sarjakuvablogit.com

Mä olin koulun työssäoppimisjaksolla kaverini kanssa paikallislehden toimistolla ja kärsimme valitettavan usein tekemisen puutteesta. Eteemme siis heitettiin kyniä sekä paperia ja käskettiin piirtää, ihan vain ettemme kituisi koko päivää tylsistyen. Päivän päätteeksi mä huomasin luoneeni vahingossa uuden hahmon ja piirsin tästä muutaman stripin, jotka hetken mielijohteesta laitoin kaikkien nähtäville ajatuksella "katsokaa, tein nää iha ite". (#)Ahistaa on visuaalisesti erittäin yksinkertainen, koska sen piirtämisen tarkoitus on tuntua rentouttavalta. Mä en rehellisesti sanottuna odottanut sen saavan enempää huomiota yksinkertaisuutensa takia. Jotain kuitenkin tapahtui ja ensimmäinen kirjakin tuli ulos toukokuussa 2015. Mä olen aina pitänyt piirtämisestä ja ala-asteella into piirrettyjä ja sarjakuvia kohtaan kasvoi entistä enemmän. Haaveilin "ihka oikean sarjakuvapiirtäjän" urasta ja piirsin paljon omia sarjakuvia: joitakin yksittäisiä strippejä, joitakin usean luvun pituisia tarinoita. Mä löysin tieni digitaalisen taiteen maailmaan samalla kun suhtautumiseni piirtämistä kohtaan kävi entistä vakavammaksi. Koen olevani onnekas eläessäni nuoruuttani sosiaalisen median valtakaudella. Tämä on helpottanut töiden saamista muiden nähtäville ja sen lisäksi palautteen saaminen onnistuu helposti. Sosiaalinen media on ollut itseni kohdalla ratkaiseva tekijä ja uskon, että ilman sitä huomatuksi tuleminen olisi ollut paljon vaikeampaa. Kris K (s. 1997) on turkulainen sarjakuvapiirtäjä, jonka tie opiskelijana suuntaa kohti graafista alaa. Kyseisen henkilön vapaa-aika pyörii pääasiassa piirtämisen, sarjakuvien, pelien, animaatioiden sekä musiikin ympäröimänä ja tavoite onkin päästä työskentelemään näiden asioiden parissa. ahistaa.sarjakuvablogit.com

Vanhojen kotisivujen hylkäämisen jälkeen aloitin sarjakuvablogin vuonna 2014 Limingan taidekoulussa opiskellessani. Olin jo pitkään ihaillut muiden hienoja sarjisblogeja, ja ne innostivat perustamaan omani. Blogaaminen ja kommenttien saaminen on tuntunut mukavalta ja toivon jaksavani pitää yllä jotenkuten aktiivista päivitystahtia. Blogini on tähän asti täyttynyt elämäni pienistä hetkistä kertovilla sarjakuvilla, joita teen rennolla otteella välittämättä tekniikasta. Myös hiotummat digimaalaukset ja muut kuvat päätyvät yleensä blogia koristamaan. Saara Holappa (s. 1994) löhöilee kotonaan Tyrnävällä ja välillä piirtää. Tällä hetkellä hän toivoo saavansa joskus sarjisalbumin kasaan ja pääsevänsä ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafista suunnittelua. pipiu.sarjakuvablogit.com

Kun olin 4-vuotias sain jostain käsiini Karvinen-sarjakuvalehden. En vielä tuolloin osannut lukea, mutta katselin kuvia ja ajattelin, että tää on tosi siisti juttu ja tällästä mä tuun tekemään isona. Ja näin syntyi kiinnostus sarjakuviin lukemisena sekä tekemisenä. Ala-asteella piirtelin enemmän eläinhahmoja, mutta ylä-asteella rupesin piirtämään lähinnä ihmisiä ja tein huvikseni humoristisia sarjakuvia jotka kertoivat kavereistani ja minusta. Nämä sarjikset eivät olleet erityisen omaelämäkerrallisia, vaan meillä oli eräänlaiset antisankari -alter egot joista piirsin lyhyitä tarinoita. Tuolloin rupesin jo ideoimaan hahmoja ja ideoita pidemmille sarjakuville joita halusin ryhtyä kehittämään eteenpäin. Jotkut tuolloin keksimäni hahmot ovat seuranneet mukana tähän päivään asti. Aloitin Potilasklubin oikeastaan jo vuonna 2011, mutta sitten tuli, sanotaanko, laskukausi elämässä ja poistin merkinnät ja jätin blogin tyhjilleen. Nyt olen taas aloittanut blogin päivittämisen. Potilasklubi sisältää omaelämäkerrallisia sarjakuvia, lähinnä mielenterveysongelmiin liittyen, plus muutakin höyryjenpäästelyä. Toivon myös, että blogini auttaisi minua saamaan taas otteen piirtämisestä pitkän kuivan kauden jälkeen ja harjaantuisin taas sarjakuvien tekemisessä. Periaatteenani on ennen kaikkea itsesensuurin välttäminen. Vielä en ole tosin varma miten Potilasklubi oikein sijoittuu blogosfääriin, että onko se nyt sitten epämiellyttävää yliavautuvaa navantuijottelua joka ei anna oikein mitään kenellekään muulle kuin itselleni, vai onko sillä sitten jotain tarjottavaa muillekin. Iita (s. 1990) ei ole oikein mistään kotoisin. Syntynyt Oulussa jossa asui muutaman vuoden vauvana ja jonka jälkeen muuttanut sen parikymmentä kertaa. Vaikuttanut lähinnä Itä-Suomessa. Nykyisin pääkallopaikka löytyy Helsingistä. Ylä-asteen jälkeen hän lähti Savonlinnan taidelukioon, ja tällä hetkellä opiskelee kuvataidekasvatusta Aalto ARTS:issa. Tulevaisuudessa hän haluaisi piirtää scifi-sarjiksia. potilasklubi.sarjakuvablogit.com

Suomen sarjakuvaseura myöntää toista kertaa 28.8.15 Helsingin sarjakuvafestivaaleilla Taivaallisin sarjakuvablogi -palkinnon Tea Teen (Tauriainen) blogille Mad Tea Party. Yksi tämän vuoden festivaaliteemoista on pienlehtikulttuuri. Sarjakuvablogit voi nähdä jatkumona tästä ja ne ovat nykyään näkyvä ja raikas ilmiö suomalaisessa sarjakuvassa. Sarjakuvablogit ovat nettisarjakuvia, joissa yhdistyvät usein ajankohtaisuus, luonnoskirjamaisuus ja omakohtaiset pohdinnat. Raadissa toimivat sarjakuvapiirtäjät Kati Kovács , Joonas Rinta-Kanto ja Aino Sutinen . Palkinto on 100 euron lahjakortti Tempera-taidetarvikekauppaan. Linkki voittajablogiin: madteaparty.sarjakuvablogit.com Kuva: Salla Moilanen Taivaallisin sarjakuvablogi 2015: Mad Tea Party Mad Tea Party on Tea Teen (s. 1988) pääasiassa omaelämäkerrallinen blogi, joka kertoo ronskin huumorin ja fantasiaelementtien kautta pieniä tarinoita sarjakuvapiirtäjän arkielämästä ja mm. koiranomistamisen iloista ja kirouksista. Mukana on aina arvaamattomia käänteitä ja usein viittauksia popkulttuuriin ja meemeihin. Kaikki ei kuitenkaan ole silkkaa hauskuutta, vaan mm. uupumusta ja muita vakavia aiheita käsitellään avoimesti ja samastuttavasti. Tekijän graafisen suunnittelun taidot näkyvät ja digitaalisesti toteutettu piirros on sujuvaa. Blogin ulkoasu on viimeistelty ja mukana on paljon pieniä gif-animaatioita sekä oma kauppa. Verkkojulkaisun mahdollisuudet on hyödynnetty laajasti, mutta lyhyiden tarinoiden kokonaisuutta työstetään samalla pitkäjänteisesti perinteistä printtijulkaisua silmälläpitäen. Mad Tea Party -nimeä kantavia kokooma-albumeita onkin ilmestynyt tähän mennessä kaksi Daada-kustantamon kautta. Kolmososa on tekeillä. Tea Tee tunnetaan sarjakuvapiireissä persoonallisena ja tuotteliaana nuorena piirtäjänä, jonka käyttämät tyylit vaihtelevat ja kehittyvät mutta pysyvät aina tunnistettavina – jos ei muuten niin suurista silmistä! Sanottua ”Värimaailma on rohkea ja mielenkiintoinen, piirrosjälki miellyttää kovasti ja jutut ovat vaan yksinkertaisesti todella hauskoja (silloin kun niiden on tarkoitus olla hauskoja). Blogi erottuu muiden joukosta pirteästi.” –Joonas Rinta-Kanto ”Animaatiomainen ja persoonallinen piirrostyyli joka on täynnä ilmaisuvoimaa. Jutut hauskan autoironisia, äärimmilleenkin liioiteltuja, usein 'kauhukarkkimaisia', mutta silti monesti myös koskettavia ja herkkiä. Sujuvaa ja toimivaa blogisarjakuvaa.” –Kati Kovács "Vaivattoman näköinen jälki on syntynyt varmasti tuhansien tuntien harjoituksen kautta, mutta sarjakuvien vilpittömyys ei ole kärsinyt taitojen kehittymisestä tippaakaan. Arkinen itseironia on aseistariisuvaa, kokonaisuus yksinkertaisesti ihana." –Hannele Richert Mad Tea Party 2 -albumista Sarjainfo-lehdessä 4/2014 Kilpailusta Raati oli tyytyväinen suomalaisten blogien yleiseen tasoon. Raati nosti kärkisijoille etenkin monia osin tai kokonaan omaelämäkerrallisia blojeja, joskin mukana oli myös muunlaisia ehdokkaita. Monissa blogeissa eri formaatteja, kuten strippisarjakuvaa tai yksittäisiä kuvia yhdisteltiin. Blogi onkin julkaisumuotona salliva. ”Parhaissa blogeissa käytetään kieltä rikkaasti ja ihan selvästi rakkaudella ja maailman ja oman elämän asioita osataan katsoa reippaankin ironisesta vinkkelistä. Kaikkiin tyyppeihin on jotenkin helppo samaistua ja siten helpottua...'jep, ollaan kaikki vain ihmisiä-oi-voi-poloisia!' Vapauttavaa!” –Kati Kovács Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran ylläpitämä verkkopalvelu. Helsingin sarjakuvafestivaalien järjestämässä kilpailussa oli mukana kotimaisia blogeja myös muilta alustoilta. Esivalinta tehtiin sarjakuvaseuran verkostojen koostaman vinkkauslistan perusteella. Kilpailuun ei ilmoittauduttu erikseen etukäteen. Yhteistyössä:

Sisältää myös lapsille sopimatonta materiaalia. Omaelämäsarjisten piirtely ja julkaisu on mulle terapeuttista, sosiaalista ja muuten vaan hauskaa. Aloitin niiden piirtämisen ehkä joskus 13/14-vuotiaana kun innostuin sarjakuvista ekan kerran, mutten vielä julkaissut missään. Näytin niitä kavereille joiden kanssa piirrettiin tyhmiä emo-yaoi-sarjiksia. Aloitin ekan sarjisblogini Vuodatuksessa vuosina 2010-2012 Limingan taidekoulun kannustamana, kunnes kuuluisan '12 palvelinvirheen takia kaikki sivulle laitetut kuvat katosi. Menetin blogini sisällön ja pidin noin puolen vuoden verran taukoa sarjisbloggailusta. Tuntui siltä kuin olis ollut jonkinlainen aukko sydämessä, sarjisbloggaaminen oli niin rakas harrastus. Lopulta pääsin yli traumastani, ja aloitin tämän englanninkielisen blogin 2013 kevättalvella. Perareikä-blogini on ainakin omasta mielestäni erittäin ailahtelevainen laadun ja tyylin suhteen. Joskus tulee kausia, kun piirrän ja väritän hauskoja sarjiksia tyylikkäästi koneella, ja toisinaan teen suoraan tussilla lehtiöön rustattuja suttuja missä ei ole mitään viihdyttävää. Angstaan jatkuvasti siitä ettei mun tyyli ole koskaan asettunut mihinkään tiettyyn mihin voisin aina tukeutua, vaan löydän kaikkia uusia tapoja miten haluan piirtää ja innostun eri tyyleistä eri aikoina. Joskus se on huono asia, joskus hyvä. Tykkään kaikkein eniten tehdä sarjakuvia omasta elämästäni. Se on mulle helpointa ja kivointa. En käy pahemmin missään tai tee mitään rakentavaa, joten ideat tulee siitä kun tapahtuu jotain hassua, jokin asia mietityttää tai on jotain vuodatettavaa – yleensä jotain itselle ajankohtaista. Tällä hetkellä suurin osa sarjiksista inspiroituu siitä mitä ikinä teenkään tyttöystäväni Nadian kanssa. Olen "salaa" poliittinen queer-feministi, ja piirrän välillä yksityisemmistä asioista kuten huumeiden käytöstä ja seksistä, mutta yleinen hassuttelu on tavallisin sarjisaihe. En kyllä koskaan kuvitellut että kukaan lukisi blogiani, kun en yritä tarkotuksella tehdä mitään mielenkiintoista tai nättiä. Teen sitä enimmälti omaa sarjakuvallista kehitystä varten. Taiteellisen itsevarmuuden kasvaessa haluan yrittää vääntää jotain monisivuista fiktiosarjista, jos lusikat riittää. Olisi kiva osallistua enemmän zineihin ja muihin projekteihin. Blogin takana on pipopäinen Petra/Pertsa/Pera , -94, joka on nauttii täysin rinnoin Tampereesta, työttömänä olemisesta, mahtavasta parisuhteesta, ja Tumblrin selaamisesta kaiket päivät. perareika.sarjakuvablogit.com

Jos päivität Facebookiin blogiartikkelin, saattaa käydä niin että Facebook ei hae esikatselukuvaa tai hakee sivulta jotain muuta kuin merkinnässä näkyvän kuvan. Asian voi usein korjata hakemalla kuvan Facebookin välimuistiin tästä linkistä: https://developers.facebook.com/tools/debug/og/object/ Syötä blogimerkinnän osoite kenttään ja paina ”Fetch new scrape information”. Sen jälkeen esikatselukuva yleensä toimii.

Sarjakuvan ABC on viisiosainen nettiopas sarjakuvan tekemisen perusteista. Se on suunnattu etupäässä lapsille ja nuorille. Neuvoista on iloa myös bloggaajille ja ne on luonut Sarjakuvakeskuksen opettaja Antti Hintsa . Tarina Tarinan keksimisen ei tarvitse olla tosikon hommaa. Hyvä tarina voi olla kaverilta kuultu vitsi, tai sinulle sattunut tapahtuma. Aina tarinassa ei tarvitse olla huumoria eikä siinä välttämättä tarvitse tapahtua mitään. Piirrä rohkeasti sinua kiinnostavia juttuja. Mistä sinun sarjakuvasi kertoo? Ehkä hahmon piirtäminen ja ympäristön miettiminen toi mieleen ideoita seikkailuista ja tapahtumista joihin hahmo voisi joutua? Tarinoita on kaikkialla, oman sarjakuvan idea voi olla vaikka oma koulumatka. Matkan voi siirtää esimerkiksi vieraalle planeetalle. Liioittelu on sarjakuvassa aina sallittua. Sinulle on varmasti sattunut joskus jotain kertomisen arvoista: Joskus tutuilta kuulee jännittäviä juttuja: Kannattaa myös kuunnella kaikkia ympärillä olevia ennakkoluulottomasti – esim. Mustia! Kun lähdet suunnittelemaan käsikirjoitusta, ota A4-paperi ja kirjoita otsikot "alku", "keskikohta" ja "loppu", niin että kaikkien sanojen alle mahtuu ainkin kolme ranskalaista viivaa. Nyt voi alkaa suunnitella omaa käsikirjoitustasi esimerkin mukaisesti! Tässä muutama idea vielä kaiken varalle: Mikä on sinun lempitarinasi? Onko se kenties satu, jonkin elokuva, kirja, animaatio? Kokeile toteuttaa lempitarinastasi tiivistetty versio 3-6 ruutuun. Minkälaisia tarinoita olet kuullut ystäviltäsi? Esimerkiksi, joku kaverisi on saattanut kertoa mielenkiintoisen kertomuksen siitä kuinka hän kohtasi karhun iltakävelyllä. Teksti ja kuvat: Antti Hintsa. WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut tätä projektia.

Sarjakuvan ABC on viisiosainen nettiopas sarjakuvan tekemisen perusteista. Se on suunnattu etupäässä lapsille ja nuorille. Neuvoista on iloa myös bloggaajille ja ne on luonut Sarjakuvakeskuksen opettaja Antti Hintsa . Piirtäminen Miten sarjakuvaa piirretään? Nyt kun käsikirjoitus on valmis, lähde suunnittelemaan sarjakuvaa kuviksi. Alkuun sarjakuvaa voi piirtää vaikka kolmen ruudun pätkissä, niin pitkä tarina ei uuvuta. Tässä voisi olla oman tarinani alku, jossa kuvaan kuinka aamu alkaa sarastaa. Voit kirjoittaa alkuun ranskalaisin viivoin, mitä sinun ruutujesi sisällä tapahtuu. Näin hahmotat paremmin kuinka paljon tilaa ja ruutuja sarjakuvasi oikeasti vaatii. Isonkin tarinan voi kertoa vähällä ruutumäärällä. Kun ns. käsikirjoitus on valmis, lähde piirtämään. Piirustustyö tehdään lyijykynällä. Alkuun lyijärillä kannattaa painaa paperia hennosti, sillä muuten lyijykynää on vaikea kumittaa pois. Kun sarjakuva näyttää valmiilta, voi sarjakuvan värittää tusseilla tai puuväreillä. Sarjakuvaa tehdessä on syytä muistaa, että tekstin ja kuvan pitää olla selkeää. Muutoin lukija ei saa selvää tekstistä tai kuvista ja turhautuu. Tästä syystä kannattaa piirtää rauhassa ja ajan kanssa. Teksti kannattaa tehdä aina ennen puhekuplaa, silloin tekstillä jää hyvin tilaa, eikä puhekupla rajoita tekstiä. Tässä teksti jää sotkuiseksi, koska puhekuplassa ei ole tarpeeksi tilaa tekstille. Tässä puhekupla on piirretty tekstin ympärille ja näin tekstille on jäänyt hyvin tilaa! Nyt vain piirtämään omaa sarjakuvaa ja lopuksi on hyvä muistaa, että sääntöjä tärkeämpää on hyvä meininki! Teksti ja kuvat: Antti Hintsa. WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut tätä projektia.

Sarjakuvan ABC on viisiosainen nettiopas sarjakuvan tekemisen perusteista. Se on suunnattu etupäässä lapsille ja nuorille. Neuvoista on iloa myös bloggaajille ja ne on luonut Sarjakuvakeskuksen opettaja Antti Hintsa . Kuvakokoja Sarjakuvassa on käytössä erilaisia kuvakokoja. Kuvakoolla tarkoitetaan sitä mitä kuvassa näkyy. Alla näemme sarjakuvan, joka kertoo näyttelijähiiren elämästä. Sarjakuvan ensimmäistä ruutua voidaan kutsua nimella kokokuva – siinä esitellään ympäristöä ja päähenkilö. Sarjakuvan toista ruutua voidaan kutsua nimellä yleiskuva. Tässä näemme koko ympäristön ja päähenkilö ei ole kuvassa yhtä isosti esillä kuin ensimmäisessä ruudussa. Yleiskuva paljastaa myös sen, että hiiri ei olekaan pihalla katuvalon alla, vaan näyttämöllä. Sarjakuvan neljättä ruutua voidaan kutsua nimellä puolilähikuva. Siinä hiiri esittelee kuvaa, joka on kuvattu hänen näytelmästään aiemmasta ruudusta. Viimeinen ruutu on taas laajempi kuin edellinen ja paljastaa, että hiiri poseeraa valokuvaajalle. Viimeisen ruudun kuvakokoa voidaan kutsua laajaksi puolilähikuvaksi. Kuvakokojen nimet eivät ole olennainen asia, vaan se miten kuvakokoja voi hyödyntää. Kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta eli siitä, että asioita voi sarjakuvassa näyttää läheltä ja kaukaa. Kun ruutukokoja vaihdellaan, tulee sarjakuvaan rytmiä, sillä jos kuvakoko on koko ajan sama, voi sarjakuva alkaa pitkästyttää lukijaa. Kuvakoon avulla voit myös auttaa lukijaa lukemaan sarjakuvaa haluamallasi tavalla. Alla oleva sarjakuva ikään kuin pakottaa lukijan huomaamaan kukan neljännessä ruudussa – kukka näkyy erikoislähikuvassa. Kuvakokoa voi siis käyttää tarinan tärkeiden osien esiinnostamiseen. Kuvakokojen vaihtelu luo myös vauhdin tuntua. Lähikuvalla ja erikoislähikuvalla voi nostaa elementtejä esille, mutta niitä tarvitaan myös joskus siksi, että kaukaa kaikki asiat eivät vain näy tarpeeksi hyvin. Kuten näemme tästä koruttomasta esimerkistä: päähenkilön kännykkä ei erotu yleiskuvassa, mutta lähikuvassa näemme sen hyvin. Kuvakoon avulla voi valita mitä lukijalle näyttää: näyttääkö esimerkiksi vain päähenkilön nenän vai koko päähenkilön ja takana olevan linnan. Näin voi myös luoda sarjakuvaan yllätyksiä, kuten näemme alla olevasta kauhusarjakuvasta. Sarjakuva alkaa lähikuvalla, jossa esitellään päähenkilö. Toisen ruudun puolikuvassa näyttää siltä, että päähenkilön kimppuun hyökkää vampyyri. Yleiskuva paljastaakin miehen olevan huvipuistossa. Kuvakoko tuo tarinaan jännitystä. Kuvittele, että sarjakuvaruutu on kuin kamera. Sinä voit valita sen, mitä ruudun läpi näytetään lukijalle ja miten. Tehtäviä Näytä asioita läheltä ja kaukaa, nyt on aika harjoitella kuvakokoja! Kuvittele, että sinulla on kamera, jolla pääset liikkumaan ympäristössä, jonka juuri suunnittelit. Valitse kolme kuvakokoa ja sijoita hahmo liikkumaan ympäristöönsä kolmeen eri kuvaan. Tee sarjakuva, jossa kuvakoko muuttaa tarinan ideaa. Ilmenee jotain muuta kuin mitä on annettu ymmärtää. Tehtävässä voi käyttää osana aiemmin opittua, eli hahmoa ja ympäristöä. Teksti ja kuvat: Antti Hintsa. WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut tätä projektia.

Sarjakuvan ABC on viisiosainen nettiopas sarjakuvan tekemisen perusteista. Se on suunnattu etupäässä lapsille ja nuorille. Neuvoista on iloa myös bloggaajille ja ne on luonut Sarjakuvakeskuksen opettaja Antti Hintsa . Kuva ilman skanneria Omaa sarjakuvan voi kuvata kännykällä ja lähettää sähköpostilla vaikka sukulaisille. Sarjakuvaa kuvattaessa on hyvä muistaa, että valoa täytyy olla paljon. Siksi oman sarjiksen voi kiinnittää teipillä seinään ja kuvata pihalla auringossa. Kuvattaessa kannattaa muistaa tukeva käsiote, niin ei kuva tärähdä! Sitten vain sarjakuvat maailmalle! Teksti ja kuva: Antti Hintsa. Tukenut WSOY:n kirjallisuussäätiö.

Olen aina ollut sitä mieltä, että sarjakuvaa pitää piirtää paperille tai korkeintaan jollekin muulle konkreettiselle orgaaniselle alustalle ja sarjakuvaa pitää julkaista paperilla. Sarjakuvakursseilla opettaessani tapasin opiskelijoita, jotka ajattelivat aivan toisin. Kyseenalaistivat paasaukseni. Kerran marisin ystävälleni tästä nuorison käsittämättömästä halusta julkaista piirroksiaan verkossa ja vain verkossa. Toiset eivät edes paperia käytä, vaan tuottavat taiteensa suoraan digitaaliseksi, eivätkä suostu edes kokeilemaan vesivärimaalaamisen ihanuutta. Ystäväni totesi vain, että ihan samanlainen jääräpäähän sinä olit taidekoulussa. Toisin päin vain. Tottahan se on. Olin jääräpää ja yhä olen. Kyseenalaistin tulevaisuuden hömpötykset. En suostunut edes kuvaamaan digikameralla. Kyllä oikeat valokuvat otetaan filmille ja mielellään kehitetään itse pimiössä! Nyttemmin kyllä olen lopettanut filmille kuvaamisen kokonaan. Kirpparipöydässäni oli syyskuussa myynnissä kaksi kinofilmikameraa, kaitafilmikamera, kaitafilmiprojektori ja -leikkuri. Olen päättänyt luopua ennakkoluuloistani ja avartaa maailmaani maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Ruudun takaa -blogi synty vaati silti pitkän pohdinnan. Ystäväni ja naapurin Simo Ollila kannusti minua aloittamaan. Simo tekee työkseen kulttuuritiedottamista ja kirjoittaa kulttuuriin ja tiedottamiseen keskittyvää blogia nimeltään Pikseli on pitkä matka. Hänen mukaansa nykyaikana blogi on ehdottaman tärkeä työväline kulttuurialan ammattilaiselle. Kaikilla taiteilijoilla pitäisi kuulemma olla blogi. Niihin aikoihin minulla oli työharjoittelija, graafista suunnittelua opiskeleva Minna . Koska en vietä aikaa netillä tai ATK:n ääressä muutenkaan, pistin työharjoittelijani ottamaan selvää millaisia sarjisblogeja tai verkkosarjakuvia on. Hän sai päivän aikaa ja esitteli minulle sitten kohtalaisen kattavan otoksen sivustoja. Kolmistaan, minä, Minna ja Simo, päätimme, että tämä sarjakuvablogit.com olisi mulle paras paikka. Lopullisen päätöksen blogin perustamisesta tein Kemin sarjakuvapäivillä 11.10.2014. Istuttiin muiden sarjakuvataiteilijoiden kanssa Tervahallin pukuhuoneessa odottamassa, että joudutaan lavalle Kemin kaupunginorkesterin ja Anssi Tikanmäen orkesterin kanssa. Kyselin Hanna-Pirita Lehkoselta blogin tekemisestä ja hän oli niin optimistisen innostava, että lopulta uskaltauduin itsekin pitämään lokikirjaa. Huvittavaa kuviossa on se, että Hanna-Pirita on entinen oppilaani, joka nyt neuvoi minua sarjakuvan julkaisemisessa. Hanna-Pirita ei kylläkään ollut niitä, jotka kiukuttelivat vesivärien käytöstä. Simo piti mulle pikakurssin tuosta WordPressistä, ja antoi ahkerasti palautetta erityisesti blogin ulkoasusta, joka oli aluksi kuulemma liian harmaa ja vanhanaikainen. Alusta lähtien mulle oli selvää, että käsittelen blogissa nimenomaan sarjakuvan tekemistä. Ystäväni ja kustantajani Pauli Kallio sanoi minulle, kun piirsin uusia sarjiksia Tyhmä Tyttö -kokoelmaan vuonna 2003, että saan tehdä julkaisuun sarjakuvia mistä tahansa aiheesta, paitsi sarjakuvien tekemisestä. Tähän asti olen noudattanut ohjetta. Minä, Mikko ja Annikki -albumin ilmestymisen jälkeen koin kuitenkin suurta tarvetta kertoa tuosta albumin syntyprosessista. Kaikesta siitä, mikä ei mahtunut kirjaan. Olen aiemminkin halunnut jakaa sarjisten syntyvaiheita lukijoille. Tai ehkä terapoida itseäni suuren koitoksen jälkeen. Kun Tuuli ja Myrsky ilmestyi, teimme samaisen Simo Ollilan kanssa verkkosivuilleni osion albumin tekemisestä ( linkki ). Uusi blogi on juuri tällaiseen puuhaan huomattavasti helpompi väline kuin verkkosivut, puhumattakaan paperisesta julkaisusta! Olen aikoinaan tehnyt aika paljon pienlehtiä. Monella tapaa blogi muistuttaa pienlehteä julkaisukanavana: pieni budjetti, julkaisemisen vapaus ja tekeminen on omaehtoista toimintaa. Eikä kukaan voi tulla sanomaan, että älä nyt tollasia piirrä tai ettei ketään kiinnosta, mitä sä oot kuunnellu radiosta. Aivan itse voi määritellä mikä on mielenkiintoista sisältöä ja mikä ei. Tokihan blogi-ilmaisua rajoittavat tietyt juridiset seikat, mutta samat lait koskevat tietysti myös pienlehtiä. Sarjakuvablogin tekeminen tuntuu samalla tavalla vapaalta ja innostavalta väkertämiseltä kuin pienlehtien askartelu. Palautetta vain tulee lukijoilta vähemmän. Ennen pelkäsin, että blogit vievät pienlehdet hautaan, kun nuoriso lakkaa käyttämästä paperia sarjakuvan julkaisemiseen. Nyt olen hoksannut, että blogit ovat tulleet vain uudeksi kanavaksi lehtien rinnalle ja yhä löytyy myös väkeä Pienlehtitaivaaseen. Tiitu Takalo (s. 1976) on tamperelainen sarjakuvataiteilija. tiitu.sarjakuvablogit.com

Blogin pitäminen alkoi mulla heti Limingan sarjakuvalinjan jälkeen 2006. Silloin blogialustana toimi vuodatus.net, jonka kanssa muistan tuskailleeni silloin paljon (sekä ylläpidon että sisällön tuottamisen kanssa). Blogiini eksyi silloin kaikki mahdollinen kuvapäiväkirjoistani oikeastaan pitkälti ilman sensuuria, suihkupissoista ja seksiseikkailuista lähtien. Silloin en osannut hävetä, mikä oli mahtavaa. Nyt ehkä vähän kaduttaakin, että poistin koko vuodatuksen blogini (muistan tehneeni sen pienessä viinihuurussa itkien ja muistellen tapahtumia joiden pohjalta merkinnät olivat syntyneet) ja nyt nuo jutut elävät vain pölyttyvissä päiväkirjan kansissa. Koko blogaamistouhu on mun kohdalla muuttanut muotoaan jatkuvasti ja selaillessani tätä nykyistä Hilloa Hilloa -blogia kovin syvällisiä ja henkilökohtaisia juttuja ei blogiin ole eksynyt. Outo juttu. Ehkä juurtunut elämäntilanne on hillinnyt osaltaan avautumisia, koska ympärillä on nyt työkaverit ja perhe on laajentunut avopuolison myötä. Ympärillä on enemmän ihmisiä joiden mahdollisia reaktioita pitää jännittää. Nyt olen kuitenkin nauttinut siitä, että voin laittaa blogiini ihan mitä milloinkin huvittaa tai saa aikaiseksi muiden menojen keskellä. On terapeuttista ylipäätään piirtää ja laittaa juttuja muiden nähtäville eikä vain piirrellä omaksi huvikseen. Sarjakuvablogit onkin ihan mahtava koealusta eri tekniikoille, tavoille ja sisällöille. Olli "Hillo" Hietala (s.1985) on Vaasassa asuva ihminen joka tasapainottelee elämäänsä avopuolison, työn, pelaamisen ja piirtämisen välillä. Sarjakuvien pariin hän eksyi vahingossa Limingassa 2005, mutta edelleen niitä vahingossa tupsahtelee päiväkirjan sivuille ja joskus blogiinkin asti. hillo.sarjakuvablogit.com

Olen piirtänyt varmaan niin kauan kuin jaksan muistaa. Jollain vanhalla kotivideolla on vieläkin todisteet siitä, miten piirrän seinälle. Seinän ja lyijykynän jälkeen olen siirtynyt hienostuneempiin formaatteihin, mutta sarjakuvablogin aloitin vasta pitkän harkinnan jälkeen, vuonna 2014. Nykyistä blogia ja sen materiaalia ennen oli harjoitusmateriaalia, joka on kadonnut jonnekin, jonkun muuton yhteydessä. Blogin pitäminen kannustaa säännölliseen piirtämiseen. Arkistojen avulla onkin helppo nähdä, miten oma tyyli on muotoutunut ja missä vaiheessa tuli ostettua uusia työvälineitä tai kokeiltua uusia asioita kuvakerronnassa. Bloggaamisen kautta olen myös tutustunut kokonaan uudenlaiseen yhteisöön, joka on helpottanut asumista pääkaupunkiseudulla. Samanhenkisten ihmisten löytäminen ja kannustavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat olleet mieluisa lisä blogin pitämisessä. Päivitykseni keskittyvät enimmäkseen arkisiin asioihin, vaikka olen myös harkinnut tekeväni arvosteluja esimerkiksi tuotteista, elokuvista tai palveluista useammin. Blogin pitäminen tuntuu neutraalilta tavalta kertoa yksityiskohtia esimerkiksi omasta terveydentilasta, mutta aina en uskalla mennä kovin henkilökohtaisiin asioihin, ainakaan ilman asianmukaisia varoituksia. Mia K. (s. 1988) on Hyvinkäältä Vantaalle muuttanut ikuinen lapsi, joka haluaa isona olla mahtiemäntä. badger.sarjakuvablogit.com

Olen piirrellyt aina ja lapsuudessa halusin sarjakuvapiirtäjäksi taikka animaattoriksi. Jätin kuitenkin unelma-ammatin joksikin aikaa, kun tiedostin ettei se toimi samalla tavalla Suomessa kuin muualla. Tosin nyttemmin olen lähtenyt taas sen perään, mutta heikkouksiini kuuluu huono tarinapää jota olen yrittänyt treenata, mutta ilman näkyviä tuloksia... Loin blogin jo kauan kauan aikaa sitten (2012) mutta en ole tehnyt siihen juuri sisältöä ennen kuin nyttemmin – vaikka en tiedä voiko niitä ”yksiruutuisia” vielä kutsua sarjakuviksi... Yritän herätellä ihmisiä siihen että karjalan kieltä on Suomessa, vaikka kieli onkin lähinnä pysynyt Suomessa perheenjäsenten salakielenä. Karjalankielisiä karjalaisia ei kohdeltu niin kuin yleisesti luullaan Kalevalan takia, vaan kohtelu muistutti sitä, mitä tämän päivän pakolaiset kohtaavat. Ihmiset luulevat että karjalankielisiä otettiin sotien jälkeen vastaan kuin "hienoina kalevalaisina heimoveljinä," ja todella positiivisestI että "evakkojen sijoittaminen oli menestystarina." Todellisuus oli että heitä paheksuttiin - joissain taloissa kuulemma piti liikkua kyyryssä niin kuin huutolainen – ja etenkin karjalan kielen etelämurteen puhujat kuulostivat venäjän kieleltä joittenkin korviin. Jotkut jopa väittivät ettei karjalaisilla ei ollut mitään hätää, vaan "rikkauksien" perässä tulivat – osa taas sanoi ettei heillä ollut mitään menetetyssä Karjalassa, keppikerjäläiskansaa. Ainoastaan sodassa olleet tunsivat jotain myötätuntoa. Karjalan kieltä on jopa yritetty muuttaa suomen kielen murteeksi, vaikka ne olivat kaksi eri kieltä, kuten ruotsi ja norja. Eikä pidä unohtaa suomalaista äärioikeiston ajattelutapaa, jossa suunniteltiin Itä-Karjalan etnistä puhdistusta Suur-Suomen nimeen... Minulla on tavoitteena myös karjalan kielen saaminen nykyaikaisempaan ympäristöön, etteivät ihmiset pysty turvautumaan ”liian vanhaa kieltä, ei sovellu nykyaikaan” -selitykseen. Kosmoval'a -projektini toimii juuri tätä vastaan. Kosmoval'an linnu sijaiččou Nio-Karjal kosmossiirroskunnas... Yritän sarjakuvapiirtäjänä tehdä genre-pohjaisia tarinoita jotka sijoittuvat vaara- ja järvimaisemiin, ja jotenkin saada elantoa niistä... Yritän myös tehdä sarjakuvalajille sopivaa 'tuotetta' kun yrittäjähenkinen olen. Esimerkkinä tämä ”paristevos”-idea, jossa kaksi eri teosta on crossoverina keskenään, mutta tarinan näkökulma on eri (metodia on käytetty vanhoissa videopeleissä). Olen tehnyt erilaisia omia ja yhteisprojekteja, joissa on karjalaksi käännettyjä sarjakuvia ja joissa mm. opetetaan karjalan kieltä sarjakuvan avulla. Toni Tapio Timonen (1990, Nurmes) on tällä hetkellä Outokummun kuva-artesaaniopiskelija. Outokummussa Jokke Saharinen käy vetämässä sarjakuvakursseja ja Outokummun ammattiopisto on Pohjois-Karjalan suurin kulttuurialan opisto. Perheessä mummo ja isotäti puhuivat karjalaa, mutta isä sisaruksineen eivät puhu ja Toni taas puhuu jotenkin... Toni on toiminut osuuskunta-yrittäjänä ja samaisen osuuskunnan hallituksessa. huntertimonen.sarjakuvablogit.com

Olen pitänyt Onttokallo-sarjakuvablogia tällä alustalla vuodesta 2008. Blogiin tuleva sisältö vaihtelee. Päiväkirjamerkintöjä, kuvitusta, luonnoksia ja jo julkaistuja töitä. Blogi toimii hyvin portfoliona ja sen kautta olen saanut yhteistyötarjouksia. En tiedä kuinka laaja näkyvyys blogilla on, mutta minut on yllättänyt se, miten eri kautta sitä saa palautetta. Välillä tulee sohaistua ampiaispesää, kun kommentoi ajankohtaisia juttuja. Sarjakuvissa minua kiehtoo tarinankerronnan monitasoisuus. Viime aikoina olen kirjottanut paljon, mutta sarjakuva on pääilmaisukeinoni. Sarjakuviani on ilmestynyt muutamassa antologiassa ja lehdissä. Kotiäitinä on suuria suunnitelmia saada piirrettyä enemmän. En ole julkaissut koskaan mitään omaa ja yritänkin pusertaa ekaa pidempää tarinaa julkaisukuntoon. Ehkäpä myös koostaa vanhoista jutuista pienlehden. Warda Ahmed (s. 1985) asuu Vantaalla. Kasvatustieteen yo ja sarjakuvaope. Hoitovapaalla ehtii työstää sarjakuvatarinoita, poliittisia kannareita ja päivittää Instagram-tiliä. warda.sarjakuvablogit.com

Teen sarjakuvia niin kauan kuin "hullu" on haukkumasana. Bloggaan ja puhun ronskisti hulluudesta, koska olen itse mieleltäni järkkynyt tai alunalkaen poikkeava. Pyrin olemaan kaltaisteni koko kirjon puolestapiirtäjä. Sarjisesikoiseni Mielisairaalan kesätytön (Suuri Kurpitsa 2015) oli tarkoitus purkaa koko mielenterveysongelmien ympärille pesiytynyt stigma. Kerroin kirjassa vimmaisesti oman hulluustarinani ja todelliseen mielenterveysosastoon perustuvia ihmiskohtaloita. Työstin kirjaa vuosia ja eka painos myytiin jo. Tavoitteeni oli siltikin silkkaa suuruudenhulluutta: liian moni tärkeä tarina jäi kertomatta. Laitosten ovet tulivat vasta raotetuiksi ja mielen sairauksien tabu hädintuskin naarmuttui. Siksi perustin Hulluussarjakuvia -blogin. Siellä piirrän minulle lähetettyjä mielenterveystarinoita yhteistyössä tarinansa lähettäneiden kanssa. Blogi on osallistavaa mielenterveystyötä, koska siellä me sekopäät puhumme itse puolestamme. Meitä harvoin kuunnellaan – olemmehan sekaisin! Mutta vaikka olisimmekin, on meillä merkityksellistä sanottavaa puolestamme. Tarinoiden tarkoitus on näyttää todenmukaisesti, hyssytelemättä tai romantisoimatta, miltä mielen järkkyminen tuntuu. Hulluussarjakuviin valitut tarinat eivät ole vain sanoja tai kuvia, vaan elettyjä elämiä. Työstän vuoden 2016 aikana julkaistavaa yhdeksää tarinaa. Tarinoiden takaa löytyy ainutlaatuisia, rohkeita, lahjakkaita tyyppejä, joiden kanssa työskentely on ilo. Sähköpostivaihdolla käsikirjoitamme, josta minä jatkan tarinan sarjakuvaksi. Toivon Hulluussarjakuvista paikkaa, jossa sarjakuvien kautta puretaan, tuetaan, keskustellaan, kuunnellaan, tirautetaan kyynel tai tyrskähdetään nauruun, purnataan ja ollaan kiitollisia. Kunhan ei olla vain hiljaa ja ymmärretä hävetä. Blogin periaatteissa hulluus ei ole häpeällistä, vaan inhimillistä. Tarinat hulluuden kokemuksista tai läheltä nähdyistä mielenterveysongelmista ovat edelleen tervetulleita osoitteeseen hulluussarjakuvia@gmail.com . Vuoden 2016 tarinat on valittu, mutta otan vastaan materiaalia jatkuvasti. Tsekkaa täältä yhteydenotto-ohjeistus! En ehdi piirtämään kaikkia tarinoita, vaikka niin toivoisin. Silti jokainen kertomus vaikuttaa minuun, rikastaen käsitystäni hulluudesta. En julkaise mitään minulle kerrottua ilman lupaa. Olen nöyrän kiitollinen, kiinnostunut ja vaikuttunut jokaisesta viestistä. Vastaan jokaiseen viestiin sitä mukaa kun ehdin. Hulluussarjakuvia saattaa olla ensimmäinen sarjakuvablogi Suomessa, jonka piirtotyötä on tuettu apurahoilla. Suurkiitos kuuluu Alli Paasikiven Säätiölle ja Sarjakuvantekijät ry.:n Pätkä-apurahalle, jotka rohkenivat maksamaan piirtopalkkani tulevalle vuodelle. Lisäksi Hulluussarjakuvat tekee yhteistyötä monien järjestöjen kanssa. Blogi päivittyy kesäkuusta 2016 alkaen kahdesti kuussa. Tällä hetkellä Hulluussarjiksia on julkaistu vasta kaksi, mutta facebook-yhteisömme on jo yli kolmesatapäinen. Tykkäämällä saat tiedon uusista tarinoista! Viivi Rintanen on 25-vuotias sarjakuvataiteilija ja taidekasvattaja. hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com Julian koskettavan Liikkeessä-tarinan yksi ruutu.

Monista muista tässä esiintyneistä sarjakuvailijoista aika selkeästi poiketen minä en ole koskaan piirtänyt. Minä en pidä piirtämisestä, en ole koskaan osannut piirtää enkä osaa vieläkään piirtää. Mutta sarjakuvasta pidän. Suhtaudunkin erittäin suurella varauksella kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa ei voi käydä keskustelua aiheesta kuin aiheesta käyttäen yksinomaan Asterix-sitaatteja sellaisenaan. Näinpä olenkin koko elämäni sarjakuvia työstänyt joko kera piirtävämmän yhteistyökumppanin tai hyvin viitteellisin tikku-ukkopiirrustuksin, sillä luontaisesti olen kiinnostunut käsikirjoittamisesta piirtämisen sijaan. Ikävä kyllä tikku-ukkojen veto ei oikein kanna omalla kohdallani XKCD-tasoisesti eikä yhteistyökuvioista ole tullut oikein mitään, joten sarjakuvallinen julkistuotantoni on ollut kovin vajavaista ennen nykyistä sarjakuvaani. Piin Seikkailut Cismaailmassa koki yllätyssynnyn muunsukupuolisten ihmisten vertaistukiryhmässä, kun askartelupuuhan sijaan minä piirsinkin neljä sarjakuvastrippiä aiheeseen liittyen. Minä kun inhoan askartelua vielä enemmän kuin piirtämistä, tämä oli siinä kohtaa mieleisempi optio. Siellä myös hätäisesti syntyi sarjakuvan hieman kömpelö, mutta kuvaava nimi. Hieman yllättäen lyijykynällä suhertamani neljä sarjakuvastrippiyritelmää kohtasivat mielihyväistä vastakaikua ja kohtuuvikkelästi heräsikin ajatus että ehkäpä peräti sitä voisi laajentaa ideaa pitempikestoisemmaksi. Sillä materiaalia trans-, muunsukupuolisuus-, lesbo- ja mielenterveyskentiltä piisaa enemmän kuin tarpeeksi sarjakuvan pohjalle. Naseva strippimuotoinen sarjakuva taas muotona tuntuu minulle luontevimmalta kirjoittaa ja on se myös mieluisin lukeakin, joten formaatti jäi sellaisekseen. Itse asiassa ne ryhmässä suttaamani ensimmäiset stripit esiintyvät kaikki sellaisenaan varhain varsinaisessakin sarjakuvassa. Pakotin itseni lähtötilanteessa piirtämään jotain muita kuin tikku-ukkoja ja revin itsestäni piirtämiseen kykyjä joita en uskonut omaavani. Huiman graafisen päivityksen sarja sai noin 20 stripin jälkeen kun opettelin viikonloppuseminaarin aikana piirtämään hahmoni 3/4-profiilissa, jonka olin aiemmin aina hylännyt graafisten kykyjeni saavuttamattomissa olevana mahdottomana unelmana. Muutenkin tämän noin puolen vuoden aikana piirtämistaitoni on noussut kohisten, ja vaikka en edelleenkään omasta kynänjäljestäni välitäkään, olen ollut aika shokissa siitä kuinka olen pystynyt piirtämään nyttemmin sellaisia asioita joita en olisi osannut kuvitella voivani piirtää vielä pari kuukautta sitten. Tämän myötä olen yllättäen myös alkanut pitää itse piirtämisestä, vaikka käsikirjoitukset ovatkin edelleen ehdoton ensisijainen asia sarjakuvatyöskentelyssä itselleni. Tulevaisuuden suunnitelmia sarjan suhteen minulla ei pahemmin ole. Suoraan sanoen olen ollut aika järkyttynyt siitäkin että olen todella onnistunut pitämään sarjan pyörimässä kahden stripin viikkotahtia puolisen vuotta, ja että ihmiset ovat sen löytäneet ja siitä saan paljon positiivista palautetta odottamattomiltakin suunnilta. Suuri osa strippien aiheista tulevat ainakin välillisesti elävästä elämästä, joten ideoita tulee ympäristöstä tasaiseen tahtiin. Koska en odottanut kovin monien lukevan sarjaa kovin pitkään, en mitenkään suunnitellut tulevaa. Joten näin ollen vain kuljen tämän suhteen virran mukana ja katson mihin tämän kanssa päädytään. Sen verran kuitenkin huimia tulevaisuuden suunnitelmia on, että normaalin tiistain ja perjantain sijaan Pride-viikolla julkaisen stripin jokaisena viitenä arkipäivänä. Mutta no huh – johan siinä nyt jo onkin jotain! piinmaailma.sarjakuvablogit.com

Huh, näin sitä joutuu kesken kesähelteisen työpäivän pohtimaan oman sarjakuvablogin syntyperiä. Pakko sanoa, että en ole ihan satavarma mistä tämä edes lähti. Sarjakuvia olen piirtänyt aina lapsesta lähtien. Aikaisimmat taitaa olla jotkin oksettavan nolot Digimon-rip-offit herkkänä ekaluokkalaisena ruutuvihkoon tekaistuna. Vakavammin aloin piirtämään monisatasivuista sarjakuvaa yläasteella – vasta 17-vuotiaana Limingalle päädyttyäni minulle vakiintui kuitenkin kuvapäiväkirja ja vesivärit. Luojan kiitos siitä. Tai oikeammin ehkä Keijjon kiitos siitä. Mitä itse sarjisbloggaamiseen tulee, koko juttu lähti kai omista idoleista ja kavereiden kannustuksesta. Olin seurannut muutaman sempaini blogeja, mainittakoon Surkuhupaisaa ja Susi sorakuopassa muutamana, jo jonkin aikaa. Limingan taidekoulusta lähdettyäni alkoi kuitenkin tuo kosketus piirtämiseen hieman lipsua. Kaverit olivat aina nauttineet päiväkirjamerkinnöistäni, joten jossain vaiheessa kai ajattelin, että miksen siirtäisi päiväkirjailua netinkin puolelle? Kesä, kesätyöt ja niiden merkeissä eristäytyminenkin olivat juuri sopivasti tulossa kohdalle, eikä siinä ollut vapaapäivinä aikaa tehdä muutakaan kuin pitää piirtämistä yllä. Joten minä piirsin! Ja olihan se hyvä tekosyy opetella piirtopöydän käyttökin! On lie sopivaa, että näin blogini neljännen syntymäpäivän aikaan pääsen minäkin hetkeksi Sarjisblogien etusivulle! Hahaa! Lähtöperäisesti aloin piirtämään blogia siis juuri siksi, että nautin piirtämisestä, nautin siitä kun muut nauttivat kädenjäljestäni, ja nautin ihan ylettömästi siitä, kun muut samaistuivat päivittäisiin kamppailuinihi. Vuosien varrella olen huomannut kuinka se, että muut saavat lohdutusta minun tuskistani, toimii eräänlaisena terapiana itsellenikin. Kaikki omainhotuskailusta itsetunnon kohentamiseen resonoi niin monen ihmisen kanssa, että se on melkein käsittämätöntä. Niinpä aiheet lähtivätkin vähitellen lipsumaan muutaman ruudun vitseistä monen sivun pituisiin postauksiin aina vaan rankemmista ja rankemmista aiheesta. Muutama vuosi takaperin tulin jopa ulos omasta masennuskaapistani ja myönsin halunneeni tappaa itseni, juuri blogissani, ja sain valtavasti positiivista palautetta ja kannustusta. Vastineeksi mikään ei ole off limits ; kaikesta saa ja pitää puhua. Rehellisyys on tavaramerkkini niin sarjisblogeissa kuin YouTubessakin. Siksi puhun myös vaikeistakin asioista mielelläni, niidenkin puolesta joiden henkiset voimavarat eivät siihen vielä riitä. Haaveilen kai salaa maailmanparannuksesta ihminen kerrallaan. Suosikkiaiheitani tähän mennessä ovat olleet jokapäivän kamppailut masennuksen kanssa, fat shaming, itsetunnon kanssa tuskailu ja satunnaiset elämän pienten asioiden hehkutukset. Englanninkielen sanalle humbling ei taida olla mitään kunnon käännöstä, joka on sääli, koska se tunnetila on alati mielessä kun selaan blogini vanhempia merkintöjä. Tunnen ääretöntä kiitollisuutta lukijoilleni en pelkästään siksi, että jaksavat edelleen lukea jorinoitani, vaan myös siksi että ovat pitäneet mielenkiintoani piirtämiseen yllä kaikki nämä vuodet. Olen salaa sitoutumiskammoinen ihminen, joten tällainen sitoutumus on minulle iso asia, enkä koskaan halua vähätellä sen merkitystä. Blogi on minulle loppujenlopuksi hyvin terapeuttinen. En piirrä pelkästään siksi, että se parantaa minun omaa oloani, vaan myös siksi, että tiedän että on mahdollisuus että blogini pelkällä olemassaolollaan saa edes yhden ihmisen tuntemaan olevansa vähemmän yksin. Se riittää. Inna alias Corgisyrän alias Tesla Silvola, (s. 1991) syntyperäinen lappalainen ja siitä Limingalle (ja siitä Tampereelle) parempaa elämää etsimään karannut jokapaikanhöylä. Bloggaaminen, tuubaaminen, pelaaminen ja ruoka maistuu. Traconissa ja Kupliissa helposti bongattavissa. innasauce.sarjakuvablogit.com

Moi olen Eve ja kaikkein eniten pidän kaloista. Olen niin kuin se hassu täti siinä yhdessä videossa kun se itkee kun se ei voi halata jokaista kissaa – haluaisin silittää kaikkia kaloja, mutta varovasti ettei niiden suojalima häiriinny. Kalojen lisäksi tykkään pinkistä, sparkleista ja murhadokumenteista. Myös mytologiajutut kiinnostavat! Teen siis iloisia ja hassuja tai synkkiä ja hassuja sarjiksia kimaltavaisista murhaajahaamuista. Tällä hetkellä minulla on miljoona pitkää sarjisprojektia joita kaikkia yhdistää se että ne ovat kesken koska en osaa päättää mistä aloittaisin. Tavoitteenani on kuitenkin saada aikaan jotain suurta ja mahtavaa joten ei hätää, I got this. Aloitin sarjakuvan piirtämisen yläasteella kirjoittamisen lomassa kun pelkät usean kappaleen mittaiset kuvaukset hahmojen korseteista ja tisseistä eivät enää riittäneet. Lukion päättötyöksi repäisin 40-sivuisen kasan sarjisstrippejä muistuttavia asioita jota voisi kuvailla kolaroineeksi junaksi, mutta juuri se kyseinen katastrofi sai minut näkemään sarjakuvailun valon ja ajoi minut Muurlan opistoon. Tällä hetkellä opiskelen graafista suunnittelua ja yritän juonia tapoja tehdä kaikki koulutyöt sarjakuvina. Sarjisbloggaamisen aloitin syksyllä 2014 käytyäni kuuntelemassa luentoa aiheesta ja innostuttuani mahdollisuudesta saavuttaa mainetta ja kunniaa. Blogimerkintäni kuvaavat oman elämäni kommelluksia, toisinaan strategisesti liioiteltuina… toisinaan ei, sillä olen luonnostani urpo. Blogini on tarkoitus olla hauska, iloinen ja pinkki – kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, josta ei toivottavasti kellekään tule paha mieli, paitsi ehkä homofoobikoille ja natseille. Päivitystahtini on tähän asti ollut hyväksi todettu “vähintään kerran kuussa”, ja yritän pitäytyä siinä tulevaisuudessakin. Jos minusta ei kuulu, olen piirtämässä jotain hyvin turhaa (mutta omasta mielestäni nerokasta) ja minua saa potkia. Viime vuonna olin ekaa kertaa oman pöydän takana Helsingin sarjisfestareiden pienlehtitaivaassa, ja tänä syksynä Erittäin Salainen Tissimerenneitoseura iskee jälleen! Olemme kyhäämässä mitä mahtavinta sarjakuva-antologiaa, jossa yhdistyvät seksi ja sadut. Teemme tutuista saduista uusia (hottoja) versioita, joissa sateenkaaret ja taikaliemet lentelevät. Tulkaa keräämään Prinsessaleikkejä – kuuma satukirja ja ihailemaan hedelmää eli minua! Hihi. Siihen asti sparklatkaa paljon, viihtykää blogissani ja ennen kaikkea muistakaa syödä herkkuja! murisevaevekala.sarjakuvablogit.com

En ole ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, joten sellaisen piirtäminenkin tuntui aika vieraalta. Onneksi lopulta tajusin, että sarjisblogin ei tarvitse olla henkilökohtainen vaan voin vaihdella tyylejä sekä hahmoja. Ah, mikä vapaus! Innostun uusista ajatuksista ja tiedosta mitä en ole aiemmin kuullut. Luen toisten sarjisblogeja lähes päivittäin ja ihastun aina uudelleen kuinka upeita juttuja niistä löytyy ja mitä kaikkea muilta ihmisiltä voi oppia! Wau. Sarjakuvassa pystyn jäsentelemään omia ajatuksiani. Elän hyvin voimakkaasti tässä ajassa ja enenevissä määrin haluan piirtää maailman asioista, jotka minua vaivaavat tai kiinnostavat. Onneksi kaiken ei kumminkaan tarvitse olla poliittista vaan myös ympäröivä elämä on jännää ja tuntuu hauskalta ikuistaa juttuja, joita ihmisiltä kuulen. Olen piirtänyt aina, mutta en ole mieltänyt itseäni sen kummemmin piirtäjäksi. Siksi elämässäni eivät ole näkyneet sellaiset valinnat kuin sarjakuvaopistot tai taidelinjat, vaan ajauduin ihan eri kuvioihin eli luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Niitä siis moittimatta. Ajattelen, että kaikki voivat piirtää, mutta vasta pitkälle aikuisena yhtäkkiä tajusin, että jostakin syystä se ei vaan kaikkia kiinnosta. Älytöntä! Vasta kun havahduin, että piirtäminen onkin jokin ominaisuus minussa, aloin suhtautumaan siihen vähän tavoitteellisemmin ja rupesin ihan eri tavalla kokeilemaankin. Blogia olen pitänyt syksystä 2015 ja enköhän joskus vielä rohkaistu pienlehtiäkin painamaan, piirtämisen ilosta! Henni (s.1986) on lappilainen naisihminen, asuu tällä hetkellä Porissa hellun kanssa ja työskentelee tutkimusinsinöörinä . varienvirrassa.sarjakuvablogit.com

Piirtämistä oon rakastanut aina. Ja se onkin ollu mulle hyvä tapa ilmaista fiiliksiä. Piirrän poikkeuksetta nykyisin digitaalista taidetta (pääosin koiroeläimiä), mutta itse sarjisblogia ylläpidän ihan traditionaalisesti suoraan paperilla tussilla piirtäen. Tällä hetkellä on A4-kokoinen luonnosvihko nro 17, johon merkinnät piirrän. Kiva vino pino niitä tuonne hyllylle siis on kertynyt! Aloitin sarjisbloggaamisen vuonna 2009 Vuodatuksessa kavereiden innostamana. Kunnes sitten sattui tuo suuri tapaturma, Vuodatus kaatui! Ja kaikki kuvamateriaali kaikista blogeista hävisi bittiavaruuteen kuin pieru Saharaan. Siirryin 2012 sarjakuvablogit.comiin ja täällä mä yhä vain pyörin. Välillä tulee kausia, kun ei saa päivitettyä ja sitten tulee välillä sarjatulella merkintöjä toinen toisensa perään. Mun tyyli on suht humoristinen, mutta kyllä tuonne mahtuu mukaan angstisempaakin ruikutusta. Suollan kaikenlaista settiä aivopieruista vakavampiin ajatuksiin. Ihmettelen maailmaa ja maailmanmenoa sekä tuskailen vaikean paniikkihäiriön kanssa. Piirrän sarjisblogi-minälle korvat ja hännän, jotka viittaavat suteen. Koska no, oon tällanen susihöperö ja susi on mun voimaeläin. Saija tunnetaan myös nimellä Saiccu/Saikku. Hän pitää majaansa Kokemäki-nimisessä tuppukylässä. Ikää on kertynyt tähän mennessä hulppeat 30 vuotta. Saiccu rakastaa lemmikkejään (koira Rokka, kissa Myrtti ja marsu Napo), susia, unisieppareita, piirtämistä, leffoja, kirjoja, sarjiksia, videopelejä jne jne. saiccu.sarjakuvablogit.com

Parhaan kotimaisen sarjakuvablogin palkinto Taivaallisin sarjakuvablogi on jaettu kolmannen kerran Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.9.2016. Voittajablogi on Heta Nääsin Harmaan pupun päiväkirja. Se kertoo suurelta osin omaelämäkerrallisia tarinoita pupuhahmojen kautta. Aiheina ovat mm. ympäristötuho, maailmantuska, lapsuus, ystävyys, rakkaus, ruumiillisuus, häpeä ja nörttikulttuuri. Pupusarjakuvista on ilmestynyt myös kirja ( Harmaan pupun päiväkirja , 2012). Valokuvat: Henry Söderlund Voittaja saa 200 euron lahjakortin, jonka tarjoaa taidetarvikeliike Tempera. Raadin muodostivat vuoden 2016 sarjakuvaneuvokset, sarjakuvatekstaaja Mikko Huusko ja opettaja Johanna “Roju” Rojola sekä Aino Sutinen Suomen sarjakuvaseuralta. Raati perustelee: "Pitämällä huolta siitä, että jäniseläimet pysyvät maailman kartalla, pidetään huolta monimuotoisuudesta, jota sarjakuvablogit tarjoavat. Ei pelkästään osana nykytekijöiden suvereniteettia eri medioiden välillä, sillä useat tekijät julkaisevat töitään eri foorumeilla sähköisenä yhtä lailla kuin perinteisemmäksi mielletyssä printtimediassakin, vaan tarjoavat myös ainutlaatuisen silmäyksen tekijänsä julkaisupalettiin. Harmaan pupun tapauksessa esittäytyy tekijänsä ilmiömäinen kehitys bloginsa otsikon alla kaikilla sarjakuvanteon osa-alueilla; esimerkkinä vaikkapa sommittelu, katseenkuljetus, dialogin rytmitys puhekupliin tai tekstaus. – Mikko Huusko “Paljastamalla henkilökohtaisimpia, arimpia salaisuuksiaan voikin paradoksaalisesti puhua yleisimmin. Vastoinkäymisistä, vioista ja heikkouksista lukija tunnistaa itsensä. Samastuminen on lohdullista. Bloggaaminen mahdollistaa anonyymin puheen vaikeistakin aiheista, palautteen ja vertaistuen saamisen paitsi tekijältä lukijoiden suuntaan, myös kommentoijilta tekijälle ja toisilleen. Voi olla eristyksissä mutta ei enää niin yksin.” – Johanna “Roju” Rojola Sarjakuvataiteilija Heta Nääs on itse kertonut blogistaan näin: “En muista miksi juuri kanipupunen tuntui sopivalta eläimeltä. Joka tapauksessa olen huomannut että kuten yksinkertaisesti piirrettyyn ihmishahmoon, eläinhahmoon on helppo samaistua koska se ei varsinaisesti näytä keneltäkään.” grimbird.sarjakuvablogit.com Kunniamaininta: Hulluussarjakuvia Blogissa sarjakuvataiteilija Viivi Rintanen kuvittaa värikkäin kuvin keräämiään tositarinoita mielenterveyden järkkymisestä. Kunniamainittu saa kirjapalkinnon. Hulluussarjakuvia liittyy myös RIKKI – Sarjakuvia mielenterveydestä -hankkeeseen, jonka näyttely on sarjakuvafestivaalien satelliittinäyttelynä ja Viivi Rintanen on piirtänyt “hulluustarinan” myös projektin pienlehteen. Rintanen on kertonut blogistaan näin: “Teen sarjakuvia niin kauan kuin 'hullu' on haukkumasana. Bloggaan ja puhun ronskisti hulluudesta, koska olen itse mieleltäni järkkynyt tai alun alkaen poikkeava. Pyrin olemaan kaltaisteni koko kirjon puolestapiirtäjä.” Raadin kommentti: “Hulluussarjakuvia-blogi on esimerkillinen siinä, miten blogi tuo syvyyttä laajempaan kokonaisuuteen ja on silti yhtä lailla osatekijä kuin itsenäinen, alati muuttuva taideteoskin. Blogi on tärkeästä teemasta ja heijastelee lukuisissa muissakin blogeissa käsiteltyjä aiheita. Tämänkaltaiseen laajaan yhteistyöhön, mikä korostaa lukijoiden ja tekijöiden välisen rajapinnan häilyvyyttä, korostuu se, miten sisältöä ei voi tuottaa ilman tekijöitä. Lukijoista nyt puhumattakaan; jokaisella tarinalla on aina tekijänsä ja kertojansa sekä lukijansa.” – Mikko Huusko hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com Sarjakuvablogeista “Sarjakuvamuotoiset blogit tarjoavat ennen näkemätöntä kuvaa ajastamme tulevillekin sukupolville, mikäli sivujen data sekä niiden lukemiseen käytetty tekniikka ovat edelleen saatavilla. Vain mielikuvitus on rajana, minne sarjakuvamuotoisen blogin pikselimatriisi voi kuljettaa. Eikä välineiden kirjokaan ole rajoittava tekijä: kuvataidetermein sarjakuvablogia voisi luonnehtiakin sanoilla 'sekatekniikka digitaaliselle alustalle'. Lukijoiden, tekijöiden ja yhteistyökumppanien omat verkostot kohtaavat toisensa luontevasti blogien muodostamassa solmukohdassa, missä nisäkkäät harjoittavat lajityypillistä toimintaansa riippumatta siitä, ovatko he Harmaita pupuja vai kenties jonkin toisen vielä kertomattoman tarinan äärellä! Jokaiselle blogille on aina lukijansa. Kiitos monipuolisen tarjonnan, esiraadin huolellisesta työstä riippumatta, valinta oli vaikea.” – Mikko Huusko

Reiska Viinanen on mies jolla on monta nimeä. Näistä tunnetuimpia lienee pulsu, alkoholisti tai spurgu. Omien sanojensa mukaan Reiska ei tietenkään ole alkoholisti... Hän on juoppo. Ero on siinä, että juopot eivät käy kokouksissa. Kärppä on hänen paras (ja ainoa) ystävänsä. Hyvästä ystävyydestään huolimatta Reiska ei kuitenkaan tunnu tietävän juuri mitään Kärpän taustoista, eikä tiedä tämän olevan maineikkaan Von Weaselin suvun viimeinen jäsen. Välillä tosin tuntuu ettei Kärppä tiedä sitä itsekään. Reiskan isän jouduttua sairaalaan Reiska päättää muuttaa Kärpän kanssa "väliaikaisesti" tämän vanhaan kotitaloon. Sarjan edetessä he kohtaavat sattumalta vanhan ystävänsä Kurppa-Juuson, joka käy läpi rankkaa avioeroa. Erityisen rankan erosta tekee se, että se tapahtui jo viisi vuotta sitten... Reiska päättää ottaa Kurppa-Juuson myös asumaan saman katon alle, kunnes tämä pääsee takaisin omille jaloilleen. Sarja ilmestyi ensimmäisen (ja viimeisen?) kerran sanomalehdessä ollessaan Ilta-Sanomien kuukauden kotimainen sarjakuva maaliskuussa 2014. Uusia strippejä lisäillään blogiin vähintään kerran viikossa. Blogilla on myös sivu Facebookissa . Jaakko Taipale (s.1992) on tamperelainen itseoppinut sarjakuvapiirtäjä/käsikirjoittaja. Reiska & Kärppä on toistaiseksi hänen ainoa julkaistu sarjakuvansa. Näiden kahden herran tarinaa ja vastoinkäymisiä on kehitelty jo peruskouluajoista asti yhdessä sarjan toisen käsikirjoittajan Lari Raiskion (s.1992) kanssa. Ja tarina jatkuu! reiskajakarppa.sarjakuvablogit.com

Piirtäminen on aina ollut juttuni ja se on kuulunut elämääni pienestä asti, kuten taide yleensäkin. Peruskoulusta selviydyttyäni olen hakeutunut taideopintojen pariin ja niiden kautta löytänyt grafiikan, missä yhdistyy piirtäminen sekä maalaaminen. Siksi ehkä koenkin sen taiteenlajeista mieluisimpana piirtämisen lisäksi. Aloitin sarjisbloggauksen ei-niin-hetken-mielijohteesta vuonna 2013. Sitä ennen olin jo jonkin aikaa seuraillut joitain blogeja ja ihaillut ihmisten piirustustyylejä. Muiden juttujen lukeminen oli hauskaa ja inspiroivaa ja innosti/antoi rohkeutta kokeilla tätä itsekin. Olen tykännyt piirtää peruskoulusta lähtien sarjakuvia elämässäni tapahtuvista hauskoista sattumuksista ja arkisista jutuista ja suurimmaksi osaksi juuri niitä tykkään laittaa blogiini. Silloin tällöin koen myös halua purkaa sinne joitain ajatuksia ja kipeämpiäkin juttuja, pitää ihan vain päiväkirjaa. Ilmaisen itseäni piirtämällä ja bloggauksen kautta olen huomannut, että ajatusten vuodattaminen sarjakuvien muodossa tuntuu melkeinpä yhtä vapauttavalta kuin puhuminen. Samaan aikaan blogi auttaa myös kehittämään omaa tyyliä ja pitämään yllä sarjisten piirtämistä, mikä muuten omalta osalta saattaisi jäädä todella vähäiseksi tai ehkä jopa loppua kokonaan. Karita on 23-vuotias raahelaislähtöinen taideopiskelija, joka asustaa tällä hetkellä Kankaanpäässä. Hän pitää teestä, sadepäivistä ja naakkoja sympaattisina. kuukunen.sarjakuvablogit.com

”Zippura” on väännös etunimestäni Siiristä eikä tarkoita mitään. Se on alakouluikäisenä isäpuoleltani saatu hassuttelunimi, joka nopeasti tarttui muidenkin läheisteni suihin ja on palvellut nimimerkkinäni netissä jo vuosia. Siksi se tuntui luontevalta nimeltä myös tavanomaiselle omaelämäkerralliselle blogille, jonka pistin pystyyn reilu vuosi sitten. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen tai pisin bloggausyritykseni. Aiempia sarjisblogeja on ollut kaksi, mutta ne tyssäsivät liian koviin itselle asetettuihin odotuksiin. Tämän blogin aloitin yrityksenä dokumentoida ensimmäisen sarjakuva-albumini tekoprosessia, mutta jo muutaman viikon päästä merkinnät alkoivat rönsyillä muihin aiheisiin, kuten kaupassakäymisiin, satelliitteihin ja poikaystäväni ikävöintiin. Tällä hetkellä työstän blogia suunnittelematta, tarkoituksena julkaisu ainakin kerran kuussa. Vaihtelen piirrostyyliä jatkuvasti ja teen erilaisia välinekokeiluja, myös panostukseni määrä vaihtelee. Julkaisutahti ei ole minulle tärkein, vaan se, että blogi kannustaa minua tekemään sarjakuvaa. Jos minun on valittava, ehdinkö tehdä merkinnän vai mennä uimahalliin, menen ennemmin uimahalliin. Merkintäni ovat yleensä pohdiskelevia yhteenvetoja omasta elämästäni, vaikka ideat syntyvät impulsiivisesti. Saatan jossain sarjiksessa tutkiskella vain tuoksuja, ja salaa se kertookin senhetkisestä tilanteestani. On mukavaa jakaa paloja omista käänteistä, mutta haluan hengitystilaa lukijalle. En tahdo, että joku luulee liian tarkasti tietävänsä, mitä merkintä elämästäni kertoo. Toisaalta blogissani myös osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun: piirrän itseni pulleana, karvajalkaisena ja raskausarpisena karikatyyrinä ilman, että yritän asettaa itseäni vitsiksi. Blogi on opettanut minua suhtautumaan itseeni ja muihin kunnioituksella, kun vastuu kuvaamisesta on minulla. Normien rikkominen silloinkin, kun kyseinen merkintä erikseen ei käsittele mitään yhteiskunnallista, on tapani kapinoida. Haluaisin jatkossa pyrkiä dokumentoimaan enemmän yksittäisiä hetkiä kaljanjuonnista, röhnöttämisestä tai koulunkäynnistä. Blogini lisäksi olen sitoutunut yhteistyöprojekteihin, antologioihin ja toteutumista on aina odottamassa vähintään muutama henkilökohtainen sarjakuvaprojekti. Vaikka teen blogia dokumentoinnin ja hauskanpidon takia, joskus teen merkintöjä jotka ovat itsellenikin vaikeampia pureksia. Pakonomaisen avautumisen kanavana pidän blogeista etenkin mielenterveysasioista keskustelussa. Olen itsekin erittäin halukas kertoman mt-ongelmien kanssa painivan ajatuksista. Merkintöjen aloittaminen tuntui kuitenkin hankalalta omilla kasvoilla, joten loin blogini kaveriksi Karhun, joka seikkailee sarjakuvissa minun puolestani. Karhu on eräänlainen alter egoni – ei suoraan minä itse, vaan oman sisäisen puheeni kaikessa lempeydessä ja julmuudessaan, jonka ääni muuttuu masennuksen ja ahdistushäiriön kanssa painiessa. Tällä hetkellä takataskussa odottavat sarjikset elämästäni ensimmäisen sarjakuva-albumin julkaisun jälkeen, feministinen höpötys ja kertomus siitä, kuinka myöhästyminen lentokoneesta ei olekaan maailmanloppu. Myös karhu jatkaa tallustamistaan. Lähetän rauhallisen joulukuun toivotukset kaikille, voimia kaamokseen ja sinnikkyyttä piirtämiseen! Ja terveiset Turun sarjakuvakerhon piirtovintiltä, jossa sarjikset syntyy pullakahveja nauttiessa. Voikaa hyvin! Siiri Viljakka (s.1995) on varkautelaislähtöinen sarjakuvataiteilija, joka aloitti kuvataiteen opinnot Turun Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2016. Vasta-alkaneena sarjakuvantekijänä hän lisäksi ahertaa ei-sarjallisen kuvataiteen ja kuvitustöiden parissa. zippura.sarjakuvablogit.com

En muista aikaa jolloin sarjakuvat eivät olisi kuuluneet elämääni jollain tavoin. Piirsin lapsena siskojeni kanssa omia Tehotyttö-sarjiksia ja myöhemmin yli satasivuisia tarinoita joiden aiheet vaihtelivat vampyyreista ninjoihin. Amiksessa piirsin strippimuotoista sarjispäiväkirjaa ja näytin sitä vain yhdelle ystävälleni. Valmistuttuani vietin vuoden Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla, missä myös perustin sarjisblogini. Blogin kasaaminen ja etenkin nimen keksiminen oli supervaikeaa, mutta onneksi sain monilta apua. Päädyin nimeen Kosmonaatti, koska rakastan avaruusjuttuja ja olen yleensä aika väsy. Siirryin viime kesänä piirtämään suoraan Photoshopilla, jotta voisin panostaa blogin ulkonäköön enemmän ja säästäisin aikaa skannaamiselta ja värien muokkaukselta. Koetan ajatella blogin lukijoita yleisönä, johon kuuluu tuttujen lisäksi minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Uskallan esimerkiksi puhua melko vapaasti muunsukupuolisuudestani, vaikka en ole ulkona koko perheelleni tai kaikille ystävilleni. Saavatpa sitten tietää tätä kautta. Tykkään kertoa jonkun huonon läpän ennemmin kuin hölistä siitä mitä tein viikonloppuna, mutta viime aikoina olen puhunut laajemmin eri aiheista kuten kehonkuvasta, itsetunnosta ja skolioosista. Kerron myös kiipeilystä, kumppanin kanssa hengailusta ja joitain stooreja teatterista. Blogin pitäminen on tavallaan hauskempaa kuin itsekseen päiväkirjailu, vaikka välillä ehkä haluaisin piirtää jotkin henkilökohtaisimmat ja ärsyttävimmät jutut paperille ja vain itselleni, ja joskus tuhota ne jälkeenpäin. Blogini visuaalinen tyyli on muuttunut lähinnä välineiden vaihtumisen takia. Piirrän aika vauhdikkaasti enkä luonnostele blogin merkintöjä vaan piirrän ruudun uudestaan kunnes olen tyytyväinen. Välillä toivon että useammat kaverini pitäisivät sarjisblogia, mutta tiedän että se on melko aikaavievää enkä saa itsekään kirjoitettua kaikesta mistä haluaisin. Haaveilen joskus julkaisevani pitkän sarjakuvan ajastani teatterissa, mutta saa nähdä millä ajalla tai rahalla se syntyisi – ja tulisiko siitä joskus vaikka toinen sarjisblogini. Elisa R. on vuonna 1992 syntynyt helsinkiläinen, joka asuu Vantaalla ja opiskelee graafista suunnittelua ammattikorkeakoulussa. Valmistunut media-assistentiksi liikkuvan kuvan linjalta ja tekee freelancerina storyboard-piirtäjän töitä. Aikoo uudenvuoden lupauksena oppia uimaan, kiipeillä enemmän ja murehtia vähemmän. kosmonaatti.sarjakuvablogit.com

Heräsin sarjakuvan maailmaan vasta myöhään aikuisiällä. Tai ehkä vähän huijasin, kyllä mulle lapsuudessa tilattiin kotiin Karvista, josta tykkäsin hirveästi. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi siksi, että se on kissa. Mulla ja ystävälläni oli tuolle oranssille raitakollille oikea faniklubi pystyssä, tehtiin siitä salaisia kirjoja ja sen semmoisia. Niissä oli paljon avattavia luukkuja, pussukoita ja luukkuja jotka kätkivät sisuksiinsa “kissankarvaa” ja “kissankynsiä” ja mitä ikinä keksittiinkään. Luonnollisesti karviskirjat sisälsivät rutkasti myös suoraan matkittua sarjakuvastrippiä. Ennen pitkää huomasin, että Karvinen toistaa itseään liikaa, lehdessä kierrätettiin strippejä aina uudelleen ja uudelleen, enkä enää halunnut sitä tilattavan. Ajat muuttuivat. Väitin itselleni aika pitkään, etten oikeastaan edes tykkää sarjakuvasta, varsinkaan niiden tekemisestä. Liian työlästä, täytyy tehdä paljon kuvia, täytyy toistaa. Eli tylsää myös. Ei innosta. Kunnes yliopistolla tein täyskäännöksen pakollisen sarjakuvapäiväkirjatehtävän takia. Sarjis olikin kivaa? Ja omasta elämästä kertominen! Äkkiä olin jo sarjiksen sivuainetta tekemässä ja päädyin jopa pohtimaan syvällisemmin autobiografisen sarjakuvan luonnetta, tutkimaan ihan. Mitä sitten omaelämäkerrallisen sarjakuvan tekeminen tekijälleen – minulle – antaa? Koen sarjakuvan tekemisen päättymättömänä tutkimusmatkana. Sarjakuvissani kuvaan itseäni väsähtäneenä ja kyllästyneenä hahmona, jolla on pessimistinen asenne ja negatiivinen reaktio lähes kaikkea kokemaansa kohtaan. Korostettu ja lihavoitu, mutta true. Toisaalta, todellisuudessa en juurikaan osaa nauraa itselleni, sen sijaan minua representoivaa hahmoa kohtelen naurunalaisena ja avoimesti virheitä tekevänä. Asiat siis voisivat olla huonomminkin. Omaelämäkerrallista sarjakuvaa voisi luonnehtia välineeksi, jonka avulla tekijä hakee ensisijaisesti omaa ymmärrystä itselleen. Onko näinkin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvalla aiheella sitten mitään annettavaa muille? Mielestäni kyllä. Omaelämäkerralla, vaikkapa sarjakuvamuotoisella, on aina olemassa sosiaalinen ulottuvuus: se kerrotaan vastaanottajaa ajatellen, jollekin toiselle. Vaikka kokemukseni maailmasta ovat yksilökohtaisia, omaelämäkerrallisten kertomusten rakentaminen paitsi paljastaa jotain itsestäni, sen kulttuurisidonnaisuus kertoo aina jotakin myös elinympäristöstäni ja muista ihmisistä. Juliana Hyrri (s. 1989) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen taiteensa pääpaino on maalaus-, piirustus- ja sarjakuvataiteessa – teokset tasapainottelevat ekspressiivisen ja meditatiivisen otteen välillä. Taidekasvatuksen maisteriopinnot rullaavat Aalto ARTSissa, vahvalla kuvataiteen painotuksella ja sarjiksen sivuaineella kuorrutettuna. Työn alla on häpeää ja toiseutta käsittelevä sarjakuvanovellikokoelma, jolle Koneen Säätiö on myöntänyt apurahan. Tykkää edelleen kissoista. rasvavihannes.sarjakuvablogit.com

Tunne oikeutesi! Tekijänoikeuksien ABC -opas kertoo tarvittavan sarjakuvantekijöiden tekijänoikeuksista. Suomen sarjakuvaseuran tekemän oppaan on kirjoittanut Heikki Jokinen ja kuvittaneet Jonna Kuitunen ja Aino Sutinen . Pääset lukemaan sen tästä .

Aloitin sarjakuvablogin pitämisen heinäkuussa 2014 eli kovin pitkään en ole ollut kuvioissa. Piirtänyt tosin olen aina, mutta vasta näin myöhemmällä on kynästäni alkanut syntymään sarjakuvia omasta elämästä. Muiden sarjakuvablogeja olen kylläkin seurannut jo ennen omaa blogia. Ensimmäisen kerran idea sarjisblogista taisi syntyä kun Ikatan graafisen suunnittelun sarjiskurssilla toisen vuoden opiskelija sai arvosteltavaksi mun sarjakuvan ja piti siitä. Lisäksi hän kysyi, että onko mulla blogi kun jälki on hyvin sarjisblogimaista ja jos olisi, niin hän voisi seurata sitä. Sen jälkeen näytin kavereille joitain tekemiäni sarjiksia ja kyselin mitä mieltä he on. Kaverit kannustivat tekemään blogin, mutta vieläkin hieman arkailin kun en ollut omasta mielestäni tarpeeksi hyvä. Jossain vaiheessa aloin jakaa näitä sarjiksia omassa fb-profiilissani ja silloisessa kesätyöpaikassa sitten eräs työkaveri kehui niitä. Se oli se viimeinen tarvittava sysäys ja uskalsin vihdoin luoda blogin, enkä ole sitä onneksi katunut. Blogi on mulle hyvä tapa pitää yllä piirtämistä jos ei muuten piirtelyyn tunnu löytyvän inspiraatiota/motivaatiota. Se on sellainen matalan kynnyksen paikka toteuttaa itseään ja lisäksi se on mulle tapa kehittyä. On myös ihan huikeaa kuulla ihmisiltä positiivisia kommentteja tai samaistumisia, sillä mulla on taipumus vähätellä itseäni ja tekemisiäni. Yleensä blogin sisältö on aika neutraalia arkea, mutta välillä päästelen höyryjä, suruja ja turhautumisia ulos sen kautta. Ajoittain poden tyylikriisiä blogin suhteen, mutta yritän mennä sen mukaan miten asia tulee parhaiten ilmaistua ja fiiliksen mukaan. Mirufrog eli Milla (s. 1994) on työtön rakennusmaalari ja kuva-artesaani Pohjanmaalta. Nykyisin hän asustelee Tampereella. Hän ei tiedä mitä elämällään tekisi juuri nyt, mutta elämä on silti aika mukavaa kahden kissan ja poikaystävän kanssa. mirufrog.sarjakuvablogit.com

Sarjakuvablogit.comissa päivittyy tamperelaisen Tiitu Takalon jatkosarja, jossa tekijä kertoo omasta aivoverenvuodostaan ja potilaskokemuksestaan. Yleensä paperilla julkaiseva Takalo kokeilee nettisarjallaan uutta lukuformaattia. Blogissa on myös paljon asiaa sarjakuvataiteilijan työstä kulissien takaa. Tiitu Takalo on kertonut blogistaan aiemmin Kuukauden blogi -artikkelissa vuonna 2015. Memento morista Tiitu kertoo myös Ylen radio-ohjelmassa sekä Sarjainfo-lehdessä 1/2017. Takalo sai tammikuussa 2017 myös sarjakuvataiteilijoiden Puupäähattu-palkinnon Suomen sarjakuvaseuralta. Lue blogi: tiitu.sarjakuvablogit.com

Lähetä pienlehtesi tai omakustannealbumisi arvioitavaksi Sarjainfo-lehden Pienet lehdet -palstalle! Uusi arvostelija on tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja pienlehtikustantaja Otso Höglund. Osoite pienlehdille on Otso Höglund c/o Tilitoveri, Tammelan puistokatu 30–32 C 48, 33100 Tampere. Vaihtoehtoisesti voit lähettää linkin nettisarjakuvaan osoitteeseen hoglundotso@gmail.com. Sarjainfon voi tilata täältä. Suomen sarjakuvaseuraan liittymällä saat myös jäsenkortin ja etuja, ja tuet suomalaista sarjakuvaa.

Iita Järn vastasi kysymykseen "miksi bloggaan?" Iitan blogi on Potilasklubi.

Perustin ensimmäisen sarjakuvablogini Wunderwaldin vuonna 2010 lähtiessäni vaihto-oppilaaksi Skotlantiin. Aiheitani olivat ja ovat vieläkin elämän isot ja pienet, toisinaan surrealistisetkin tapahtumat, matkustustaminen, menneisyys ja tulevaisuus. Piirrän myös elokuva-arvosteluja, vinkkaan hyviä kirjoja ja musiikkia. Pidettyäni Wunderwaldia viisi vuotta halusin aloittaa puhtaalta pöydältä uudella nimellä, joten tammikuussa 2015 syntyi Hologramofoni. Historiani sarjakuvan kanssa on pitkä. Lapsena luin Aku Ankkaa ja ranskalaisbelgialaisia sarjakuvia kuten Pikoa ja Fantasiota, Asterixia, Luky Lukea, Valerian ja Laurelinea sekä Lentoemäntä Natashaa. Teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa siirryin undergroundhenkisempään, kokeellisempaan sarjakuvaan. Suosikkejani olivat Peter Bagge, Julie Doucet, Charles Burns ja Judge Dredd. Näitä vaikutteita voi ehkä silloin tällöin nähdä vieläkin piirrustustyylissäni. Sarjakuvablogi on minulle kanava kommunikoida, hauskuuttaa muita, toteuttaa itseäni sekä pitää päiväkirjaa, sillä tavallista päiväkirjaa en ole ikinä onnistunut pitämään. Sarjakuvamuodossa bloggaamisen paras puoli on ilmaisun vapaus ja joustavuus. Piirtäessä voi tehdä tyylikokeiluja, kertoa visuaalisia vitsejä, irrottautua perinteisestä kerrontatavasta ja sijoittaa itsensä vaikka keskelle alkumerta. Blogini henki ilmentää toivoakseni omaa asennettani elämään. Uteliaisuutta, päättäväisyyttä ja rohkeutta tavoitella omia, kaukaisiakin päämääriä. Blogi kehittyy itseni mukana, välillä yskien ja köhien, mutta luovuttamatta. Elina Ovaskainen (s. 1986) on helsinkiläinen Lahden muotoilu- ja taideinstituutista graafikoksi valmistunut kirjallisuudenystävä, elokuvanharrastaja ja jatkuvassa muutostilassa oleva tavallisen elämän tutkimusmatkailija. hologramofoni.sarjakuvablogit.com

Nimeni on Jiipu Uusitalo. Jossain on luola, joka on täynnä servereitä, jotka pyörittävät maailmanlaajuista tietoverkkoa. Olen tehnyt tietoverkkoon sarjakuvablogin. Sarjakuvablogin nimi on Tajukankaankutoja. Olen pitänyt blogia neljä vuotta. Me elämme historiallista muutosaikaa: halpa energia, jonka varaan kulutusyhteiskunta on rakennettu, on loppumassa maailmasta. Olemme pilanneet elinympäristömme ja saaneet planeetan ilmaston sekaisin. Välillä mietin, onko kovin älykästä käyttää aikaansa sarjakuvablogin pitämiseen, kun voisin myös opetella viljelemään kaalia. Siitä voisi olla hyötyä muuttuvassa maailmassa. Olen kyllä vähän kokeillut lehtikaalin viljelyä ja piirtänyt siitä blogiini. Muita asioita, joista olen kertonut blogissani ovat transfeminiininä eläminen tässä yhteiskunnassa, feminismi, anarkismi, kommuunielämä ja punkkikeikoilla käyminen, muun muassa. Neljään vuoteen mahtuu paljon, esimerkiksi kaksi talonvaltausta, mielenosoituksia, henkilökohtaisia kriisejä, upeita ystäviä ja hienoja festareita. Osa kuvituksista on aina vain dadaismia ja tajunnanvirtaa, se on hyvä. Sarjakuvabloggaaminen on hyvin yhteisöllistä toimintaa, olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin sen kautta. Bloggaamisen kohdalla olen puhunut usein halusta vaikuttaa. Se onkin tärkeää. Yhtä tärkeää on vain olla jokin paikka, jossa kertoo itseään tarinaksi, osin itselleen, osin muille. On vaikea sanoa voiko sarjakuvablogi herättää aitoa keskustelua, mutta sen piirtäminen on hauskaa ja tuo merkityksen tuntua elämääni. On myös hyvä olla olemassa taiteellinen kaatopaikka, johon voi laittaa kaikki kokeilut ja muihin julkaisuihin sopimattomat dada-kuvitukset. Päivitän blogia maanantaisin. Lue blogi: tajukankaankutoja.sarjakuvablogit.com Teksti on julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehden numerossa 1/17. Tilaa Sarjainfo täältä.

Teksti ja kuvat: Mari Ahokoivu Ilmaistyö, tuo sarjakuvantekijän ikuinen ystävä. Bloggaajana olet ehkä alkanut saada työtarjouksia blogisi perusteella. ”Valitettavasti meillä ei ole budjettia maksaa palkkiota” on lause jonka saa lukea turhauttavan monesta sähköpostista, jotka alkavat muuten niin lupaavasti. Olisi helppoa sanoa, että ilmaistyölle pitää aina sanoa ei, sillä ethän pyytäisi ketään muutakaan tekemään ilmaista työtä puolestasi (voisitko sanoa putkimiehelle että maksat näkyvyydellä?), mutta ehdottomuudesta lipsuvat niin rautaiset ammattilaiset kuin aloittelevat tekijätkin. Moni hieno kulttuurilehti tai -taho ei pärjäisi ilman ilmaistyötä, ja useat seurat ja yhdistykset pyörivät täysin vapaaehtoistyöllä. Tai ehkä sinulla on itselläsi mielessä projekti, jonka haluaisit tehdä muiden bloggaajien kanssa, mutta joka pitäisi toteuttaa nollabudjetilla. Itse olen istunut pöydän molemmalla puolella. Teen edelleen ilmaistyötä tahoille, jotka ovat lähellä sydäntäni ja joiden työtä haluan tukea (esimerkkinä tämä blogikirjoitus). Olen myös itse järjestänyt tapahtumia ja julkaissut antologioita jotka on tehty pääosin vapaaehtoistyön voimin. Ohessa oppimiani asioita, joista on ehkä apua myös muille, niin tekijälle kuin työn pyytäjälle. ILMAISTYÖN PYYTÄJÄLLE Jos projektillasi on budjetti, älä automaattisesti pyydä ilmaista työtä vaan sisällytä tekijöiden palkat budjettiin alusta asti. Hae apurahaa projektillesi ja kirjaa hakemuksen budjettiin tekijöille maksettavat palkkiot. Mieti miten pystyisit maksamaan palkkioita tekijöille. Käy läpi mahdollisuutesi apurahoihin, mainostuloihin ja joukkorahoiituksiin ennen kuin päädyt pyytämään ilmaista työtä. Kun otat yhteyttä tekijään, kerro selvästi mistä on kyse, mihin sarjakuvaa tai kuvitusta tarvitaan ja miksi kyseiseen tekijään otetaan yhteyttä. Jos mahdollista, lähesty kaikkia henkilökohtaisesti. Tee heti alkuun selväksi, ettei työstä voi maksaa palkkaa. Älä yritä tarjota näkyvyyttä! Näkyvyys ei korvaa rahallista maksua. Kerro mielummin projektistasi tai yhdistyksestäsi: Miksi juuri sinun projektisi on tärkeä toteuttaa? Voitko tarjota jotain muuta vastinetta? Muista että tekijällä on oikeus sanoa ei (ja todennäköisesti niin tekee). Jos tekijä näkee työn olevan mielekästä ilman rahallista korvausta, hän voi suostua. Älä oleta automaattisesti tekijän lähtevän mukaan. Muista että tekijä tekee SINULLE palveluksen lähtiessään mukaan tekemään ilmaistyötä. Muista kiittää! Myös luonnosten pyytäminen on ilmaistyötä! luonnostelu tai hahmosuunnittelu on suuri osa itse sarjakuvan tai kuvituksen tekemistä (omien sarjakuvieni tekeminen on jotakuin 10% ahdistusta 30% suunnittelua 30% luonnostelua 30% piirtämistä). Anna tekijälle aikaa. Ilmaistyö tehdään omalla ajalla ja palkkatyöt menevät aina sen ohi. Pidä tekijä ajantasalla miten projekti edistyy, varmista että kaikki tietävät ja hyväksyvät mahdolliset muutokset suunnitelmissa ja muista kiittää tekijöitä työstä (tämä tuli jo esille, mutta sanon sen uudestaan koska tälle ei voi antaa liikaa painoarvoa). Ilmainen työ tarkoittaa usein vähempää laatua. Tekijöillä ei ehkä ole aikaa tai motivaatiota paneutua siihen niin paljon mitä palkkatyöhön. Anna tekijälle mahdollisimman paljon vapautta työhön. Mitä enemmän vaatimuksia, sitä enemmän palkkaa! ILMAISTYÖN TEKIJÄLLE Tarkista kuka pyytää ilmaistyötä. Varmista, että kyse on siitä ettei ole varaa maksaa, eikä siitä ettei ole halua maksaa palkkioita (jos projektilla on suuri budjetti se pitäisi näkyä myös sisällöntuottajien palkkioissa). Lähde tekemään ilmaistyötä VAIN jos: työ vaikuttaa todella kivalta ja saat toteuttaa sen haluamallasi tavalla työhön ei kulu liikaa aikaa kyseessä on hyväntekeväisyystempaus tai taho jota haluat tukea. Ilmaistyö on aina hyväntekeväisyyttä! Varmista mihin työtä käytetään. Jos työllä on tarkoitus tehdä rahaa (esimerkiksi painamalla julisteita, kortteja tms), vaadi prosenttimaksua itsellesi (ellei kyseessä ole tempaus, jossa nimenomaan kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen). Älä lähde tekemään työtä ”näkyvyydestä”. Näkyvyyttä voit saada tekemällä ihan omia projektejasi. Näkyvyyttä olet saanut jo blogillasi, onhan työn tarjoajakin sinut löytänyt! Muista, että sinulla on aina oikeus sanoa ei. Vaikka ilmaistyötä tarjottaisiin ainutlaatuisella suurella näkyvyydellä, jota “et voi muualta saada”, siitä saa ja voi kieltäytyä. Jos saat maineen ilmaistyöntekijänä, teet hallaa niin itsellesi kuin koko alalle. Mieti, voitko saada ilmaistyöstä muuta sinulle hyödyllistä vastinetta, esimerkiksi verkostoitumista, inspiraatiota, energiaa muiden töiden tekemiseen tms. Suhtaudu varauksella tahoon, joka pyrkii houkuttelemaan sinua ilmaistyöhön verukkeella, että ilmaistyö poikisi muita töitä (jos työstäsi ei makseta palkkaa nyt, voiko olettaa että seuraavista töistä maksettaisiin?). Jos olet kahden vaiheilla, keskustele muiden tekijöiden kanssa. Tarjotaanko muille samasta työstä palkkiota? Ovatko muut lähteneet projektiin mukaan ja miksi? Onko muilla kokemuksia kyseisen työn pyytäjästä? Jos olet lupautunut tekemään ilmaistyötä, pyri tekemään se loppuun asti ammattilaisesti. Pidä kiinni sovituista deadlineistä. Ilmaistyön pitäisi kuitenkin antaa sinulle mahdollisimman paljon vapautta toteuttaa työ. Tämä on hyvä mahdollisuus kokeilla uutta tyyliä tai välinettä. Varmista, ettet lupaudu liian moneen projektiin mukaan, ja että sinulle jää aikaa myös palkkatöiden tekemiseen. Kirjoittaja on tehnyt sarjakuvataiteilijan ja kuvittajan töitä kohta kymmenen vuotta, ollut mukana Suomen sarjakuvaseuran, Oulun sarjakuvaseuran, Pohjois-Suomen feministisen sarjakuvatoiminnan ja Sarjakuvantekijät ry:n toiminnassa sekä työskennellyt mm. Sarjainfon päätoimittajana. ahokoivu.sarjakuvablogit.com Näkyvyys-galleria on Suomen sarjakuvaseuran ja Kuvittajien Helsingin Kalliossa pitämä galleria, jonka ensimmäinen ryhmänäyttely toukokuussa 2017 käsittelee ilmaistyön problematiikkaa. Myös Marin työ (artikkelin alussa) on myynnissä printtinä. Lisää näyttelystä täällä .

Kuvatiedostot eivät aina näy kaikissa selaimissa ja laitteissa, jos tiedostojen nimissä on ääkkösiä. Käytä siis vain kirjaimia a-z ja numeroita.

Halusin lapsena tehdä historiaan liittyvää sarjakuvaa, etupäässä Asterixin, Blueberryn, "Historian suurten seikkailujen", Tintin ja Prinssi Rohkean innoittamana, tai ainakin innostamana. Osasin juuri kirjoittaa. Itkin katkerasti (tai jotenkin epämääräisen vihaisena) sitten, kun tekeleeni olivat niin avuttomia. Vanhemmat sanoivat että eiväthän nämä ole ollenkaan avuttomia, mutta kuitenkin he lukivat kuvani ja tekstini "väärin". En vakuuttunut. Välimatka oli liian pitkä, lapsen mieli liian rehellinen, hybris ei vielä kehittynyt. Nykyään tykkään kaikesta, ihan kaikesta, kunhan se on hyvää. Viime vuosina en ole törmännyt ainakaan julkaistun sarjakuvan piirissä mihinkään huonoon. Luen, tai pikemminkin katselen (tietysti myös luen) kaiken minkä ehdin. En ehdi paljoa; olen hidas. Muistan tekijöiden nimiä, mutta vain harvoja. Periaatteessa sarjakuvan erottaminen muista taidemuodoista on perusteltua silloin kun halutaan analysoida sarjakuvaa nimenomaan taidemuotona. Muuten näillä erotteluilla ei mielestäni ole niin väliä, koska millä tahansa välineellä voidaan tehdä mitä tahansa. Periaatteessa. En minä itse tietenkään ihan voi. Mutta viis siitä, sillä joku aina voi kumminkin, ainakin lähes mitä tahansa. Siten ihmiskunta elää ja hengittää, ja kulkee töpöttäen eteenpäin. Haluan edelleenkin tehdä historiaan liittyviä sarjakuvia, eikä siinä mitään että olen saanut tehdyksi niitä aika vähän. Sarjakuvablogiini piirrän periaatteessa mitä huvittaa, mutta keksimäni hahmot ohjaavat assosiaatioitani. Itselleni on hyvin epäselvää, milloin teen piirrosta itsestäni ja milloin jostakin ulkomaailman ilmiöstä. Pahoittelen tarpeetonta monisanaisuuttani. Harri Haarala on 1977 syntynyt miespuolinen inhimillinen olento. harrih.sarjakuvablogit.com

Huom. blogi sisältää osittain sisältöä joka ei sovi alaikäisille, herkille tai työpaikalle. Minulla ei ole todellakaan mitään hajua miksi teen sarjakuvaa ja se, että päädyin koko taiteenmuodon pariin on kai ihan puhdasta turhamaisuutta. Piirtänyt olen aina, mutta olen pysytellut kiltisti kuvitustaiteen parissa. Kolmisen vuotta sitten minua alkoi kyllästyttää jatkuva yksityiskohtien nysvääminen ja se liiallinen aika mitä käytin kuviin suhteessa palkkaan, ja päätin alkaa piirtää sarjiksia ihan omaksi ilokseni sellaisella ”fuck this shit" -periaatteella. Minulla ei varsinaisesti ollut mitenkään tarkoituksena jäädä kyseisen taiteenmuodon pariin. Pääasiallinen motivaationi oli oppia vähän letkeämpää ja kevyempää ilmaisua ja sitten hyödyntää sitä kuvituksissa. Toisin kävi. Tämä on ehdottomasti paras sivuraide mille olen eksynyt ja se raide jolla taidan pysyä. Sarjakuva on työvälineenä tietyllä tapaa täydellinen, sillä siinä on äärettömän paljon liikkumavaraa ilmaisun ja kerronnan suhteen. Sarjakuva ei voi olla liian kertova tai liian abstrakti tai liian hyvin tai huonosti piirretty. Pääpaino siirtyy täysin uusille alueilla ja tätä kautta olen kai löytänyt sen oman ilmaisunvapauteni. Sarjakuvani ovat henkilökohtaisia. Joskin se mitä ne kertovan ei kai aina ole täysin selvää. Ne syntyvät usein erilaisten tunteiden myllerryksistä ja hyvin spontaanisti. En varsinaisesti ajattele sen pidemmälle mitä sarjakuvat ilmaisevat ja millaista viestiä ne lähettävät. Minä vaan aika lailla läjäytän paperille kaiken mitä päähäni juolahtaa. Ilmaisuni on kai jokseenkin "vahvaa"? Ehkä rohkeaa? Minun on ehkä vaikea hahmottaa sitä itse. Luulen sen johtuvan siitä, että olen ihmisena varsin tasainen, hillitty, kontrollissa ja miellyttämisenhaluinen. Sarjakuvani usein näyttävät aivan muulta kuin miltä vaikutan ulospäin. Ehkä kompensoin niillä sitä omien tunteiden ilmisua, mitä en saa itsestäni arjessa ulos. Lisäksi minulla saattaa ehkä olla vähän omalaatuinen huumorintaju ja jonkinlaista rakkautta inhorealismia ja abstraktia ilmaisua kohtaan. Enkä välttämättä nyt ainakaan välttele pieniä gore-vivahteita tai mahdollisesti K-18-materiaalia. Jätän usein sarjakuviini paljon tulkinnanvaraa. Se on tarkoituksellista, sillä mielelläni haastan lukijan päättelemään ihan itse mitä tarkoitan. Samalla saan myös tilaa jakaa asioita, joita en välttämättä jakaisi edes parhaalle ystävälleni niin, että en oikeastaan välttämättä jaa mitään, mutta kuitenkin paljastan kaiken. Se on terapeuttista ja voimauttavaa. Ilmaisuni pääpaino on ehdottomasti kuvallisessa ilmaisussa ja teksti saa usein ehkä vain sellaisen kuvaa tukevan roolin. Sarjakuvani käsittelevät kai pääosin mielenterveyttä ja sen puutetta, seksuaalisuutta, itseinhoa, kehollisuutta ja kaikkea tuon alueen sisällä. Lisäksi mukana pyörii vahvasti queer-, trans- ja feminismivaikutteisia aiheita. Välillä pyörittelen myös omaa MS-diagnoosiani ja menneisyyttäni, johon kuuluu kaikenlaista koulukiusaamisesta alkoholiongelmaiseen vanhempaan. Parasta, mitä sarjakuva on mulle antanut, on ehdottomasti mahdollisuus tutustua muihin sarjakuvapiirtäjiin ja lukijoihin. En ole varmaan koskaan ennen saanut tutustua näin valtavaan määrään loistotyyppejä ja olen ehdottomasti ihmisihminen, joten muuta ei taida tarvitakaan. Lisäksi olen viimein löytänyt sen taiteenmuodon, jonka tuottaminen on lähes pelkästään todella palkitsevaa ja joksenkin kevyttä. Mulla tulee pian ulos jo toinen ihan huolella työstetty zine tämän vuoden sisällä ja en olisi koskaan ennen pystynyt tälläiseen tahtiin vielä niin, että kaikki vastuu tekemisestä ja siihen käytettävästä ajasta on täysin minulla itselläni. Tosin siinäkin annan kiitosta myös lukijoille, koska tietenkin se myös motivoi, kun tietää että niitä omia juttuja luetaan. Se kai luo jopa pientä vastuuntunnetta sellaisella hyvällä ja motivoivalla tavalla. Ja tunteen siitä, että omalla tekemisellä on merkitystä. Kimmo Lust on 31-vuotias mielenterveyskuntoutuja, queer, muunsukupuolinen, äiti, omaishoitaja, kroonisesti sairas (ms-tauti), myöhään herännyt, Aspergerin oireyhtymän omaava ja monet opinnot keskeyttänyt, pääasiassa itseoppinut sarjakuvabloggaaja. Periaatteessa opiskelee taidetta toisen asteen koulussa, mutta käytännössä aika omaan tahtiin, erittäin suurella joustolla ja pääasiassa etänä kotoa käsin. lust.sarjakuvablogit.com

Vuoden sarjakuvablogi -palkinto on jaettu neljännen kerran Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.9.2017. Sen sai Jiipu Uusitalon Tajukankaan kutoja. Kuva: Henry Söderlund "Miksi punk on niin rajaton riemu?" Blogi käsittelee vesivärein tamperelaisen Jiipun elämää transfeminiininä ihmisenä ja kommmentoi yhteiskunnallisia tapahtumia. Se päivittyy säännöllisesti maanantaisin ja pyrkii herättämään keskustelua. Usein käsitellään politiikkaa, kirjoja, luentoja, punk-keikkoja, ruokaa... Henkilökohtaiset kokemukset nivoutuvat yleisempään maailmanjärjestyksen ruotimiseen ja aktivismiin. Lue blogi täältä: tajukankaankutoja.sarjakuvablogit.com Voittaja saa 200 euron lahjakortin, jonka tarjoaa taidetarvikeliike Tempera. Kiitos Tempera! Kaupallinen ilmoitus: Tempera tarjoaa myös alennuksia Suomen sarjakuvaseuran jäsenille liikkeessään: -10–15–20 % riippuen tuotteesta. Raati perustelee Raadin muodostivat aiemmin blogipalkitut sarjakuvataiteilijat Viivi Rintanen ja Tea Tauriainen sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja Aino Sutinen . "Jiipun blogi on räiskyvä ja mielenkiintoinen niin ulkoasunsa kuin sisältönsä puolesta. Blogissa otetaan kantaa, kerrotaan asioita rohkeasti ja värikkäästi. Jiipulla on tosi ihana ja tunnistettava piirustustyyli! Joka kerta tulee hyvä mieli, kun näkee häneltä uusia sarjiksia. Jatka hyvää työtä! Blogisi tykittelee tuhannen auringon voimalla!" – Tea Tauriainen, madteaparty.sarjakuvablogit.com "Jiipu Uun Tajukankaan kutoja on yhtä aikaa helppolukuinen ja täyttä asiaa sekä kevyt katsoa mutta vakavasti otettava. Jiipu piirtää houkuttelevin akvarellein aiheista, jotka voisivat olla vaikeasti lähestyttäviä: anarkismista, transaktivismista ja feminismistä. Blogi luo kuvan oikeudenmukaisesta tyypistä, joka osaa avata maailmankatsomustaan lukijalle saarnaamatta ja visuaalisesti kauniisti. En muista milloin aloin lukea Tajukankaan kutojaa, koska blogi vain pikkuhiljaa teki minusta lukijansa. Jiipu ansaitsee tunnustuksen myös pitkäjänteisestä bloggaamisesta. Sekä siitä, että on bloginsa perusteella juuri sellainen myötätuntoinen, kriittinen, kärsivällinen ja ajattelevainen tyyppi joita maailma tarvitsee." – Viivi Rintanen, hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com Tekijä on aiemmin kertonut blogistaan näin: "Me elämme historiallista muutosaikaa: halpa energia, jonka varaan kulutusyhteiskunta on rakennettu, on loppumassa maailmasta. Olemme pilanneet elinympäristömme ja saaneet planeetan ilmaston sekaisin. Välillä mietin, onko kovin älykästä käyttää aikaansa sarjakuvablogin pitämiseen, kun voisin myös opetella viljelemään kaalia. Siitä voisi olla hyötyä muuttuvassa maailmassa. Olen kyllä vähän kokeillut lehtikaalin viljelyä ja piirtänyt siitä blogiini. Muita asioita, joista olen kertonut blogissani ovat transfeminiininä eläminen tässä yhteiskunnassa, feminismi, anarkismi, kommuunielämä ja punkkikeikoilla käyminen, muun muassa. Neljään vuoteen mahtuu paljon, esimerkiksi kaksi talonvaltausta, mielenosoituksia, henkilökohtaisia kriisejä, upeita ystäviä ja hienoja festareita. Osa kuvituksista on aina vain dadaismia ja tajunnanvirtaa, se on hyvä." Lue Jiipun koko teksti täältä: " Sarjakuvabloggaaminen on yhteisöllistä toimintaa" . Blogi on ollut myös kuukauden blogina vuonna 2013, lue vanhempi esittelyteksti täältä. Vuonna 2013 blogi oli mustavalkoinen.

Kummitus on pienimuotoinen olento, jonka yleisiin elinympäristöihin lukeutuvat mm. teekupit, maustesirottimet sekä kukkaruukut. Kummitukset ovat harvoin ihmisistä moksiskaan – välillä vaikuttaa jopa siltä, että me olemme niille yhtä näkymättömiä ja yhdentekeviä kuin ne meille. Kummitukset ovat melko välinpitämättömiä ympäristöään kohtaan, mutta ne aiheuttavat harvoin konkreettista vahinkoa (poikkeuksina mainittakoon dodolintujen sukupuutto, Turun palo sekä rutto). Kummitukset ilmestyivät ensimmäisen kerran erääseen perspektiiviharjoitukseen opiskellessani sarjakuvaa Muurlan Opistossa vuonna 2011. Strippeihin ne päätyivät kuitenkin vasta vuosi sitten, ja nykyään ne ovat ihan minun lempiasiani ikinä! Toivottavasti ne tuovat muillekin yhtä paljon iloa. Huihuihui! Johanna Jasmine (s. 1992) on turkulainen sarjakuvataiteilija, -aktiivi sekä kuvittaja, joka pyrkii ravistelemaan teekupistaan pois kaikki kummitukset (sun muut otukset) ennen kuin kaataa siihen kuumaa vettä. kummitus.sarjakuvablogit.com

Teksti: Katja Kontturi ja Viivi Rintanen. Kuvat: Viivi Rintanen Suomen Sarjakuvamuseon Suomi 100 vuotta sarjakuvassa – historian tutkiminen nykysarjakuvan keinoin -hankkeessa neljä tutkijaa ja neljä taiteilijaa työsti neljä artikkelia, jotka julkaistiin Helsingin sarjakuvafestivaaleilla Kuti-ilmaisjakelulehden (#45) liitteessä. Omassa sarjakuvamuotoisessa tutkimusartikkelissamme avasimme sarjakuvabloggaamisen merkityksiä. Jatkamme keskustelua aiheesta nyt tässä. Kyselyn (N=45) tuloksista voidaan päätellä, että sarjakuvabloggaaminen on merkityksellinen kanava purkaa omia tunteita. Se on terapeuttista bloggaajalle, mutta myös blogin lukijalle. Esimerkkinä 26–30-vuotiaan miehen kyselyvastaus: “Pahan olon sanallistaminen ja kuvallistaminen tekee tunteistani olemassaolevia [sic.] sekä itselleni että ulkopuoliselle maailmalle. Näin tunnen oloni osaksi tätä maailmaa ja ihmiskuntaa, ja että sanoillani ja teoillani ja tunteillani on merkitystä.” Suomalainen juttu Katja Kontturi: Sarjakuvablogikulttuuri on varsin suomalainen juttu, mikä tuli minulle yllätyksenä. Olin kiinnittänyt huomiota 2010-luvulla suosituksi nousseeseen sarjakuvabloggaamiseen, mutta en ollut tajunnut, ettei tätä kulttuuria oikeastaan ole muualla. Kun aloimme työstää Suomi 100 vuotta sarjakuvassa -artikkelia, otin yhteyttä pohjoismaalaisiin kollegoihini. Ruotsissa ei tiedetty ilmiöstä mitään, mutta Norjassa ja Tanskassa voi kuulemma törmätä yksittäisiin omaelämäkerrallisiin blogeihin, joiden pitäjät bloggaavat sarjakuvamuodossa. Muuten vaikuttaa siltä, että termi “sarjakuvablogi” viittaa muualla yksinkertaisesti blogiin, joka käsittelee sarjakuvia. Minua alkoikin kiinnostaa se, mikä sarjakuvasta tekee merkittävän välineen kertoa omaa tarinaansa ja miksi nimenomaan blogissa. Miksi oma tarina halutaan julkaista? Viivi Rintanen: Olen pohtinut samaa: miksi omaelämäkerrallinen aalto ilmenee sarjakuvablogeissamme? Pidin pitkistä, tosipohjaisista ja omaelämäkerrallisista sarjakuvaromaaneista ja blogit kutkuttivat samaa mielenkiintoa. Omaelämäkerrallisissa blogeissa oli myös jotain, mihin kirja ei kyennyt: oikea henkilö kertoi tarinaansa vähä vähältä, reaaliajassa. Kuin olisin tutustunut henkilöön, jota en muutoin kohtaisi, ja sain tietää asioita, joita hän ei kasvokkain paljastaisi. Vaikka kontakti oli yksisuuntainen, sain blogeista paljon lohtua, ymmärrystä ja kykyä nauraa hetkille, jolloin sonta silppuuntuu tuulettimeen. Onko sarjakuvablogi tila, jossa henkilökohtaisille, kipeillekin asioille on helpompi antaa sarjakuvakasvot, joiden takana tekijä voi pysyä anonyymina? KK : Kyselyymme vastanneista 80 % oli nuoria aikuisia, 21–30-vuotiaita. Tuntuu nimenomaan siltä, että erityisesti nuoret tarttuvat vaikeisiinkin henkilökohtaisiin asioihin ja piirtävät ne sarjakuviksi. Esimerkiksi nimimerkki Kuningatar Alkoholi käsittelee vanhempiensa alkoholismia ja Wolf Kankare kuvittaa masennusta ja sukupuolenkorjausprosessia Susi sorakuopassa -blogissaan. Tämä tuntuu minusta merkittävimmältä: kipeä asia julkaistaan kaikkien halukkaiden luettavaksi. Sitä ei jätetä piiloon pöytälaatikkoon, vaan se tarjotaan ikään kuin alustaksi, johon lukijat voivat peilata omia kokemuksiaan. Tämä seikka nousi esille myös kyselytutkimuksessamme. Vastaajistamme (N=45) 42 % oli sitä mieltä, että sarjakuvabloggaamisesta saa vertaistukea, mutta ei niinkään lukijoiden kommenteista, vaan siitä, että saa piirrettyä aiheesta merkinnän ja jaettua sen blogiin. Sarjakuva on liioittelun väline VR : On hieno kokemus tulla nähdyksi ja kuulluksi tavalla, jolla itse toivoisi. Vastavuoroista, kuuntelevaa ihmiskontaktia moni saa läheisiltään tai terapeutilta. Ehkä anonyymit, yksin väsättävissä olevat blogisarjakuvat ovat luonteva paikka avautua niille, joilla ei ole myötätuntoista, halukasta tai itselleen sopivaa kuuntelijaa. Kyselyssä 78 % koki sarjakuvabloggaamisen terapeuttiseksi. Siis lähes neljä viidestä koki henkisen hyvinvointinsa lisääntyneen bloggaamalla! Jos bloggaaminen on luonteva vertaistuen ja terapeuttisen jakamisen paikka, niin miksi juuri sarjakuva on näin toimiva ilmaisukeino mielenkohennukseen? KK: Näen itse sarjakuvan luontevana itseilmaisun tapana, koska mahdollisuudet näyttää ja kertoa konkretisoituvat aivan eri tavalla kuin pelkän kirjoittamisen kautta. Sarjakuva voi kerronnallaan esittää hyvinkin ristiriitaisia viestejä: pahan olon voi piirtää ruutujen taustalle samalla kun hahmo väittää puhekuplassaan, että kaikki on ihan hyvin. Alter egolleen voi liioitella joitain fyysisiä piirteitä tai jättää kuvaamatta ne itseä vaivaavat seikat. Monet kyselyyn vastanneista kokivat sarjakuvan helpoksi ja itselle parhaaksi ilmaisuvälineeksi. Edellä mainittujen pohdintojen lisäksi vastaajat pitivät sarjakuvan kerrontakeinoja vapaampina liikkuma- ja tulkintavaraltaan kuin pelkän tekstin. Sarjakuva on liioittelun väline, jossa pienet epätäydellisyydet eivät haittaa tarinan kokonaisuutta. VR: Sarjakuva on loistava väline katsoa elämäänsä sopivalta etäisyydeltä. Esikoistani Mielisairaalan kesätyttöä tehdessä tulin ensi kertaa tahattomasti tehneeksi tiliä hulluuksieni kanssa. Kirja kertoo monista kaltaisistani, mutta oli kerrottava kauttani, jotta teos olisi uskottava. Silloin kuvittelin uhraavani yksityisyyteni, jotta mielen järkkymisestä voitaisiin puhua todenmukaisesti. Kirja sai hyvän vastaanoton ja yllätyin: menettämisen sijaan minä sain myötätuntoa, itseluottamusta ja kohtalontovereita. Siksi aloitin Hulluussarjakuvia-blogini, jonne piirrän minulle lähetettyjä mielenterveystarinoita. Ehkä yritän auttaa muita niin kuin Kesätytön lukijat auttoivat minua. Näen blogimaailman turvallisena, toiveikkaana ja yhteisöllisenä alustana kaikenlaisille tarinoille. Miten sinun suhteesi sarjakuvablogeihin syntyi? Ensin itselle, sitten muille KK: Löysin sarjakuvablogit Milla Paloniemen ja Tea Tauriaisen blogien kautta. He käsittelevät monia arkensa tapahtumia mustan huumorin avulla, mikä viehätti minua kovasti. Blogien lukeminen ja niissä esitettyjen kokemusten peilaaminen oli sarjakuvatutkijalle luonteva harrastus. Mutta henkilökohtaiseksi se muuttui vasta keväällä 2014, kun aloin piirtää omaelämäkerrallista sarjakuvaa isäni kuolemasta. Minun piti tehdä pieni tutkielma sarjakuvan tekemisestä surutyön tukena ja ymmärsin, etten voi tutkia asiaa tekemättä itse sarjakuvaa. Projektista tuli 50-sivuinen valokuvia ja lyriikoita hyödyntänyt teos, josta olen julkaissut paikoitellen katkelmia Facebook-sivuillani. Blogiin en sitä kuitenkaan ole laittanut ja ehkä tässä pätee sama seikka kuin kyselyymme vastanneilla: tärkeintä on ollut piirtää tarina ensin itselle. Vasta myöhemmin tulee se vaihe, että tarinan haluaa jakaa myös muiden luettavaksi. Mutta se oli ehdottomasti terapeuttinen kokemus. VR: Teit sarjakuvan itsellesi, mutta se on herättävä ja koskettava tarina myös lukijalle. Olen kiitollinen, että sain lukea sen, vaikkei sitä ole julkaistu. Mitä opit sitä tehdessäsi? Mihin soveltaisit oppimaasi tutkijana tai sarjisopena? KK: Huomasin konkreettisella tavalla, että joitain asioita oli helppo, joitain todella vaikeaa piirtää ja ne herättivät paljon ristiriitaisia tunteita. Kuitenkin kaiken piirtäminen auki oli jopa puhdistava kokemus. Olenkin opettajana pyrkinyt korostamaan jokaisen omaa tapaa ilmaista itselle tärkeitä asioita. Joskus kaikkea ei ole pakko näyttää, vaan teksti voi viedä lukijan taiteilijan mielenmaisemaan. Joskus taas pelkkä tikku-ukko riittää kuvaamaan kaiken olennaisen koskettavalla tavalla. Tärkeintä on aina tarina ja sen merkitys itselle. VR: Kyllä, olen samaa mieltä. Sarjakuva voi olla reitti itseen ja yhteyteen muiden kanssa. Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 3/2017. Liity Suomen sarjakuvaseuraan täältä , saat Sarjainfo-lehden, etuja jäsenkortilla ja oikeuden perustaa tänne blogin. Kuti-lehden sarjakuvatutkimusliite on luettavissa osoitteessa www.kutikuti.com/kuti_pdf/Kuti45_insert_spreads.pdf .

Olen piirtänyt sarjiksia muistaakseni 6–7-vuotiaasta. Ensimmäiset sarjakuvani olivat lasten tusseilla ja kuulakärkikynällä piirrettyjä tarinoita valkoisesta sudesta joka posetti dramaattisesti tuulisilla kallioilla. Ala-asteen aikana piirsin erään tuolloisen kaverini kanssa kuuden paksun A4-vihon verran sarjakuvaa muutamista suosikkivideopeliemme ja sarjakuviemme hahmoista, mm. Hämähäkkimiehestä, Crash Bandicootista, Oddworld-sarjan Abesta, Sailor Moonista ja Pokémonin Rakettiryhmästä. Sen nimi oli "New Herous", ja se oli aivan järkyttävä. Minulla on se vieläkin tallessa. Luen sitä aina joskus, jos haluan nauraa niin että alan itkeä. Sen jälkeen piirtelin itsekseni vähän järkevämpää(?) matskua – edelleen enempi vähempi eeppisiä fantasiatarinoita omista hahmoistani – mutta tuolloin en omistanut skanneria, joten kaikki jäi julkaisematta. Opintojen aikana löysin Sarjakuvablogit.comin ja lueskelin usean muun nykyisinkin vielä seuraamani ihmisen blogin läpi. Olin pitänyt aiemmin Livejournalissa tekstiblogia, mutta pidemmän päälle se ei ollut oma juttu, ja päätin kokeilla sarjisblogia. Aloitin kieli poskessa, enkä juurikaan panostanut ulkoasuun tai kässäreihin. Tuolloin minulla oli myös aivan jäätävä art block menossa, joten tyyli vaihteli aika rankasti kyllästyttyäni kokeiluun toisensa perään. Nykyisin näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että olen löytänyt mieluisan tyylin. Valitsin sudet, koska ne ovat minulle hyvin merkityksellisiä eläimiä ja samaistun niihin kovasti. Ne ovat väärinymmärrettyjä olentoja, joiden ympärillä velloo kauhutarinoiden ylläpitämä, myrkyllinen vihan ja vainon ilmapiiri. Mitä hyvänsä sudet tekevätkin, se nähdään pahana. Susien on ok olla olemassa ainoastaan, mikäli ne eivät näy eivätkä kuulu, mutta parempi tietysti, mikäli eivät olisi olemassa lainkaan. Lisäksi minulla on syntymästäni saakka ollut useimpien ihmisten seurassa olo kuin sudella lammaslaumassa. Ei auta, vaikka vetäisin lampaantaljan niskaani ja yrittäisin määkiä; joku aina huomaa, että tuossa lampaassa on jotakin vikaa, ja ilmiantaa muille. Ja vaikka sitä lampaantaljan käyttöä kuinka painotetaan ja vaaditaan, en silti tunnu osaavan tehdä sitä oikein. Merkintöjen väritys ja yksityiskohdat ovat kokeneet valtavan muutoksen blogin alkuajoista, kiitos opintovuosina kuvaan astuneen perfektionismin: "Jätä mieluummin kokonaan tekemättä, kuin että tee juosten kusten." Perustin blogin muistaakseni vuonna 2009, ja tuona aikana sen nimi on muuttunut kerran, koska ensimmäinen nimi ei ollut kovin tarkkaan harkittu. Olen myös pohtinut nimen muuttamista uudelleen aikanaan 10-vuotispäivän kunniaksi, koska nykyinen nimi herättää turhan paljon haikeita muistoja. Jokunen vuosi sitten minulla oli blogin suhteen kriisi koskien aiheita, mitä sinne olisi soveliasta piirtää. Lähes koko ikäni mielenterveysongelmien kanssa painineena olen hyvin altis negatiiviselle ajattelulle, ja välistä tuntui että blogikin oli täynnä pelkkää kitinää. Tosin poistettuani kaikki syvällisemmät merkinnät ja angstin, jätettyäni jäljelle vain kivat jutut sekä päätettyäni piirtää ainoastaan positiivarointia, blogi kävikin yllättäen lähellä kuolemaa. Mikäli jättäisin negatiiviset asiat pois, ei se antaisi missään määrin realistista kuvaa elämästäni. Saatan kenties olla narri joka naurattaa ja viihdyttää muita, mutta olen myös kyllästynyt kuulemaan, kuinka en lainkaan näytä tai vaikuta masentuneelta tai ahdistuneelta tai milloin mitäkin. Siispä ajattelin piirtää aivan kaikesta. Aiheet vaihtelevat kaiken maailman kuumista perunoista ja tabuista arjen pieniin, tärkeisiin ja huvittaviin asioihin. Joskus sarjikset ovat lyhyempiä, joskus pidempiä jaksamisesta riippuen. Pyrin päivittämään vähintään kerran kuussa, mutta mikäli ideoita ja aikaa on, päivittelen useamminkin. Itselleni musta huumori on tehokkain selviytymiskeino. Mikäli sarjakuvani saavat edes yhden ihmisen ymmärtämään millaista vajaatoimintaisen pään kanssa eläminen on, kuinka massiivista vahinkoa vuosia jatkunut vaino ja rääkkäys voi aiheuttaa, samaistumaan kokemuksiin, saamaan niistä vertaistukea, nauramaan tai löytämään suitsuttamieni pelien, kirjojen, musiikin yms. joukosta uusia tuttavuuksia, ovat ne täyttäneet tarkoituksensa. Marjo Suvanto on vuonna 2013 Kuopion Muotoiluakatemiasta valmistunut, nykyisin Oulussa asuva medianomi, joka haaveilee eristäytymisestä pieneen mökkiin keskelle villiä korpea kera kymmenen koiran. inkubi.sarjakuvablogit.com

Luomuhömppä on strippisarjakuvaa luomu- ja ekoajatteluun hurahtaneesta terveysintoilijasta, jonka perheeseen kuuluvat Insinööri, Pissis ja kaksoset. Luomuhömppä uskoo vakaasti, että ihminen on sitä mitä hän syö, mikä näkyy hahmon porkkanavartalona ja salaattimaisena hiuspehkona. Stripeissä käsitellään useimmiten huumorin avulla Luomuhömpän erityisiä mielenkiinnonkohteita: ruoka ja ravitsemus, terveelliset elämätavat, kestävä kuluttaminen sekä luonnonmukaisempaan elämään pyrkiminen. Idean Luomuhömpästä sain eräästä mieheni sarkastisesta sivuhuomautuksesta elokuussa 2014. Olin lukenut Aku Ankkaa lapsesta asti ja sanomalehtien sarjakuvastrippejäkin lukioikäisestä, mutta milloinkaan ei ollut käynyt mielessä, että alkaisin itse tehdä sarjakuvaa. Jostain syystä kuitenkin näin Luomuhömpän heti mielessäni strippisarjakuvan päähenkilönä, ja ajattelin, että sarjakuvan avulla voisin tuoda esille itselleni tärkeitä asioita viihteellisessä muodossa. Strippikäsikirjoituksia syntyi muutamia kymmeniä jo syksyllä 2014. En mitenkään osannut kuvitella, että myös piirtäisin sarjakuvan itse, sillä olin piirtänyt viimeksi ala-asteikäisenä. Yritin houkutella piirrostyöhön Viivi-tytärtäni (s. 2000), joka on taitava piirtäjä. Tuloksetta. Niinpä Luomuhömppä jäi lepäämään lähemmäs pariksi vuodeksi, kunnes alkukesästä 2016 silmiini osui piirtolevyn mainos, jonka kiikutin välittömästi Viivin nähtäväksi. Lahjonta tepsi. Piirtolevy hankittiin ja Viivi alkoi piirtää strippejä Krita-ohjelmalla. Luomuhömppä on ollut alusta asti selkeästi minun juttuni, eikä Viivin piirtämisinto kestänyt kovin kauaa. Oli kuitenkin tullut hankittua kallis piirtolevy ja olin kovasti tykästynyt sarjakuvaani, joten ei auttanut muuta kuin ruveta askartelemaan stripit itse alusta loppuun. Paperille en edes yrittänyt piirtää, vaan aloitin piirtämisen suoraan piirtolevylle. Vasta-alkajan työtä helpotti se, että pystyin ottamaan pohjaksi Viivin aiemmin sähköisesti piirtämät hahmot, joita sitten aloin muokata, käännellä ja väännellä piirto-ohjelman avulla. Teknisistä apuvälineistä huolimatta sarjakuvan piirtäminen minun taidoillani on hidasta tuhertamista, mutta mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän siitä pidän. Sari Piippo (s.1968) on espoolainen äiti-ihminen, joka arvostaa yksinkertaista elämää. luomuhomppa.sarjakuvablogit.com

Teksti ja kuvat: Aino Sutinen, aino.sarjakuvablogit.com. Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera. Käytän sarjakuvissani ja kuvituksissani hyvin usein erilaisia sivellinkyniä. Aiemmassa osassa arvioin neljä usein käyttämääni laadukasta japanilaista sivellinkynää. Tässä toisessa osassa on mukana suurempi skaala erityyppisiä välineitä, joista suuri osa on itselleni uusia. Huomaan taas, että sivellinkynien kunkkumaa on Japani. Kuvassa ovat kaikki jutussa testattavat tuotteet pakkauksissaan, vasemmalta oikealle: Copic Multiliner SP Copic Multiliner Brush S ja M Know Calligraphy Brush Pen Ecoline Brush Pen Sakura Koi Coloring Brush Pen Sakura Pigma Brush Pen Sakura Pigma Brush Pen (erilainen sarja) Useimmissa näissä on huopakärki, eli ne ovat vähän erityyppisiä kuin sivellinharjaksiset kynät. Huopakärki kuluu ja muuttuu yleensä käytössä jonkin verran. Kärjen muoto ja viivan paksuuden elävyys siis tekee tämänkin kategorian kynistä sivellinkyniä. Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi kaikissa kuvissa kopiopaperia (paitsi lopun vesiväreissä vesiväripaperia). Sileää paperia käyttämällä osa kynistä voisi kuitenkin soljua paremmin, eikä kuivia jälkiä ilmenisi. Copic Multiliner SP BS ja Copic Multiliner Brush S ja M Japanilaisen Copicin Multiliner SP on laadukkaan oloinen alumiininen kynä, johon voi vaihtaa mustepatruunat ja kärjen. Saatavana on myös työkalu kärjen vaihtamiseen. Sivellintyyppisen huopakärjen lisäksi täytettävää kynää on saatavilla myös teknisten kynien ohuilla kärjillä. Kynä toimii ja muste juoksee hyvin, tosin kärki on melko pieni ja lyhyt. Kun kärkeä kallistaa lappeelleen (se taipuu kokonaan juurestaan saakka), saa paksumpaa viivaa. Viivaan ei saa aivan niin paljon vaihtelua kuin esimerkiksi sivellinkärkisellä Pentel Brush Penillä, jota pidän monikäyttöisimpänä sivellinkynänä. Mutta on makuasia, millainen kynä sopii omaan viivaan. Uudelleentäytettävyys ja varaosat ovat tässä plussaa. Copic Multiliner Brush S ja M ovat taas laadukkaita kertakäyttöisiä huopakärkikyniä. S-kokoisessa kynässä on melko samanlainen kärki kuin uudelleentäytettävässä SP:ssä. Yllättäen tällä joustavalla kärjellä saa aika paksua jälkeä aikaan, paksumpaa kuin M-mallilla, jossa on paksumpi kärki. M-kokoisessa kynässä on paksumpi, mutta jäykempi kärki, se ei taivu tyvestään samalla tavalla. Itse asiassa kynästä tulee aika tasaisen paksua viivaa, ellei paina lujempaa. Viiva on siis vähän vähemmän elävää. Joskus se onkin parempi niin. Olen käyttänyt tätä kynää esimerkiksi puhekuplien tekstauksiin. Näiden kaikkien kynien mustetta mainostetaan valon, (Copicin) alkoholitussien ja kosteuden kestäviksi. Sivellinkynillä voi kirjoittaa esimerkiksi mietelauseita :) . Ylimmässä sanassa näkyy, mitä uudelleentäytettävän Multiliner SP:n taittuva kärki voi tehdä kulmissa terää painaessa: pieniä hakasia. Ohut viiva saattaa myös hajota. Jälki on siis aika eläväistä, eikä välttämättä kokonaan hallittavissa. Riippuu kynän yksilöllisistä käyttötavoista, onko tämä ongelma vai mukavaa. En voi sanoa, millainen terä on itse kullekin paras. Copicin kynät ovat kaikkiaan taattua laatua, eivätkä rispaannu nopeasti. Koi Coloring Brush Pen ja Sakura Pigma Brush Nämä kaksi japanilaista kynää ovat molemmat aika tavallisia, edullisia huopakärkisiä sivellintusseja, joita on kumpaakin saatavilla monissa eri väreissä. Kaivoin siis testattavien lisäksi esille vanhan vaaleanpunaisen Koi-kynäni, joka minulla sattui olemaan. Käytän vaaleita värejä usein luonnosteluun mustan viivan alle ja jätän ne skannauksen jälkeen sitten pois kuvasta. Usein käytän juuri Koi-kyniä. Koi Coloring Brush Penin vesiliukoinen muste soljuu mukavasti. Muste on hieman muita kyniä vaaleampaa ja läpikuultavampaa sekä vähän sinertävää. Jos skannaa ja käsittelee, musteiden pienilä eroilla ei ole mitään väliä, enkä ole käsitellyt niitä tässä tarkemmin. Toki originaaleissa niillä on enemmän väliä. Koin kynässä on aika jäykkä kärki. Sillä saa kivasti tehtyä suurempaa viivaa, ja tarvittaessa kohtuullisesti pienempiäkin yksityiskohtia. Käytön myötä näiden edullisten peruskynien muste alkaa hieman kuivua ja kärki harottaa, tässä vähän vanhempi Koi-yksilö: Pigma Brush Penissä on plussaa ja miinusta: itse käytän sitä aika paljon, koska se on hyvin edullinen peruskynä ja käytän paljon saman sarjan hyviä teknisempiä kyniä. Uutena tässä on myös ihanan terävä kärki, ja se ei ole liian pehmeä eikä jäykkä. Huopakärki kuitenkin kuluu ja pehmenee melko nopeasti ja viiva alkaa särkyä. Mutta jos ei ole niin tarkka hifistelijä, niin tämä on oikein mukava käyttökynä mukaan joka paikkaan. Aina ei ole ihan niin justiinsa. Nämä molemmat siis kompensoivat edullisuudellaan. Sakura Pigma Brush Pen -sarja Tämäkin kynäkolmikko on nimeltään Sakura Pigma Brush Pen, mutta ne ovat kuitenkin erityyppistä sarjaa kuin edellinen Sakura Pigman kynä. Olen käyttänyt näitä jonkin verran ja näppituntumalla sanoisin että niissä on kestävämpi laatu. Paketissa on kolme erikokoista kynää. Näistä kynistä on sanottava sen verran, että ennen en löytänyt näitä Suomesta. Olin kerran ostanut niitä sarjakuvafestivaaleilta Barcelonasta ja ihastunut, varsinkin BB-koon kynään. Kyselin tuotteita paikan päältä Temperasta ja he sanoivat ottavansa valikoimiin. Ja ottivatkin! Nyt näitä saa siis Temperasta. Pigma FB on jäykkäkärkinen ja tekee erittäin pientä jälkeä. Se sopii yksityiskohtiin tai jos tykkää piirtää hyvin pieneen kokoon. Koska kärki on siis niin pikkuinen, musteen juoksu voi viivästyä jos piirtää liian nopeasti, silloin viivasta tulee kuivan näköistä. Hitaammin piirtäessä viivasta tulee oikein hyvää. Musteen kulku riippuu usein muutenkin käsialasta. Keskimmäinen koko, Pigma MB on suht' jäykkäkärkinen sivellintussi. Se tekee samantyyppistä jälkeä kuin edellisen kohdan Koi ja Pigma Brush Pen, mutta kärki säilyttää laatunsa ja mustekin ehkä säilyttää juoksevuutensa pidempään. Oikein hyvä peruskynä. Pigma BB on näistä lempparini. Sen pitkä, taipuva kärki tekee hyvin elävää viivaa, helposti sekä ohutta että paksumpaa. Se tuntuu jotenkin mukavalta ja omalta monenlaiseen piirtelyyn, siksi metsästinkin juuri tätä kynää pitkään. Kaarteissa se joskus tekee vähän muhkuraa, mutta sekään ei haittaa. Suosikki! Sillä saa myös helposti aikaan pyöreän pisteen suoraan ylhäältä painettaessa (seuraavan mietelausekuvan alareunassa esimerkiksi on erikokoisia pisteitä). Know Calligraphy Brush Pen ja Ecoline Brush Pen Viimeiseen kappaleeseen ymppään samaan vielä kaksi keskenään aivan erilaista kynää. Know on uudelleentäytettävä kiinalainen sivellinkynä, jonka kärki on siis oikeasti harjaksinen sivellin. Siveltimeksi se on melko pieni, pienempi kuin esimerkiksi testin ensimmäisen osan Pentel ja Copic. Tai oikeastaan kärki on ohut, tavallaan pitkähkö, hyvin pehmeä ja taipuisa. Tästä tulee kelpoa, eläväistä sivellinjälkeä. Välillä, nopeampia viivoja vedettäessä viiva tosin hajoaa vähän kuivaksi ja joskus viiva pitää siksi vetää kahdesti. Hitaammat viivat toimivat paremmin, ja musteen kulkua nopeuttaa kun säilyttää kynää pystyasennossa. Muste varmaan juoksisi nopeammin jos sivellinkärki ei olisi niin pieni. Muste on melko ohutta ja hieman läpinäkyvää. Uudelleentäytettävyys ja edullisuus ovat ehdottomasti plussia tälle sivellinkynälle! Hollantilainen Ecoline Brush Pen on minulle myös uusi tuttavuus. Kyseessä on vesiliukoinen, melko paksu huopakärkinen sivellintussi. Tätä on saatavilla eri väreissä. Ihastuin heti! Paksusta Ecolinesta juoksee hyvin mustetta ja sillä on helppo työskennellä, varsinkin isommassa koossa. Musteessa on hieman läpinäkyvää, vesivärimäistä fiilistä, mistä tulee omanlaistaan elävyyttä. Kärki ei ole pehmeä eikä jäykkä vaan siltä väliltä. Ecolinella voi myös työstää vesiväriefektejä, voi maalata märälle pohjalle, levittää mustetta siveltimellä tai eri värejä voi yhdistää (minulla ei ole tässä nyt eri värejä). Myös blenderitussi on saatavana. Käyttäisin kaikkia testin tusseja uudelleen, ne sopivat vähän eri tarkoituksiin. Aiemmin olen kuvittanut Pigma Brush Pen BB:llä esim. näin: Linkki: Sivellinkynätesti, osa 1. Pentel, Copic & Pilot Taiteilijan tavaratalo Tempera tukee Sarjakuvablogit.comin toimintaa. Liikkeestä (Uudenmaankatu 16. Helsinki) saa Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20% alennusta tuotteista. Temperalla on myös verkkokauppa osoitteessa www.tempera.com/shop . Sivellinkynät verkkokaupassa täällä.

Ihanuutta-blogin juuret juontavat loppuvuoteen 2013, jolloin aloin käydä Sarjakuvakeskuksen Nuorten avoimessa pajassa kaverini MacKativerin kanssa. Pajan vetäjä Karri voimakkaasti suositteli meitä perustamaan blogin ja aloitimme yhteisen Nuorten avoin -blogin pitämisen. Mac perusti oman bloginsa ( gaiverruksia.sarjakuvablogit.com ) lähtiessään vaihtoon syksyllä 2015, joten jäin sitten päivittämään tätä kanavaa yksin. Ihanuutta-nimellä blogi on keikkaillut reilun puolitoista vuotta. Olin sarjakuvafani jo ennen kuin menin kouluun, mistä lienee kiittäminen valistunutta kotikasvatusta. Muistan vaikuttuneeni Carl Barksin ja Floyd Gottfredsonin pitkistä seikkailusarjiksista, jotka olivat helposti saatavilla kirjahyllyssä. Ryhmä-X -lehti tuli vuosikausia kotiin kannettuna. Aloitin sarjakuvien piirtämisen itse ala-asteella ja harrastus on jatkunut melkolailla katkeamatta tähän asti. Aluksi piirsin pöytälaatikkoon ja lukiolaisena aloin pitää sarjispäivistä, jota luetutin kavereilla. Nykyinen blogi on samaa jatkumoa lukion sarjispäivisten kanssa, ja blogin hahmoista esimerkiksi kriittinen pörriäinen James ja Kuolema hengailivat mukana jo silloin. En ole koskaan tavoitteellisesti opiskellut sarjakuvan tekemistä tai graafista suunnittelua tai edes piirtämistä (kuvislukiossakin tein taidekursseja minimimäärän, kun piti ehtiä päntätä ranskaa ja fysiikkaa). Olen kuitenkin yrittänyt maksimaalisesti hyödyntää sopivia (ilmaisia) eteen sattuvia kursseja, työpajoja ja Sarjakuvakeskuksen nuortenleirejä 2014–15. Uskonpuute ja itsekritiikki meinaa joskus saada vallan kun katselee, mitä muut piirtäjät tekevät. Koetan muistuttaa itselleni, että niistä tyypeistä suuri osa piirtää ammatikseen… Sarjakuvien tekeminen omaksi iloksi (ja vähän kavereiden) on saanut uusia ulottuvuuksia bloggaamisen myötä. En ole ihan vielä tottunut julkaisemiseen, ja mietin usein, mitä tuo mystinen entiteetti ”kaikki” ajattelee, jos piirrän tai kirjoitan sitä tai tätä. Pidän sarjakuvasta ilmaisumuotona, koska se on niin vapaa. Sarjikset sallii liioittelun, kärjistämisen ja abstraktienkin tuntemusten konkreettisen kuvittamisen. Tapahtumat saavat ihan uudenlaista taikaa ja hohtoa sarjakuvina. Sarjikset auttavat jäsentämään tätä ihanan kamalan absurdin monimutkaista maailmaa. Ja tietysti purkamaan paineita silloin kun ahdistaa. Piirrän suhteellisen paljon realistisia juttuja, esimerkiksi rekonstruktioita hauskoista keskusteluista tai tilanteista. Aiheet nousevat omasta elämästäni ja mielenkiinnon kohteistani. Piirrokset syntyvät musteella ja terällä, mutta joskus inspiraation sattuessa olen kokeillut muitakin tekniikoita. Eli värikyniä. Vähän olen välillä lisäillyt väriä Photoshopissa, jos se on käynyt vaivattomasti. Ihailen Frank Millerin ja Mike Mignolan sarjakuvissa vallitsevaa intensiivistä mustaa, mutta en ole vielä päässyt omissa töissäni ihan samalle pimeyden asteelle. Eurooppalainen uusi aalto on toinen tärkeä inspiraation lähde, ja erityisesti Joann Sfarin huojuva tyyli ja aistillinen maailma vetoaa. Näitä kohti pyritään. Ina Rosberg (1992) on helsinkiläinen, ihan pian valmistuva maisema-arkkitehtuurin opiskelija, joka haaveilee vielä jonakin päivänä pitävänsä oman gallerianäyttelyn. nuortenavoin.sarjakuvablogit.com

Tekisi mieli sanoa, että olen piirtänyt aina, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Piirtäminen on minulle kuitenkin aina ollut se minun omin kanava käsitellä ja jäsentää ajatuksiani ja ympäröivää maailmaa. Sarjakuvista innostuin nuorena viikarina Conan-barbaarin äärellä, joita luin kaverin luona. Kotona olevia sarjakuvia olivat turvalliset (ja tylsät) Aku Ankka ja Asterix. Aikuisempana korkeimmalle jalustalle on noussut David Mackin Kabuki-sarja. Piirtelin paljon jo lapsena ja vanhimmat säilyneet työni taitavat olla vuodelta 1996, 13-vuotiaana tehdyt. Päädyin lukiossa kaikille mahdollisille kuvaamataidon kursseille ja lukion ja armeijan jälkeen hetken opiskelinkin kuvataidekasvatusta Helsingissä. Jokin meni sen osalta kuitenkin perustavanlaatuisesti vikaan ja kuvien tekeminen myrkyttyi opintojen jäädessä kesken. Meni melkein 10 vuotta etten antanut itselleni lupaa tehdä kuvia, ja en saanut yhteyttä enää siihen osaan itsessäni, josta ammensin lapsuuteni ja nuoruuteni kuvat. Ajastaan kuitenkin tarve tehdä kuvia alkoi taas nostaa päätään ja tapasin ihmisiä, jotka saivat innostumaan asiasta uudelleen. Aloin harjoitella taas jo unohtamaani määrätietoisemmin ja kokeilla uusia tekniikoita. Päädyin mukaan jyväskyläläiseen sarjakuvaseuraan ja tein vuoden 2017 yhteisjulkaisuun lyhyen sarjakuvatarinan ”Prosessi”, joka on ensimmäinen koskaan tekemäni sarjakuva. Otin albumista saadun palautteen nöyränä vastaan ja aloin suunnitella seuraavaa sarjakuvaa. Tämä ei kuitenkaan juuri edennyt. Puuhasin muita harjoituksia ja treenatessani lyijykynillä metallia satuin keksimään hahmon, johon tykästyin kovasti. Totentanzin. En tosin tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tulisin tekemään hahmolle omaa sarjakuvaa vaan halusin tehdä hahmosta myös maalauksen. Kävin viime vuonna myös ensimmäisillä sarjakuvafestivaaleillani Helsingissä, jossa meidän paikallisella sarjakuvaseurallamme oli myyntipöytä. Pöytä oli Zinefestissä ja juuri keskustelualueen lavalle päin, siitä pääsi hyvin seuraamaan käytäviä keskusteluja ja lavan tapahtumia. Eniten minulle jäi sieltä mieleen Jiipu Uusitalon, Pii Anttosen ja Kimmo Lustin paneeli, sekä Emmi Nieminen. Se lyhyt keskustelu Emmi Niemisen ja kustantajan edustajan kanssa, kun he olivat esitelleet tulevaa Vihan ja inhon internet -teosta oli se, joka lopulta sai kaiken liikkeelle. Aihe oli minusta jotenkin niin tärkeä ja järisyttävää rohkeutta edustava, että yritin pöydän takaa Emmille jotain kannustavia sanoja lausua paneelin jälkeen: ”Kiitos teille rohkeudesta! Yritän ainakin omille lapsilleni sitten näitä opettaa, se on keino minun vaikuttaa vanhempana, että maailma paranee.” Tsiisus kraist, mitä latteuksia! ”Voit vaikuttaa myös yhteiskunnan osana” sanoi Emmi, a classy lady. Koko bussimatkan takaisin Jyväskylään aivoni kävivät ylikierroksilla, kun minulle alkoi pikkuhiljaa avautua se, kuinka megaluokan idiootti olen. Jos Emmi näkee tämän tekstin, niin olen pahoillani. Teen parhaillaan parannusta ja aion vaikuttaa asioihin myös muilla keinoilla mitä minulla on käytössä. Tällä sarjakuvalla ja astumalla pois sieltä hiljaisesta enemmistöstä seinän vierestä. Bussimatkan aikana myös tajusin mikä olisi aiemmin kehittelemäni hahmon tulevaisuus. Loppuvuoden 2017 suunnittelin millä tavalla alan tarinaa rakentaa blogiini. Lueskelin aika paljon muiden blogeja, juuri yllämainittujen panelistien, ja sitten Viivi Rintasen Hulluussarjakuvia ja kaikkien edellä mainittujen tekemiset antoivat luottamusta siihen, että sarjisblogin perustaminen voisi olla ihan hyväkin juttu. Seuraan aika paljon ajankohtaisia asioita ja halusin tuoda tätä jotenkin blogiin myös mukaan. Halusin ottaa tietoisesti myös sellaisen lähestymiskulman, että esittelen asiani perusteellisesti ja etsin sitä varten itsekin tietoa. Blogini sisällön ei ole tarkoitus olla kevyttä luettavaa, josta voi ahmia 6-12 palaa lounastauolla, vaan ravistella ajatuksia ja haastaa ajattelemaan enemmän ja syvemmin. Hybris on salakavala otus ja monessa mukana, vaikka olisikin jo hyvisten puolella ajatuksineen. Blogi on minulle nyt kuitenkin se kanava tällä hetkellä, jolla pidän kynän liikkeessä samalla kun käsikirjoitan ja suunnittelen Totentanziin liittyvää pidempää sarjakuvaa. Blogi auttaa minua kehittämään taustaa, maailmaa ja hahmoja syvemmiksi ja samalla kehittymään kertojana ja piirtäjänä ja ihmisenä. Minulla on blogin lisäksi perhe ja päivätyö, joten minun on myös harjoiteltava oman workflow’n johtaminen, ja tämä onkin ehkä nykytilanteen haastavin palapeli. Muutaman kerran toisten lasten vanhemmat ovat harrastuksissa hieman outona katsoneet, mitä piirrän lehtiöön sillä aikaa kun kakarat hikoilevat jumpassa. Sarjakuva on todellinen masterclass sen suhteen kuinka paljon opittavaa ja mahdollisuuksia on. Jokainen sivu ja ruutu on uusi harjoitus ja haaste. Tekstin juoksuttaminen ja tiivistäminen olennaisiin osiin on parempaa aivojumppaa kuin mikään sudoku. Tästäkin esittelytekstistä tuli liian pitkä, vaikka typistin sen jo puoleen alkuperäisestä. Kiitos kaikille edellä mainituille yhdessä ja erikseen tien viitoittamisesta. Nöyrä kiitos ja kumarrus päästä mukaan kuukauden blogeihin jo näin nuorella blogilla. Lopuksi haluan lainata omaa idoliani, David Mackia: ”Comics are one of the last pirate media. One person can go and immediately just have an idea in his attic and make a book, and it can be out there.” Raimo Saastamoinen on kuvien tekemisen harrastaja, joka pikkuhiljaa alkaa saada niskalenkin omista stigmoistaan, mutta ei ole vieläkään keksinyt miten vuorokauteen voisi lisätä kahdeksan tuntia enemmän aikaa kaiken tekemiseen. Perheen ja päivätyön lisäksi hän haluaa tehdä yhä enemmän sarjakuvaa yhä paremmin. Tätä kirjoittaessa hän vielä tuplavarmistaa, että kaikki romut on kasassa aamua varten ja valmistautuu elämänsä toiseen sarjakuvatapahtumaan, joka on tällä kertaa Tampereella ja samalla salaa toivoo, että edes joku blogin lukija tulee tervehtimään tapahtuman aikana. totentanz.sarjakuvablogit.com

Emmi/Maufa on työharjoittelussa Sarjakuvakeskuksella keväällä 2018. Emmin blogi: maufa.sarjakuvablogit.com

Alunperin Siipesi-sarjakuvablogi oli minulle paikka, johon sain piirrellä omaksi huvikseni, vastapainoksi työlle kuvataiteilijana. Blogi hiljeni, kun lopetin graafisen suunnittelun opinnot ja keskityin opiskelemaan eläinalaa. Lähtiessäni armeijaan halusin jotenkin dokumentoida vuoden muistot ja tunnelmat ylös. Sarjakuvablogi oli minulle luonnollisin valinta ja niin Siipesi sai muuttua Inttiblogiksi, koska blogipohja oli jo olemassa. Aluksi ajattelin kertoa vain kuulumisia intistä, mutta nopeasti otin mukaan informatiivisia postauksia, joihin keräsin tietoa ja vinkkejä tulevia alokkaita varten. Ennen omaa palvelustani etsin paljon muiden palveluksensa käyneiden blogeja, kommentteja ja kirjoituksia. Omakohtaiset kokemukset, tai vaikka vinkit mitä mukaan kannattaa pakata, auttoivat paremmin kuin viralliset ohjeistukset. Muiden kokemusten kautta pääsin koko armeijakulttuuriin niin hyvin sisään, ettei palvelukseen astuminen koskaan aiheuttanut kulttuurishokkia, vaan tunsin armeijaan päästyäni olevani heti kotona. Haluan itsekin antaa innostavan ja kannustavan kuvan palveluksesta; haasta itsesi, kaikkeen tottuu ja kaikesta selviää! Aiheesta ja blogista kiinnostuneiden määrä yllätti minut, intti kiinnostaa kaikenlaisia ihmisiä – niitäkin jotka eivät armeijaan pääse tai ole koskaan menossa. Oma palvelusvuoteni sattui juuri sopivasti hetkeen, jolloin esimerkiksi naishakijoita on ennätysmäärä ja armeija näkyy mediassa entistä enemmän. Parasta inttiblogissa ovat sen herättämät keskustelut. Olen saanut paljon kommentteja, mutta se on puhuttanut myös lähipiirissäni ja kasarmilla. Olen saanut kiitosta mm. siitä, että uskallan puhua joistain aiheista, vaikka olen nainen eli vapaaehtoisesti palveluksessa. Pidän itseäni samalla viivalla muiden varusmiesten kanssa, enkä ajattele että vapaaehtoisuuteni takia joihinkin epäkohtiin pitäisi olla puuttumatta vain koska "on itse tänne halunnut tulla." Vaikka suurinta osaa koulutusta koskee salassapitovelvollisuus, niin omia tunteitani palveluksesta olen halunnut jakaa rehellisesti ja peittelemättä. Kuten kaikki vuodet, palvelusvuosikin tarjoaa ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja. Aamuja on vielä paljon jäljellä eikä reservin aurinkoa näy, joten tervetuloa seuraamaan sotakoiranohjaajan inttielämää! Ansku Wallenius (s.1992) on koiralaumansa kanssa maalla asuva kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja eläintenhoitaja. Kuvataiteen ja graafisen suunnittelun opintojen jälkeen hän on keskittynyt koira-alaan. Projektikoiralinjan jälkeen hän on työskennellyt mm. eläintenkouluttajan opissa, koirien, hevosten sekä tuotantoeläinten kanssa. Armeijassa hän suorittaa palvelusta sotakoiranohjaajana, tällä hetkellä aliupseerikurssilla. Palveluksen jälkeen vuorossa on eläintenkouluttajan ammattitutkinto. Päätyönään hänellä ovat kuitenkin edelleen freelance-kuvataiteilijan työt. siipesi.sarjakuvablogit.com

Teksti ja kuvat: Eeli Laaninen / Muhvu, armasmuhvu2.blogspot.com Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera. Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Suomen laajin valikoima laadukkaita piirustus- ja taiteilijaintarvikkeita! Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista. Tempera.com/shop

Blogi sisältää myös alaikäisille sopimatonta sisältöä. Olipa kerran kahden kuvataiteilijan ylläpitämä blogi kaikenlaisille satunnaisille sarjakuvaideoille. Sen aloittaminen oli suunnitteilla vuosia, mutta tänä vuonna (2018!) saimme sen viimein perustettua. Keksimme kuusi nimivaihtoehtoa blogille. Listasimme ne ylös ja heitimme sitten noppaa, joka arpoi blogimme nimeksi "Mantelitumaketarinat". Onhan se aika hipsteri-nimi nyt kun miettii, mutta vika on nopan, sekä arpajumala Khomghesshin. Blogin sisältö saattaa olla paikoin melko rietasta; joskus esiin putkahtelee tarpeettomia kirosanoja ja välillä hahmoilla vilkkuu lerssi (muna). Kärjekkäät sarjikset eivät kuitenkaan sulje pois pehmeämpiä ja sovinnaisempia vastineitaan, jos sellaisia haluaa joskus toteuttaa. Olemme pyrkineet käyttämään erilaisia työvälineitä kuvien toteutuksessa, jotta sisältö ei näyttäisi aivan tylsältä. Tussi ja sivellin ovat kunniapaikalla. Blogimme ei ole varsinaisesti omaelämäkerrallinen, vaikka ideat sen sarjiksiin ammentuvat elämän karusta todellisuudesta (ja epätodellisuudesta). Aloitimme blogin ylläpidon tiheällä päivitystahdilla, sillä tahdoimme sinne nopeasti sisältöä, ja paljon! Aktiivinen päivitystahti on pakottanut tekijänsä hyväksymään myös ne keskinkertaisen tuntuiset ideat. Sarjakuvia ei ole ollut aikaa hioa loputtomiin, siksi karun näköiset sarjikset on vain pakko hyväksyä. Se on ollut hyvin virkistävää! Saapa nähdä kuinka kauan jaksamme vielä kiduttaa itseämme tällä kiivaalla tahdilla. Vain aika näyttää millaiseen suuntaan blogi taantuu tulevaisuudessa! Jussi Leppänen (s.1987) on Turussa asuva kuvataiteilija. Hän juo maitoa ja kasaa oman tietokoneensa. Tiina Mäkitalo (s.1989) piilottelee Turun pahamaineisissa lähiöissä ja aktivoi itseään olemalla mukana myös yhdistystoiminnassa nykykulttuurin parissa (mutta sitähän ei kuulemma lasketa). mantelitumaketarinat.sarjakuvablogit.com

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 1.9. kruunattiin parhaaksi sarjakuvablogiksi Jenna Oldénin blogi Jelden . Voittaja saa 200 euron lahjakortin, jonka lahjoittaa taiteilijan tavaratalo Tempera. Onnea! 23-vuotias tamperelainen Oldén on blogannut jo vuodesta 2008. Hänen sarjakuviensa ja kuvitustensa visuaalinen monimuotoisuus jaksaa yllättää. Kuva: Helsingin sarjakuvafestivaalit / Henry Söderlund Oldén yhdistelee erilaisia tyylejä raikkaaseen omaelämäkerrallisuuteen. Käsitellään esimerkiksi parisuhdetta, työttömyyttä, yhteiskuntaa ja sukupuoli-identiteettiä. Tekijä kuvaa työtään portfoliossaan näin: "Haluan tuottaa yleisölleni positiivisia ja voimauttavia kokemuksia. Rakkautta, rakentavaa vihaa, voimaa ja huumoria voi löytää mistä tahansa. Minä etsin, löydän, hion palat pieniksi aarteiksi ja jaan ne muiden löydettäväksi." Blogi oli Kuukauden blogina vuonna 2012, lue teksti täältä . Raadissa olivat vuoden 2018 uusi sarjakuvaneuvos, kirjoittaja ja piirtäjä Timo Ronkainen sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja, piirtäjä Aino Sutinen . Timo Ronkainen perustelee: "Varma, mutta rento viiva. Tyylikkään rosoisen graafinen ote, tekijä kokeilee ja leikittelee herkullisesti erilaisilla tyyleillä ja tekniikoilla. Ilo silmälle. Pidempiäkin pätkiä lukisi mieluusti." Aino Sutinen perustelee: ”Kivasti piirretty, sekä selkeä että suttuinen ja ihanan arvaamaton! Arjen kipuilut varmasti monelle samastuttavia. Räävitön, hassu.” Vuoden sarjakuvablogi -palkinto jaetaan vuosittain kotimaiselle blogille sarjakuvaseuran verkostojen ja suositusten perusteella. Kilpailuun ei erikseen ilmoittauduta. Lue blogia Jelden-blogi: fjelden.sarjakuvablogit.com . Blogissa saattaa esiintyä aiheita, jotka eivät sovi alaikäisille. Aiemmat Vuoden sarjakuvablogit: 2017: Jiipu Uusitalo: Tajukankaan kutoja 2016: Heta Nääs: Harmaan pupun päiväkirja, kunniamaininta: Hulluussarjakuvia 2015: Tea Tee: Mad Tea Party 2014: Mitä nyt taas, kunniamaininta: En vaan osaa! Kiitos

Making Money from Webcomics – An Illustrated Guide on verkkosarjakuvan tekemisen opas, jonka ovat luoneet Koneen säätiön residenssissä elokuussa kokoontuneet taiteilijat eri maista. Oppaassa käsitellään paitsi verkkosarjakuvan ja oheistuotteiden monetisointia, myös esimerkiksi sosiaalista mediaa, tapahtumia, elämän ja työn tasapainoa, yhteisöllisyyttä ym. Englanninkielinen opas sopii kaikille sarjakuvantekijöille. Tekijät: Alex Norris, David Daneman, Eelis Nilukka, Enzo, H-P Lehkonen, Jose Rojas, Laura Romagnoli, Megan McKay, Olivia Walch, Paju Ruotsalainen, Sara Valta. Linkki ilmaiseen PDF-oppaaseen Sarjakuvakeskuksen blogissa.

Huom. blogi sisältää myös lapsille sopimatonta sisältöä. Ugly Monsters on tuhma ja humoristinen homosarjakuva, jossa mörkökaverukset seikkailevat deittailun, bilettämisen, itsetutkiskelun ja kalsarimerkkien viitoittamassa maailmassa. Sarjakuva ammentaa aiheita niin mun omasta kuin lähipiirinikin elämästä sekä kaikesta siitä, mitä satun näkemään tai kuulemaan kaupungilla liikkuessani. Stripeissä leikitellään myös stereotypioilla. Vaikka sarjakuva kuvaakin homoelämää, niin uskon, että siihen voivat samastua muutkin. Aiheissa liikutaan kuitenkin suht arkisten ja universaalien asioiden parissa. Ugly Monsters sai alkunsa nelisen vuotta sitten luonnoksista, joita raapustelin työnteon ohessa post it -lapuille. Tuolloin hahmoilla, joita kutsun nykyään alkumöröiksi, ei ollut pysyvää olomuotoa ja niiden rooli oli lähinnä helpottaa omaa keskittymiskykyäni palavereissa. Kavereiden ihastuttua näihin raakilemörköihin päätin ruveta piirtämään niitä enemmän. Pian syntyikin ensimmäinen hahmo, Jojo, jota pidän jonkinlaisena omakuvanani. Koetin alkuun piirtää Möröistä mahdollisimman rumia, ikään kuin kyseenalaistamaan nykypäivän kauneusihanteita. Hahmosuunnittelun ohessa hahmot ovat kuitenkin hiukan söpöytyivät, joskin niissä on edelleen nähtävissä alkumörköjen piirteitä, kuten esimerkiksi oudot nenät sekä runsas ja vaihteleva karvoitus. Ugly-sanalla olen halunnut viitata myös Mörköjen käytökseen. Oikeassa elämässä ihmisiltä odotetaan iän ja aseman mukaan tietynlaista käytöstä. Mörköjen maailmassa näin ei ole, vaan he käyttäytyvät kuin parikymppiset, vaikka ikää on oikeasti enempi. Tästä saakin hauskoja tilanteita sarjakuviin. Myös homous on edelleen ruma asia, jonkinlainen mörkö, vaikka nykyään ollaankin aika suvaitsevaisia ja tasa-arvoasioissakin on otettu isoja askelia. Toivoisinkin, että Möröt herättäisivät keskustelua aiheen tiimoilta. Varsinaisen sarjakuvakerronnan pariin päädyin kesällä 2017. Hahmojen ulkomuodot ja luonteet olivat hioutuneet kohdilleen. Tuntui kuitenkin, että tuolloin tekemäni yhden ruudun sketsiformaatti ei enää yksistään riitänyt, sillä kerrottavaa olisi enemmänkin. Päätin kokeilla ns. ”oikeaa sarjakuvaa”. Oman kerrontatavan löytymisen jälkeen rupesin haaveilemaan jo oikeasta kirjasta, jonka suunnittelin julkaisevani omakustanteena. Sammakko Kustannus kuitenkin ilmaisi kiinnostusta Mörköjä kohtaan ja julkaisi Ugly Monsters -sarjakuva-albumin nyt alkusyksystä. Joakim Juvelén (s. 1983) on helsinkiläinen graafikko ja sarjakuvataiteilija, joka piirtää toisinaan niin roiseja Ugly Monsters -strippejä, että niiden näyttäminen esimerkiksi äidille nolottaa. uglymonsters.sarjakuvablogit.com

Kestääkö parisuhde yhteisen sarjakuvan teon? Tätä kysymystä me blogin taustalla hääräilevät Lapit olemme pohtineet jo pitkään. Ensimmäistä kertaa puhuimme oman sarjakuvan tekemisestä jo muinaisena vuonna 2011, jolloin Katariina esitteli Ilkalle ajatuksensa strippisarjiksesta, jonka viimeisessä ruudussa vitsi huipentuu rock-, pop-, rap- tai iskelmäkappaleesta otettuun sanoituslainaukseen. Olimme molemmat sitä mieltä, että ajatus on loistava, emmekä lyhyen alkuinnostuksen jälkeen tehneet sarjakuvan eteen yhtään mitään moneen vuoteen. Sarjakuva-ajatus kuitenkin poltteli etenkin Katariinaa , joka on aina halunnut piirtää ja käsikirjoittaa sarjakuvaa. Varsinaista koulutusta sarjakuvapuolen hommiin ei ollut, ellei työväenopiston kursseja lasketa. Ilkka taas ei ollut koskaan suunnitellut ryhtyvänsä sarjakuvakäsikirjoittajaksi, mutta joskus elämä pääsee yllättämään. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen saimme viimein valmiiksi pari strippiä Mistä toi on? -nimellä kulkevaa sarjakuvaamme ja tarjosimme niitä eteenpäin värisevin käsin. Suureksi iloksemme strippiä ryhdyttiin maaliskuussa 2017 julkaisemaan turkulaisessa Aamuset-kaupunkimediassa kaksi kertaa viikossa. Olimme kuitenkin jo innostuneet sarjakuvamme ideasta ja hahmoista niin kovasti, että kaksi viikoittaista strippiä ei riittänyt. Teräsrautelan kirjasto -blogi perustettiin myös maaliskuussa 2017, sillä tarvitsimme julkaisualustan ylimääräisille stripeille, erinäisille pikkuraapustuksille sekä pitkille novelleille, joissa sarjakuvien hahmot saavat vähän ylimääräistä elintilaa. Blogimateriaalit noudattavat samaa ideaa kuin varsinaiset stripit, joten biisilainauksiin ei voi olla törmäämättä lukukokemuksen lomassa. Blogin nimi Teräsrautelan kirjasto viittaa Mistä toi on? -stripin keskeisimpään tapahtumapaikkaan. Kolme sarjakuvan päähenkilöistä, Pia Laine, Petri Ruusunen ja Camilla Jurvanen, ovat töissä tässä fiktiivisessä lähikirjastossa. Muut päähenkilöt kuuluvat näiden kirjastosankareiden lähipiiriin. Niin, oliko muuten noissa nimissäkin jotain biisilainaukselta kalskahtavaa...? Olimme jo alusta alkaen sitä mieltä, että ihan pelkillä laululyriikkalainauksilla ei pitkälle pötkitä, joten sekä stripeissä että bloginovelleissa mennään ensisijaisesti hahmot ja tarina edellä ja lainauksien pohtiminen on ylimääräistä hupia. Haluamme kuitenkin helpottaa tunnistamista, joten ylläpidämme blogissa listaa Aamuset-lehdessä julkaistujen strippien biisilainausten tekijätiedoista. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu! Katariina Lappi on yli kolmekymppinen freelancekääntäjä ja -muusikko, joka ei saisi aikaan yhtä ainoaa sarjakuvaa ilman deadlineja (hätätapauksessa myös itse asetetut dedikset käyvät). Ilkka Lappi on vielä enemmän yli kolmekymppinen kirjoitustyöläinen, jonka toteemieläin on Rocky Balboa. Nimestään huolimatta Lapit asuvat Turussa ja käyttävät sarjakuvilta liikenevän yhteisen vapaa-aikansa katsomalla muun muassa Ritari Ässää ja Doctor Whota. terasrautelan-kirjasto.sarjakuvablogit.com

Teksti ja kuvat: Viivi Rintanen / Hulluussarjakuvia, hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com . Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera, tuotteet saatuja. Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 2: Vesivärit Testasin Temperan vesiväri- ja paperivalikoimaa sarjakuvatarkoituksiin. Olen ahkera vesivärilotraaja, sillä piirrän Hulluussarjakuvia-blogian i sekatekniikalla: tussaan lyijäriluonnoksen päälle Talensin Indian Ink -musteella käyttäen G-terää (Nikko). Tussauksen kuivuttua maalaan vesiväreillä päälle samalle originaalille. Korostan yksityiskohtia Pilotin mustalla kuulakärkikynällä, Sakuran Micron -mustekynillä ja valkoisella Gelly Roll -geelikynällä sekä lapsille tarkoitetuilla, mieluusti vesiliukoisilla tusseilla. Yhdistelmä on minulle kotoisa ja tekee töistäni tunnistettavia. Olen sopiva testaaja myös siksi, että runsasvetinen tekniikkani vaatii paljon välineiltäni. Vuosien varrella olen testannut eri paperilaatuja sekä vesivärejä, mutta painin päivittäin muutamien ongelmien kanssa. Vesimäärä voi rypistää paperin aaltoiseksi koppuraksi, joka on vaikea skannata tasaisesti. Intensiiviimpinä hetkinä saatan myös kuluttaa paperin puhki veden ja karkeiden piirtimien yhdistelmällä. Paperin reunojen teippaaminen ja kärsivällinen kuivumisen odottaminen auttavat, mutta eivät ole täysin ratkaisseet ongelmia. Tässä postauksessa esittelen Temperalta testiin saadut paperit. Seuraavassa osassa testaan erilaisia vesivärejä arvioiden eri tuotteiden sopivuutta minulle tai toisenlaiselle maalarille. Paperivalikoima Sarjakuvia voi värittää maalaten, jos paperi kestää koitoksen. Testasin 11 laatua, joista muutama oli etukäteen tuttu. Lähes kaikkiin papereihin testasin sekatekniikkaa, jossa ensin tussaan musteella ja maalaan päälle. Paperin ja testattujen värien ominaisuuden vaikuttivat teokseen joka lotratessa syntyi. Paperit ohuimmasta järeimpään: transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2) Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2) Fabriano Tecnico (240g/m2) transotype ® Perfect Colouring Paper (250g/m2) Fabriano Bristol (250g/m2) Fabriano Mixed Media (250g/m2) Lana Calligraphie (250g/m2) Fabriano Studio Watercolor (200g/m2) Fabriano Artistico 300g (300g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2) Ohuimmat paperit transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2) Tekniikastani johtuen minulla oli ennakkoluuloja ohuimpia paperilaatuja kohtaan. Oletin papereiden vettyvän heti läpi tai muistuttavan bulkkitulostuspapereita tunnultaan. Ilokseni olin väärässä: paperit kestivät tussauksen ja maltillisen vesiväripinnan. Molemmille oli mukavaa tussata, mutta erityisesti Layout ansaitsee erityismaininnan sileydessään. Käyttäisin näitä luonnosteluun tai tekstaamiseen. Transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2) Kalligrafiapaperit Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2) SLana Calligraphie (250g/m2 En ollut koskaan nähnytkään kalligrafiapapereita ja jösses sentään mikä löytö! Ohuempi Sennelierin paperi toisti jännittävällä tavalla nestemäisten vesivärien testini ja Calligraphie kesti ison vesimäärän ilman rypyn ryppyä. Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2 ) Lana Calligraphie (250g/m2) Tosin onnistuin syövyttämään paksumman pintaa hidasteella niin, että vasemmalla puolella näkyy paperihippusia. Annettakoon se anteeksi, kun tahattomat hippuset näyttävät niin tunnelmallisilta. Näin on käynyt hidasteen kanssa minulle aikaisemminkin, eli saattoi johtua vain huolimattomasta maalarista. Käyttäisin etenkin Lanan paperia sekatekniikkaani, joskin välimuotokokoinen lehtiö askarruttaa A3-originaaliin tottunutta piirtäjää. Lehtiön koko selittyy mukana tulevalla viivoitinsivulla, mikä on tosissaan tekstaavalle piirtäjälle kullanarvoinen. Sileät tekniset paperit Fabriano Tecnico (240g/m2) Fabriano Bristol (250g/m2) transotype ® Perfect Colouring Paper (250g/m2) Olen piirtänyt suurimman osan sarjakuvistani Fabrianon Bristolille, mitä aikaisemmin käytin saman puljun Tecnicoa. Vaihdoin Tecnicosta Bristoliin valkoisemman sävyn ja rypyttömämmän lopputuloksen perässä. Molemmat Fabrianon papereista ovat mainioita tussaamiseen, mutta lammikoituvat pystysuunnassa jonkin verran maalatessa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa skannaamista, mutta on ymmärrettävää ei-huokoiselle paperille. Olen tottunut ilmiöön ja käytän sitä osana tyyliäni. Fabriano Tecnico (240g/m2) Fabriano Bristol (250g/m2) transotype ® Perfect Colouring Paper (250g/m2) Jos olisin aloitteleva tai ensijaisesti musteterää käyttävä piirtäjä, suosittelisin kokeilemaan Tecnicoa tai Bristolia. Transotypen paperia taas suosittelisin ennemmin piirtäjälle, joka tussaa ja värittää markereilla mutta ei maalaa. Pinta reagoi vesivärilotraukseeni aavistuksen hylkivämmin kuin Fabrianot. Sekatekniikkapaperit Fabriano Mixed Media (250g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2) En ollut harkinnutkaan sekatekniikkapapereita aikaisemmin niiden rakeisen pinnan vuoksi. Oletin terätussaamisen olevan hankalaa karkealla pinnalla, mutta ennakkoluuloni oli hieman liioiteltu. Toki viivasta tulee erilainen ja terä tökkää helpommin, mutta kokonaisilme palkitsee syvyydellään: molemmille maalattujen värien sävyt erottuvat kauniin rasterisina. Fabriano Mixed Media (250g/m2) Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2) Näistä kahdesta tykästyin enemmän Fabrianon valkoisempaan ja aavistuksen sileämpään paperiin, jolle mieluusti piirtäisin sarjakuvia. Kumpikaan papereista ei rypistynyt kuivuessaan, vaikka vesimäärä oli aikamoinen. Akvarellipaperit Fabriano Studio Watercolor (200g/m2) Fabriano Artistico 300g (300g/m2) Sekatekniikkapapereiden tapaan mielsin myös akvarellipaperit sopimattomiksi sarjakuvien tekoon. Ja taas yllätyin: terätussaaminen ei ollut liian hankalaa huokoisille pinnoille, vaikkakin viiva hieman pehmenee skarpeimmasta mahdollisesta. Näiden paperien kanssa uskaltaisin lotrata ja pyyhkiä loputtomiin. Maalaaminen tuntui hitaalta, minkä syy on looginen: vesivärejä oli helpompi hallita huokoisilla pinnoilla. Jälki (ja minun huitomiseni) ei ole läheskään niin kaoottista kuin mihin olen tottunut. Testatut akvarellipaperit ovat sileitä. Fabriano Studio Watercolor (200g/m2) Fabriano Artistico 300g (300g/m2) Tekisin näille kuvituksia tai sarjakuvaa, joissa tavoittelen rauhallista tunnelmaa, selkeästi toisistaan erottuvia värikenttiä tai kun paperin pitäisi kestää huomattava vesimäärä. Hiplaa paperia ja uskalla kokeilla Jos kuvaukseni tuntuivat kryptisiltä, varmin tapa löytää sopiva paperi on mennä hypistelemään. Suuntaa siis esimerkiksi Temperaan ja tunnustele eri laatuja. Pohdi, miten piirustusvälineesi liikkuu paperin pinnalla. Saako huokoisen paperin pinta näkyä vai haluatko sarjakuvallesi täysin sileän lopputuloksen? Pohdi etukäteen, miten toivoisit väritystekniikkasi imeytyvän paperiin. Jos useampi vaihtoehto houkuttaa, kysy myyjän mielipidettä. Joskus sopiva paperi voi löytyä sattumalta – varsinkin jos on yhtä uraantunut pässinpää kuin kirjoittaja. Ilman tätä testiä tuskin olisin huomannut kalligrafia- tai sekatekniikkapapereita, joita aion käyttää jatkossa Bristolin rinnalla. Huomaan ennakkoasenteideni perustuneen arvostettuun perinteiseen teknikkaan, josta omani jääräpäisesti poikkeaa. Perinteisesti sarjakuvien mustetussaus ja väri on toteutettu eri originaaleille, jotta alkuperäinen tussaus pysyy aina tallessa. Mutta minä haluan lotrata ja leikkiä tussatun mustan päällä, vaikka valintani johtaa arvaamattomaan lopputulokseen. Pidän ongelmanratkaisusta, johon tekniikka minua ajaa: etsin tahattomista sotkuista tunnelmia, varjoja ja päähenkilön tunnetiloja, jotka kuljettavat tarinaa. Millainen vesiväritekniikka on sinun juttusi? Mikäli vesivärilitkut, -sotkut ja -lammikot ovat myös sinun juttusi, hyödyt varmasti seuraavasta postauksestani, jossa perehdymme Temperan vesivärivalikoimaan. Viivi Rintanen on sarjakuvataiteilija, Hulluussarjakuvia -blogi n luoja ja yksinomaan sarjakuvaraiteelle luistunut kuvataideopettaja. Hän aikoo lotrata vesiväreillä sarjakuviaan niin pitkään kuin "hullu" on haukkumasana. Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista. Tempera.com/shop Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 2: Vesivärit

Katupölyä ja pilvilinnoja syntyi sanomisen tarpeesta marraskuussa 2017. Kaksisivuinen fotonovela, blogin tunnukset, nimi ja logo taisivat kaikki syntyä yhden viikonlopun aikana. Suorat poliittiset kannanotot ovat jääneet vähiin avauspostauksen jälkeen, mutta sisältö on muotoutunut sellaiseksi kuin omaehtoisen sarjakuvantekijän taivalkin: kirjavaksi kokoelmaksi valmiita strippejä, innokkaita kokeiluja, keskeneräisiä hankkeita sekä tulevien näyttelyjen, festivaalien ja työpajojen odotusta. Ei sarjakuvamuotoon tehtyä blogia, vaan blogia sarjakuvien tekemisestä. Vuodenaikaan sopivasti, taas kerran katupölyn keskellä mutta pilvilinnoista innoittuen. Nina Lappalainen (s. 1970) on vaikuttunut Clip studio paintin tarjoamista mahdollisuuksista, luottaa tiukassa tilanteessa yhä Gimpiin ja häikäistyy toisinaan siveltimen ja tussin käyttöliittymästä. katupolya-ja-pilvilinnoja.sarjakuvablogit.com

Suomen sarjakuvaseuran jäsenenä saat Sarjainfo-lehden kotiisi neljästi vuodessa. Sarjainfo #182, 1/2019. teema: verkkosarjakuva. sisältää mm. • H-P Lehkonen • Marko Raassina • Luke McGarry • Vinjetisti: Outi Mentula • Pauli Heikkilä (1956–2019) • Digisarjakuvan historiaa Suomessa • Vieraskynä: Anni Keränen • Emma Krogell: Lumine • Johdatus ergodiseen sarjakuvaan • Sukupuolen ilmaisu internetsarjakuvassa • Uusi Muumi-animaatiosarja • Pääarvio: Juri Nummelin: Sarjakuvan lyhyt historia • Arviossa nettisarjakuvat Tilaa irtonumero esim. Turun Sarjakuvakaupalta.

Kiinnostus piirtämistä ja sarjakuvaa kohtaan lähti luultavasti liikkeelle lapsuudesta. Kotoa löytyi isot pinot Asterixeja, Tinttejä ja Aku Ankkoja joita tuli aikoinaan paljonkin lueskeltua. Sarjakuvia tuli tehtyä jo nuorena poikana ja esittelin valmiita teoksia välitunneilla luokkatovereille. Kiinnostus sarjakuviin säilyi vuosien aikana, mutta piirtämisharrastus alkoi lopulta jäädä yhä vähemmälle huomiolle, vaikka välillä kovasti mainostinkin tuttavilleni että teen vielä jonain päivänä oman sarjakuvan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut enkä tiedä uskoinko ajatukseen lopulta itsekään. Keskityin mieluummin valokuvaamiseen ja kirjojen lukemiseen. Ajattelin silti usein että olisi kiva aloittaa vanha harrastus uudelleen, mutta suunnitelma ei edennyt mihinkään suuntaan. Käänne tuli suunnilleen kolme vuotta sitten kun asuin ja työskentelin Tallinnassa. Olin alkanut vapaa-ajalla taas piirtelemään satunnaisesti ja aloin miettimään vakavissani että alkaisin jälkeen tekemään sarjakuvia pitkän tauon jälkeen. Palatessani takaisin Suomeen, päätin ilmoittautua sarjakuvakurssille jotta pääsen alkuun. Erilaisia hahmoja alkoi lopulta syntyä melko helposti, mutta kunnollisen tarinan keksiminen oli haastavaa. Välillä kävi mielessä että lopetan koko touhun, mutta päätin sinnikkäästi jatkaa yrittämistä. Olin aluksi suunnitellut tekeväni pitkän sarjakuva-albumin, mutta en keksinyt millään kunnollista juonta, valmiista käsikirjoituksesta puhumattakaan. Koska pidän myös paljon strippisarjakuvista, päätin keskittyä niiden tekemiseen. Järkeilin että niitä voisi olla myös helpompi tehdä, koska ruutujakin on vähemmän. Asiat alkoivat nytkähtää eteenpäin vuoden 2018 alkupuoliskolla ja vähitellen Vino Inferno alkoi löytämään lopullisen muotonsa. Olin luonnostellut erilaisia hahmoja, joista yksi sattui olemaan pitkähiuksinen luuranko. Laitoin sen vääntämään savon murretta viimeiseen kuvaan ja tämän pohjalta syntyi ensimmäinen strippi. Pian alkoi syntyä muitakin vakiohahmoja, kuten Jumalalta vaikuttava mieshenkilö, pukki, robotti, ja elämän mysteereitä pohdiskelevat lehmät. Sarjan ”ihmismäisin” päähenkilö on John Lennon -mallisilla aurinkolasella varustettu psykiatri joka sukkuloi sujuvasti Vino Infernon muiden hahmojen parissa. Strippeihin saattaa tulla toisinaan yhteiskunnallisiakin teemoja, mutta tarkoituksena ei ole ottaa sen kummemmin kantaa mihinkään. Yritän vaan keksiä jonkun idean, joka sattuu sillä hetkellä huvittamaan ja kokeilen sitä. Maailma vaikuttaa usein melko kummalliselta ja absurdilta paikalta, joten aiheita ei tarvitse aina etsiä kaukaa. Arkipäivän ilmiöistä saa aika paljon ideoita, joita jalostaa pidemmälle ja erilaisia juttuja täytyy kokeilla rohkeasti. On ollut kiinnostavaa seurata mihin suuntaan Vino Inferno on mennyt vuoden aikana ja kuinka oma ilmaisu on samalla kehittynyt. Keksin nimen sarjakuvalle istuessani joskus tyhjässä iltabussissa. Koska tapahtumat sijoittuvat jonkinlaiseen helvetillisiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on hieman vinksallaan, niin kyseinen paikka voisi olla nimeltään Vino Inferno. Se kuulosti tarpeeksi hölmöltä ja hyvältä, joten päätin pitää sen. Jarkko Räihä (s.1984) on savolaistaustainen ja sittemmin Helsinkiin päätynyt jokapaikanhöylä ja sarjakuvataiteilija joka katsoo maailmaa vinosti. Arvostaa vanhoja kauhuelokuvia ja toivoo että helvetissä on toimiva Wi-Fi. vinoinferno.sarjakuvablogit.com

Aloittelin Hemmon seikkailujen piirtämisen, koska olin vähän laiskistunut/kyrpiintynyt omien autobio-sarjisteni piirtämisessä. Halusin piirtää jotain tyystin ei-henkilökohtaista ja fiktiivistä. Olen asettanut riman hyvin matalaksi Hemmon seikkailujen laatuvaatimusten suhteen, sillä tarkoitukseni oli ennen kaikkea saada vain rutiinia takaisin sarjisten piirtelyyn, laadusta viis. Valitettavasti rutiinisuunnitelmani ovat epäonnistuneet toistaiseksi karmealla tavalla. Yritys on silti yhä kova. Minulla on yksinkertaisesti liikaa rahakasta työkeikkaa joka vie aikaa piirtämiseltä. Mikä vääryys!! Hemmo ei ole eläin eikä ihminen, vaan jonkinlainen pötkylä. Tiedättekö miksi? Siksi, että se on helppo ja nopea piirtää. Ehkä Hemmo ja kaverinsa ovat jonkinlaisia kummituksia. Ehkä he kaikki ovat kuolleet traagisilla tavoilla ja leipovat nyt pullaa tuonpuoleisessa. Ehkä vielä saatte vielä kokea traagisia juonenkäänteitä lukiessanne sarjakuvaa. En ole päättänyt vielä! Piirrän aika pitkälti improvisaation pohjalta, enkä yritä etukäteen lyödä lukkoon liikaa asioita. Välillä voin jopa hävyttömästi varastaa kavereideni ideoita seuraavasta juonenkäänteestä. Olkaa siis varuillanne siitä, mitä puhutte seurassani. Blogin osoite on ongelmakoira.sarjakuvablogit.com, koska alunperin minulla oli erilainen sarjisidea. Osoittautui kuitenkin pian ylivoimaisen vaikeaksi aloittaa tätä sarjakuvaa, koska liika perfektionismini ja korkeat laatuodotukset olivat aloittamisen (ja jatkamisen) esteenä. Jos tavoitteena on tehdä täydellinen, niin luultavasti mönkään tulee menemään! Johan sen sanoo järkikin. Hemmon seikkailujen kohdalle olen ottanut täysin päinvastaiset tavoitteet: määrä ennen laatua. Ja vaikkei onnistuisi piirtämään säännöllisesti ja usein, niin pääasia että piirtää edes joskus jotain. Ja kiittää itseään tästä pienestäkin onnistumisesta! Suosittelisin samaa lähestymistapaa kaikille liiasta perfektionismista kärsiville, siis jos vaan kehtaa esitellä internetissä puolivillaista pötkyläsarjista. Toistaiseksi olen aika hyvä kehtaamisessa, vaikka välillä hävettääkin. Uskon kuitenkin että tästä tunteesta pääsee eroon, kun vaan altistaa itseään tarpeeksi häpeän tunteelle. Kehtaamisessakin harjoittelu tekee mestarin! Ja jos tarpeeksi usein kehtaa piirtää edes jotain, niin kai siinäkin puuhassa saattaa vahingossa kehittyä! Eeli Laaninen on ammatiltaan animaattori ja sarjakuvapiirtäjä. Harrastuksiin kuuluvat mm. kahvinjuonti, dyykkaaminen ja päänsisäiset kauhukuvitelmat. ongelmakoira.sarjakuvablogit.com

Olen "Väbäjäbä" tai arkisemmin Väinö Sirén , 20-vuotias ahdistunut, masentunut Asperger-lapsonen Limingasta. Mun rakkaus sarjisblogeja kohtaan alkoi joskus lukion ensimmäisenä vuotena, kun satuin törmäämään Tean ja Millan sarjiksiin kirjastossa. Sieltä äkkäsin linkin sarjisblogeihin ja satojen blogien läpi lukemisen jälkeen olin koukussa. Lukion mittaisen lurkkailun jälkeen lähdin opiskelemaan itse sarjakuvaa Limingan taidekouluun. Ensimmäisen vuoden keväällä sain tarpeeksi rohkeutta perustaa oman blogin nimellä väbäjäbä. Halusin tehdä päiväkirjamaisia postauksia omasta elämästä, joissa puran omaa olotilaa, jutskaan sen hetkisistä ajatuksista sekä jaan taidettani. Sarjisbloggaus on tuonut mulle varmuutta tehdä erilaista sarjakuvaa ja kokeilla aina uutta. Se toimii myös itselleni innoittajana arjessa ja omanlaisena terapiavälineenä ahdistuksen kanssa. Olen melko neuroottinen piirtäjä, ja blogi toimii loistavasti ehtymättömänä työnlähteenä. Haluan tehdä syvevemmin ajatuksiani tutkailevia sarjakuvia ja tuottaa mielenterveydestä keskustelevaa sisältöä. Koen, että sellaiseen tarkoitukseen blogit ovat aivan loistavia. Henkilökohtaisesti olen aina saanut paljon tukea ja turvaa lukiessani muiden tuntemuksista ja kokemuksista masennuksen kanssa painimisesta arjessa. Huomaan, että taiteessani näkyy se, mikä arjessa ei. Olen luonteeltani hyvin hiljainen ja varovainen, mutta pyrin luomaan räikeää ja vahvaa taidetta. Sarjakuva on minulle väline kokeilla ja näyttää niitä tuntemuksia, mitä en uskalla ehkä kasvotusten näyttää. Ehkä siksi ihailen raakuutta omaa elämää kuvaavissa sarjakuvissa. Joskus menee paskasti ja silloin sen saa myös sanoa ääneen. Toisinaan on ihania hetkiä ja niistäkin saa iloita. Toivon, että sarjakuvani voisivat rohkaista lukijoita olemaan avoimempia tuntemuksistaan ja auttaa heitä ilmaisemaan kokemaansa, filtteröimättä. vabajaba.sarjakuvablogit.com

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 7.9. kruunattiin Vuoden sarjakuvablogiksi Jarkko Nääsin blogi Turrikaanien yö . Onnea! Kuva: Henry Söderlund / Helsingin sarjakuvafestivaalit Luonto teemana Helsinkiläisen Jarkko Nääsin (s. 1977) blogi sopii hyvin Helsingin sarjakuvafestivaalien teemoihin, joita ovat ympäristö ja vaikuttava sarjakuva. Nääs on myös ollut suoraan nettiin tehtävän sarjakuvan edelläkävijöitä Suomessa (esim. Desert Rocks). Hänen sarjakuviaan on lisäksi julkaistu mm. useissa antologioissa sekä kissasarjakuvia Mourukatit-albumissa (Arktinen Banaani, 2014). Osa blogin sarjakuvista on aiemmin julkaistu muualla, kuten lehdissä. Päivätyönään Nääs tekee peligrafiikoita. Blogipalkinnon voittajana hän saa 200 euron taidetarvikelahjakortin, jonka lahjoittaa taiteilijan tavaratalo Tempera . Onnea! Raatiin kuuluivat Suomen sarjakuvaseuran hallituksen jäsenet Vesa Kataisto ja Reine Palmqvist sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja Aino Sutinen . Kilpailuun ei erikseen ilmoittauduttu. Turrikaanien yö oli Sarjakuvablogit.comin Kuukauden blogina vuonna 2012. Jarkko Nääs kertoi tuolloin: ”Sarjakuvani käsittelevät yleensä kissoja, Helsingin pelialalla säätävien hipstereiden elämää tai satunnaisia kiinnostuksen kohteitani joita ovat: kivet, sienestys, tähtitiede, sarjakuvatapaamiset ja muut vastaavat kissanristiäiset, luonto, pikselit & pelit, arkeologia, Pet Shop Boys, matkustus ja itse asiassa miltei kaikki mahdollinen, poislukien urheilu ja autot.” Lue teksti täältä. Raadin perusteluja ”Jarkko Nääsin sarjakuvablogi Turrikaanien yö alkoi kotikissojen toilausten esittelynä, mutta on laajentunut kuvaukseksi nykyihmisen ja luonnon suhteesta. Harvoin tulee ajatelleeksi, että oman maailmamme ohessa pyörii, ryömii ja hyörii satoja muita eliösysteemejä, joista osa on hyvin herkkiä kaikille muutoksille. "Katso luontoa ja huomaa" on Nääsin blogin ydinsanoma. Miten elää ja antaa muidenkin elää, se ei vaadi saarnaamista eikä selittämistä vaan tervettä järkeä. Luonto on ollut ja toivottavasti on olemassa vielä kauan ihmisten jälkeenkin.” – Vesa Kataisto ”Tässä on suomalaista maisemaa ja lapsi-kissaperheen kaupunkiarkea tuokiokuvina. Tähän syventyy mielellään. Piirrokset miellyttävät silmää ja teksti on kertovaa ja kauniin korutonta. Kuvan ja sanan yhteispeli toimii, eikä Jarkko Nääs selitä asioita puhki, vaan näyttää sen minkä näkee ja kokee. Hän jättää lukijalle tilaa katsoa itse. Luonto- ja ympäristöteemoista tulee lisäpisteitä." – Reine Palmqvist Lue blogia Turrikaanien yö: jjnaas.sarjakuvablogit.com Aiemmat vuoden sarjakuvablogit 2018: Jenna Oldén: Jelden 2017: Jiipu Uusitalo: Tajukankaan kutoja 2016: Heta Nääs: Harmaan pupun päiväkirja, kunniamaininta: Hulluussarjakuvia 2015: Tea Tee: Mad Tea Party 2014: Mitä nyt taas, kunniamaininta: En vaan osaa! ”Sananen sarjakuvablogeista yleensä. Tämä ilmaisukanava erottuu usein perinteisestä sarjakuvailmaisusta. Monilla tekijöillä tuntuu olevan ensisijaisesti tarve tuoda tunteensa julki, mikä on blogeissa tyypillistä. Niitä tehdään, jotta omille tunteille saataisiin purkautumiskanava, ja toisinaan niillä haetaan myös kaikupohjaa – kommentteja samankaltaisia asioita kokeneilta, samantyylisessä elämänvaiheessa olevilta. Sarjakuvablogit on hyvä ponnistuspohja, terapeuttinen ja omaan osaamiseen uskoa vahvistava, kätevä myös samanhenkisten ystävien löytämiseen.” – Vesa Kataisto

Teksti: Limingan taidekoulu. Tarvikkeet tarjoaa: Taiteilijan tavaratalo Tempera Perinteisessä sarjakuvatekemisessä on totuttu käyttämään ääriviivaan erilaisia tusseja, ja viivan sisälle värittelemään esim. vesiväreillä. Vesiväreille suositellaan luonnollisestikin alustaksi hyvää akvarellipaperia. Kun sarjakuvaopinnoissa perinteiset tekniikat on omaksuttu ja toimiviksi todettu, on opiskelijan aika ryhtyä kokeilemaan sääntöjen rikkomista. Anna Kangaspuoskari ja Kristian Kulju saivat eteensä syväpainopaperiarkit – jotka ovat siis oikeasti tarkoitettu öljypohjaisille metalligrafiikan väreille – ja testasivat mitä uutta ne antaisivat heidän sarjakuvatyöskentelyynsä.

Teksti ja kuvat: Väinö Sirén / Väbäjäbä, vabajaba.sarjakuvablogit.com . Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera, tuotteet saatuja. Väbäjäbän blogin esittely on täällä . Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista. Tempera.com/shop

Sarjakuvapäiväkirjan teko tuli tutuksi Kymenlaakson Opiston sarjakuvalinjalla, kiitos opettajana toimineen Karri Laitisen esimerkin ja vaatimuksen. Sarjisbloggaaminen sen sijaan tuli tietoisuuteeni vasta vuotta myöhemmin. Ruutujen välistä lähti alunperin liikkelle ”ryhmäpaineesta”. Taisteluplaneetta Trikkiksen Anni oli aloittanut oman sarjakuvabloginsa ja kannusti minua aloittamaan omani. Kuten aina, minut sai liikkeelle yhtä helposti kuin kuolleen hevosen, mutta aikansa tökittyään hän sai tämän vanhan kurpan kirjautumaan netin ihmeelliseen maailmaan. Kiitos, Anni. Vastahakoisuuteni sarjakuvablogin tekemiseen perustui suurimmilta osin puhtaaseen motivaation puutteeseen. Uskoin, että päivitykseni koettaisiin yhtä tylsäksi kuin itse koin silloin ensimmäistä kauttaan aloittavan Big Brotherin. Tämä uskomus oli luontaisesti ristiriidassa oman lukijaroolini kanssa, sillä olen aina nauttinut suuresti ihmisten kuvitetuista omaelämäkerroista, olivat ne sitten kirjan tai blogin muodossa. Kuvaukset arjesta niin muistoissa kuin nykyhetkessäkin luovat loistavan pohjan visuaaliselle kerronnalle. Ne ovat ihastuttavia pieniä hetkiä, joihin tekijät kutsuvat lukijansa. Minulla ei ollut hajuakaan, miten kykenisin itse samaan. Iänikuinen perfektionisti minussa kehotti odottamaan, kunnes minulla on oikeasti asiaa ja kunhan tyylini olisi tarpeeksi selkeä ja kauniiksi hiottu. Saman piirteen takia olin aloittanut nettisarjikseni alusta tuossa kohtaa jo viidesti, mutta toisin kuin kaikki kolme nettisarjista, Ruutujen välistä on elänyt näkemään tämänkin päivän. Nykyisin Ruutujen välistä on pieni vapaa ajan hengähdys. Se on myös tapa kommunikoida muiden sarjakuvan tekijöiden kanssa. Toivoisin enemmän aikaan päivitysten tekemiseen jotta voisin löytää löysemmän ja rennomman tyylin kuvata arkista elämää. Blogi on opettelua varten toimiva alusta, koska siinä saa kehittyä ja kokeilla omassa tahdissa. maxsarin.sarjakuvablogit.com (Toim. huom. tekijän esittely ei poikkeuksellisesti tule häneltä itseltään, vaan lainaamme tähän Sarjainfo -lehden uutista.) Kaksi Eisner-palkintoa turkulaiselle Max Sarinille Eisner-palkinto on yksi maailman arvostetuimpia sarjakuva-alan palkintoja, ja ensimmäistä kertaa sen on nyt saanut suomalainen tekijä. Turussa asuva sarjakuvapiirtäjä Max Sarin luo suosittua opiskelijanaisista kertovaa Giant Days -sarjaa osana kansainvälistä tiimiä. Giant Days palkittiin heinäkuun Comic-Con-tapahtumassa San Diegossa parhaana jatkuvana sarjana sekä parhaana huumorisarjana. Sarjaa julkaisee amerikkalainen Boom! Studios, ja sitä käsikirjoittaa brittiläinen John Allison . Sarinin kynänjälkeä ovat sarjan lennokkaat kuvitukset, jotka hän puolestaan lähettää eteenpäin väritettäväksi. Sarin on opiskellut sarjakuvaa Walesissa, Wrexham Glyndwr -yliopistossa. Toriparkilla tavataan!

Lähetä pienlehtesi tai omakustannealbumisi arvioitavaksi Sarjainfo-lehden Pienet lehdet -palstalle! Arvostelija on tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja pienlehtikustantaja Otso Höglund osoitteessa Otso Höglund, c/o Tilitoveri, Tammelan puistokatu 30–32 C 48, 33100 Tampere. Vaihtoehtoisesti voit lähettää linkin nettisarjakuvaan osoitteeseen hoglundotso@gmail.com. Sarjainfon voi tilata täältä. Suomen sarjakuvaseuraan liittymällä saat myös jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja sekä tuet suomalaista sarjakuvaa!

Helsingin sarjakuvafestivaalien syyskuun 5. ja 6. päivä järjestettävä päätapahtuma järjestetään tänä vuonna virtuaalisena. Olemme seuranneet koronatilanteen kehitystä ja päättäneet, ettei fyysisen myynti- ja päätapahtuman järjestäminen ole turvallista kävijöille, vieraille ja järjestäjille käytössämme olevissa resursseilla ja odotetulla kävijämäärällä. Fyysisen tilaisuuden perumisesta huolimatta festivaaliohjelma tullaan toteuttamaan. Viime vuosina Kattilahallissa järjestetyt paneelikeskustelut ja taiteilijahaastattelut tulevat yleisölle nähtäviksi verkossa. Tämän lisäksi pyrimme järjestämään pienemmissä tiloissa järjestettävät tilaisuudet (kuten osan näyttelyistä ja oheisohjelmasta) turvallisuusohjeiden ja rajoitusten puitteissa. Lisätietoa festivaaleista: sarjakuvafestivaalit.fi Kuva: Tiitu Takalo

Helsingin sarjakuvafestivaalit pidetään taas 13.–14.11.2021 Kaapelitehtaalla. Huom. uusi aika ja paikka! Järjestelyjen tilanne elää pandemiatilanteen vuoksi, lisätietoa löytyy osoitteesta sarjakuvafestivaalit.fi . Vuoden teemoja ovat "sarjakuvaseura 50 vuotta" ja "yhdessä". Festivaalitaiteilija on Emmi Nieminen .

Pelastetaan Suomen sarjakuvaseura! Sarjakuvaseura avaa joukkorahoituksen vuoden 2022 toimintansa turvaamiseksi Kulttuurilahja-palvelun kautta. Osallistua voi 8.5. asti haluamallaan summalla (min. 5 €). Sarjakuvaseuran toiminta on vuonna 2022 vaikeutunut: jo vuosia saamamme Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus on tänä vuonna jäänyt saamatta. Tämän vuoksi yleistoiminta, Sarjainfon julkaiseminen ja sarjakuvafestivaalien järjestäminen ovat uhattuina. Joukkorahoituksen avulla voimme yhdessä pelastaa nämä koko alalle tärkeät toiminnot. Samalla seura avaa vapaaehtoishaun , ja tukea voi myös liittymällä seuran jäseneksi. Linkki kampanjaan on tässä. Joukkorahoituspalvelusta: Kulttuurilahja on Kansan Sivistysrahaston perustama aineeton lahja, suomalaisen kulttuurin hyväksi. Kuvitus: Petteri Tikkanen

Sarjakuva-alan yhteinen varainkeruukampanja lähettää apua Ukrainaan. Facebookista löytyy ryhmä nimellä “Auta Ukrainaa – Saat sarjakuvaa!” ja sarjakuvataiteilijat voivat asettaa sinne originaalitaidettaan “myytäväksi”. Ostaja tekee lahjoituksen tunnetulle hyväntekeväisyysjärjestölle ryhmän ohjeiden mukaisesti ja saa postissa originaalin. Tervetuloa mukaan. Kuvitus: Janne Toriseva.

Tamperelainen sarjakuvataiteilija Jiipu Uusitalo on valittu tämän vuoden Helsingin sarjakuvafestivaalien festivaalitaiteilijaksi. Uusitalon sarjakuvat käsittelevät yhteiskunnan epäkohtia ja vallan dynamiikkaa värikkäällä mutta sitäkin viiltävämmällä piirrosjäljellä. Uusitalo on myös pitkän linjan sarjakuvablogaaja, jonka vuodesta 2012 Taivaankutoja-sarjakuvablogi on palkittu muun muassa vuoden 2017 sarjakuvablogina. Kuva: Henry Söderlund Kahden vuoden tauon jälkeen Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään jälleen Suvilahden alueella Kattilahallin ja Tiivistämön tiloissa 10.-11.9.2022. Festivaalia järjestää Suomen sarjakuvaseuran jäsenistöstä koostuva työryhmä. Tapahtuma on yleishyödyllinen ja avoin kaikille. Osana Helsingin sarjakuvafestivaaleja järjestetään jälleen jokavuotinen, omakustannesarjakuviin ja pienlehtiin keskittyvä Zine Fest.

Suomen sarjakuvaseuralla on osasto Helsingin kirjamessuilla 27.–30.10.2022. Esitellään Suomen sarjakuvaseuran toimintaa, pidetään avoimia työpajoja ja mukana on Sarjainfo-lehden 50-vuotista historiaa esittelevä näyttely. Osasto: 7f110 Tapahtumaan Messuhallissa Helsingin Pasilassa on pääsymaksu, lisätietoa: kirjamessut.messukeskus.com. Kaikille avoimet työpajat To 27.10. klo 13 Susanna Partio: Tarinan kertominen sarjakuvana (noin reilut kaksi tuntia) Pe 28.10. klo 13 Pertti Jarla: Miten huumoria piirretään (noin reilut kaksi tuntia) Pe 28.10. klo 15–18 Sarjakuvakeskuksen perjantaipaja La 29.10. ja su 30.10. klo 13 Tuuli Hypén: Sarjakuvapaja kaikenikäisille (noin reilut kaksi tuntia) Voit käyttää paikalla olevia papereita ja kyniä tai tuoda omia lempivälineitä mukaan. Tervetuloa! Sarjainfo 50 vuotta – näyttely ja puheohjelma Lukunäyttely Suomen sarjakuvaseuran osastolla esittelee Sarjainfon historiaa. Saa koskea! Sarjainfo on myös myynnissä Kultin osastolla ja mukana puheohjelmassa. Pe 28.10. klo 16–16.30 Sarjainfo – 50 vuotta sarjakuvakulttuuria Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kirjamessuosasto, 6f10 Suomen sarjakuvaseuran lehti Sarjainfo, Suomen ainoa sarjakuvakulttuurin yleislehti, perustettiin vuonna 1972. Aluksi se oli eräänlainen kopiopaperinippu, ja vuosien varrella sen muoto ja sisältö ovat eläneet ajan mukana. Sarjainfosta ja sarjakuvaseurasta ovat juttelemassa päätoimittaja Aino Sutinen ja toimitussihteeri Onni Mustonen.

Tervetuloa mukaan Sarjakuvakeskuksen kevään 2023 kursseille! LASTEN JA NUORTEN KURSSIT Lasten sarjakuvakurssi Herttoniemenrannassa ti 24.1.–18.4.23 klo 15–16.45, 115 € Lasten sarjakuvakurssi Pihlajamäessä ti 24.1.–18.4.23 klo 17–18.45, 115 € Lasten sarjakuvakurssit Kääntöpaikalla ke 25.1.–19.4.23 klo 15-16.45 & klo 17–18.45, 115 € Nuorten sarjakuvakurssi Herttoniemenrannassa ti 24.1.–18.4.23 klo 17–18.45, 115 € Mangakurssi Herttoniemenrannassa ke 25.1.–19.4.23 klo 15.15–17, 115 € Lasten animaatio- ja sarjakuvakurssi Karakalliossa to 26.1.–20.4.23 klo 17.30–19, 115 € LASTEN LEIRIT Lasten sarjakuva- ja animaatioleiri Herttoniemenrannassa 20.–24.2.23 klo 10–15, 150 € AIKUISTEN KURSSIT Sarjakuvailmaisu 1 ma 23.1.– 24.4.23 klo 17–18.45, 165 € Sarjakuvailmaisu 1 (verkkokurssi) to 26.1.–20.4.23. klo 17–18.45, 165 € Sarjakuvailmaisu 2 (verkkokurssi) ma 24.1.–8.5.23 17–18.30, 165 € Datasta sarjakuvakäsikirjoitukseksi (verkkokurssi) la–su 4.–5.2.23 klo 12–15, 85 € Kuvituskurssi to 26.1.–30.3.23 klo 17.15–19, 165 € Käsikirjoituspiiri sarjakuvaa tekevälle (tapaamisten aikataulu sovitaan yhdessä ryhmän kanssa), 100 € IN ENGLISH Character Design and Background Art for Comics and Animation February 4th, 11th and 18th at 10-15, 120 € Kurssien opetus tauolla hiihtolomaviikolla 8, pääsiäismaanantaina 10.4. ja vappupäivänä 1.5. Ilmoittaudu mukaan verkkokaupassamme 9.12. alkaen! / Register at our online store! sarjakuvakeskus.fi

Helsingin 38. sarjakuvafestivaalit tuo kaupunkiin näyttelyitä, kansainvälisiä vieraita, tatuointistudion ja Batman-puhekaraokea. Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään 38:tta kertaa Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51 B, 00250 Helsinki) 16.–17.9.2023. Suomen kansainvälisin sarjakuvatapahtuma kerää vuosittain 9000–25000 kävijää. Vuoden 2023 sarjakuvafestivaalien teemoina ovat matkustaminen ja saksankielinen sarjakuva, mikä näkyy monipuolisena ohjelmana ja useiden kutsuvieraiden esiintymisenä. Esillä on sarjakuvaa niin suuremmilta kustantajilta kuin pienlehtienkin muodossa. Festivaalitaiteilija on Kimmo Lust . Lisätietoa ja tervetuloa vapaaehtoiseksi: https://sarjakuvafestivaalit.fi/

Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään 31.8.–1.9.2024 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Festivaalitaiteilija Reetta Niemensivu on luonut festivaalien visuaalisen ilmeen. Festivaalien teemoina ovat tänä vuonna brittiläinen sarjakuva ja pop. Kansainvälisinä vieraina Zoe Thorogood, Hamish Steele, Gareth Brookes ja Dave McKean Iso-Britanniasta, Anneli Furmark Ruotsista ja Joonas Sildre Virosta. Kotimaisia vieraita nähdään ja kuullaan paneeleissa, haastatteluissa ja näyttelyissä; mukana mm. JP Ahonen, Mika Lietzén, Heikki Rönkkö, ja Niko-Petteri Niva. Festivaalit tarjoaa monipuolista, maksutonta tekemistä sekä lapsille että aikuisille. Ohjelmassa on luvassa kutsuvieraiden haastatteluja, paneelikeskusteluja, kilpailuja, työpajoja ja näyttelyitä. Esillä on sarjakuvaa niin suuremmilta kustantajilta kuin pienlehtienkin muodossa. Osana sarjakuvafestivaalia järjestetään myös suosittu omakustannetapahtuma Zine Fest. Se jakaa tänäkin vuonna palkinnot pienlehdelle ja verkkosarjakuvalle. sarjakuvafestivaalit.fi HELSINKI COMICS FESTIVAL 2024 Cable Factory 31 August - 1 September 2024 This year’s Helsinki Comics Festival will take place at the Merikaapelihalli hall of the Cable Factory. The festival artist Reetta Niemensivu has created the visual identity of the festival. The themes of this year’s festival are British Comics and pop. The festival’s international guests are Dave McKean, Zoe Thorogood, Gareth Brookes, Hamish Steele from Great Britain, Anneli Furmark from Sweden, and Joonas Sildre from Estonia. In addition, many Finnish artists will be presenting their work in panel discussions and exhibitions, among them JP Ahonen, Mika Lietzén, Heikki Rönkkö, and Niko-Petteri Niva. The festival offers a wide array of free activities for both children and adults. The programme includes interviews, panel discussions, competitions, workshops, and exhibitions. Comic books from major publishers will also be for sale, as well as small press publications and zines. The popular event for self-published comics and zines Helsinki Zine Fest is, once again, a part of Helsinki Comics Festival and will be giving out awards for best small press publication and best online comic.

Resurssipulan vuoksi Sarjakuvablogit.com on keväällä 2025 tulossa tiensä päähän. Sarjakuvaseuralla ei ole vaadittavia resursseja palvelun ylläpitämiseen ja hallitus on keskustellut blogien kohtalosta jo pidempään. Asiaa on käsitelty yhdessä palvelun käyttäjien kanssa vuoden 2023 vuosikokouksessa. 26. maaliskuuta 2025 Sarjakuvablogit.com arkistoidaan tärkeänä osana suomalaista sarjakuvakulttuuria. Maaliskuun jälkeen olemassa olevia blogeja pystyy vielä selaamaan ja lukemaan. Kiitämme kaikkia bloggaajia vuosien varrelta, jotka ovat omalla luovuudellaan ja kekseliäisyydellään rikastuttaneet suomalaisen sarjakuvan kenttää! Olen bloggaaja, mitä minun täytyy tehdä? Blogien pitäjiltä ei vaadita toimenpiteitä. Perjantaina 26.3.2025 tulemme arkistoimaan jokaisen blogin. Arkistoiminen tarkoittaa ikään kuin blogien jäädyttämistä, eli ne säilyvät sellaisena kuin ne ovat tuona päivänä. Blogien pitäjät voivat ennen maaliskuun loppua: päättää millaisen blogin tahtovat jättää jälkeen ottaa talteen materiaaleja piilottaa tai poistaa postauksia Arkistoimisen jälkeen blogeja ei pääse enää muokkaamaan. Lisätietoja info@sarjakuvaseura.fi loppiaisen jälkeen. Blogien hautajaisia voi tulla viettämään Tampere Kuplii -tapahtumaan perjantaina 26.3.2025. Lisätietoja myöhemmin.