totentanz

Oprah Winfrey piti Golden Globe-gaalassa puheen jonka kaikuja ja aaltoja saadaan varmasti seurata pitkään. "Their time is up!" Sinäkin voit olla "magnificent woman" tai "pretty phenomenal man" tai mitä vain jos mikään noista kriteereistä ei kohdallasi täyty. Tärkeintä on, ettei Oprahin viestille käy kuten tarinassani: keskustelu jää eri ryhmien sisäiseksi, se pirstaloituu ja takertuu lillukanvarsiin, eikä muutu aidoksi kulttuuria muuttavaksi voimaksi.

Tällä viikolla olen pohtinut aika paljon erään holokaustista selvinneen kirjailijan, Elie Wieselin sanoja: “I swore never to be silent whenever and wherever human beings endure suffering and humiliation. We must take sides. Neutrality helps the oppressor, never the victim. Silence encourages the tormentor, never the tormented.” Samaan aikaan kuitenkin, kun #metoo kampanja saa lisää tuulta alleen alkaa kampanjalle löytyä myös vastaääniä. Tämä tuntuu hulluimmalta siksi, että tilanteessa pitäisi olla mahdollista vetää selkeä raja, jonka toisella puolella ovat ahdisteluun syyllistyvät ja siitä piittaamattomat ja toisella puolella sen vastustajat ja uhrit. Syytösten tulisi kulkea vain tuon rajan ylitse, ei johtaa kiistelyyn siitä kenen kokemus on todellisempi ja kuinka ahdistelukokemus voidaan toisen puolesta määritellä. Syy miksi raja on mahdollisimman nopeasti vedettävä tulee aika hyvin esiin Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon erinomaisessa "Vihan ja inhon internet" -teoksessa. Jokainen ahdistelija, nettitrolli ym. misogyyni siirtää toiminnallaan rajaa joka tapauksessa kaventaen toisten oikeutta olla ja toimia. Jokainen hiljainen ohitus, jossa tilanteeseen ei puututa ja sitä ei tuomita on luovuttamista: tila on silloin menetetty ja valtaus voi jatkua. Siksi minusta on olennaisen tärkeää, että ihan kaikki - myös valkoihoiset cismiehet - osallistuvat tähän samaan keskusteluun. Haastan tulevalla viikolla itseni ja muut vetämään rajan treenisalin pukuhuonekeskustelussa tai saunan lauteilla tai vaikka työpaikan kahvipöydässä ja sanomaan ääneen vastalauseensa asiallisesti jos joku seurueesta yrittää hivuttaa rajaa minkä tahansa ihmisryhmän kustannuksella. Ideaalimaailmassa olemme kaikki samalla puolella. Pelko on, että sinne on kuitenkin vielä matkaa ja unelma uhkaa karata vielä kauemmaksi.

The Guardian julkaisi menneellä viikolla reportaasin, jonka mukaan YK:n sisällä on rakentuneena mitavat koneistot järjestelmälliselle seksuaaliselle häirinnälle ja sen peittelylle. Tämä on aika surullinen uutinen organisaatiosta, joka perustettiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan pitämään huolta ihmisoikeuksista ja ajamaan tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden asiaa. Ihan siinä määrin, että ihmisoikeudet on yleismaailmallisesti määritetty YK:n toimesta ja samoin myös 1979 tehty "kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus" (jonka Suomi ratifioi heti perään elokuuussa 1986 ) on YK:n käsialaa. YK on jo saanut kritiikkiä osakseen tehottomuudesta aiemminkin ja tällaisten syytösten luulisi reilussa kymmenessä vuodessa johtavan jonkinlaiseen itsesäätelyyn. Nyt The Guardianin jutussa kuitenkin tuntuu käyvän ilmi, että organisation sisällä asiasta ollaan piittaamattomia. Miten näin kaukana voidaan olla omista asetuksistaan organisaatiossa, joka määrittää pohjan monien valtioiden lainsäädännölle? Hyvien uutisten saralla sen sijaan Yhdysvalloissa käytiin viimein oikeutta liikuntalääkäri Lawrence G. Nassaria vastaan, jota syytettiin useiden naispuolisten voimistelijoiden hyvåksikäytöstä urallaan. Uhreja oli ehtinyt kertyä yli 150, jotka tapahtumahetkillä ovat olleet nuoria tai lapsia. Oikeudenkäyntiä johtanut tuomari Rosemarie Aquilina antoi uhreille poikkeuksellisen paljon tilaa puhua ja rohkaisi kaltoinkohdeltuja astumaan kokemuksiensa kanssa esiin. Mahdollisuus puhua kokemuksistaan kaikkien vaiettujen vuosien jälkeen ja se, että näkee samassa oikeussalissa muut uhrit ja kuulee heidän kokemuksensa on varmasti ollut monelle uhrille eräänlainen katarsis. Ainakin toivon sen tuoneen helpotusta ja lisäksi tieto, että Nassarin saama tuomio pitää hänet kaltereiden takana loppuelämänsä ajan. Tuomio tuli lopulta seitsemästä hyväksikäytöstä, joihin Nassar myönsi syyllisyytensä. Hollywoodissa myös asiat etenee, Wonder Woman 2 elokuvan kuvauksissa tullaan soveltamaan ensimmäisen kerran tiukentuneita seksuaalisen häirinnän ohjesääntöjä, joita alettiin puuhata Harvey Weinsteinin törkyjen pulpahdettua pintaan. Lisäksi vielä tapahtui Women's March 2018 joka oli väkimäärältään ehkä isompi kuin mikään yhden päivän mielenilmaus koskaan. Blogin Old News viikkokuva on nyt suunnitellusti luovalla tauolla seuraavan viikon ja uusi päivitys on kahden viikon kuluttua. Jos tässä kolmen viikon aikana käsittelin jotain sinulle tärkeää asiaa tai sinulle herää ajatuksia, niin jaathan linkin uutisvirtaasi ja keskustelet lähipiirisi kanssa lukemastasi.

Meillä on suuri tarve leimata pahat teot ja nostaa pahuus tikun nokkaan kun viimein havaitsemme sitä keskuudessamme. Keskitysleirit, Josef Fritzl, 9/11 tapahtumat. Noitavainot, jalkapuut, giljotiinit. Jokela, Ut∅ya, Sandy Hook, Abu Ghraib. Median kautta meille vyöryy yhä uusia tarinoita yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien kyvystä pahuuteen ja julmuuteen. Erittelemme hirmutekoja ja sarjamurhaajista tehdään kokonaisia dokumenttisarjoja. Kuinka se minun naapurini? Sehän oli ihan tavallisen oloinen. Tuo ihminen on todellinen hirviö! Minä noudatin vain lakia ja ohjeita! Sosiaalipsykologit tekevät kokeita joissa havaitaan samoja asioita: jokainen meistä on kykenevä pahoihin tekoihin, kun olosuhteet ovat oikeat. Stanfordin vankilatestin tekijä, Philip Zimbardo antaa ilmiölle nimen "The Lucifer effect" Kuitenkin kun asiaa lähdetään tarkastelemaan, on pahuuden aina mahdollistanut otollinen ympäristö ja olot. Välinpitämätön tai hiljaiseksi peloiteltu muu väestö. Suojattu ympäristö joka on tarjonnut puitteet teoille tai sokea usko auktoriteettiin. Tai pahimmassa tapauksessa valta yhdistettynä liian laiskaan tapaan ajatella ja kaikkiin edellisiin, kuten "juutalalaiskysymyksen lopuillisen ratkaisun" arkkitehti Adolf Eichmanniin, joka oikeudenkäynnissään kertoi vain noudattaneensa Immanuel Kantin velvollisuusperiaatetta ja olleensa kuuliainen laeille ja säännöille. "Jos et sinä tee, joku muu kyllä tekee." "Katso mitä olet jo tehnyt, nyt et voi enää kääntyä takaisin." Tällä logiikalla natsit, mafia ja huumediilerit ovat houkutelleet tavallisia kansalaisia toimintaansa aina jos ei ideologia ole muuten miellyttänyt jo ennestään. Pikkuhiljaa. Pahuus on kalteva pinta, jossa ensimmäinen loiva askel alaspäin on hybrikselle antautuminen. Lupa ajatella toisesta vähemmän kuin olisi tarpeen. Itselle kerrottu valhe, että toiminnalle on joku suurempi oikeutus. Jokainen askel on kuitenkin tietoinen valinta ja milloin vain on mahdollista ottaa askel toiseen suuntaan. Monesti jos ei muu yhteistö pääse tähän väliin, ollaan liukasteltu jo aika pitkälle pintaa pitkin alaspäin ja lopputulos on se, jota nimitämme pahuudeksi. Meillä on tarve leimata pahat teot, jotta emme huomaisi olevamme osasyyllisiä kun annamme jonkun liukua liian alas niin pitkälle, että hän rikkoo yhteisöä vastaan. Oikeudenkäynti on useimmiten se lopullinen tragedia joka tarjoaa muulle yhteisölle tarvitsemansa katarsiksen, puhdistumisen. Yhdysvalloissa on parhaillaan muodikasta esittää profiilikuvissaan tai meeminä "I did not vote for Trump" kun aiheellisempaa olisi astua rohkeasti esiin, ottaa vastuu ja ilmoittaa: "I did not vote"

"Tiedän vain sen, etten tiedä" Tätä lausetta on laitettu Sokrateen suuhun hänen puolustuspuheenvuoroissaan ja siitä on muutama eri muoto. Olennaisinta on kuitenkin sen ytimessä oleva avoimuus uudelle tiedolle. Tällä ohjeella olen huomannut parhaaksi lähestyä keskusteluja, jotka voisivat ravistella omaani tai toisen ajattelumallia maailmasta, kaikkeudesta ja mistä tahansa. Se toimii ohjenuorana, kun yritän ymmärtää toista tai välttää saarnamiehen manttelia jos näkemykseni eroaa. Meillä on silti tarve rakentaa maailmankatsomuksemme kokemustemme ja oppimamme kautta paradigmojen varaan. Sellaisten ydintotuuksien, joihin emme mielellämme koske. Niitä joko puolustetaan suu vaahdossa raivoten tai ne pidetään niin visusti lukittuina salaisuuksina, että jos joku niitä vahingossa lähestyy ne verhotaan huumorin ja vitsien savuverhoon. "Se oli vain tsoukki!" Lisäksi monelle omat paradigmat saattavat todella olla niin salaisia, että niiden vaikuttimia omaan toimintaan ei edes itse ymmärretä. Moraalirelativismi on sitä, että ajatellaan jokaisen ajattelumallin olevan itsessään yhtä arvokas. Kuitenkin unohdamme helposti, että samalla kun vaivattomasti kellumme kukin omien paradigmojemme varassa vältellen kohteliaasti muita kellujia ja yhteentörmäyksiä niin pinnan alla on aina odottamassa muita, jotka eivät jaa arvopohjaamme millään lailla. Suosiolliset olosuhteet, poliitikkojen käyttämä retoriikka, korruptio, puutteellinen lainsäädäntö. Mm. nämä muodostavat tilanteita, joissa kellujat saattavat huomata, että vesi onkin muuttunut nopeasti sameammaksi ja siellä uiskentelee aivan uudenlaisia kaloja. Liukuhihnapäätöksiä tekevä Migri , Yhdysvaltojen Immigration and Customs Enforcement, ICE ( linkistä aukeaa raportti ICE:n toimesta säilöönotettujen maahanmuuttajien kuolemista ja niiden salailusta ) ja vanha kunnon Gestapo. Paralleelit näiden välillä ovat aika hätkähdyttäviä, kun mietitään minkälaisia ihmisiä jokainen on toimintaansa tarvinnut. Moni ei ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ennen kuin koputus on kuulunut omalta ovelta. Uskallatko haastaa omat paradigmasi? Hybris on se ääni, joka sanoo, että "kyllä minä tiedän"

Ouroboros on symboli, jolla on kuvattu elämän syklisyyttä, ikuisuutta ja asioiden jatkuvaa toistumista: loppua seuraa aina uusi alku. Häntäänsä syövä käärme. Symboliin liittyy osaltaan toivoa siitä, että lopulta kaikki aina korjaantuu, mutta myös fatalistista ajattelua ettei sykli ole lopulta meidän omissa käsissämme tai hallittavissamme. Suomessa muistelemme tänä vuonna sata vuotta sitten sodittua veristä sisällissotaa. Tämä on minusta erittäin hyvä asia, koska vain ottamalla asioista selvää ja varmistamalla, ettei sama pääse toistumaan voimme todellisuudessa alkaa murtamaan tuota sykliä. Noin sata vuotta tuntuu olevan sen muistin pituus, joka ihmisellä kestää unohtaa yhden sukupolven kokemat traumat. Suomessa on keskitytty käsittelemään paljon viimeisintä kahta sotaamme, josta vielä ei ole sataa vuotta mennyt ja oma kansallinen identiteemme on rakennettu niihin turhankin korostetusti. 1918 käydyn sisällissodan käsittelyllä nyt on hyvä paikkansa myös siksi, että heräisimme huomaamaan minkälaisia rakenteita olemme parhaillaan virittelemässä mm. soteuudistuksen ja aktiivimallin kautta. Mikään ei radikalisoi paremmin, kuin tunne merkityksettömyydestä ja näköalattomuus vaihtoehdoistaan. Mikään ei aseta ihmisiä paremmin toisiaan vastaan, kuin ihmisryhmien leimaaminen rodun, uskonnon, sosioekonomisen aseman tai jonkun muun löyhän nimittäjän avulla. Lisää mielenkiintoisia artikkeleita voi lukea vaikka kuinka sukkulamadoilla on tutkittu epigeneettisten muistojen siirtyvän jopa 14 sukupolven päähän. Samoin ihmisillä on tutkittu holokaustin uhrien traumojen periytymistä. Tuon artikkelin lisäksi on kuitenkin luettava myös sen kritiikki niin saa paremman kuvan kokonaisuudesta ja siitä kuinka vähän lopulta vielä asiasta tiedämme. Sarjakuvassani nimikkokyborgi Totentanzin alkuhetki on se tilanne, jossa hänet ostanut teknikko päättää viimein murtaa Ouroboros-loopin. Tästä hetkestä eteenpäin kyborgilla on pääsy myös aiempiin muistoihinsa ja se mitä siitä seuraa selviää aikanaan sarjakuva-albumissa. Halusin nyt viikkokuvalla tuoda tarinaa takaisin hieman lähemmäksi itse päähahmoja ja heidän maailmaansa. Olemme saaneet nauttia poikkeuksellisesta rauhan ajasta. Siksi nyt on velvollisuutemme miettiä miten Ouroboros saadaan murrettua ennen kuin sykli uusiutuu. Seuraava mahdollisuus voi tulla vasta sadan vuoden kuluttua ja ihmiskunnalla ei välttämättä ole niin paljoa aikaa tuhlattavaksi. Sama ongelma on toki ratkaistava jokaisessa maassa erikseen. Fatalismissakin kuuluu hybriksen ääni: "Miksi me tekisimme mitään täällä Suomessa, kun väkilukumme vastaa 0,072% maailman väkiluvusta?" Yhdysvalloissa opiskelijat ovat ottamassa omaa Ouroborostaan haltuun ja järjestämässä ulosmarssia maaliskuun 20. päivänä vastalauseena maansa päättömille aselaeille, jotka tekevät oppilaitoksista toistuvasti teurastamoita. 2012 Sandy Hookin ammuskelun jälkeen kuului jo useasta suusta: "Ei koskaan enää!" Tämä laskuri on pitänyt lukua kuinka monta kouluammuskelua yhdysvalloissa on ollut tuon hetken jälkeen. Tätä kirjoittassa laskuri on lukemassa 1607. Tuhat kuusisataaseitsemän. Tuhat kuusisataaseitsemän joukkoampumista yhden valtion oppilaitoksissa joulukuun 2012 jälkeen. Tuhat kuusisataaseitsemän kertaa muistuttamassa siitä, että Ouroboroksen voi aina myös katkaista. Toivottavasti opiskelijat marssivat kouluistaan ulos 20. maaliskuuta, eivätkä palaa, ennen kuin aselait ovat tiukentuneet. Tässä kolmen viikon sarjassa olen käsitellyt nyt pahuutta ja suhtautumistamme siihen. Paradigmoja, ajattelumalleja joita emme henno haastaa tai ottaa selvää toisten vaikuttimista ja tämä viimeisin käsittelee nyt Ouroborosta ja fatalismia. Toivottavasti sain sinut ajattelemaan syvemmin, kuin mitä olisit tehnyt ilman tätä blogia. Pidän julkaisusta taas viikon tauon, luen jotain, luonnostelen ja kerään aiheita seuraavaan kolmen viikon sarjaan.

Tällä viikolla on vietetty naistenviikkoa, sekä naistenpäivää. Amnestyn Suomen osasto ja Ensi- ja turvakotien liitto on järjestänyt kampanjan jonka kautta voi allekirjoittaa vetoomuksen naisten aseman parantamiseksi Suomessa, sekä tehdä lahjoituksen toimintaan. Jos et ole vielä ehtinyt tehdä kumpaakaan, niin vielä varmasti ehtii mukaan. Viikon aikana on saanut lukea myös hämmentäviä kannanottoja ihmisiltä, jotka tuntuvat olevan kovin hukassa oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Laura Huhtasaari irtisanoitui feminismistä löydettyään pimppikirjan työpöydältään. Myös miesasiaa ajavat tahot ovat tällä viikolla aktivoituneet muistuttamaan, että myös miehillä on joskus paha olla ja etteivät kaikki miehet kuulu pahan patriarkaattiin . Huhtasaari tuntuu unohtavan, että naisten asiaa ajaneet feministit ennen häntä ovat mahdollistaneet toiminnallaan hänelle nykyisen eduskuntapaikkansa ja patriarkaatista irtisanoutuvat miehet - minä mukaanlukien - emme koskaan pysty täysin näkemään kaikkia niitä etuja, joita nykyjärjestelmä meille mahdollistaa. Lopulta kuitenkin asia mies- ja naisnäkökulmasta on tuomittu kiertämään kehää, koska sukupuoli ei ole binäärinen ja se mitä miellämme sukupuoleksi on monesti sosiaalinen konstruktio. Se feminismi, jota Huhtasaari tuntuu eniten pelkäävän on ilmeisesti juuri sitä, joka on ottamassa niitä tärkeitä askelia tämän asian tuomisessa yleiseen ymmärrykseen. Simone de Beauvoirin kirja "Toinen sukupuoli" on käsitellyt asiaa jo viime vuosisadan puolivälissä. Jos mennään vielä tuosta taaksepäin niin jo Platon kirjoitti Pidot-dialogissaan Aristofaneen puhuvan kolmesta sukupuolesta: miehestä, naisesta ja androgyynistä. Tuon tekstin julkaisu kun ajoittuu n. 350 vuotta eaa. niin ei voida puhua mistään uudesta ilmiöstä, jossa sukupuolia aletaan keksiä uudelleen. Ehkä olemme feminismin ja naistutkimuksen ansiosta murtautumassa ulos sieltä patriarkaalisesta maailmasta, jossa olemme eläneet pimeää keskiaikaa. Valo ei kuitenkaan paista vielä sillä asemalla, jossa naisille on varmistettu yhtäläiset oikeudet vaan sen jälkeen matkan on jatkuttava niin pitkään, että myös muunsukupuoliset ovat samassa junassa. Isoin ongelma tuntuu syntyvän siitä, että meillä on tarve lokeroida ja määritellä sukupuoli ja kokemus siitä. Erityisen raskaasti tämä tuntuu cis-sukupuolisten käymässä keskustelussa. Välittyy ajatus siitä, että heiltä ollaan riistämässä oikeus olla miehiä ja naisia haluamillaan tavoilla. Toisin sanoen he haluavat määrittää oikeat tavat ilmaista itseään miehenä tai naisena ja myös muiden tulee ilmaista itseään näiden määritteiden kautta. Jos sukupuolesta otetaan pois sosiaaliset konstruktiot ja olettamat siitä, miten miesten ja naisten kuuluisi käyttäytyä ja toimia, alamme päästä huomattavasti lähemmäksi sitä todellista tasa-arvoa, jossa myös ei-binääriset sukupuolet saavat olla omia itsejään. Tämä on lopulta meidän kaikkien etu, koska vapaudumme olemaan ainoastaan inhimillisiä toisiamme kohtaan. Meillä on silti vapaus tuntea itsemme feminiinisiksi, maskuliinisiksi tai androgyyneiksi juuri meille merkityksellisellä tavalla - kunhan emme toteuta itseämme hybriksen kautta, alentaen samalla jotain toista.

Hyvää tasa-arvon ja Minna Canthin päivää kaikille! Viikkokuva ja siihen liittyvät merkinnät ovat nyt parin viikon paussilla aikataulupaineiden ja flunssapöpön vuoksi. Tasa-arvon asian edistämistä tullaan jatkamaan tässä blogissa kuitenkin jokaisen päivityksen myötä ympäri vuoden jatkossakin. Tulevana viikonloppuna matka vie kuitenkin Tampere Kuplii-sarjakuvatapahtumaan , jossa minut tavoittaa lauantaina ja sunnuntaina Keski-Suomen Sarjakuvaseuran myyntipöydän takaa myymässä uusinta vuosijulkaisuamme, sekä jotain irtomateriaalia liittyen tähän blogiin. Totentanzista ei ole vielä painettuna sarjakuvaa, mutta printtejä ja tarroja voi tulla hakemaan tai juttelemaan muuten. Myyntipöytämme sijaitsee tapahtuman Pienlehtimarssissa ja fyysisesti se on Tampere-talon 2. kerroksessa. Pidän myös lyhyen esittelyn seuramme toiminnasta sunnuntaina Kuplalavalla klo 11 kieppeissä, kun Pienlehtimarssin tekijät esittäytyvät. Blogiin päivitän varmaan jotain kuulumisia Tampereelta myöhemmin ja viikkokuvan pariin palaan heti Tampereen jälkeisellä viikolla. Toivottavasti kaikki Tampereelle tapahtumaan viikonloppuna tulevat ja blogia lukeneet käväisevät moikkaamassa, tavataan Tampereella!

Tästä päivityksestä olikin kasvamassa suunniteltua isompi järkäle, joten totesin paremmaksi pilkkoa kokonaisuuden kahteen osaan. Aihe on sen verran olennainen koko tämän blogin, sekä muotoilun alla olevan hybrisetiikan osalta, että senkin takia sen palastelu on ihan perusteltua. Edellisessä päivityksessäni käsittelin sukupuolen kokemuksen eri tahoja. Maskuliinisuutta, feminiinisyyttä ja androgyynisyyyttä. Mikään näistä ei suoraan kuitenkaan saa hybristä kiinnittymään itseensä samalla tavalla kuin nykyisessä länsimaisessa kulttuurissamme vallitseva hegemoninen maskuliinisuus ja erityisesti myrkyllinen maskuliinisuus. Koska aihe on myös todella olennainen pala Totentanzin koko tarinaa ja syntyhistoriaa, voi käsitteisiin tutustua paremmin vaikka Wikipedian kautta. (Linkki on englanninkielinen, suomenkielistä vastinetta ei ollut vielä kukaan Wikiin asti kirjaillut.) Viitatessani nyt hegemoniseen maskuliinisuuteen käytän enemmän nyt Terry Kupersin suppeaa määritelmää sen osalta, että hegemoninen maskuliinisuus on se viitekehys, joka määrittelee "tosimiehen" ominaisuudet länsimaissa. Näitä ovat nykyisin (R.W Connellin mukaan) mm. vahva kilpailuvietti, kyvyttömyys ilmaista muita tunteita kuin vihaa, haluttomuus ilmaista riippuvuutta tai heikkoutta, naisten halventaminen ja pitäminen esineinä tai alempiarvoisina, sekä homo-, trans- ja tiesmikäfobia. Teen erotuksen sen takia, (verrattuna R.W.Connellin määritelmään) että minusta hegemoninen maskuliinisuus on kokoelma ominaisuuksia, jotka muuttuvat sitten vallitsevan kulttuurin mukaan, sen sijaan että edustaisivat aina samoja ominaisuuksia. Niiden on kuitenkin oltava niitä ominaisuuksia, jotka takaavat maskuliinisille suurimman vallan, paremmat palkat ja yleisesti ottaen helpomman tien Onnelaan. Tällä hetkellä hegemonia tuntuu olevan murroksessa sen osalta, mitkä ovat maskuliinisuuden tavoitelluimpia attribuutteja. Eli niitä ominaisuuksia, joiden avulla maskuliiniset henkilöt pystyvät saavuttamaan eniten valtaa ja arvostusta. Uskonkin, että Metoo-kampanjan suurin vaikutus tulee olemaan hegemonisen maskuliinisuuden muuttuminen. Pohjoismaissa muutos on varmasti ollut jo pidemmällä ennen Metoo-kampanjaa ja tämä osaltaan on näkynyt ulostuloina miehisen identiteetin katoamisesta ja pelkona siitä, että kaiken taustalla onkin jokin lukuisista feministien salaliitoista . Loppuun vielä lyhykäinen päivitys tapahtumista Tampere kupliissa, josta nyt on vierähtänyt tätä kirjoittaessa aikaa toista viikkoa. Olin suurimman osan ajasta suunnitellusti myyntipöydän takana ja paikalla oli kyllä valtava määrä ihmisiä cosplay-tapahtuman vuoksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että ihan kaikilla ei ollut ns. ostohousut jalassa vaikka pöydän reunusta kävikin moni kiinnostunut hieromassa. Silti jäi kokonaisuudesta oikein hyvä mieli ja ottaen huomioon paljonko siellä oli Tampere-talolla väkeä, niin järjestelyt sujuivat tosi mallikkaasti. Toivottavasti sinä olet yksi niistä uusista lukijoista, joka löytää tämän blogin nyt tarrasta löytyvän osoitteen avulla. Tervetuloa! Tapasin taas lisää mielenkiintoisia tyyppejä kotimaisesta sarjakuvakentästä ja juuri ennen lähtöä Tampereelle sain tiedon, että tämä blogini pääsee kuukauden blogiksi sarjakuvablogit.com etusivulle. Yay! Seuraavassa päivityksessä julkaisen sitten toisen osan tätä samaa kokonaisuutta, jossa avaan hieman myrkyllisen maskuliinisuuden aiheuttamaa tuhoa ja pohdin, että mitä se sellainen myrkyllinen feminiinisyys voisi sitten olla.

Edellisessä päivityksessäni alustin nyt tämän päivityksen koskevan nimenomaisesti myrkyllistä maskuliinisuutta. Aiheesta alkoi kertyä todella paljon tavaraa ja luettavaa, viittauksia ja lukusuosituksia olisi niin paljon, että minun on pakko rajata vain nyt osaan. Myös viikkokuva muutti osaltaan tästä syystä muotoaan ja se on nyt kolme kertaa korkeampi normaaliin verrattuna, että kerronta olisi helpompaa. Sen verran kuitenkin varoitan, että tässä päivityksessä käsittelemäni aiheet ovat oikeasti rankkoja ja myös tämän työstäminen päivitykseksi asti oli poikkeuksellisen raskasta. Samalla syntyi myös tavallista pidempi katko päivityksessä. Tämä päivitys on siinä mielessä kolme päivitystä yhdessä. Pahoittelen odottaneille viivettä. Myrkyllisestä maskuliinisuudesta puhuessa liitetään hyvin usein ominaisuuksiin taipumus läheis- ja seksuaaliseen väkivaltaan. Tämä näkyy nyt ihan tarkoituksella myös päivityksen kuva-aiheessa. Ehkä olennaisinta on kuitenkin mieltää myrkyllisiksi ne ominaisuudet, joista on haittaa yksilölle itselleen ja muulle yhteisölle. Eli sellaiset ominaisuudet, jotka ovat eniten tekemisissä hybriksen kanssa ja liittyvät vallan ja häpeän siirtämisestä yksilöltä toiselle alentamalla toista. Näistä ilmeisimpiä ovat alistaminen, manipulointi ja väkivalta. Eräs esimerkki, jossa rakenteellisesti luodaan puitteet järjestelmälliselle koneistolle, joka tukee myrkyllistä maskuliinisuutta on terroristijärjestö ISISin harjoittama väkivalta. Se on inhimillisesti jotain niin sairasta, että jopa järjestön otteesta vapautetut Jesidi-yhteisön vankien tarinat saavat terapiaa antavat ammattilaiset hakeutumaan terapiaan. Ongelman nimittäminen uskonnon, rodun, kulttuurin tai pahimmassa tapauksessa ihonvärin syyksi on lopulta vain rasistista ja ei pääse pintaa syvemmälle. Kyseessä on myrkyllisen maskuliinisuuden huipentuma, jossa kaikki on alistettu palvelemaan hybristä. Yksittäinen esimerkki länsimaalaisen toteuttamana on vaikkapa toimittaja Kim Wallin surma, jonka toteutti ja suunnitteli keksijänä tunnettu Peter Madsen. Asiasta kirjoitettu Wiredin artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Artikkelista selviää, että Peter suunnitteli surman ja tapahtumaketjun etukäteen ja tapa, jolla Wall surmattiin oli erityisen raaka ja suunniteltu ja kohdistettu aivan erityisesti naista vastaan. (Artikkelista selviää ruumiinavausdetaileja, joita en näe tarpeelliseksi revitellä tähän.) Telfordissa, Isossa Britanniassa on alettu käymään oikeutta pitkään kestäneessä hyväksikäyttöskandaalissa . Asiaa toi esille Sunday Mirror laajassa reportaasissaan, joka sai osakseen myös hieman kritiikkiä . Olennaisinta on kuitenkin se, että koko koneiston pyörittämiseen on tarvittu myös naisia ja viranomaiset eivät ole millään tavalla tarpeeksi hoitaneet tehtäviään. Aivan kuin kokonaisen 155.000 asukkaan kaupungin kulttuuri olisi rakentunut asian pimittämiselle ja myrkyllisen maskuliinisuuden uhrialttariksi. Siitä päästään sujuvasti edellisessä päivityksessä lupaamaani clickbaittiin, että pohdin myös myrkyllisen feminiinisyyden olemusta. Se on täysin sama kuin myrkyllisellä maskuliinisuudella. Henkilöt hakevat hyväksynnän omalle olemassaololleen ja toimilleen sitten määritetyn hierarkian sisällä. Kaikki toimet ovat kuitenkin sellaisia, että pohjatasolla ne toimivat alistettuna hybrikselle teki niitä mies, nainen tai muunsukupuolinen. Patriarkaattisen yhteiskunnan vuoksi suurin valta on miehillä ja siksi nykyisellään suurin osa näistä ringeistä on sementoitu pönkittämään miehistä valtaa ja maskuliinisuutta. Yhteisölle on kuitenkin aivan yhtä haitallista teki näitä rikoksia kuka hyvänsä. Törmäsin myös mielenkiintoiseen ajatukseen toisenlaisesta vallankäytöstä parisuhteessa. Twitterissä leviävän hastagin, #maybeshedoesnthityou takaa löytää toisenlaisia tarinoita siitä, miten valtaa voidaan käyttää parisuhteessa myrkyllisesti myös naisten toimesta ja erityisesti sitä, ettei kaikki väkivalta ole fyysistä. Ja loppuun vielä yksi tarkennus: tämä ei ole kilpailu siitä, kumpi sukupuoli on enemmän toksinen. Sukupuoli ei ole lopulta relevantti tekijä, kun asiaa tarkastellaan hybriksen näkökulmasta ja yhteisön asiana. Niin pitkään ongelma on kuitenkin enemmän maskuliininen, kun yhteiskunta muodostuu patriarkaatiksi. Jos eläisimme samojen ongelmien kanssa matriarkaalisessa yhteiskunnassa olisi ongelma feminiininen. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa meille jäisi jäljelle vain hybris ja rikkeet yhteisöä tai toista yksilöä vastaan.

Yksi Totentanzissa ja Cyberpunk-scifissä yleisesti esiintyvistä teemoista on pohdinta missä on leikkauspiste ihmisen ja koneen välillä. Rakennamme jatkuvasti yhä inhimillisempiä robotteja ja puhumme tekoälystä, koneoppimisesta ja ennakoivasta analytiikasta. Toisaalla on Transhumanismi joka pyrkii taas ohittamaan ihmisen luonnollisen evoluution teknologian avulla ja ylittämään ne rajoitteet, jotka sitovat fysiologista ihmistä. Visioissa toistuu ajatus siitä, että kuolemisen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen. Toisin sanoen ikuinen elämä. Mikä siis määrittää sen pisteen, jossa kone on niin ajatteleva, että se ansaitsee kognitiivisen statuksensa takia perustason oikeuksia, jopa kansalaisuuden ja äänioikeuden? Entä missä vaiheessa ihminen on kadonnut niin kauas teknologiaan, että häntä ei enää voida pitää ihmisenä? Hanson Robotics on valmistanut muutamia robotteja, joissa on hyödynnetty eri asteista tekoälyä. Näistä kaiketi tunnetuin on Sophia , joka oli vierailulla myös Suomessa järjestetyssä Cisco Connect -tapahtumassa tänä keväänä. Ei ole kuitenkaan vielä selvää, onko yksikään Hanson Roboticsin tekoälyroboteista vielä läpäissyt Turingin testiä . On kuitenkin jo todellisuutta, että Sophialle on myönnetty Saudi Arabian kansalaisuus. Tämä aiheutti melkoisen kohun Saudi Arabiassa ja muualla maailmassa, koska joidenkin mielestä Sophialla on nyt enemmän oikeuksia kuin tavallisilla Saudi Arabialaisilla naisilla. Minusta tämä ajattelumalli pitää sisällään sen virheellisen premissin, että Sophia olisi nainen. Sophia on kasa johtoja ja mekaanisia komponentteja, jonka päälle on laitettu silikoninen naamari, peruukki ja meikkiä ja robotille on annettu naisellisia piirteitä ja naisen nimi. Sophia on joidenkin kriitikoiden mielestä vähemmän tekoäly ja enemmän kauniisti rakennettu chatbotti, jossa on sen verran hienomotoriikkaa, että robotti pystyy jäljittelemään kasvon lihasten liikkeitä. Tämä on itsessään erillinen hieno teknologinen saavutus, mutta on vielä todistamatta onko kyseessä vielä aivan niin suuri läpimurto tekoälyn saralla, kuin Hanson Robotics väittää. Olisiko Sophia yhtä mielenkiintoinen, jos kasvojen tilalla olisikin leivänpaahdin? Kuuntelin livenä sen Cisco Connectin alkuosuuden, jossa Cisco Connectin Suomen ja Baltian toimintojen toimitusjohtaja Mervi Airaksinen piti tapahtuman alkuun erittäin inspiroivan ja pirteän aloituspuheen matkastaan ja urapolustaan nykyiseen asemaansa. Puheen lopuksi hänelle esitettiin vielä kysymyksiä ja oletin kysymysten liittyvän hänen mielenkiintoiseen uraansa. Ainoa kysymys liittyi seuraavaan puhujaan, Sophia -robottiin. Mistä syystä Sophia oli kutsuttu Helsinkiin? Olin suoraan sanottuna pöyristynyt. Mervin oma osuus ohitettiin täydellisesti ja räikeän törkeästi robottikuriositeetin takia. Kun katsoin muuten tarkemmin tapahtuman puhujakaartia niin tietty kaava alkaa näkyä. 11 puhujasta 1 oli nainen ja 1 naisen näköinen robotti. Loput olivat miehiä ja robotinkin tekijätiimi taitaa koostua pelkästään miehistä. Meillä on vielä todella paljon tekemistä ihmisten välisen tasa-arvon saralla ilman, että otamme robotteja mukaan sotkemaan keskustelua. Ennen pitkää meidän on kuitenkin vastattava myös siihen kysymykseen, että kuinka tietoisuus ja vapaa tahto määritellään keinotekoisen ajattelun osalta. Ennen, kuin se kysymys on ajankohtainen olemme toivottavasti oppineet antamaan arvoa ihmisten saavutuksille riippumatta siitä mitä rotua, uskontokuntaa tai sukupuolta he edustavat. PS. Yksi kiinnostavimmista Hanson Roboticsin projekteista on BINA48 . Kannattaa käydä lukemassa myös siitä.

Syksy kääntyy taas pidemmän blogitauon jälkeen. Olen kesän aikana kerännyt hieman lisää materiaalia ja teroittanut työskentelymetodeja. Ennen kesää huomasin jo, että blogipäivityksistä alkaa kasvaa liian suuria järkäleitä ja niiden työstäminen ajatuksista lopulliseen versioon on tosi iso ja aikaa vievä prosessi. Pidin pienen tauon ihan tarkoituksella ottaen etäisyyttä, ettei blogin pitäminen muodostu liian suureksi tehtäväksi ja nyt syksyn aikana on tarkoitus taas jatkaa tämän parissa ja keventäen hieman sisällön määrässä per päivitys. Halusin startata koneiston nyt uudelleen sillä asialla, joka kesän uutisia seuranneena nyt päällimmäisenä tuntuu olevan mielessä. Tällä hetkellä konservatiiviset äänenpainot ovat nousussa ja omaa ajattelua on avannut paljon, kun törmäsin termiin 'White fragility' Termin kehitteli alun perin professori Robin DiAngelo kuvaamaan valkoihoisten yleisiä puolustusreaktioita, kun keskustellaan rasismista. Hänen mukaansa 'White Fragility' on yksi perimmäisiä syitä, miksi valkoihoisten on niin vaikea keskustella rasismista. Kirjassaan "White Fragility: Why It's So Hard for White People To Talk About Racism" DiAngelo kertoo, että rasismi ei rajoitu pelkästään pahoihin ihmisiin vaan on osa olemassaolevia rakenteita. Hänen mukaansa on erityisen tärkeää tuntea historiansa ja sen kautta ymmärtää ennen kaikkea oma tilanteensa. Tämä on ensimmäisiä asioita, jotka alkavat avaamaan ovia sille, että voimme alkaa kuulla mitä muut meille sanovat. 'White Fragility' ei ole hänen mukaansa varsinaisesti heikkous, vaan nimenomaisesti defenssi, jolla etuoikeutetut pyrkivät pitämään kiinni saavutetuista eduistaan ja väistämään vaikealta tuntuvia ajatuksia siitä, että saattaisivat pelkästään etuoikeutettuina olla osa sitä koneistoa, joka ylläpitää rasismia ja rodullista syrjintää. Erinomainen video aiheesta, professorin itsensä kertomana löytyy Youtubesta . Halusin laajentaa ajatusta hieman, koska minusta sama asia toistuu misogyniassa ja missä tahansa muussa syrjinnässä. Opetellaan kuuntelemaan muita ja tunnistamaan omia piilotettuja ja haitallisia paradigmoja. Niiden purkaminen on tosi vaikeaa ja kivuliasta, mutta välttämätöntä. Paradigmoista ja niiden purkamisesta kirjoittelinkin jo keväällä tässä päivityksessä.

Yhdysvalloissa on nyt aika pitkään jo kohistu presidentti Trumpin tiukasta maahanmuuttopolitiikasta, jossa etelästä tulevia, laittomasti maahan pyrkiviä perheitä on erotettu toisistaan. Olen itse kauhulla seurannut, miten asia on kehittynyt. Perheille ja lapsille on rakennettu pikaisesti rajan tuntumaan erillisiä keskitysleirejä, 'telttakaupunkeja' jos ei muita tiloja ole ollut saatavilla. Lisäksi vanhemmilla ja viranomaisilla ei aina ole aivan tarkkaa tietoa missä lapset mahdollisesti milläkin hetkellä ovat haltuunoton jälkeen. Viimeisin näistä telttakaupungeista on nyt Texasissa, Tornillon kaupungissa, jossa asuu n. 1.600 asukasta. Väliaikaisen telttakaupungin kapasiteetti on nyt tulossa täyteen ja sen aukioloa aiotaan jatkaa. Kapasiteettia on jo kertaalleen nostettu 1.200 lapseen ja nyt sitä aiotaan laajentaa entisestään ja kapasiteetti nostetaan jopa 3.600 lapseen. Se on jo 2.000 enemmän, kuin koko Tornillon kaupungissa on asukkaita. Tornillon telttakaupungissa majoittuu pääosin 13-16 vuotiaita poikia ja suuri syy jumiutuneeseen tilanteeseen rajalla on Trumpin rajapolitiikka, joka ei ole vähentänyt juurikaan rajaa ylittävien määrää, mutta lapset eivät meinaa löytää itselleen sponsoria tai perhettä, koska asukkaat ovat liian peloissaan ICE:n ja hallinnon toimista ja eivät uskalla lähestyä viranomaisia ja järjestöjä tarjotakseen sijaiskotia. Kesäkuussa Trumpin hallinto ilmoitti, että se aikoo yhdistää n. 2.300 perheestään erotettua lasta. Tästä ja tämän onnistumisesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, kuinka tehokasta tämä on ollut. Huhtikuussa New York Timesin tietojen mukaan yhdysvalloissa oli väliaikaisissa leireissä n. 2.400 lasta. Nyt syykuussa määrä on räjähtänyt käsiin. New York Timesin tietojen mukaan säilöttyjä lapsia on jo 12.800. Vuoden loppuun mennessä kapasiteettia arvioidaan tarvittavan n. 20.000 lapselle. Vertailun vuoksi, Tornillossa on säilöttynä 13-16 vuotiatiata poikia, jotka ovat pääosin itse ylittäneet rajan. Heillä on oletettavasti jo jonkinlaisia selviytymismekanismeja käsitellä säilöön joutumista. Tätä nuoremmat lapset sijoitetaan erilliseen 'Herkän iän' sijoituspaikkoihin ( Tender age shelter ) Linkin takana olevasta artikkelista pysäyttävin asia on Bethany Christian Servicesin toimitusjohtajan, Christopher Paluskyn kertomus, jossa hän mainitsee, että nuorin rajalla vanhemmista erotettu lapsi on ollut 8-kuukauden ikäinen. Trumpin nollatoleranssipolitiikka näkyy hänen mukaansa myös siinä, että hänen edustamansa järjestön hoiviin tulevien lasten keski-ikä on laskenut 14 vuodesta 7 ikävuoteen. Christopher on antanut oman lausuntonsa Associated Pressille kesäkuussa ja tämän jälkeen säilöön otettujen lasten määrä on lähes viisinkertaistunut. Merkittävä asia on se, että nämä luvut ovat niitä säilöönotettuja, jotka on sijotettu ilman vanhempiaan . Vanhemmat ja muut aikuiset ovat eri keskuksissa odottamassa tietoa mitä heidän lapsilleen kuuluu. Ja kuten Tornilloon sijoitetuista lapsista, osa on myös saapunut ilman vanhempia. Tämä on mahdollista länsimaisessa sivistysvaltiossa vuonna 2018. Lasten säilöminen näissä keskuksissa ei ole myöskään aivan ilmaista. Huolestuttavaa on kuitenkin se, mistä tarvittavat rahat otetaan ja miksi tilannetta halutaan pitää yllä. Samalla Trump on taistellut koko presidenttikautensa totuutta vastaan tavalla, joka hakee vertaistaan. Ajattelin tähän lopuksi liittää linkeiksi muutaman sivuston, jotka tekevät faktantarkistusta. Muutama enkunkielinen löytyy, kuten Snopes ja paremmin meemien aikakaudella toimiva Politifact . Kotimaista voimaa on Faktabaarissa .

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta! Aktiivisena alkanut blogi kohtasi syksyn puolella hieman enemmän arkielämän kiireitä ja päivitystahti hidastui. Taustalla on myös ollut hitusen enemmän pidemmän sarjan valmistelua ja tosi monta hyvää päivitysaihetta syksyn aikana jäi tarttumatta ajankohtaisista asioista puhtaasti ajanpuutteen vuoksi. Blogin ensimmäinen vuosi on ollut tosi mielenkiintoinen ja blogin pitäminen on ollut huippuantoisaa. Blogi antoi minulle matalan kynnyksen julkaisualustan tekemiselle ja mahdollisuuden harjoitella kuvittamisen prosessia ja tekniikkaa enemmän erillisten päivitysten osalta sen sijaan, että alkaisin heti tehdä pidempää ja isompaa kokonaisuutta. Olin myös iloisesti yllättynyt keväällä tulleesta valinnasta kuukauden sarjakuvablogiksi. Tämä kyllä tsemppasi isosti eteenpäin tekemisessä, vaikkei vaikutus suoraan päivitystahdissa näkynyt. Tätä blogia pitäessä myös Totentanz-antologian muoto ja viitekehyksenä oleva fiktiivinen tulevaisuuden maailma on kirkastunut ja jäsentynyt paljon ja tarinaa vaihtoehtoisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta ja hybriksen olemuksesta on muistiinpanomuodossa jo melko paljon. Tarkoituksena on edetä sen suhteen ensi vuonna, että visioistani pääsisivät nauttimaan myös lukijat. Syksyn aikana kävin myös pitämässä paikallisella koululla kerran viikossa 5-9-luokkalaisille oppilaille koulupäivän jälkeen järjestettävää sarjakuvakerhoa, jossa lasten kanssa piirrettiin oma lyhyt sarjakuva ja tämä oli kokemuksena myös ihan mahtava. Kerho jatkuu jälleen helmikuussa ja siltä osin ruohonjuuritason sarjishommat pysyvät myös elossa. Tämän lisäksi tietysti meidän sarjisseuran puuhailut pitävät kalenterissa joka viikko sopivan määrän sarjistouhua. Ensi vuonna blogiin päivittäminen jatkuu jälleen teeman mukaisesti lyhyemmillä Old-News-päivityksillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos kaipaat tietoa milloin uusi päivitys on julkaistu, kannattaa seurailla myös blogin Facebook-sivua . Kiitos vielä kaikille matkalla mukana olleille ja uusille tuttavuuksille ja nähdään taas ensi vuonna blogin äärellä ja sarjistapahtumissa!

Aika aloittaa tämän vuoden ensimmäisellä varsinaisella päivityksellä jatkaen viimevuotista Old News -sarjaa. Tälle vuodelle päätin ottaa tavoitteen, että panostan hitusen enemmän kuvituksen laatuun ja päivitysvauhtina on tarkoitus julkaista viime vuoden tapaan 12 sivua, mutta tasaisemmin pitkin vuotta. Totentanzin vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa norminpurkutalkoita on viety sen verran pitkälle, että kaikki olennaiset päätökset tekevät kaupunkiyhteisöjen ytimessä sijaitsevat supertietokoneet ihmisten puolesta. Aloin pohtia ajatusta miten yhteisöjen normit ja moraali rakentuvat vallitsevan tilanteen mukaan perehdyttyäni hieman Jordan Petersonin esittämiin ajatuksiin siitä miksi meillä on sellaisia rakenteita, kuin patriarkaattinen yhteiskuntajärjestys ja ties mitä. Jonkin verran kahlattuani hänen youtubevideoitaan, kilometrin mittaisia keskusteluja sekä perusteluja puolesta ja vastaan olen sitä mieltä, että Peterson on ankea fatalisti. Hän esittää nykyisen tilanteen vaihtoehdottomana todellisuutena, joka johtuu siitä, että luonto toimii siten, että naisilla on vaikeampi olla, koska kohtu , synnytys ja hummerit. Miehet eivät hänen mukaansa ole aktiivisesti vaikuttaneet naisten heikompaan asemaan, vaan syypää on luonto. Se, että me tänä päivänä keskustelemme naisten, seksuaalivähemmistöjen ja kaikkien välisestä tasa-arvosta enemmän johtuu puhtaasti siitä, että meillä on enemmän tietoa, resursseja ja keinoja vaihtaa ajatuksia kuin koskaan ennen. Petersonin puheissa unohtuu jatkuvasti esimerkiksi eri uskontojen miesdominanssin vaikutus naisten nykyiseen asemaan. Tämä voi johtua myös tosin siitä, että hän perustelee moraalikysymyksiä kliinisen psykologin näkövinkkelistä, kun keskustelu on kuitenkin enemmän sosiaalipsykologian ja sosiologian aluetta. Tältä pohjalta aloin pohtia sitä, kuinka tietoisuus omien toimien vaikutuksista, moraali ja yhteisön normit kasvavat ja levenevät laajemmaksi mitä kauemmaksi pääsemme siitä tilanteesta, että yksilö joutuu taistelemaan henkensä edestä. Esimerkiksi väkivalta toista henkilöä kohtaan ei kuulu kardinaalisyntien joukkoon tilanteessa, jossa taistellaan selviytymisestä rajoitettujen resurssien tyhjiössä, mutta sitä tuomittavampaa se on, mitä suurempi on yhteisö ja mitä paremmin on turvattu yhteisön jäsenten perustarpeet. Tämän vuoksi minusta niissä maissa, joissa on saatu nauttia vauraudesta ja etuoikeuksista ja ehkä jopa eletty ilman aseellista konfliktia useita vuosikymmeniä on tärkeä käydä jatkuvaa keskustelua siitä, miten voimme parantaa yhä pienempien marginaalien tilannetta ja lisätä tietoutta siitä, ettei oma toiminta vie saavutettua tasa-arvoa taaksepäin. Totentanzin maailmassa yhteisöt rakentuvat suurten kaupunkikeskittymien ympärille, koska maapallo on muuttunut suurilta osin elinkelvottomaksi maan magneettikentän heikennyttyä ja elinkelpoista tilaa on rajallisesti. Sarjakuvasivussa kuvatut holvitietokoneet päivittävät moraalisen koodiston aina sen mukaan kuinka suureksi yhteisö kasvaa ja paljonko resursseja on jaettavaksi. Pidemmälle edenneissä yhteisöissä tuomitaan rikoksina sellaisia asioita, jotka olivat mahdollisesti sallittuja aiemmin. Sen sijaan, että alistuisimme nykytilanteeseen on minusta olennaista, että nojaamme juuri niihin vahvuuksiin, jotka erottavat ihmislajin muusta eläinkunnasta: Kykymme käyttää aivojamme pelkän serotoniinivaraston sijaan myös käsittelemään etiikkaa, pohtimaan moraalisia kysymyksiä ja järkeilemään todellisuus, joka on muutakin kuin selvitymistaistelu ja kilpailu hedelmällisimmistä naaraista. Loppupohdintana vielä perheväkivallan pohjoismainen paradoksi. Miksi tasa-arvoasioiden edelläkävijämaissa on silti korkea luvut läheisväkivallan osalta, kun verrataan muuhun Eurooppaan? The average rate of lifetime prevalence of violence against women perpetrated by partners in the European Union is 22%, but Denmark's average is 32%, Finland 30%, and Sweden 28%.

Tämän päivityksen kanssa meinasikin tulla kiire. Oletin, että aikaa olisi vielä noin viikko, koska viime vuonna tämä päivä oli 11.4.2018. Kyse on tietenkin Suomen omasta ylikulutuspäivästä . Oma ylikulutuspäivämme on siis keväällä, kun muulla maailmalla se on suunnilleen elokuun paikkeilla. Päivä on tänä vuonna myös aikaistunut karkeasti viikolla edellisvuodesta. WWF kertoo asiasta näin: Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3,8 maapalloa kattamaan tämä luonnonvarojen kulutus. Suurimmat syyt suomalaisten ylikulutukseen ovat energiantuotanto, liikenne ja ruuantuotanto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka syytös ylikulutuksesta tuntuu yksittäisestä ihmisestä pääosin kurjalta, on todellinen mahdollisuus vaikuttaa nyt kevään vaaleissa äänestämällä. Kaikki nuo kolme suurinta tekijää ovat sellaisia, joihin puututaan hallinnollisin ja lainsäädännöllisin toimin. Suuri osa ympäristökeskustelua tuntuu kuitenkin jäävän junnaamaan siihen taisteluun, jossa yksittäiset kansalaiset heittelevät toisiaan muovipusseilla, nyhtökaurapyöryköillä ja yksityisautoilulla. Isommat linjat ovat ne millä tämä asia ratkaistaan ja siksi äänestäminen kestävän kehityksen puolesta on nyt tärkeää. Paljon puhutaan sitten myös taloudesta, sen merkityksestä ja yritysten elinvoimaisuudesta. Tähän liittyen viime viikolla nousi esille yksi suru-uutinen, kun Reino -tossuja valmistava yritys haettiin konkursiin. Talouselämän uutisessa tehtaanjohtaja arvioi, että yksi syy alentuneeseen kysyntään on ollut liian kestävä tuote. Eli ikuisen kasvun tavoittelussa ei ole kannattavaaa rakentaa kestävää tuotetta, vaan kertakäyttötavaraa, jotta rahavirta pysyy säännöllisempänä. Tämä ei oikein asetu yksiin sitten ympäristön kestävyyden kanssa. Kate Raworth on kirjoittanut aiheesta kirjan, 'Donitsitaloustiede'. Hän esittelee kirjassa ajatusmallia, jossa loputtoman kasvun sijasta taloutta mietittäisi rajallisten resurssien näkökulmasta. Totentanzin maailmassa edellisessä päivityksessä mainitut supertietokoneet pitävät kirjaa jokaisessa yhteisössä käytössä olevista resursseista. Resurssit jaetaan asukkaiden kesken tasan erilaisten kiintiöiden avulla ja niiden käyttöä valvotaan aina mukana pidettävällä rannekkeella, joka toimittaa samalla myös modernin älypuhelimen, pankkikortin ja kotitietokoneen virkaa. Tietokoneet ohjaavat ihmiset myös töihin tarvittavan työvoimaresurssin huomioiden ja jokainen on yhtä työtön tai työllistetty. Suurimmasta osasta tehtäviä vastaavat jo automatisoidut robotit tai androidit. Kansalaiset saavat myös käyttöönsä suurempia osuuksia erillisiä kulutuskiintiöitä työskentelemällä enemmän, kehittämällä yhteisön kannalta jotain hyödyllistä tai tarjoamalla jotain palvelua, josta toinen kansalainen on valmis luovuttamaan osan kiintiöstään toiselle. Suoranaista rahaa ei ole, koska jaettava määrä saattaa vaihdella kausittain. Totentanzin maailmassa valmistamalla laadukkaat Reino -tossut saat säännöllisen tulovirran niin pitkään tossuja käyttävältä henkilöltä, kun hänen tossunsa pysyvät ehjinä. Voitaisiinko käyttötavaroissa nykymaailmassa siirtyä mikromaksuihin, jossa tossut ovat palvelu, joista maksat pientä osuutta tasaisesti? Tossujen rikkoontuessa valmistaja toimittaa sinulle uudet tilalle tai korjaa entiset. Kannustaisiko tämä valmistamaan kestävämpää laatua? Sinun ei tällaisessa maailmassa myöskään kannata välttämättä pitää kaapissa 64 paria erivärisiä tossuja ja tämä rajoittaisi tarpeetonta kerskakulutusta. Konkurssiuutinen aiheutti kysyntäpiikin tossujen myyntiin ja epäilen, että tossujen valmistus jatkuu vielä. Valitettavasti tuotantoa tuskin jatketaan Suomessa laatua vaalien, vaan se viedään jonnekin halpamaahan. PS. Totentanzin maailmassa on myös ihmisiä, jotka vapauden nimiin vannoen ovat sitä mieltä, että heille kuuluu suurempi osa jaettavissa olevasta piirakasta ja he ovat kehittäneet keinoja, joilla kiintiöitä voidaan kiertää tai manipuloida. Tästä lisää myöhemmissä päivityksissä.

Tämä päivitys on osaltaan edellisen teeman jatkamista: kestävän kulutuksen laajentamista yksilön valinnoista poliittiseen päätöksentekoon. Kowloonit ovat Totentanzin maailmassa hallittujen kaupunkiyhteisöjen ympärille rakentuvia, tiiviisti rakennettuja asumusryppäitä, jotka muodostavat täysin vastakohtaisen asuintilan tarkoin säänneltyyn kaupunkiasumiseen verrattuna. Kowloonien esikuvana olen käyttänyt Hongkongin Kowloonissa sijainnutta Walled Cityä ja tuosta kaupunginosasta tulee myös suoraan alueiden nimitys. Reaalilmaailmassa eduskuntavaaleista on selvitty ja nyt maahamme aletaan hallitustunnustelijan toimesta rakentamaan sellaista hallitusta, joka määrittäisi seuraavan neljän vuoden ajaksi politiikan suuntaa. Neuvotteluista tulee varmastikin haastavat, koska yhdelläkään puolueella ei ole suoraa mandaattia kansalta tietynlaisen politiikan ajamiseen vaan suurimpienkin puolueiden kannatusluvut jäivät alle kahdenkymmenen prosentin. Vaaleja väritti keskustelu taloudesta, maahanmuutosta ja ilmastoasiasta, kuten olettaa saattaakin. Toisten mielestä nämä ovat jotenkin erillisiä kysymyksiä. Minusta maahanmuuttoa ja taloutta koskevat kysymykset ovat alisteisia ympäristökysymykselle: hallitsemalla ilmastonmuutosta hallitsemme myös maahanmuuttoa ja taloutta. Jos ilmastoasiaa ei voida ajoissa ratkaista, maahanmuuttoon ja talouteen liittyvät ongelmat eskaloituvat eivätkä ole enää lopulta hallinnassamme. Yksi yleisimmistä kommenteista mitä ilmastoasiaan kriittisesti suhtautuvilta kuulin, oli viittaus siihen ettei pieni maa voi tehdä mitään merkityksellistä ja ensin tulisi saada Kiinan asiat kuntoon. Me kun emme voi vaaleissa Kiinan asioita edistää, niin ajattelin koota tähän päivitykseen muutamia niistä ajatusleikeistä, joilla päädyin Kiina-väitettä purkamaan: 1) Voidaanko ongelma ratkaista pilkkomalla Kiina ja muu maailma 5,5 miljoonan asukkaan maakuntiin. Silloin jokainen on niin pieni, ettei niiden toimilla ole vaikutusta ja ilmasto pelastuu itsestään? 2) Ei kannata ainakaan kasvokkain mennä sanomaan kiinalaisille, että toivoo heidänkin tekevän osansa. Kiinassa oli 35 vuotta voimassa yhden lapsen politiikka, jonka aikana lukemattomia ei-toivottuja tyttölapsia murhattiin, jotta vanhemmille syntyisi poikalapsi, koska kiinalaisajattelun mukaisesti suku jatkuu vain pojan kautta. (lue myös tämän kritiikki kohta) 3) Kiina tuottaa jo tällä hetkellä megawatteina mittattuna eniten energiaa uusiutuvilla keinoilla. Samoin Kiina investoi siihen jatkuvasti valtavia summia, eniten maailmassa tällä hetkellä. (100 miljardia US$ vuonna 2018, seuraavaksi eniten investoi USA, 64 miljardia.) Tarkempia lähteitä viimeiselle pähkinälle voi vilkuilla vaikka täältä ja täältä Kiinan yhden lapsen politiikka ei varsinaisesti tähdännyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, eikä se varsinaisesti sitä edesauttanut. Se johti tilanteeseen, jossa keskiluokkaan nousí enemmän ihmisiä ja kulutus lisääntyi ja tämä lopulta nosti myös päästöjä. Asiasta on tehty tutkimus jossa viitataan juuri tähän samaan. Vaikka yhden lapsen politiikalla pystyttiinkin rajoittamaan väestönkasvua, eivät Kiinan päästömäärät kuitenkaan vähentyneet. Tuo tutkimus on vuodelta 2009 ja siihen kerätty dataa vuosilta 1978-2006, joten tuoreempaa lähdettä kaipaavat voivat tutustua vaikka tähän erinomaiseen sivustoon joka seuraa ja päivittää tilannetta eri maiden osalta. Suomea ei listattujen maiden osalta löydy, mutta perustelen vielä loppuun miksi meidän teoillamme on merkitystä. Kuten Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutukset osoittavat, väestömäärän rajoittamisella ei ole niin suurta merkitystä, jos entistä useampi kuluttaa enemmän. Näyttää siltä, että talouskasvulla on suora yhteys lisääntyviin päästöihin. Vuoden 2001 jälkeen Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat loikanneet ihan omalle tasolleen teollistumisen ja talouskasvun seurauksena. Nykyisellään Aasian ja Tyynenmeren alue vastaa noin puolta koko maailman hiilidioksidipäästöistä. Silti kumulatiivisesti, Yhdysvallat on tupruttanyt valtioista kaikista eniten hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. (Hiilidioksidipäästöjen kehitys 1965-2017, yllä linkki Robert Rapierin alkuperäiseen artikkeliin, josta kuva linkattu.) Näiden numeroiden valossa, mitä pieni Suomen kaltainen maa sitten voi tehdä? Meidän on aloitettava muuttamalla suhtautumistamme kuluttamiseen. Kuten edellisessä päivityksessä viittasin omaan ylikulutuspäiväämme; johtuu maapallon nykyinen tilanne paljolti länsimaisesta utopiasta loputtomasta talouskasvusta ja vallitsevasta kulutusihanteesta. Kehittyvien ja teollistuvien maiden kansalaiset haluavat luonnollisesti täysin samoja asioita kuin mekin. Nyt on vaan nähtävä se todellisuus, että kehittyneemmillä länsimailla on (ihan kirjaimellisesti kehittyvien maiden kustannuksella) ollut käynnissä sen kaltaiset kulutusjuhlat, että kaikki kakut ja muut herkut on jo syöty ennen kuin kaikki vieraat (lue: muut maapallon asukkaat) ovat päässeet juhliin asti. Meidän tapa vaikuttaa on muuttaa kulutusihannetta kestävämpään suuntaan. Yksilöllisin valinnoin ja lainsäädännön kautta. Silti meidän ei ole syytä alkaa kisailemaan keskenämme siitä kuinka yksilötasolla olemme holier-than-thou vaan tekemällä arjessa pieniäkin tietoisia valintoja ja huolehtimalla, että isossa kuvassa ne, jotka tässä nykyjärjestelmässä meitä päätöksenteossa edustavat ovat edes auttavasti tilanteen tasalla ja ottavat ilmastohuolen tosissaan. Koska samat henkilöt ovat sitten neuvottelemassa ulkoministereinä, päättämässä valtion budjetista, verotuksesta ja reagoimassa muuttuvaan maailmantilanteeseen. PS. Pohdin myös ajatusketjua, että mikä on lista maista, joiden pitää toimia ennen kuin Suomessa voidaan tehdä jotain. Olen aika varma, että aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä myös sentinelien pitäisi tehdä enemmän ennen, kuin he ovat valmiita muuttamaan omaehtoisesti toimintaansa.

Minun oli tarkoitus julkaista tässä kohtaa Prideen liittyvä päivitys. Melko monta vaihtoehtoa oli tulilla, mutta törmäsin tänään sellaiseen uutiseen, joka menee nyt omalla stressilistalla edelle. Pahoittelen. Lupaan kompensoida tätä lapsusta kuitenkin sillä, että en vaihda täksi kuukaudeksi sateenkaaribannereita, mutta otan asiaa esille myös kesäkuun jälkeen, kun pahin pinkkipesu alkaa olla ohi. Alustukseksi sanon, että ilmastokriisi on päällä ja lentäminen on pahasta. Se on fakta. Pidä tämä ajatus tässä vaiheessa kirkkaana, kun luet eteenpäin. Aihe, josta koen pakottavaksi puhua on kryptovaluuttojen louhimiseen menevä energia ja sen tuottama hiilijalanjälki. Törmäsin tutkimukseen (CNN artikkeli, linkki tutkimukseen ihan ekassa kappaleessa) jossa on laskettu kryptovaluutoista Bitcoinin hiilidioksidipäästöjen määrää. Tutkimuksen mukaan vuositasolla Bitcoin tuottaa kaikkinensa 22 megatonnia CO2 päästöjä. Luku tuntuu aika isolta, joten halusin hitusen etsiä vertailua, joka suhteuttaisi tätä. Nyt on mediassa ollut juttua myös tavallisen netin käytön hiilidioksipäästöistä. Ylen jutussa lentämistä verrattiin käyttäen Finnairin päästölaskuria joten reiluuden vuoksi käytän samaa. Matka Helsingistä New Yorkiin Finnairin mukaan tuottaa 442kg hiilidioksidipäästöjä per matkustaja. Alkuperäisen laskelman tein toista kautta, jossa sain lukemaksi 1.2 tonnia per yksin matkustava, mutta käytetään tuota Finnairin laskuria, koska sitä oli käytetty myös Ylen uutisessa aiheesta. Suhteutettuna Bitcoinin vuoden päästöihin, se vastaa siis 49.773.755 yhdensuuntaista lentomatkaa Finnairilla Helsingistä New Yorkiin. Kokeillaan sanoa se vielä kerran ääneen. Neljäkymmentäyhdeksänmiljoonaa seitsemänsataaseitsemänkymmentäkolmetuhatta seitsemänsataaviisikymmentäviisi lentomatkaa. Vuodessa. (Disclaimerina, on sanottava, että todennäköistä on olettaa, että Finnair valkopesee omaa laskuriaan mahdollisimman edulliseksi. Kuten sanoin, kokeilin aiemmin eri laskuria jonka suhdeluku on vähän alhaisempi, vain 18.3 miljoonaa lentomatkaa saa tuolla...) Tuntuuko hurjalta? Bitcoin on yksi yli kahdesta tuhannesta kryptovaluutasta, mutta näistä suuri osa on huijauksia eikä aktiivista kauppaa käydä kaikilla. Jokainen kryptovaluutta kuitenkin tarvitsee enemmän ja enemmän laskentatehoa toiminnan jatkuessa johtuen lohkoketjuteknologian luonteesta. Mitä sellaista kryptovaluutat tuovat ympäröiviin yhteiskuntiin, jotta tuo kulutus olisi perusteltua? No, ainakin ne ovat rikollisten suosiossa jos eivät täydellisen anonymiteetin niin ainakin pseudonyymin takia. Nyt on pakko alkaa konkreettisiin tekoihin ilmaston osalta, vaikka aikaa ei välttämättä ole yhtään. Jos luet tämän ja tunnet jonkun joka tuntee jonkun joka voi olla tuttu jollekin joka voi vaikuttaa kansainvälisiin asioihin tai lainsäädäntöihin, kysy montaako lentomatkaa kryptovaluuttojen päästöt vastaavat. Pelkästään Bitcoin vastaa suunnilleen Sri Lankan koko valtion CO2 päästöjen suuruusluokkaa vuositasolla. Viitaten edelliseen blogipäivitykseeni, tulisiko meidän nyt nostaa kädet ilmaan ja todeta, että ei voida mitään tehdä, ollaan edelleen pieni maa ja yada yada yada. Vastaukseni on: Ei. Meidän velvollisuus on lisätä tietoisuutta, sivistettävä itseämme ja vaadittava oikeaa tietoa ja dataa päätösten tueksi. Suuri osa nykytilanteesta mahdollistuu sen vuoksi, ettei kuluttaja tiedä päätöstensä konkreettisia ympäristövaikutuksia. Investoimalla kryptovaluuttoihin voi spekuloida arvonnousulla ja saada itselleen vaurautta. Samalla mahdollistaen arvonnousun ja vaihdannan mm. rikollisille, sekä ympäristöä järkyttävällä tavalla kuormittavan järjestelmän ylläpidon. Meillä on jo olemassa valtava vaihtoehtojen määrä tehdä rahallisia transaktioita eri osapuolien välillä. Mitä lisäarvoa kryptovaluutat tuovat ja onko se lisäarvo aiheutetun ympäristövaikutuksen väärti?

Tämä aihe on odottanut nyt julkaisuvuoroa aika pitkään. Ikävin asia on se, että joka viikko tuntuu olevan yhtä ajankohtainen aika keskustella vihasta ja sen mekaniikasta. Alun perin minun oli tarkoitus julkaista tämä Pride-viikolla, kun Päivi Räsänen päätti avata sanaisen arkkunsa avoimen kirjeen muodossa ja siteerasi raamattua aika huolettomasti kohdasta, jossa suoraan mainitaan millaisilla toimilla kuolema ansaitaan. Yhdysvalloista on myös kuulunut surullisia uutisia, kun kahdessa erillisessä ammuskelussa on kuollut ja haavoittunut ihmisiä ja joista ainakin El Pason tapausta tutkitaan FBI:n toimesta maan sisäisenä terrorismina, eli valkoisten ekstremistien toteuttamana rotuvihan ilmentymänä. Vihan mekaniikasta ja sen eri tasoista on minusta parhaiten ja osuvimmin kerrottu vihan pyramidin kautta: Pyramidissa jokainen taso edustaa aina pidemmälle menevää vihatekoa. Tämän kertaisen sarjakuvablogin kuvan kysymyssarjan suunnittelin vihan pyramidin tasoista. Kuinka pitkälle sinä pääsit? Se miksi tämän mekaniikan tiedostaminen on olennaista, on että jokainen ihmisryhmälle vähättelevästi vitsaileva ja toisen ihmisryhmän arvoa laskeva kiveää tietä jollekin toiselle, joka on valmis menemään omassa pyramidissään korkeammalle. Kun ihmisryhmän omaisuuden tuhoamisesta tulee normi, ei olla enää kaukana siitä, että ollaan valmiita menemään vielä pidemmälle ihmisen elämää uhkaavissa teoissa ja aletaan puhua kansanmurhasta tai yksittäisistä lynkkauksista tai ammuskeluista. Valkoinen radikalismi on toiminut juuri näin ja näin toimii myös erityisesti äärioikeiston harjoittama stokastinen terrorismi, jossa osa aktiivisesti toivoo pahaa tietyille tahoille ja ilmoittaa sen julkisesti, mutta eivät aktiivisesti tee tai pyri tekemään sen pidemmälle meneviä vihatekoja. Ne toteuttaa joku muu, joka on tarpeeksi pitkällä vihassaan. Jo viime vuonna kirjoittamani päivitys yhdysvaltojen rajaviranomaisten toiminnasta sopii myös tähän tilannekatsauksena ja päivityksenä. Tilanne on vain huonontunut ja maahantulijoiden kohtelu saa yhä enemmän sellaisia piirteitä, että rajalla olevia leirejä kutsutaan jo suoraan keskitysleireiksi . Samoin viime helmikuussa kirjoittamani blogiteksti käsitteli kouluammuskelua. Silloin laskuri Sandy Hookin jälkeisistä ammuskeluista Yhdysvalloissa oli kohdassa 1.604. Tätä kirjoittaessa lukema on 2.191. Never again, eh? Haastan sinut tunnistamaan ja puuttumaan diskriminoivaan puheeseen ja toimintaan, jota kohtaat arjessasi. Sano, että se ei ole ok, silloin kun se ei kerran sitä ole. Kysy kerran vielä alun kysymyspatteristo itseltäsi, pystytkö itse laskeutumaan alemmaksi tai kokonaan ulos pyramidista? Pyramidin mekaniikka toimii samoin ihan mitä tahansa ihmisyhteisöä vastaan, jonka pystyt stereotypisoimaan mielessäsi. Ja se on jo pyramidin ensimmäinen taso. Pyramidin ulkopuolella on vielä kaksi erillistä joukkoa. Tiedostavat ja välinpitämättömät. Vain tiedostamalla ja toimimalla viha saadaan loppumaan. PS. Sarjiksen pään mainitsema "Kaupunkilainen" ei nyt viittaa meidän reaalimaailman kaupunkilaisiin, vaan se on nimitys Totentanzin maailman Kansikaupunkien asukkaille, jonka tarkoitus on tehdä eroa Kowlooneissa, eli Suojan ulkopuolella asuviin.

Noniin, nyt ehdin istuutua alas kirjoittamaan yhteenvetoa päivityksen muodossa menneistä muutamasta viikosta, erityisesti tapahtumarikkaasta viikosta 47 ja sen jälkeen tapahtuneista asioista. Tuolla viikolla järjestettiin Jyväskylässä ensimmäinen laatuaan oleva Jyväskylän Sydän 24 -tapahtuma, jossa kaupungin kulttuuritoimijat ja vapaan kentän edustajat rakensivat yhdessä Jyväskylän kaupunginteatteriin vuorokaudeksi pop-up kulttuurikeskuksen, jonka tarkoituksena oli esitellä kaupunkilaisille mahdollisia uusia toiminta- ja yhteistyömuotoja tulevan kulttuurikeskuksen osalta. Keski-Suomen Sarjakuvaseuralla oli kunnia olla tapahtumassa mukana ja meillä oli teatterin lämpiössä pöytä ja olin siellä itse aamuyhdeksästä iltayhdeksään juttelemassa sarjakuvista ja pitämässä hahmosuunnittelun työpajaa tavallaan non-stoppina. Väkeä oli tosi mukavasti ja arviolta kolmisenkymmentä innokasta piirtelijää kävi meidän pöydän ääressä suunnittelemassa omia sarjakuvahahmojaan ja kuuntelemassa hahmosuunnitteluun keinoja ja työkaluja. Illalla Juuso Laasonen piti lyhyen esitelmän vielä tilasuunnittelusta ja saimme yhteistyötä myös paikallisten ammattisarjakuvataiteilijoiden kanssa viriteltyä niin, että Kamala Luonto-sarjakuvan puuhapari Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen ottivat pöytämme muutamaksi tunniksi iltapäivällä haltuun ja signeerasivat ja myivät omia teoksiaan ja oheistuotteita. Saman viikon lauantaina kävin sitten pitämässä vähän syvemmältä luotaavan sisällön samasta hahmosuunnittelun työpajasta Jyväskylän kirjamessuilla Paviljongissa ja kokemus oli ihan antoisa. Tätä työpajaa tuli nyt konseptoitua tositoimissa sitten viikon aikana oikein kunnolla niin ajattelen sisältöä tarjota jatkossakin siitä kiinnostuneille. Idea on, että hahmot voidaan generoida satunnaisesti erityisten korttien avulla ja avasin sitten hieman tarkemmin miten korttipakkaa tulee lukea ja käyttää ja taustalla vaikuttavia teorioita. Varovasti laskin, että erilaisia kombinaatioita yhdistellä ulkomuotovaihtoehtoja ja persoonallisuuksia olisi karvan verran alle puolitoista miljoonaa, joten ideoita tällä metodilla ainakin pitäisi saada. Lauantain työpajan jälkeen lähdettiinkin sitten ajelemaan suoraan pimenevään iltapäivään kohti Oulua, jossa olivat jo käynnissä Oulun sarjakuvafestivaalit. Oulussa oltiin perillä juuri sopivasti että ehdittiin alkavaan Fingerpori-elokuvan näytökseen ja leffasta on kyllä sanottava oma mielipiteeni: se oli tosi paljon parempi kuin mitä kriitikot olivat minua pelotelleet. Illlaksi siirryttiin sitten seurustelemaan Snooker Timeen, jossa erilaista ohjelmaa ja hitusen siirryin omalle epämukavuusalueelleni kun oli aika pelata snookeria (pelaan harvoin, mutta kun pelaan, niin poolia) Muuten iso kiitos Oulun väelle vieraanvaraisuudesta ja aika paljon tuli taas kerättyä vinkkivihkoon asioita miten sarjakuvatoimintaa voisi viedä eteenpäin Jyväskylän seudulla. Tuo viikko poiki sitten jo melkein heti uusia kuvioita, joista osasta myöhemmin lisää, mutta tällä viikolla ehdin jo käydä juttelemassa Ylen paikallisradiossa hieman meidän sarjakuvaseuran toiminnasta. Nyt oikeastaan konkreettisesti ensimmäistä kertaa aloin itse huomata, että se paikallisesti tehty taustaduuni tapahtumien ja muiden juttujen osalta pikkuhiljaa alkoi näkyä joidenkin asioiden nytkähtämisenä eteenpäin. Tästä on tosi kiva jatkaa ensi vuonna. Harmillisesti apurahahakemukset eivät tänä syksynä tärpänneet, mutta se oli osaltaan odotettavissakin, kun tosissani hain rahoitusta nyt vasta ensimmäistä kertaa. Ensi vuonna työ jatkuu ja blogi todennäköisesti pysyy jonkin verran edelleen kuvapäivityksien osalta tauolla tähän menneessä tutuksi tulleista aihepäivityksistä, koska keskityn nyt vähäisellä vapaa-ajallani valmistelemaan ensimmäistä 50-sivuista osaa pidemmästä Totentanz-tarinasta ja kuluvan loppuvuoden toimitan valmiiksi sarjakuvaseuramme 8. vuosijulkaisua ja piirrän siihen myös lyhyen tarinan itse. Albumin teemana on 'tila' ja se saadaan painosta tavalliseen tapaan ulos maaliskuun alussa ennen Tampere kuplii-tapahtumaa. Tällä kertaa teen sarjan kokonaan digitaalisena ja opettelen käyttämään aiemmin syksyllä hankittua Cintiqin piirtonäyttöä. Lopuksi toivotan hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Max Sarin kantaa tänään Linnassa upeaa asuratkaisua, jossa mahtavasti tuodaan esiin kotimaisia sarjakuvantekijöitä. Tämä on niin hieno ele Eisner-voittajalta, koska sarjakuvataide tarvitsee enemmän näkyvyyttä ja huomiota. Kuvaavaa on, että esimerkiksi vuoden 2019 Koneen Säätiön apurahoista vain promille (30.000 euroa yli 30.000.000 eurosta) meni sarjakuvataiteen hankkeeseen. Vastaavasti Aino Sutinen kertoi twitterissä kuinka Myel-vakuutusturvaa haettaessa sarjakuvataide ei ole yksikään valittavissa olevista taiteenaloista. Tarvitsemme aktiivista keskustelua sarjakuvan omasta roolista erillisenä taiteenalanaan: ei kirjallisuuden tai kuvataiteen alalajina. Itse kirjoitin pidemmän ketjun aiheesta twitteriin lokakuussa. Itse seuraan silmä tarkkana Maxin asua, koska tietoni mukaan siellä on myös tästä blogista tuttu hahmo mukana. Suurkiitokset Maxille ja ennen kaikkea onnittelut! Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta, ensi vuonna toiminta sarjakuvaseuran ja Totentanzin osalta jatkuu vaikka se on todennäköisesti entistä enemmän näkymättömissä blogista. Jos jotkut hassut väliaikakuvat kiinnostavat, niin suosittelen seuraamaan minua myös Instagramissa. @raizidraws -handlen kautta pääsee varmasti näkemään sekalaista keskeneräistä etenemistä sarjistouhuhen parissa.

Julkaisen nyt blogissa tulevien viikkojen aikana Totentanziin liittyvän lyhytsarjakuvan. Yllä ensimmäinen sivu. Paljastan tulevien päivitysten aikana miten kyseinen sarja liittyy osaksi suurempaa Totentanz-sarjakuvaa ja miten asiat sen saralla ovat taustalla tänä vuonna edenneet. Ensiksi kuitenkin avaan jotain tämän vuoden aikana pyörineitä ajatuksia, skipaten nyt kuitenkin tämän ilmeisimmän pandemian kokonaan, koska olen varma, että siihen liittyviä ajatuksia on jo jokainen ehtinyt pureskella eri kanteilta. Tämä vuosi on tosiaan ollut hiljaiseloa blogin päivitysten osalta ja samalla muistivihkon syrjään on kuitenkin kirjaantunut lähes viikottain muistiinpanoja uutisista ja tapahtumista, jotka olisi ollut mielekästä käsitellä tämän blogin kautta. Huomasin myös, että suuri osa 'Old News' -päivityksistä pätee lähes sellaisenaan tilanteissa, joissa sama kuvio toistuu hieman eri paikassa. Asia, joka blogin tauolla pitämisessä on häirinnyt eniten on se, että asiat joita nostin esille ja joihin halusin tarttua eivät aina suoranaisesti kosketa minua itsenäni mitenkään arjessani ja se, että jätin blogin tauolle keskittyäkseni muuhun on ollut minulle mahdollisuus ja etuoikeus, kun voin valita milloin ja millä alustalla käsittelen tämän blogin aihealueita. Turvallisen etäisyyden päästä. Samalla minua on yhä suuremmassa määrin ärsyttänyt se, että tiedostan miten suurella osalla väestöstä ei ole mahdollisuutta valita onko heidän päivittäin puolustettava oikeuttaan olla vapaasti oma itsensä. Huolimatta ihonväristä, seksusaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta. Huolimatta tulotasosta, terveydentilasta tai mahdollisuuksista saada omaa ääntään kuuluviin. Eräs kotimainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja antoi minulle alkusysäyksen ja kipinän tehdä sarjakuvaa hyvin yksinkertaisilla sanoilla jokunen vuosi takaperin Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla ja nuo sanat johtivat tämän blogin perustamiseen, sekä siihen millainen sarjakuvakerronta minusta tuntuu tärkeältä. "Jokainen voi vaikuttaa aktiivisena osana yhteiskuntaa." Sarjakuva on minun tapani vaikuttaa. Pahinta on olla hiljaa. Tämä nyt pari vuotta pyöritelty Totentanz -nimeä kantava projekti alkaa pikkuhiljaa taustalla materialisoitua myös oikeaksi sarjakuvaksi. Ensi viikolla julkaisen seuraavan sivun Siirto / Transfer -lyhytsarjakuvasta ja kerron hieman lisää missä mennään isommassa kuvassa. PS. Olen myös rakentanut kevyemmän sarjakuvaprojektin, jonka tarkoitus on vain pitää kynä liikkeessä ja toimia venttiilinä niille asioille, joita haluan nostaa esiin. Tähän projektiin voit käydä tutustumassa Instagramissa. https://www.instagram.com/_apokalypsy_/

Yllä toinen sivu lyhytsarjakuvasta "Siirto/Transfer". Aloitin tämän teon eräänlaisena välinäytöksenä nyt syksyllä valmiiksi tulevaan 18-sivuiseen pidempään pätkään, joka aloittaa varsinaisen Tontentanz-sarjakuvaromaanin. Tein alkuvuonna päätöksen, että teen yhteistyötä kuvittajan kanssa, jotta saan valmiiksi edes pienen lehden verran varsinaista sarjakuvaa tämän vuoden aikana. Juuso Laasonen (Foederati) kuvittaa nyt minun käsikirjoitukseni pohjalta ensitahdit Suen seikkailuille Kansikaupunki neljässätoista ja valmista on tarkoitus tulla ihan lähiviikkoina. Itse olen superinnoissani sen perusteella mitä olen prosessista nähnyt. Juuson työnäytteisiin ja tyyliin voi käydä tutustumassa vaikka täältä Ensi viikolla sitten uusi sivu. Käy sillä välin tykkäämässä Totentanzin facebook-sivusta niin saat myös sitä kautta tietoa, kun uutta sisältöä ilmestyy blogiin tai muualle.

Kolmas sivu lyhytsarjakuvasta. Olen nyt kuluneen viikon aikana saanut kuvittajalta toimitettuna ensimmäiset valmiit sivut sarjakuvaa ja lopputulos näyttää tosi hyvältä. Pieniä korjauksia käsikirjoituksen osalta on ehkä tarve vielä sivuihin tehdä, että ne olennaiset asiat mitä on tarkoitus kertoa tulee kerrotuksi. Tilailin itselleni myös hitusen lukemista perusteosten osalta. Neuromancer, Count Zero ja Mona Lisa Overdrive William Gibsonilta pitäisi saapua ensi viikon aikana. Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat olleet nyt virtuaalisena kuluvan viikonlopun ajan. Normaalisti olisin viettänyt tämän viikonlopun Helsingissä, mutta koska tautitilanne niin tapahtuma päätettiin siirtää virtuaaliseksi suurilta osin ja en olisi myös itse uskaltanut lähteä liikenteeseen. Toivottavasti Tampereelle päästään kuplimaan sitten keväällä jo normaalisti. Jotain sarjakuvia on kuitenkin tarkoitus hankkia nyt syksyn lukemistoon. Niistä lisää sitten seuraavassa päivityksessä seuraavan sivun kera. Facebookin Sarjakuvabloggaajat-ryhmässä oli myös keskustelua, jos julkaisisin alkuvuodesta tänne blogiin sisältöä aiemmin pitämääni hahmosuunnittelun työpajaan liittyen. Sen voisi valmistella hyvin blogipäivityksiksi alkuvuodelle ja sitten Kupliissa järjestää jotain toimintaa asiaan liittyen, jos sellaisen saa sovituksi.

Lyhytsarjakuvan neljäs sivu. Nyt edellisen viikon keskityin viimeistelemään apurahahakemusta. Pitkän sarjakuvaromaanin osalta raakakäsikirjoitusta on nyt n. 450 sivun tarinaan ja sitä on tarkoitus alkaa muuttamaan kuvakäsikirjoitukseksi. Ensimmäisen lehden verran, eli 24 sivua on valmiina ja kuvituksesta sovittu tosiaan Juuso Laasosen kanssa, kuvituksesta ensimmäiset kolme sivua on tällä hetkellä valmiina. Tässä vielä pieni maistiainen siitä, miten tarinan alkutahdit alkaa Juuson kuvituksella ja minun käsikirjoituksella tarinassa "Sue / Vigil": Sarjakuva alkaa tilanteesta, jossa päähenkilö Sue huomaa, että jokin on muuttunut. Aiemmin hän on pystynyt muokkaamaan asukkaille asetettuja kulutuskiintiöitä hallussaan olevalla laitteella. Nyt jokin on palauttanut kaikki ylikulutetut kiintiöt hänen osaltaan järjestelmään ja rikkomus on rekisteröity Kansikaupungin keskustietokoneelle. Ensimmäisessä osassa tarinaa esitellään Sue, sekä hänen ystävänsä Vigil ja kuvataan Suen pakomatkaa. PS. Tein blogin sivulle erillisen sivun "Siirto / Transfer" lyhytsarjakuvaa varten, jonne lisään sivujärjestyksessä sivut ilman selostustekstiä. Sieltä voi olla helpompi lukea lyhytsarjis sitten kokonaan.

Lyhytsarjakuvan viides ja viimeinen sivu. Siirto tulee päätökseen ja päähenkilön tietoisuus, persoona tai ψυχῆς siirtyy digitaaliseksi ja jonnekin toisaalle. Mitä se voisi tarkoittaa sarjakuvassa? Tänne blogiin kirjailen seuraavaksi loppuvuoden ja vuodenvaihteen aikana hajanaisia kuulumisia sarjakuvan tekemisen osalta, sekä teen erilliset päivitykset viime vuonna järjestämästäni hahmosuunnittelun työpajasta ja sen sisällöstä, jos siitä olisi iloa lukijoille. Koko Siirto / Transfer sarjakuva on myös koostettu helpommin luettavaksi omalle sivulleen. Pääset tsekkaamaan koko lyhytsarjakuvan ilman turhia lätinöitä täältä.