita pandemia-aikaan syntyneitä sarjakuvia saatavilla nyt myös yksiin kansiin kerättynä ! Saatavana verkkokaupastani !

Analoginen taiteilija seikkaili digimaailmassa myös edellisessä päivittelyssä . Hyvää etävappua kaikille! Tämä ja muita pandemia-aikaan syntyneitä sarjakuvia saatavilla nyt myös yksiin kansiin kerättynä ! Saatavana verkkokaupastani !

Mulla on ollut jo pitkään haaveena painattaa lisää julisteita . Julisteiden tekemisessä ei kyllä juurikaan ole järkeä , sillä niiden kuljettaminen sarjakuvatapahtumiin on tosi vaikeaa, (sillä kuljen aina julkisilla) ja esille saaminen hankalaa . Erityisesti menekkiin nähden . Olen kyllä nähnyt julisteita myyvillä kollegoilla hienoja luovia häkkivirityksiä pikkuruisen myyntitilan päällä , mutta itse nyt en ole moiseen lähtenyt, kun roudattavaa tavaraa on ilmankin niin paljon . Koska olen taiteilija enkä realisti ryhdyin vastuksista huolimatta iloisesti tuumasta toimeen . Kuva-aiheet ovat ehkä monille tuttuja askartelemistamme korteista . Löysin aika kivaa luonnonvalkoista / kellertävää mattapaperia , jossa on " roskia " seassa . Näyttää kivemmalta kuin perustasalaatuinen papru . Tässä siis uudet julisteeni kuvattuna kotikorttelini ulkoseinillä . Julisteita voi toki ostaa sarjakuvatapahtumien lisäksi verkkokaupastani . Unohdin signeerauksen , joten leimasin jokaisen julisteen taakse nimeni . Painosmäärät ovat pienet , joten homma sujui nopeasti .

Otsikko valehtelee ! Tämä julkaisu ei sisällä vinkkejä, vaan kertoo pienlehdestä nimeltään : Tiitun vinkkejä sarjakuvan tekoon . Kuva valehtelee! Kyse ei ole mistään 21x21cm kirjasta , vaan yhdestä A4-paperista taitellusta vihkosesta . Tämän kokoisesta: Tein sen kevättalvella pitämälleni sarjakuvakurssille oppimateriaaliksi . Ajattelin , että se voisi olla kivempi kuin perinteinen A4-moniste . Näin se syntyi : taittelin paperin , kirjoitin sivunumerot , suunnittelin sisällön, piirsin A3-paperille , kopioin kopiokoneella 70 % pienemmäksi , annoin kopiot oppilaille taiteltaviksi ja leikattavaksi. Kopio taittelussa: Valmiin 12-sivuisen lehden ensimmäinen aukeama: Tehty siis tyystin ilman tietokonetta , taitto-ohjelmia ja kuvankäsittelyohjelmia , koska olen niin hiton analoginen . Lehteä on myynnissä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla huokealla hinnalla . Festivaalit muuttuivat viime tipassa virtuaalisiksi.

10-vuotisjuhlakalenteri , Pussailua barrikadeilla 2021 , johon kuvat valittiin yleisöäänestyksellä, tuli painosta juuri ! Ja tietysti tuotos haettiin painosta pyörillä ! Ikävä kyllä Helsingin sarjakuvafestivaalit siirtyivät virtuaalisiksi , joten Kattilahallilta on turha lähteä kalenteria ostamaan . Posti kuitenkin kulkee ja pistän pian sen verkkokauppaani . Jos olet malttamaton , voit jo ottaa yhteyttä ennen kuin saan verkkoputiikin päivitettyä . Juuri nyt en nimittäin vielä kerkiä , sillä olen juuri lähdössä ripustamaan näyttelyäni Sarjakuvakeskukselle . Siitä myöhemmin lisää.

Vielä ehtii! En ole paljoa jaksanut pistää mitään tänne lokiin . Tapahtumat perutaan ja hommat muuttuvat . Se on toisinaan vähän lamauttavaa . Mutta olen alkanut suunnitella yhtä uutta juttua , jota tulen julkaisemaan täällä blogissa myös ! Kestää kyllä tovin ennen on mitään julkaistavaa . Ensin kässärin pitää olla sillä mallilla , että kannattaa alkaa piirtää ja sitten pitää vielä piirtää se . Tästä myöhemmin lisää . Mutta katseet siis vahvasti tulevassa ! Ja tulevaisuudesta tuli mieleen , että vielä koittaa vuosi 2021 , johon kannattaa varautua hienolla kalenterilla . Kalenteria saa esimerkiksi verkkokaupastani!

Mitäs minä olen puuhaillut ? Olen osallistunut pienelle taitto-ohjelmakurssille , joka järjestettiin etänä . Tietysti etänä . Sen seurauksena olen tehnyt ihka ensimmäisen julkaisuni taitto-ohjelmalla . Aiemmat lehteni olen tehnyt siis leikkaamalla ja liimaamalla valokopioita , tai fotarissa , jonka käyttöön mulla ei kuitenkaan ole varsinaisesti kovinkaan paljon osaamista . Tänään sain lehteni vedoksen painosta . Juhlistin sitä punaviinilasillisella . Tiedättekö mikä on hauska huomata ? Tämä lehti ilahduttaa minua yhtä paljon kuin ensimmäisen Irtoparta-lehden ilmestyminen 19 vuotta sitten . Sama ilo ja innostus on yhä tallella . Lehdessä on noita viimekeväisiä koronasarjiksia ja kolmasosa ihan uutta materiaalia . Kansi on tietysti kommentti Memento moriin . Tässä julkaisussa kuitenkin käsitellään pikkasen pienempiä tapahtumia : ommellaan tilkkutäkkiä sosiaalisessa eristyksessä , pidetään tumppuja kädessä ja annetaan tukan kasvaa . Ja toisaalta käsittelen samalla isoa teemaa: maailmanlaajuista pandemiaa. Painatan numeroidun 150 kpl painoksen. Kaipa sitä tulee myyntiin jonnekin...no, ainakin mun verkkokauppaan .

Kun aloittelen uutta sarjakuvaa , edessäni on suuria päätöksiä . Millä välineillä teen työn . Minulla on paha tapa rynnätä ostamaan aina uusia taidetarvikkeita , mutta lähdinkin kaivelemaan laatikoita . Mitä minulla jo on ? Voisiko niitä käyttää ? En kuitenkaan muistanut esimerkiksi sivellinkynien ominaisuuksia. Ovatko ne vedenpitäviä? Ei auta kuin tehdä testi. Testasin myös sormella hinkkaamalla kuinka paljon mikäkin puuväri leviää. Jos tussauksen piirtää vesivärin päälle (ruutu 2), muste ei tartu niin hyvin, vaan rapisee ohuista viivoista irti. Haluan sarjakuvaan vain muutaman värin. Tässä testasin kahden eri musteen laimennuksia ja etsiskelin myös samanväristä värikynää. Toisen merkin poltettu umbra on toisen seepia. Sekoitin valmiiksi kolme eri sävyä purkkeihin . On helpompi maalata kun väriä ei tarvitse kaikenaikaa sekoitella oikean sävyiseksi . Julkaisen valmiita sivuja sitten täällä blogissa kunhan alkavat valmistua . Sitten uutisia ! Nyt on uusi pienlehteni " Etätapaaminen analogisen taiteilija kanssa " ilmestynyt . Se on myynnissä verkkokaupassani ja ensi viikolla Tampereen kirjafestarien sarjakuvatapahtumassa torstaina 26.11 . ja Telakka kuplii -tapahtumassa lauantaina 28.11 .

Tämä liittyy tuohon edelliseen päivittelyyni . Yleensä en kerro minkä merkkisiä värejä tai kyniä käytän , sillä en koe tarvetta mainostaa . Lisäksi erilaiset työvälineen toimivat yhdellä , eivätkä toisella lainkaan , riippuen työskentelytavoista ja käsialasta . Kolmas haluaa , että vesiväri pysyy kauan märkänä , neljäs toivoo sen kuivuvan nopeasti , viides tahtoisi värikynän leviävän hönkäyksestä ja kuudes toivoisi sen pitävän pyyhekumia ja vesiväriä . Pyrin siis visusti välttämään suosituksia työvälineiden suhteen . Tässä alla kuitenkin testisivulla käyttämäni työvälineet ja lopussa vielä testisivu toistamiseen . Näette ainakin mikä kynä leviää vesivärin kanssa ja vältytte tekemästä sitä testiä itse . Kaikkea muuta suosittelen kyllä testailemaan . Se on myös mukavaa puuhaa . Kuvan ylälaidassa on mallilappuni , johon olen maalannut kaikki palettini vesivärit . Olen myös kirjoittanut , onko kyse taiteilijalaatuisesta ( TL ) vai peruslaatuisesta . Tai jos merkki on joku muu kuin yleensä käyttämäni . Pyrin ostamaan värit taiteilijalaatuisena , jos vain suinkin on varaa . Niissä on usein paremmat pigmentit , aidot pigmentit tai enemmän pigmenttiä , eli vesivärikakku kuluu hitaammin loppuun . Maavärit , eli yleensä ruskeat , ovat halvempia pigmenttejä . Ne maksavat silti taiteilijalaatuisina 8,90 €/ kakku . Kobolttivärit ja jotkut punaiset ovat vielä kalliimpia : 12,20 €/ kakku . Olen myös kirjannut ylös mitä pigmenttiä väri sisältää . Jos ja kun jonkun sävyn tuotanto loppuu , saatan löytää saman värin toisen yrityksen värikartasta . Hienot turkoosit ovat kobolttia . Olisi kiinnostava tietää mistä väreihin käytetty koboltti tulee . Koboltin louhinta on hyvin arveluttavaa puuhaa . 40 % siitä tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta , jossa monet kaivokset ovat epävirallisia ja niissä työskentelee myös lapsia . Jotta minulla olisi säihkyvä turkoosi on jollakulla kenties vähemmän säihkyvä lapsuus . Kauhea ajatus . Taannoin kadmiumin , jota käytettiin voimakkaissa keltaisissa , oransseissa ja punaisissa , louhinta kiellettiin Euroopassa sen myrkyllisyyden takia . Kadmiumin louhinta on aiheuttanut suunnattomia ympäristötuhoja . Paletissani on yhä neljä kadmiumväriä , kaksi keltaista ja kaksi punaista . Jotkut valmistajat myös yhä myyvät kadmiumvärejä . Tässä vielä kuva paletistani . Värejä on melko vaikea erottaa toisistaan kakuista . Pulmaan auttaa siis mallilappu . Ja vielä testisivu, jossa näitä välineitä käytettiin:

Sain eilen Kynnys ry:n Vimma-palkinnon olohuoneessani. Kynnys ry on vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö. Pidin myös puheen, joka meni tähän tapaan: Olemme kollegani A-K Laineen kanssa tehneet nyt jo yli kymmenen vuotta seinäkalenteria. Sen nimi on Pussailua barrikadeilla. Ja nimi viitaa siihen, että kun monet aktivistit uupuvat tai kyynistyvät siinä aktivistin työssään, koska kaiken aikaa käsitetään niitä asioita, jotka on huonosti, taistellaan suuria ongelmia vastaan ja kehitys saattaa olla niin hidasta, että sitä ei aina edes huomaa. Niin me halusimme tuoda ihmisille vähän iloa ja toivoa... ja pussailua sinne itse kunkin barrikadeille. Minkä muodon se barrikadi sitten kullakin ottaa. Ja syy, miksi mä nyt puhun tästä, on se, että me olemme merkinneet sinne kalenteriin kaikenlaisia erilaisia, vähän vaihtoehtoisempia, merkkipäiviä. Siellä siis ei ole esimerkiksi pääsisäistä tai joulua, koska me halusimme tuoda näkyväsi myös sitä, että kaikki eivät vietä joulua tai pääsisäistä. Itse asiassa suurin osa maailman ihmisistä ei ole kristittyjä. Ne merkkipäivät, joita kalenteriin on merkitty, käsittelevät esimerkiksi tasa-arvoa, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, mielenterveyttä, ihmisoikeuksia, ympäristöä, eläinten oikeuksia tai feminismiä. Ja tälle päivälle, 3. joulukuuta, me olemme merkinneet kansainvälisen vammaisten päivän. Eli tämä päivä oli jo itse asiassa merkitty kalenteriini! Tämän vuoden 2020 kalenteri on tietysti tehty jo joskus elokuussa 2019. Ja kun me merkitsimme tuon vammaisten päivän kalenteriin silloin, en olisi mitenkään voinut kuvitella missä olen nyt. Että olen täällä vastaanottamassa Kynnys ry:n Vimma-palkintoa. Sillä minähän vielä piirsin silloin sitä sarjakuvaa, Memento moria, josta mut nyt palkitaan. Ja ajatus sen ilmestymistä tuntui todella kaukaiselta. Se ei ollut ilmestynyt missään muualla kuin mun blogissa. Sitten kun sarjakuva lopulta ilmestyi kirjana, se sai yllättävän paljon julkisuutta, siis ollakseen sarjakuva ja myös minä olen saanut paljon huomiota eri medioissa. Olen saanut kertoa mun sairastumiskertomustani uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Eikä se aina ole ollut kivaa. Jotenkin tuntuu, että toimittajat tahtovat jonkun koskettavan selviytymistarinan, jonka olen sitten saanut heille kertoa. Olen alkanut miettimään, että miksi se selviytymistarina tuntuu kuitenkin olevan usein samanlainen. Selviytyjä on se, joka on kuntoutunut täysin ja palannut takaisin työelämään. Siis minun kaltaiseni ihmisen tarina. Miksei toimittajia kiinnosta aivoverenkiertohäiriösairastunut, joka ei pysy kävelemään tv-studioon omin jaloin vaan saapuu esimerkiksi pyörätuolilla. Miksei haastateltava voisi saapua paikalle valkoisen kepin kanssa, koska näkökentän puutos rajoittaa näkökykyä? Miksei haastatella ihmistä, joka on menettänyt puhekykynsä. Heillä jos kellä, olisi koskettavia selviytymistarinoita. Ihan arjessa selviytymistarinoita. Toki ymmärrän kyllä, että mun työ on mulle väline saada oma ääneni kuuluviin ja oma tarinani kerrottua. Mutta olisi hienoa saada kaikkien ääni kuuluviin. Myös niiden, jotka eivät pysty puhumaan. Puolet aivoverenvuotoon sairastuneista kuolee lähes välittömästi. Puolet. Pelkästään se on jo selviytymistarina, että olen elossa. Että me olemme elossa. Minä olen kyllä oikeasti ihan tosi tosi kiitollinen siitä, että olen saanut työkykyni takaisin, ja voin piirtää sarjakuvaa, joka on siis mun työ, se sarjakuvien piirtäminen, mutta vielä kiitollisempi olen siitä, että olen elossa. Ja olen todella kiitollinen tästä palkinnosta, mutta vielä kiitollisempi olen siitä, että minä olen täällä vastaanottamassa sitä. Ei siis niin, että MINÄ olen täällä vastaanottamassa sitä, vaan, että minä OLEN täällä vastanottamassa sitä. Olen elossa vastaanottamassa sitä. Meillä kaikilla on omat selviytymistarinamme. Mä olen kiitollinen siitä, että minun tarinani on tullut piirretyksi ja luetuksi. Kiitos.

Pian vaihtuu vuosi ja kalenteri seinällä . Mutta miten syntyikään vuoden 2021 Pussailua barrikadeilla -kalenteri ? Koska kyseessä on kalenterin juhlavuosi , päätimme tehdä homman hieman eri tavalla . Kalenterin käyttäjät saivat itse valita kuvat vanhojen kalenterien kuvituksista . Laadimme verkkoon äänestyksen työharjoittelijani ja kalenterin taittajan Mitzuliinan avulla . Hän löysi käyttötarkoitukseemme sopivan ja sopivanhintaisen verkkopalvelun , johon saimme ladattua kaikki olemassa olevat lähes sata kuvaa . Toki kuvat piti ensin skannata , koska meillä ei monestakaan ollut mitään värillistä tiedostoa vaan mustavalkoiseksi värierotellut painovärit eri tiedostoissa . Näistä linkeistä tietoa siitä värierottelu hommasta risopainossa ja offsetpainossa . Myös kalenterin paperin väri on vuosien varrella vaihdellut ja se on tietysti vaikuttanut siihen miltä lopullinen painotyö näyttää. Kaksi ensimmäistä Pussailua barrikadeilla -kalenteria painoimme digipainona, niistäkin toisen keltaiselle paperille, ja siitä eteenpäin ne on painettu 2-väripainona Pantone-väreillä tai risopainolla. Kun keväällä äänestys sulkeutui , oli maailmaan iskenyt pandemia . Pidimme kalenterin toisen taiteilijan , A-K Laineen , kanssa kalenterikokouksiamme pihassa . Puutarhapöydällä on siksi myös tumput . Oli jännittävää saada selville , mistä kuvista ihmiset olivat pitäneet . Kun kuvat olivat selvillä , piti valita painovärit . Painosta , joka oli myös suljettu asiakkailta , oli meillä lainassa Pantone-värikartta . Valitsimme turkoosinvihreän Pantone 3295 U ja kirkkaan pinkin jota olemme käyttäneen ennenkin: Pantone Rhodamine Red U. Vihreän CMYK-arvot ovat 100, 0, 61, 28. Eli siinä on aika paljon mustaa, joten päällekkäisinä nämä kaksi väriä saavat aikaan toivon mukaan tumman pinnan. Haasteita muodostui esimerkiksi siitä, että kaksi ensimmäistä kalenteria oli painettu neljällä värillä, ja nyt käytössä oli vain kaksi. Esimerkiksi tässä alla, vuoden 2010 kalenterissa, A-K Laineen kuvituksessa, on taivaalla sateenkaari! Hän kuitenkin sai hienosti sateenkaaren värieroteltua myös toteutettavaksi 2-väripainossa . Alla painosta tullut , valmis kalenteri 2021 . Päällekkäisinä pinkki ja turkoosi muodostivat lähes mustan pinnan , kuten olimme toivoneet . Samoilla väreillä painoimme myös postikortteja sekalaisista kuvista . Osa vuoden 2021 kalenterin kuvia , osa ei . Kiitos kaikille äänestykseen osallistujille! Kalenteria voi ostaa esimerkiksi verkkokaupastani.

Olen ollut koko alkuvuoden kiireinen. Olen nimittäin käynyt läpi valtavan määrän vanhoja sarjakuviani. Pian on menossa painoon kokoelma-albumi. Se saa nimekseen "Rakkaus on köyhän rikkaus" erään sarjakuvan mukaan. Skannasin ja käsittelin ison läjän tuotantoani. Vanhin kokoelmaan tulevista sarjakuvista on 22 vuoden takaa. Osa oli piirretty luonnoskirjoihin ja matkapäiväkirjoihin. Niitäkin minulle on kertynyt laatikkokaupalla. Jotkut luonnoskirjalaatikoista oli pakattu vinttiin. Tietysti juuri ne, joissa kyseiset sarjakuvat olivat. Kävin myös läpi julkaisuja, joissa sarjakuvat joskus ilmestyneet. Laitoin kokoelmaan maininnan ensimmäisestä julkaisupaikasta ja julkaisuvuodesta. Osa oli ilmestynyt ensikertaa pienlehdissä. Nyt tuo valtava urakka alkaa olla minun osaltani loppusuoralla. On ihan sellainen olo, että olisi lukenut läpi monta sataa sivua päiväkirjoja kahdenkymmenen vuoden ajalta. Tunteet ovat vaihdelleet kiusaantumisesta riemuun. En tarkkaan tiedä milloin kirja ilmestyy. Se on sitten tietty heti saatavilla verkkokaupastani.

Uutisia: Memento mori ilmestyi tovi sitten ranskaksi! Kirja on isompi kuin suomenkielinen, noin A4-kokoinen. Kansikin on eri, niin kuin tarkkasilmäisimmät saattavat kuvasta huomata. Aika jännää nähdä itsensä puhumassa ranskaa, jota en osaa puhua pätkääkään. Lisäksi juuri selvisi , että Pauli Kallion käsikirjoittama kokoelmateos Ammatti : käsikirjoittaja voitti Sarjakuva-Finlandian ! Onnea Pauli ! Piirtäjiä teoksessa on useita , muiden muassa meikäläinen . Onnea kaikille teoksen piirtäjillekin ! Piirtäjät antavat sarjakuvalle lihaa luiden päälle ja saavat sen liikkeelle. Ilman käsikirjoitusta sarjakuvaa ei olisi olemassa . Sarjakuvavisa! Kuka sarjakuvapiirtäjä on kuvittanut minkäkin Paulin muotokuvan kirjan kanteen? Vastaukset kommentteihin!

Nyt alkaakin uusi pidempi sarjakuva ilmestyä! Vihdoin! Tässä ensimmäinen osa, olkaapa hyvä! Sarjakuva perustuu suurelta osin Tiina Männitö-Funkin historialliseen artikkeliin Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus . Vastapaino 2021, 195–224. Sarjakuva on osa yhteistyötä ihan oikean historioitsijan kanssa ja siksi sarjakuvan lopussa on myös lähdeluettelo. Sarjakuva ilmestyy myös Keiden kaupunki -hankeen sivuilla . Jos haluat lukea lisää hankkeesta, poikkea siellä. Seuraava osa ilmestyy kahden viikon päästä eli 20.4. Lähdeluettelo Hankonen, Johanna (1994) Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta: Suunnittelujärjestelmän läpimurto suomalaisten asuntoalueiden rakentumisessa 1960-luvulla. Tampere: Otatieto Oy, Gaudeamus. Kallioinen, Johanna (2002) Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa. VATT-keskustelualoitteita 267. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Lahtinen, Rauno (2013) Turun puretut talot. Viides painos, ensimmäinen uudistettu painos. Turku: Sammakko. Lundin, Per (2008) Bilsamhället: Ideologi, expertis och regelskapande i efterkrigstidens Sverige . Stockholm: Stockholmia förlag. Norton, Peter (2014) Of Love Affairs and Other Stories. Teoksessa Stephen Zavestoski and Julian Agyeman (toim.) Incomplete Streets: Processes, Practices, and Possibilities. New York: Routledge, 17–35. Oldenziel, Ruth & de la Bruhèze, Adri A. Albert (2016) Europe: A Century of Urban Cycling. Teoksessa Ruth Oldenziel, Martin Emanuel, Adri A. Albert de la Bruhèze & Frank Veraart (toim.) Cycling Cities: The European Experience: One Hundred Years of Policy and Practice. Eindhoven: Foundation for the History of Technology, 7–13. Oldenziel, Ruth & Hård, Mikael (2013) Consumers, Tinkerers, Rebels: The People who Shaped Europe. Hampshire: Palgrave Macmillan. Saarikangas, Kirsi (2002) Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Schmucki, Barbara (2001) Der Traum vom Verkehrsfluß. Städtische Verkehrsplanung seit 1945 im deutsch-deutschen Vergleich. Frankfurt am Main: Campus. Scot, James C. (1998) Seeing Like a State: How Certain Schemes to Improve the Human Condition Have Failed. New Have: Yale University Press. Tuomi, Timo (2005) Kaupunkikuvan muutokset. Suomalaisten kaupunkikeskustojen suunnittelun tavoitteiden ja todellisuuden kohtaamisesta toisen maailmansodan lopusta 1960-luvun puoliväliin . Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Turun kaupunki (1982) Kevyen liikenteen kehittämissuunnitelma. Turku: Asemakaavaosasto , Viatek Oy.

Tässä toinen osa sarjakuvasta, joka perustuu historioitsija Tiina Männistö-Funkin artikkeliin . Tällä kertaa päähenkilöinä itse historioitsija ja taiteilija Takalo . Seuraava osa ilmestyy 10.5.2021 Lähdeluettelo Divall, Colin (2015) Introduction: Cultural histories of sociabilities, spaces and mobilities. Teoksessa Colin Divall (toim.) Cultural Histories of Sociabilities, Spaces and Mobilities. London: Pickering & Chatto, 3–15.

Vaikka edellisestä julkaisusta on vierähtänyt jo kolmisen viikkoa, ilmestyy nyt vain tämä yksi sivu. Toisaalta se on paljonpuhuva. On ollut vähän kiirettä, sillä piirtelin tässä välissä yhden toisen sarjakuvan, joka ilmestyy syksyllä. Kerron lähempänä lisää. Neljäs osa tätä sarjakuvaa ilmestyy 31.4.2021 Lähde: Laisaari, Olavi (1962) Tehokas kaupunki: The Smooth-running Town. Turku.

Uusi kirjani Rakkaus on köyhän rikkaus tuli juuri painosta . Sillä välin työhuoneessani räjähti pommi . Tai ainakin siltä näyttää . Olen ollut niin työn touhuissa , että huone on ryöpsähtänyt kaameaan kuntoon . Perusroinan lisäksi työsoppeeni on ilmestynyt , ei , vaan pyörälaukuissa raahattu , tämän sarjakuvan lisäksi Minä , Mikko ja Annikki -albumin uuden painoksen tekijänkappaleet . Kerroin teoksen työprosessista taannoin . Kysessä on siis kokoelma sarjakuvanovelleja. Kirjassa on kommenttejani sarjakuvasta , sen synnystä tai työprosessista sivujen marginaalissa . Toisinaan olen joutunut selittämään mihin muinaiseen ajankohtaiseen tapahtumaan sarjakuva on liittynyt . Avaan myös esimerkiksi viittauksiani taidehistoriaan. Huomasin, että kommenttien kirjoittaminen oli oikestaan aika kivaa puuhaa. Usein oli mukavaa palata piirustushetkeen. Alla pari esimerkkiä. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä . Ja hei , kirja on myös myynnissä! Omaksi tästä klikkaamalla!

Heippa ! Nyt jatkuu taas Keiden kaupunki -hankkeen sarjakuva . Olemme päässeet jo neljänteen osaan , jossa kerrotaan liikennesuunnittelusta . Sarjakuvassa mainittu Olavi Laisaaren lausunto löytyy sarjakuvan edellisestä julkaisusta , johon pääset esimerkiksi klikkaamalla tästä . Sarjakuvan kirjalliset lähteet löytyvät julkaisun lopusta ja kuvallisista lähteistä kerron lisää lähitulevaisuudessa. Vinkki lukemiseen : sarjakuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä . Seuraava osa ilmestyy perjantaina 11.6.2012 . Lähdeluettelo Emanuel, Martin (2012) Trafikslag på undantag: Cykeltrafiken i Stockholm 1930–1980. Stockholm: Stockholmia forlag. Flaschner, Thomas (2000) Stahlros auf dem Aussterbe-Etat: Zur Geschichte des Fahrrades und seiner Verdrangung in den 50er Jahren. Eckstein: Journal für Geschichte 9 (2000): 4–22. Herlihy, David V. (2004) Bicycle: The History . New Haven and London: Yale University Press. Kallioinen, Johanna (2002) Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa. VATT-keskustelualoitteita 267. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Laakso, Veikko (1984) Nopean kaupungistumisen vuosikymmenet. Teoksessa Eero Kuparinen (toim.) Turun seitsemän vuosisataa. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys & Turun kaupunki. Lahtinen, Rauno (2013) Turun puretut talot. Viides painos, ensimmainen uudistettu painos. Turku: Sammakko. Laisaari, Olavi (1952) Turun yleiskaava ja kaupungin kehittämisohjelma. Turku: Turun kaupunki. Lundin, Per (2008) Bilsamhället: Ideologi, expertis och regelskapande i efterkrigstidens Sverige. Stockholm: Stockholmia forlag. Niskanen, Riitta (2010) Ja Jumala loi kaupungin: Kaavoittaja Olavi Laisaari ja modernismin opit. Teoksessa Museoviraston rakennushistorian osaston aikakauskirja. Helsinki: Museovirasto, 30–43. Norton, Peter (2008) Fighting Traffic: The Dawn of the Motor Age in the American City. Cambridge, Massachusetts: MIT Press. Oldenziel, Ruth & Hard, Mikael (2013) Consumers, Tinkerers, Rebels: The People who Shaped Europe. Hampshire: Palgrave Macmillan.

Nyt liikennesuunnittelu saa jatkoa. Seuraava osa ilmestyy joskus kesälomien jälkeen . Palaan syksymmällä tähän mielenkiintoiseen aiheeseen . Lähdeluettelo Kallioinen, Johanna (2002) Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa. VATT-keskustelualoitteita 267. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Laisaari, Olavi (1952) Turun yleiskaava ja kaupungin kehittämisohjelma. Turku: Turun kaupunki Laisaari, Olavi (1962) Tehokas kaupunki: The Smooth-running Town. Turku. Lundin, Per (2008) Bilsamhället: Ideologi, expertis och regelskapande i efterkrigstidens Sverige. Stockholm: Stockholmia forlag. Lundin, Per (2008b) Mediators of modernity: Planning experts and the making of the “car-friendly” city in Europe. Teoksessa Mikael Hard & Thomas J. Misa (toim.) Urban Marchinery. Inside Modern European Cities. Cambridge: The MIT Press, 257–279. Oldenziel, Ruth & Hard, Mikael (2013) Consumers, Tinkerers, Rebels: The People who Shaped Europe. Hampshire: Palgrave Macmillan. Schmucki, Barbara (2001) Der Traum vom Verkehrsfluß. Städtische Verkehrsplanung seit 1945 im deutsch-deutschen Vergleich. Frankfurt am Main: Campus. McShane, Clay (1995) Down the asphalt path: The automobile and the American city . New York: Columbia University Press.

Pystyn piirtämään vähän, pitäen käsiä alhaalla, esimerkiksi piirustus sylissäni.

Hyvää kansainvälistä aivoverenkiertohäiriöiden päivää kaikille ! Sen kunniaksi tai ei ollenkaan siihen liittyen aukeaa huomenna Kulttuuritalo Laikun Studio-galleriassa näyttely , joka käsittelee aivoverenkiertohäiriöitä . Tai oikeastaan vain yhtä aivoverenkiertohäiriötä, omaani . Esillä on sarjakuvia ja muutakin taidetta muiden muassa rakentamani zoetrooppi. Kulttuuritalo Laikku , sijaitsee Tampereella osoitteessa Keskustori 4 . Näyttelyyn on vapaa pääsy ja tila on esteetön.

Onpa aikaa vierähtänyt siitä kun viimeksi turkulaiset pyöräilivät sarjakuvassani! Pyöräilyonnettomuudestani koitunut sairausloma venyi yhteensä kymmeneksi viikoksi ja sen jälkeen piti kiireellä tehdä näyttelykin. Se on muuten auki vielä 21.11. 2021 asti Tampereella Kulttuuritalo Laikun Studio-galleriassa. Nyt kuitenkin olen vihdoin päässyt taas pitkästä aikaa polkupyöräilyn muutoksesta kertovan sarjakuvan pariin. Seuraava osa ilmestyykin ensi viikon perjantaina 19.11.

Tässä syntyy teos Elämän rajallisuus -näyttelyyn. Näyttely on auki kulttuuritalo Laikussa vielä tämän viikon, eli 21.11.2021 asti. Käykääpä tutustumassa! Kuvat: Samy Kramer

Nyt on tosiaan käynyt niin, että mulle on myönnetty sarjakuvataiteen valtionpalkinto. Yllättäen ja pyytämättä. Palkinnon myöntäjä, Taiteen edistämiskeskus, perustelee valintaansa näin: "Tiitu Takalo käsittelee tuotannossaan vaikuttavalla tavalla yksilön ja yhteiskunnan suhteita. Takalon vuonna 2020 ilmestynyt Memento Mori (WSOY) on tästä voimakas esimerkki. Teos pureutuu ihmiselon ydinkysymyksiin, ja siinä käsitellään aivoverenvuodon seurauksia ja siitä selviämistä. Tarina ei jää vain yksilötasolle, vaan kuvaa myös sairastamisen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Teoksessaan Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa, 2014) Takalo kuvaa yhteiskunnan muutosta kotikaupunkinsa Tampereen Annikin puutalokorttelin ympärillä. Takalo tekee myös merkittävää työtä tutkimuksellisten näkökulmien esittämisessä sarjakuvan keinoin. Takalon teoksissa välineenhallinta yhdistyy kerronnalliseen herkkyyteen ja voimaan." Ilahduin ja hämmennyin palkinnosta. On pakko myöntää, palkintosumma lisää taloudellista turvallisuuden tunnettani. Hämmennyin, koska en uskonut saavani koskaan Suomen valtiolta tällaista tunnustusta. Kysymys ei ole siitä, että ammatillinen itsetuntoni olisi heikko, sillä näin ei ole, vaan kysymys on käsityksestäni tästä valtiosta. Pitääkö minun nyt muuttaa käsitystäni siitä? Kuva: Samy Kramer

Nyt saa sarjakuva jatkoa pitkästä aikaa ! Tarkoitus oli kyllä saada enemmän sivuja aikaiseksi mutta saamani palkinto ja viime viikonlopun Helsingin sarjakuvafestivaalit , jotka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen , veivät aika paljon työaikaani . Pääasia kuitenkin , että olen saanut taas pyörät pyörimään ja jotain ilmestyy . Nyt tuo otsikkokin on vähän virheellinen , sillä näillä sivuilla pyörät eivät vielä häviä minnekään tai millekään vaan rullailevat voitokkaasti pitkin Turun katuja . Seuraava osa on luettavissa täällä taas kahden viikon päästä eli 3.12.2021 . Lisäsin Tiina Männistö-Funkin artikkelin, johon sarjakuva perustuu, myös tuonne lähdeluetteloon. Lähdeluettelo Männistö-Funk, Tiina (2021) Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus . Vastapaino, 195–224. Oldenziel, Ruth & de la Bruhèze, Adri A. Albert (2016) Europe: A Century of Urban Cycling. Teoksessa Ruth Oldenziel, Martin Emanuel, Adri A. Albert de la Bruhèze & Frank Veraart (toim.) Cycling Cities: The European Experience: One Hundred Years of Policy and Practice. Eindhoven: Foundation for the History of Technology, 7–13.

Tämä on siis suoraa jatkoa edelliseen julkaisuun . Tarkoitus oli saada hieman enemmän sivuja valmiiksi mutta enpä saanutkaan. Keskeneräisiä on useita, joten ensikerralla ehkä enemmän. Seuraava osa ilmestyy 17.12.2021. Lähdeluettelo Antila, Kimmo & Nenonen, Marko (2000) Relief Works, the World Bank and Private Business: Building Highways in Finland. Scandinavian Economic History Review 48:2, 47– 71. Männistö-Funk, Tiina (2021) Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus . Vastapaino, 195–224.

Tässäpä loppuosa Pyörät häviävät -luvusta. Seuraava osa ilmestyy 21.1.2022. Lähdeluettelo Männistö-Funk, Tiina (2021) Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus . Vastapaino, 195–224. Oldenziel, Ruth & de la Bruhèze, Adri A. Albert (2016) Europe: A Century of Urban Cycling. Teoksessa Ruth Oldenziel, Martin Emanuel, Adri A. Albert de la Bruhèze & Frank Veraart (toim.) Cycling Cities: The European Experience: One Hundred Years of Policy and Practice. Eindhoven: Foundation for the History of Technology, 7–13. Turun kaupunki (1982) Kevyen liikenteen kehittämissuunnitelma. Turku: Asemakaavaosasto, Viatek Oy. Turun kaupunki (1984) Keskustan liikenteen vaihekaava. Turku: Turun Viatek.

Nyt sarjakuvan tyyli vähän muuttuu, sillä sisältökin vaihtuu historiasta autofiktioon. Tiina Männistö-Funkin artikkeliin perustuva historia saa toki jatkoa tulevaisuudessa. Oppiiko Tiitu koskaan pyöräilemään? Joudun pitämään teitä jännityksessä yli kuukauden, sillä mun täytyy tehdä vähän muita töitä tässä kesken kaiken ja piirtää tietysti ne tulevat sivutkin. Pahoittelut mutta sellaista elämä vaan on. Seuraava osa ilmestyy 25.2.2022.

Tässä loput tuosta jännittävästä tarinasta , jossa ollaan polkimilla Hervannassa vuonna 1983. Seuraava sarjakuva ilmestyy taas kahden viikon päästä eli 11.3.